KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

torsdag 9. juni 2011

Whale !!!

Kaskelotti on noussut pintaan puhaltelemaan. (Helge)

Aikansa uituaan ja keuhkonsa täytettyään se lähtee uuteen sukellukseen. Vapaaseen pudotukseen suoraan alas, seitsemänsadan metrin syvyyteen. (Helge)

Valaat on nähty. Ollaan Leonoran takakannella matkalla kotiin. Blogini kuvaajavieras "ottaa aurinkoa." Minä valmistaudun ilmoittamaan päivän havainnoista valaskonttoriin. Helge ottaa kuvan juuri kun maininki heilauttaa laivaa. (Helge)


Støn kahvio 8.kesäkuuta.
Itatuuli hellittää. Me menemme merelle. Viimeistä kertaa sinipallasta pyydystämään.
Blogia en ole ehtinyt päivittämään. Vierailijoita ja töitä on piisannut. Konekin on vaihteeksi rikki.

Tässä kuitenkin kuvia viimekertaiselta valassafarilta. Testasin Tuulalta saamiani uusia huovutettuja kintaita. Ne toimivat hyvin. Sopivat erinomaisesti valaskintaiksi.
Sää sillä safarilla oli paljon parempi tuulen suhteen mitä Leonoran takakannen kuvasta voisi päätellä.
Ei meillä oikeasti tuollaisia aaltoja koko ajan ole. eikä laiva sillä tavalla heilu.
Nyt vaan sattui vanha maininki laivaa ihan pikkuisen keikauttamaan.

Blogissani tarjoan jatkossa muutamia vierailevien kuvaajien tunnelmia keskiyön auringosta ja siimakalastuksesta sekä myöhemmin oman raporttini sinipallassesongista.

Meillä muuten kävi vierailulla ruotsalaisia toimittajia ja tärkeitä matkailuihmisiä. Niin sanottuja VIPpejä. Tutustuivat valassafariin ja kalastajakyläämme. Esitelin Støn ja tarjosin sinipallasta raakana, sellaisena puolisushina.
Täällä luettavissa mukana olleen tukholmalaisen Emma V Larssonin tunnelmia Støstä ja Vesterålenista yleensä. Suosittelen tutustumaan Emman blogiin muutenkin. Tulossa mm. huippuvuorten tunnelmia.
Hyvää alkanutta kesää toivottaa.
lauri

5 kommentarer:

  1. Siinapas oli valaan pyrstolla kokoa!(vai onko se pyrsto nimeltaan?) Ja hienoa, etta lapasille tuli kayttoa ja olivat sopivat. Ilmoittele vaan, jos tarvitset useampia :).

    SvarSlett
  2. Tervetuloa takaisin internetin ihmeelliseen maailmaan! Ja oli mielenkiintoista piipahtaa Emman blogissa, kiitos vinkistä!

    SvarSlett
  3. Tuula: Valaan pyrstö voi olla 5 metriä leveä. Lapaset ovat jo käytössä huiovuttuneet lisää :)

    Satu: Poissaolo aina välistä tekee hyvää. Oikeestaan aattelin että Emman blogi saattais kiinnosta just sinua. Jatkossa on mm. tunelmia Himalajalla pyöräilystä.

    SvarSlett
  4. http://repsuthepuffin.blogspot.com/

    Tässäpä minun Stø-blogini! (:
    Laitoin juuri futispäivityksen.

    SvarSlett
  5. Kiitokset Repsu kävin vierailulla.

    SvarSlett