KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

mandag 28. januar 2013

Seuraatko muotia?


Gislöy 28.tammikuuta. Heikkoa etelätuulta, pakkasta 7 astetta, selkeää. Tänään pidimme maapäivän. Merellä tuuli ja aallot olivat liian korkeat kalastukseen. Sain mahdollisuuden suorittaa    jälkikäteen kaikissa pohjoismaissa samana päivänä, siis eilen  sunnuntaina pidetyn  pihabongauksen. Tapahtuman tarkoituksena on havainnoida tunnin ajan omaa pihaa tai muuta tuttua kulttuuriympäristöä ja merkata kaikki havaitut linnut(kuullut tai nähdyt) . Tulokseni oli  10 lajia. Mukana mm. sellaiset keittiön ikkunasta bongatut jokapäiväiset vieraani kuten korppi, merikotka, haahka, etelänkiisla, riskilä sekä riekko, Varsinaisia pihalintuja edustivat sinitiainen ja kaksi talitiaista.

Näillä tienoilla asuva ja Stössäkin vaikuttanut Pennin Ajatuksien Linda  haastoi minut vastaamaan 11 kysymykseen. Sellaisen olen jo kerran aiemmin vastannut. Vastaukset löytyvät täältä. Koska tuosta tapauksesta on kuitenkin  kulunut sen verran pitkä aika tässä vastaukset Lindan kysymyksiin. 
1. Lempivuodenaikasi?
Olen syyskesän ja sadonkorjuuajan lapsi. Syksy on vuodenaikani.
2. Uskotko horoskooppeihin?
Siinä tapauksessa,että ne ovat  sopivan laveasti muotoillut.
3. Jos sinun pitäisi syödä kaksi viikkoa samaa ruokaa, mitä se olisi?
Poikani on vedonlyönnin seurauksena syönyt yksitoista päivää putkeen keitettyä seitiä, kastiketta  ja perunoita. Minä luulisin pystyväni kahden viikon uusien perunoiden, sillin, voisipulikastikkeen ruokavalioon jos mukana olisi joka kerta salaattilautanen ja saisin välistä kiihoittaa ruokahaluani inkiväärillä.  
4. Mihin matkustaisit, jos lento lähtisi huomenna ja saisit valita kohteen?
Islantiin,Hveragerdiin ja siellä Frumskogar majataloon. Kävisin joka päivä uimassa ja aamupalalla lempileipomoni Hverabakarin  kahvilassa.
5. Mikä on mielestäsi paras ja tutustumisen arvoinen paikka Suomessa?
Vaikea laittaa järjestykseen kaikkia hienoja tutustumiskohteita. Koli on luontokohteista yksi suosikeista, kaupunkikohteista Pispala ,saunoista ehdottomasti Rajaportin sauna sekin Pispalassa, kahvioista Pyynikki. Puu- Käpyläänkin olen  mielistynyt.  
6. Mitkä ovat rentoutumiskeinosi?
Pitkään nukkuminen, hyvin syöminen, ruoanlaitto  ja netti ulkoaktiviteettien lisäksi.
7. Onko sinulla suuria sisustushaavesuunnitelmia tällä hetkellä? Jos, niin mitä?
Tähän kysymykseen vastaan  kuvallisesti.


8. Seuraatko muotia?
Se ilmennee näistä.


9. Mitä toivot tällä hetkellä?
Mahdollisimman hyviä säitä, ja suuria kalansaaliita sekä kiintiön nopeaa hupenemista, että saisimme pitkän pääsiäisloman.
10. Onko sinulla ystävää, joka on säilynyt lapsuudesta saakka?
Ei sellaista kovin läheistä joka kanssa olisin tiiviisti yhteyksissä. Netti on palauttanut yhteydet moniin lapsuudenaikaisiin ystäviin.
11. Mikä on omituisin sana (suomenkielinen), jonka tiedät?
En tiedä omituisuudesta, mutta supikas on hauska sana kansantanhuujien tossuista, savon murteen ainakin Pielavedellä käytössä oleva sana köntteikkö vanhasta kuusimetsästä on myös minun mieleen.
-lauri-

5 kommentarer:

  1. Islantiin lähtisin käymään minäkin.

    Eikös nuo ruutupöksyt ole olleet aika muodikkaita tänä talvena :).

    Nämä kyselyt ovat hauskoja. Taas opittiin jotain uutta sinusta :).

    SvarSlett
    Svar
    1. Muodista puheenollen Tuula.Kiinnititkö huomiota kintaisiin ;)Ovat olleet tosi kovassa käytössä.

      Slett
    2. No enpä ajatellut :). Hienoa, että ovat olleet käytössä. Ilmoita vaan, jos tarvitset toiset, niin tikuttelen ;).

      Slett
  2. 8. Seuraatko muotia?

    Onko nuo Lauri yöhousut? ;)

    SvarSlett
    Svar
    1. Debe,Ne eivät ole yöhousut, ovat oikein lämpimät Levi Straussin ruutuiset oleiluhousut ;)

      Slett