KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

søndag 15. september 2013

Sailan kesäkurpitsapihvit.

Morgenstjerna Honningsvågin satama 16.9. Støstä lähdettyämme olemme seilanneet  34 tuntia, kertaakaan pysähtymättä, satamissa poikkeamatta. Tromssan ohitimme aamuyöstä. Hammerfestin aamupäivällä. Perille Mehamniin jatkamme huomenna. Aamulla otamme jäitä ja mahdollisesti kokeilemme olisiko Nordkappin edustalla kalaa. Sitten siirrymme vuonon toiselle puolelle, tutuiksi tulleille syysvesille.
Blogini on muuttunut. En ymmärrä asetuksista  paljoakaan joten ulkoinen muutos on pieni. Aluksi vain nimi on vaihtunut. Morgenstjerna N-27-Ø on nyt Morgenstjerna-Pohjoinen omavaraisuus.  Katsoin, että viisisataa postausta rannikkokalastajan elämästä ja kiinnostuksen kohteista reilun kolmen vuoden aikana on ihan riittävästi. Kalastus saa jäädä sivuosaan. Puutarhaviljely, luonnontuotteet sekä niiden keräily ja  mahdollisimman suureen omavaraisuuteen  pyrkivä elämäntapa  ansaitsevat tulla enemmän huomioiduksi.
 Sekä rakas harrastukseni kokkaus.
Valaista en luovu, niitä seuraan entisellä innolla. Kalastusta sivuan jokaisen  postauksen alussa olevan päiväkirjani kautta. Siis silloin kun kalastamme.

Morgenstjerna-Pohjoinen omavaraisuus tulee sisältämään paljon ruokaohjeita ja viljelyvinkkejä. Blogini tulee kertomaan onnistumisista ja haasteista. Haluan välittää Norjan vuosien aikana oppimani  sekä perinteiset  paikalliset, että uudet sovelletut ruokalajit lukijoilleni. Haluan myös kertoa yrityksistämme elää mahdollisimman omavaraista ja luonnonmukaista elämää haastavissa pohjoisissa olosuhteissa.  Ehkäpä kokemuksemme voivat olla sovellettavissa Suomen oloihin, ehkä ne voivat olla tukena ja innostajana.
Intiimiksi tämäkään blogini ei muutu. Yksityiselämämme saa pysyä omanamme. Perheemme mahdolliset avautumiset ja kuulumiset saavat olla nähtävissä henkilökohtaisilla  facebook sivuillamme. Morgenstjerna-Pohjoinen omavaraisuus sitävastoin on julkisuushakuinen, haluaa olla esillä ja on siksi avannut oman   fb profiilin.
Ensimmäinen ruokaohjeeni on pari viikkoa sitten luonnonmukainen elämä fb- ryhmän seinälle ilmestynyt kesäkurpitsapihvit. Koska permapuutarhassamme ei kesäkurpitsaa ole viljelty ja kuitenkin halusin ohjetta testata, valitsin kurpitsan tilalle porkkanaa, punajuurta ja sininen kongo- perunaa.
                                          -lauri-
Pihveistä tuli erinomaisia. Suurkiitokset ohjeesta , Saila.


Kesäkurpitsapihvit

6dl kesäkurpitsaraastetta
2-3 dl vehnäjauhoja
1-2 kananmunaa
1 dl parmesaani- tai jotain muuta juustoa
1 tl valkosipulijauhetta
1 pieni nippu hienonnettua persiljaa

Poista kesäkurpitsaraasteesta ylimääräinen neste, vispaa kananmuna ja sekoita kaikki ainekset toisiinsa. Muotoile pihvit leivinpaperin päällä ja paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita. Voit paistaa pihvit myös paistinpannulla öljyssä, jolloin ne on käännettävä paistamisen puolivälissä.

3 kommentarer:

  1. Vau, jo 500 postausta!! Ja hyvin tämä blogi toimii näinkin, mielelläni kuulen lisää omavaraisuudesta. Meikäläisellä hoidossa kun kuolee kasvit kuin kasvit...

    Kesäkurpitsapihvit sopivat erinomaisesti omaan lihattomaan ruokavalioon, pitääkin pistää kokeiluun! Voisi tuolle minillekin hyvin maistua makkaran sijasta :)

    SvarSlett
    Svar
    1. Kun puhutaan, että olisi hyvä uudistua mutta kuitenkin säilyttää jotain siitä vanhasta, niin tässä nyt oli sellainen uudistus ;) Aika lailla lihattomalla täälläkin mennään, mitä nyt makkaraa täytyy ilman muuta olla marja-ja sieniretkillä grillattavaksi:) Nyt kun omasta takaa on suurin osa niin kasvisten osuus on kasvanut entisestään. Mausteisiin keittoihin, myös sosekeittoihin olen kesän aikana jäänyt kiinni kun tuli se yrttimaa ihan rappuspieleen laitettua .

      Slett
  2. Voisinhan tuon liittääkin, mutta en tiedä mikä meni pieleen kun ei sieltä sivuilta päässyt tietojen täyttämisen jälkeen etenpäin niin, että olisin voinut liittyä :(

    SvarSlett