Pohjoisten vesien Greta Garbo

Svefi Hostelli Haaparanta 25.3.

Pohjoisten vesien Greta Garbo.

Haaparanta on Tornio-Haaparanta kaksoiskaupungin pienempi osanen, joka Ruotsin kuninkaan oli ihan pakko perustaa  sen jälkeen kun Tornio jäi Haminan rauhan neuvotteluissa osaseksi Suomen suuriruhtinaskuntaa. Rajajoeksi sovittiin  Väylä eli Tornionjoki aiemmin kaavaillun Kaalasväylän eli Kainuun väylän eli  Kalixjoen sijaan.     Kaalasväylä

Suomesta tuli siinä  hötäkässä osa suurta ja mahtavaa  Venäjää. Keisarikunnan lapsi. Ikkuna länteen. Suuriruhtinaskunta.  Autonominen, puoli-itsenäinen valtio. Yhteydet Ruotsiin heikkenivät, myös pohjoisessa. Katse Suomessa siirtyi itään. Ainakin Pielavedellä missä Katajamäen isännät jo 1800-luvun puolesta välistä lähtien halkoja Pietariin kuskattavaksi tekivät. 

Haaparannalla, niin pitää sanoa Haaparannassa sanan sijaan, voi käypäläinen kokea historiaa, palasen rajakaupungin  tarinaa. Suuria ja dramaattisia hetkiä, vallankumouksia ja maailmansotia, merkkihenkilöitä, vakoilijoita. Lenininkin.  Ajalta jolloin pieni väylän varren kyläpahanen koko maailman keskipisteenä oli.

 

Mutta ei tarvitse. Kukaan ei pakota käymään historiallisissa paikoissa, rautatieasemalla, kirkossa, kaupungin hotellissa ja muissa sellaisissa kohteissa. Keskuspuiston historia-info taulut voi jättää lukematta. Voi tyytyä ottamaan kuvan upeasta Kaupunginhotellista ja käydä ostamassa systembolagissa parin desin pienissä tetroissa myytävää yllättävän  korkealaatuista viiniä. 

Haaparannan kaupoissa, tukuissa  ja outleteissa saa tyydytettyä  halvalla saamisen tarpeen. Voi hamstrata kotiin vietäväksi kaikkea mitä ei tarvitse. Ikea ja makeisia tarjoavat jättiläishallit sekä nuuskakauppiaat houkuttelevat tuhansia joka päivä rahoistaan  luopumaan.

Malmirata                                                                                                                                                Minulla Haaparanta on välietappi matkalla Norjasta Suomeen ja takaisin. On ollut vuosia. Tulen kaupunkiin yleensä junalla. Eläkeläisenä matkustan halvalla. Juna- ja bussiliput  eivät Ruotsissa ja Norjassa  kalliiksi tule. Pohjoisen junan osuudella Narvikista Haaparannelle ei ole wifiä. Ja jos on itsekuria, eikä  sorru käyttämään matkapuhelimen yhteyksiä, on mahdollista saada  puolen vuorokauden sometauko. Valveilla ollessa. 

Lukeminen on olemisen, ihmisten tarkkailun ja kahvin juonnin sekä nukkumisen  ja upeiden maisemien ihailun lisäksi suositeltavaa tekemistä.

Matkalukemisenani on  yleensä  työhöni liittyviä kivoja  esitteitä, matkaoppaita ja karttoja. Perussettiä. On silmille, aivoille ja keholle  hyväksi  pitää käsissään konkreettista. Ahmia kansiin ja sivuille rajattua tuoksuvaa  ja sormin tunnusteltavaa. Faktaa, tunnelmia ja tarinoita. Luoda niistä mieleisensä maisemien vaihtuessa junan hitaasti edetessä ja vähänväliä pysähdellessä yksiraiteisen levikkeille.

Malmiradalla onnistun  menemään ulottuvuuteen joka on nettiä suurempi. Kuin merillä olisin. 

Silvervägen  

Eilen matkalukemistani oli Silvervägen. Ei  Stina Nilssonin palkittu dekkari vaan toinen.  Arjeplogin kunnan vuosittain julkaisema matkailuesite, mainos. Silvervägen on  korkealaatuinen, erinomaisesti tehty matka Ruotsin halki Norjaan. Kuusikymmentä sivua koettavaa valtatie numero 95 varrella.

