KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

tirsdag 2. oktober 2018

Terapeutin luento

Tänään opettelimme miten hallitaan uutta elämää.
Ja miten toimitaan niistä lähtökohdista mitä itsekullakin on.
Meille kerrottiin  myös miten voi elää hetkessä.
Pitää yrittää nähdä mahdollisuudet.
Pitää kartoittaa  ja suunnitella.
Pitää välttää stressiä.
Kannattaa syödä hyvin.
Kannattaa opetella nukkumaan oikein.
Liikkuminen on tärkeää.
Kun tiedostaa vajaavuutensa. Ja vahvuutensa.
Ja  hyväksyy uuden itsensä.
Voi elää täysipainoista elämää.
Terapeutti johdatti näkemään pienet asiat.
Opetti tuntemaan, maistamaan ja haistamaan.
Kahvikuppi käsissäni tuntui erilaiselta.
Kun g-voimat vetivät puoleensa en saanut vastustella.
Sain olla rento, sain antaa koko kehon valua.
Luennon loputtua minulla oli hyvä olo.
Siitä huolimatta
Menetykset eivät jalosta.
Vastoinkäymiset eivät  vahvista.
Luopuminen on perseestä.
Ne ei päästä minua merelle.
          -lauri-











6 kommentarer:

  1. Tiedän tunteen. Ja sopeutuminen vie aikaa. Eikä uutta tilannetta tarvi koskaan hyväksyä. Mutta sen kanssa kannattaa yrittää elää mahd hyvää elämää.

    SvarSlett
    Svar
    1. Kiitos Kalamuija. Tunnen sinut ja tiedän haasteesi. Olet minulle kannustava esimerkki juuri suhtautumisesi ja elämänasenteesi suhteen. Seuraavalla Suomen vierailulla tulen teille ja pohdimme näitä <3

      Slett
  2. se on teoriassa moni asia niin helppoa :/

    SvarSlett
    Svar
    1. Onneksi sen tajuaa viisas, ymmärtävä ja empaattinen terapeuttimmekin. Ei lupaile helppoja ratkaisua, mutta helpotusta kumminkin :)

      Slett
  3. Sinä se vaan taidat kirjoittamisen. <3

    SvarSlett