Varstad Gård Gisløy

Varstad Gård Gisløy
Ketojen hoitoa.

torsdag 23. april 2015

Elämyksen tuotteistamisen ongelma

Kaakkuri kerkesi tulla ja harakkapariskunta aloittaa pesänrakentamisen pihapihlajaamme ilman ainuttakaan sometusta. Kuovikin harppoi hangessa. Meriharakka tonki kasvimaalla matoja Olen somessa ,mutta markkinointimielessä aivan  liian harvoin. Etupäässä uteliaisuudesta.  Seuraajia blogissa ja kotisivuilla sekä facessa on niin vähän, että havaintoni poikkeuksetta jäävät vaille huomiota, muutaman satunnaisen ihmeteltäväksi.
Instagram on facebookin lisäksi hieno. Siihen olisi keskityttävä. Haluaisin kuvata villin luonnon pienet ja suuret ihmeet ja  laittaa ne muiden ihailtavaksi reaaliajassa. Harakan pesän edistymisestä olisi muillekin iloa, ehkäpä saisi suuren suosion. Varsinkin jos pystyisin saamaan  kevätpukuisen riekon samaan tarinaan. Taustan vuono sekä vuoret toisivat lisäarvoa. Viitteitä olisi oltava tarpeeksi. Miten se oikein  onnistuisi. 
Matkapuhelimeni on vanha. Sillä ei voi kunnolla kuvata. Pitäisi ostaa uusi ja opetella sen käyttö. Perehtyä kunnolla instagramin lainalaisuuksiin . Markkinoida itseni ja huimat omavarais- ja luontoelämykseni. Saada alkuun muutama omaperäinen, välistä autenttisen tuheroinen, mutta korkelaatuinen kuvagalleria. Kuvien olisi oltava väri-ilmeeltään onnistuneesti sijoitettuja. Punanen vihreä  vastavärit ja silleen mulle kerrottiin. Sisältöä olisi tuotettava tasaisesti. Vähintään viikoittain, mielellään päivittäin. Luonto on ihan nurkan takana tai kaukana ja myy, mutta se on tuotteistettava ja sitä on oltava koko ajan tarjolla. Ihmiset haluavat varmuuden. Unohtavat nopeasti jos eivät jatkuvuutta saa. Elämysten välittäjän vastuu  on valtava. Hänen on oltava  valmiudessa koko ajan. Nettiyhteyksien toimittava. Myös luonnossa ja varsinkin siellä. 
Blogini Morgenstjerna on jälkeenjäänyt ja hieman sekava, jäykkäkin,  kun pitäisi olla dynaaminen ja ajassa. En ole pysynyt kehityksen mukana. Kuvat ovat liian pieniä, palstat kapeita. Sivupalkin  ajankohtaiset tietoruudut päivittämättä. Postaukset tulevat liian harvoin. Alkuvuosien tahti on hyytynyt. Muutamat uudistautumiskokeilut jumiutuneet.  Agendani on sumea. Näkyvyyteni heikko. Aktiivisia seuraajia on vain viisikymmentä, suurimman osan olen tavannut. Lukijoita parhaimmillaankin tuhat. Me olemme tiivis perhe. Ei omalle suvulle voi olla elämyksien helppoheikki, tukkumyyjä. 
Entäs jos lähtisin tulosjohtamis- ja markkinointipohjalta. Opiskelisin ja kouluttautuisin. Perehtyisin sisällöntuottamiseen. Hommaisin kunnon kameran, ipadin, monikäyttömatkapuhelimen ja muun tarvittavan. Uudistuisin, verkostoituisin ja menestyisin. Opiskelisin some-etiketin. Välittäisin luonnon lukijakunnalleni. Silleen ammattimaisesti ja myyvänä pakettina. Ihan aluksi olisi tehtävä nelikenttäanalyysi, että tietäisin miten.
Reppuni on sota-ajan peruja, vaelluskenkäni kuluneet, vaatteeni kirpputorilta. Missään ei ole ainuttakaan läpäisevää, mutta vedenpitävää kalvoa. Sykkeeni ei dokumentoidu ranteessa olevaan liian suureen kellonnäköiseen, eikä kulkemani reitti. Tuotemerkkejä ei näy. Gps ahdistaa toisin kuin kartta ja kompassi. En harrasta mitään vaarallista tai henkeäsalpaavaa. Perhovavapaa minulla ei ole, en ymmärrä c&r kalastuksen päälle. Syön saaliini. Minulla on halpa virveli, Essolta ostetut alennuspilkkivavat ja mato-onki. Kulutan aivan liian vähän varusteisiin. 

Kuinka  ottaa ihmisiä kiinnostava ja sponsoreita houkuttelevia selfieitä näillä resursseilla. Kuinka voisin päästä luontoystävällisten vastuullisten lehtien kanteen. Boikotteihin en jaksa osallistua. Ylikulutuspäivät unohtuvat, jäävät muille julistamatta. Samoin maailman tunnit sekä metsistä huolestuminen. Kuka silloin uskoo vastuullisuuteeni.  Kuinka  niistä lähtökohdista voisin esimerkilläni  valistaa tiedostavia kuluttamaan entistä enemmän , mutta oikein,  ostamaan uusinta  ja hienointa eettistä, kaikkein parasta, Vuosittain. Sellaista joiden ostamisesta tulee hyvä omatunto, meneehän prosentit luonnon hyväksi. Parhaimmillaan viisitoista. Sillä summalla  voi siististi olla mukana etäsuojelemassa sademetsiä ja perkaamassa  taimenpuroon kutupesiä.  
Ei minä jaksa. Jatkan  entiseen tapaan. Perunatkin on otettava itämään ja chilit koulittava. Mietittävä kesän viljelytouhuja. Syötitettävä siimoja , käytävä pilkillä. Olkoon koko elämystarjonta. Olkoon maapallon suojelu. Parempi keskittyä  olemaan vaatimaton osanen minua suurempaa. Vanhaan reppuuni ja käyttäkelpoisiin varusteisiini tyytyen. Sponsoreita hakematta. Elämääni markkinoimatta. Vain muutamille jakaen. Ilman taskussa kesken raudun narraamisen piipittävää  kontrolloijaa. Ilman podcast- velvoitteita. Siinä kun se äänityskin on niin tarkkaa. Somevaraisuus olkoon varakkaampien ja innokkaampien juttu, köyhän on parempi olla turpeeseen  ja järveen sidottu omavarainen.
                                                               -lauri-