KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

torsdag 25. desember 2014

Rata

"Vähintään kerran tunnissa lähtee pitkä, monikymmenvaunuinen malmijuna Kiirunan kaivoksilta Narvikiin. Vuodessa rautamalmia kulkee lyhyen ratapätkän kautta enemmän kuin mitään muuta tavaraa mihinkään muuhun satamaan koko Norjassa. Malmijunien välissä radalla liikennöi myös henkilöjunia."
 "Lauri, joko kohta tulee se mainostamasi Björklidenin tunturihotelli, missä on vanhat nahkasohvat, kirjasto ja takka keskellä kahviota, mehän voimme mennä kahville, eikö ? " 

 "Joo mennään. Tiesitkö,että Tukholma-Narvik yöjuna on yksi Euroopan pisimmistä pikajunareiteistä. Vuorokauden kestävä, reilu 1500 kilometrin osuus, on myös yksi kauneimmista. Ainakin minusta. Rata kulkee pitkiä matkoja tämän tien vieressä. Sinun kannattaisi joskus  tulla Norjaan junalla "
 "Niin varmaan, lentäminen on  paljon nopeampaa ja halvempaa."

 "Minä en ole ikinä interreilannut,en matkustanut idän pikajunassa, en Siperian radalla Venäjän halki Vladivostokkiin, enkä muutenkan junaillut Euroopassa, mutta olettaisin, ettei siellä sen kummempaa koe kuin tällä rallareitten radalla, rallarit oli  malmiradan rakentajia "

 "En muista rallareita, ehkä oon sanan joskus kuullut, jotenkin tuttu."

 "Miksi pitää mennä kauas. Lähimatkailuun tyytyvälle ja maabongauspisteiden kerailystä piittaamattomalle matka läpi Ruotsin  metsien ja soiden, yli skandivuoriston  Ofootitien vuonon pohjukkaan on erinomainen ja ympäristöystävällinen vaihtoehto. Se on matka historiaan"

 "Varmaan jos tykkää junamatkoista ja historiasta ja jos on aikaa, eikä kaipaa lämpöä. Täällä pohjoisessa on aina liian kylmää, liian pimeää tai liian valoisaa. Ja kesällä itikoita "

 "Rannikolla ei ole, ainoastaan jängällä. Tätä rataa muuten rakensi kiivaimpaan aikaan yli 10 000 miestä ja naista. Siis silloin, kun rakentamisen alkuun lopulta päästiin. Ruotsi pelkäsi, että Venäjä voisi radan avulla helposti vallata koko Pohjois-Kalotin ja saada haltuunsa malmin sekä sulia satamia,kuten Narvikin. Norja oli siihen aikaan Ruotsin itsehallintoalue eikä Murmanskia vielä oltu perustettu. Radan rakentamista viivästytettiin strategisista syistä ja armeijan vaatimuksesta. Raideleveydeksi tuli eri kuin Suomessa. Lisäksi sillat ja tunnelit tehtiin helposti tuhottaviksi. Venäjän pelko oli suurta 1800-luvun lopulla."
 
"Silloinkin"

"Silloinkin, Noh, rata rakennettiin ja se oli aika pian valmistumisen jälkeen ensimmäisia osuuksia Ruotsissa mikä sähköistettiin, joskus 1915. Radan  alkuajoista muistuttavat  massiiviset tiiliset asemarakennukset Vassijauressa esimerkiksi. Kun niin suuri joukko ihmisiä oli samalla työmaalla, tapahtui kaikenlaista. Melko levotonta oli, juopottelua , tappojakin"

"Niin tämän olen kyllä kuullut muutaman kerran. Svarta Björn oli ratatyömaan tumma  keittäjä, joka sai kaikki miehet sekoamaan  ja johon eräs Ålands-Kalle ihastui. Ålands -Kallesta tuli Svarta- Björnin rakastaja, sillä seurauksella, että Kallen eksä,keittäjä hänkin, lopulta puukotti Svarta-Björnin hengiltä. Legendaan perustuvassa elokuvassa Ålands-Kallea nayttelee Åke Lindman. Svarta Björnin hauta on tämän tien varressa Tornehamnissa ja hänen mukaansa on nimetty eräs Narvikin kapakoista. Vuosittain valitaan Narvikissa Svarta Bjørn jonkinsorttisessa kauneuskilpailussa. Siihen voivat osallistua Kiirunan ja Narvikin tummat naiset"

"Eikös olekin mielenkiintoista ?
"Kaikkein mielenkiintoisinta olisi jos kohta päästään  kahville ja vessaan , onko vielä pitkä matka  tunturihotelliin?"
        -lauri-




2 kommentarer:

  1. Tuo olisi kyllä mielenkiintoinen junamatka, Tukholmasta Narvikiin. Hyvää Joulua Lauri!

    SvarSlett
    Svar
    1. Se on mielenkiintoinen. Pitkä junamatka on yhtä rauhoittava kuin laivamatka, tarkoitan sellaista vanhan ajan risteilyä. Kun tietää, että nyt ei ole vajaaseeen vuorokauteen kiire minnekään.

      Slett