KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

tirsdag 18. januar 2011

Säätiedotus on hyvä renki , mutta hemmetin huono isäntä.

Toissapäivän ja eilisen sää merellä oli hyvä. Hieman oli merenkäyntiä, mutta ei lähellekkään niitä hirmuisia aallonkorkeuksia, joita säätiedotuksessa tulevaksi maalailtiin. Korkeat aallot ja myräkkä jäivät kauemmaksi avomerelle.


Keskiviikko 19.tammikuuta, olemme matkalla hietikon apajilta takaisin Stöhön. Kohtalaista etelätuulta, mutta pahat, parin metrin aallot. Lämpötila on nollan tienoilla. Kippari sanoi tuntevansa meren olevan aggressivinen. Kipparille tunne on tärkeä kun on kysymys säästä, Ja aavistus. Tänäänkin se hieman aavisteli huonoja olosuhteita jo satamasta lähtiessämme. Puolessa välin matkaa päätti kääntyä.
Eilen saimme huippusaaliin lähes 7 tonnia. Siitä yli 5 turskaa. Toissapäiväkin oli hyvä. Silloin tuli kolme tonnia. Yllättävän hyviä alkukauden apajia. Valitettavasti Stön laivoista suurin osa on säätiedotuksen ja varsinkin silmille tulevien aallonkorkeuspelotteluennusteiden seurauksena ollut maissa. Kipparia siteeratakseni Liian paljon luotetaan säätiedotuksiin. Liian vähän ymmärretään säätä.

Kippari muuten tuli sunnuntaina tarkistamaan, että kaikki on kunnossa Morgenstjernassa. Minä olin käynyt juuri kylässä, ystävien luona vierailulla, ja siellä nähnyt sen pelottavalta tuntuvan sääennusteen. Alla ote minun ja kipparin sunnuntaisesta keskustelusta vapaasti suomeksi käännettynä:

Minä: "On luvannu aika huonoa säätä."
Kippari: "Ai jaa"
Minä: "Saattaa olla huonoa keliä koko viikoksi, yr lupas kovia aallonkorkeuksia"
Kippari: "jassoo"
Minä: "Mitä luulet, tuleeko merikeliä?"
Kippari: "Se nähdään aamulla. Onko meillä muuten kaikkea, ajan Esson kautta....
Minä:"Voisit tuoda leivän.. niin ja kahvi on melkein lopussa."

Pomoni oli tyypiliseen tapaan rauhallinen. Se ei turhia hötkyillyt. Eikä säätiedotuksen pähkäilyllä ja säähän liittyvillä spekulaatioilla suotta itseään rasittanut. Minun kipparille riittivät radion säätiedotukset. Erikoisvaroitukset jotka oli syytä ottaa todesta.
Mutta hänellä olikin kyky lukea sään merkkejä. Kyky joka monelta kalastajalta näitten kaikenmaailman islantilaisten, englantilaisten ja eri tyyppisten norjalaisten nettisääpalvelujen aiheuttamassa juopumustilassa oli heikentynyt.

Minäkin olen opetellut vuosien mittaan. Ja jotain oppinut. Näkemään, kuuntelemaan ja haistelemaan. Eikä vähiten tuntemaan. Kun sää pitää tuntea. Esimerkiksi laivan liikkeistä siloin kun se laiva on laiturissa. Tuntemiseen kasvaa. Kärsivälliset opastajat ovat tärkeitä. Ja oikea vireystila.

Säätiedotusten suuret linjat. Matalapaineitten liikkeet ja nämä ovat totta, ainakin ne antavat suuntavivoja, sen kipparikin myöntää. Mutta tarkat ennustukset useiden päivien, jopa viikon ajalle, ovat pomoni mielestä sieltä jostakin.
Mitä enemmän olen säästä oppinut ja mitä enemmän aikaani ilmiöitä pohdiskellen ja merta katsellen viettänyt. Vanhojen kokemuksia kuunnellut ja tarinoita lueskellut. Sitä suuremmaksi on kunnioitukseni kansanviisautta kohtaan tullut.

Se ei ole nykyaikaisen sääpalvelun vähättelyä. Se ei ole tieteen kyseenalaistamista.