Matkallani pääsin tutustumaan Hopeatien ihmisin ja luontoon. Arkeen ja juhlaan. 

Heti esitteen avattuani sain selville  kuinka Laisdalenin vesijättömailla aikoinaan lehmiä laidunnettiin. Jokivarren niittyjen heinät latoihin korjattiin  ja samalla elinympäristö rikkaana sitä tiedostamatta pidettiin. Alue on lintujen ystävän paratiisi, joka nykyään, karjatalouden hiivuttua, pidetään niittynä  talkoovoimin. 

Muutos Silvervägen tarjoaa sivuillaan useamman artikkelin Arjeplogin  alueen tunturiluonnossa tapahtuneesta ja tapahtuvasta.  Luonto muuttuu. Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät, samoin kuin perinteisten elinkeinojen katoamisen aiheuttamat. 

Variksenmarja valtaa tunturiylänköjä. Aromikas ja mehukas vaeltajan  virkistäjä  onkin pahis , joka ravintököyhänä, kovalehtisenä ja röyhkeänä  varpuna luonnonvaraisten tunturinisäkkäiden ja muiden elollisten ravintonaan käyttämät kasvit syrjäyttää. Porokin kärsii tästä dramaattisesta muutoksesta. 

Jäätiköt sulavat, vauhti on valtava, dramaattinen. Pääsin tietoiseksi ilmiön suuruudesta luettuani artikkelin. Siitä kuinka  kaikki muuttuu. Jäätikön alta paljastunut alaston maa eroosiolle alttiiksi joutuu. Virtaus Piitimejokeen kasvaa, kun Sulitjelman jäätiköt, kuten Sallajiegna, kiihtyvään tahtiin sulavat. Miksi jäätikköjoki ei ole nimeltään Sallajoegnajohka. Sulamisvedet ne joen synnyttävät , alkuun laittavat. 

Jäätiköistä jää jäljelle paljas maaperä. Hiljalleen se saa suojakseen  kasvipeitteen. Niin on uskottava. Tuttu rajajäätikkö, josta ryhmäni  Norjasta Ruotsin puolelle tullessa taukopaikalla  kuvia ottaa, kokee kovia. 

Ilmiö on kaikessa kurjuudessaan kiehtova. Tiedä mitä jäätikön kätkemänä paljastuu. Ehkäpä pohjoinen peuranmetsästäjä muumioituneena. Ainakin hänen metsästysaseitaan ja kalanpyydyksiä. Arkeologi Marcus Fjällström on tohkeissaan avautuvista mahdollisuuksista Maria Söderbergin loistavasti kirjoittamassa artikkelissa visioidessaan. 

Arjeplogin keskusta vilkas kohtauspaikka.  Kansainvälisessä kunnassa on rikas kulttuurielämä.  Paljon tapahtumia. Monikulttuurisuus on voimissaan. Avaruudesta kertoo urheilun, ulkoilmaelämän ja ns. korkeakultuurin yhteiselo. Vuosittainen suurtapahtuma kirja ja vaellus kokoaa ihmisiä ympäri Ruotsia ja maailmaltakin. Luentoja, matineoita, vaelluksia ja grilli-iltoja. Terve sielu terveessä ruumiissa. Ravintoa molemmat kaipaa. 

Piitimen saamelaisuus on myös esillä  Silvervägen lehdessä useammankin artikkelin voimin. Kieli on henkitoreissaan oleva pieni vähemmistökieli, yksi yhdeksästä. Aktivisia käyttäjiä on parikymmentä. Yksi  heistä on  Elsy Grankvist, jonka kertomus elämästään ja kuihtuvasta kielestä on  vähemmistön asemaa avaava positivishenkinen ja toivoa antava. Samaan teemaan liittyy juttu kaukaisesta Aleksgiehtan kylästä ja sen asukkaista.  Piitimen saamen kulttuuriperintöä digitalisoidaan ja käytössä olleiden luonnonyrttien  nimistöä laaditaan. Ennenkuin perintö katoaa ihmisten vanhetessa ja kuollessa.  Lehdestä saa luke myös näistä. 