Säätiedotus on hyvä renki, mutta isännäksi sitä ei arvaa päästää. Silloin saattaa joutua vastailemaan kysymykseen : Ette sitten menneetkään merelle?
"No kun säätiedotus oli niin huono."
Johon vanha kalastaja Karstein puolestaan voisi tokaista
"Et sitten tullut seuranneeks ite säätä."
-lauri-

6 kommentarer:

  1. Mitä tähän voisi enää lisätä muuta kuin että varmaan on sama monessa muussa asiassa missä luotamme nykyteknologiaan sen sijaan että kuuntelisimme ja tuntisimme ihan perusasioita. Mitkä esi-isillämme olivat varmaan eri lailla halussa...?? Terveisiä Helsingistä! :)

    SvarSlett
  2. Niin totta. Me haluamme kovin herkästi, että kaikki olisi tämän kaikkeuden valtiaan, viisaan ihmisen hallinnassa ja ohjailtavissa sekä helposti saatavilla.
    Onneksi mikään ei korvaa kokemusta ja kykyä ymmärtää luonnon merkkejä, joskus tuntuu näitten veteraanien kyseessä ollen, että melkeinpä yliluonnollisella tavalla.
    Meillä on vielä vanhan kaartin kippareita joiden perinnnön soisi välittyvän entistä kirkkaampana jälkipolville.
    Sama koskee sään lisäksi kalastusta. Vaikka välineet ovat muuttuneet perusasiat ovat pysyneet.
    Jahhas, Että ollaan jo Helsingissä. Kiitti terveisistä ja iloisia messutunnelmia.

    SvarSlett
  3. Joo, vähän samansuuntaista mietiskelin eilen töissä kun istuttiin sisätiloissa vääntämässä tämän päivän ja huomisen säästä. :D :D Yksi luottaa kännykän käyttämään sääpalveluun (tiedä sitten mitä se käyttää) ja toinen väittää yr:in olevan paras ja luotettavin, no nyt se kohta valkenee kumpi oli tämän päivän osalta oikeassa vai ei kumpikaan. ;) Että mitenkähän sitä onkaan ennen pärjätty, kun ei ollut yriä eikä kännyä, eikä myöskään ns. siistiä sisätyötä ja supermarketteja.

    Ja Satu, nauti Helsingistä! :)

    SvarSlett
  4. Juu. Ehka yr on ollut viime aikoina vahvoilla :) Niitä sääpalveluja on tullut niin monta ettei lukua kerkeä pitämään. Islantilainen ennustaa aallonkorkeuden ja jopa virtaukset koko Pohjois- Atlantille hehe.Sitä grafiikkaa ja sen muutoksia seuratessa kalastajan pieni pää sekoaa lopullisesti. Niinpä annan olla, kun on vielä maksullinenkin.
    Onhan se hyvä kun nämä jutut , muutkin kun säähommelit, ovat tullut koko kansan omaisuudeksi, se on demokratiaa, mutta joskus tuntuu menevän itseisarvoksi.
    Viime kesän safarilla meillä oli rahoittajan , paikallisen kehitysaluerahaston, edustaja, hyvin tärkeä henkilö mukana.
    Oli niin haltioissaan uudesta isonäyttöisestä vempeleestään, että koko ajan seurasi sitä viimeisen päälle hienoa merikarttaa ja aina välistä mainitsi sijaintimmekin.
    Minunkin oli oltava niin kiinnostunut, että se melkein häiritsi valaitten havainnointia :)

    SvarSlett
  5. Jups pahuksen säät, silloin kun toivoo jotain keliä sitä ei varmasti tule, Seppo teki jotoksen tänne saadakseen valokuvia revontulista no ne loppui kuin seinään, pienen häivähdyksen sai kuvattua.
    Minä sain uuden kameran (tupakoimattomuus) hö töhnää tulee taivaan täydeltä, täytyy vissiin alkaa testailemaan sisäkuvilla pölypunkeista ;)

    SvarSlett
  6. Juu säätyyppi muuttui.Saadaan ne tammikuun huonot kelit. Silloin turska tulee maihin.Sitten kun rauhoittuu, aloitetaan pyynti tosissaan kaikilla rintamilla.
    Kyllä ne revontuletkin näkyy ja pääset testailemaan uutta kameraasi ja me pääsemme nauttimaan kuvistasi.

    SvarSlett