 Arjeplogin teollisuus on saanut paikkansa artikkelissa missä kerrotaan Lars Sundströmin suuresta unelmasta koota moottoroitujen kelkkojen historiaa  ja etsiä  tulevaa museotaan varten Arjeplogissa sarjatuotantona valmistettuja Ruotsin ensimmäisiä  telallisia lumikulkuneuvoja , kuten niitä 50- ja 60-luvulla kutsuttiin . Kelkat keksittiin, suunniteltiin ja rakennettiin pienissä nyrkkipajoissa. Nimeltään ne olivat Härken, Sputnik ja Fjällrev. Härkä, Sputnik ja Naali. 

Sarjatuotanto aloitettiin ja  sen jälkeen kun Ruotsin tekniikan maailmassa oli juttu Härkenistä neuvottelut  Huskvarnan kanssa massatuotannon siirtämisestä tunnetun tuotemerkin suojiin aloitettiin. Amerikkalaiset kuitenkin vetivät välistä eikä kieltämättä kömpelö lumikone pystynyt haastamaan jenkkien modernien moottorikelkkojen alkumuotoja. 

Arjeplogin  moottoroituja lumiahkiota valmistettiin kaiken kaikkiaan alun toistasataa kappaletta. Vimeiset Härkenit tulivat markkinoille 1965.

Veritie  Lahteni iohdattaa minut Ruotsin läpi Norjaan. Laskeudummme Junkerdalenin kautta ranikolle ja jatkamme pohjoiseen.  Siellä Rognanin kunnassa sijaitsee saksalaisten miehitysaikana jugoslavialaisilla sotavangeilla pakkotyönä rakentama veritie, Blovegen. Nimensä tie sai Marjan Banjacin  saksalaisen vartijan luodista kuiviin vuotavan veljensä verellä tietyömaan kallionleikkaukseen  maalaaman ristin mukaan. Kuulema risti vuotaa verta ja pysyy kirkkaan punaisena. Alueella on veritiemuseo. 

Hopeatie, Silvervägen on nimetty Ruotsin ja Norjan rajaseudulla sijainneen  Nasa- vuoren  alueella olleen hopeakaivoksen ja siellä louhitun hopean ja lyijyn  kuljetusreittien  mukaan. Ruotsi tarvitsi suurvalta-aikanaan rahaa paikatakseen  sotien raunioittamaa talouttaan. Kaivos perustettiin. Sen työntekijät olivat lähes pakkotyönomaisessa suhteessa ja väkisin rekrytoituja. Useimmat heistä saamelaisia. 

Malmi kuljetettiin poroilla Pohjanlahden rannikolle Skellefteån satamaan. Malminkuljetukseen käytetyistä  ja muistakin ahkioista löytyy tarinaa minulle muutaman päivän tiiviin perehtymisen jälkeen klassikoksi muodostuneessa lehdessä.  Malmin louhinta oli kolonialismia räikeimmillään. Oman maan sisällä. Hopeatie on haihduttanut  pimeän puolen ja antanut nimensä monelle yritykselle ja tapahtumalle. Nimen historiaan, traagiseen ajanjakson Arjeplogin tarinassa pääsee tutustumaan Silvermuseet museossa. 

Järvet.  Saan lukea Arjeplogin olevan eläväinen suuri kunta, kahden suuren järven Skellefteåjokeen  virtaavien  Hornavatnetin ja Uddjauren  lapsi. Hornavatn on Ruotsin syvin ja Uddjaure puolestaan laaja ja hyvin kalarikas matala hieman Saimaan järviin  verrattava säännöstelty allas. 

Hornavatn on aiemmin ollut merkittävä liikenneväylä ja kala-aita. Nykyään sisävesiliikennettä ei juuri ole, mutta järvillä  touhutaan kalastuksen lisäksi  paljon varsinkin talvisin. Kun saksalaiset autojätit kulkuneuvojaan, moottoreita ja renkaita sekä hallintalaitteita  talviolosuhteissa jääradoilla  testaavat. 

Testaustoiminta  on vilkastuttanut kunnan matkailua ja tarjonnut työpaikkoja monille. Uusi hotellikin pärjää majoittaessa toista tuhatta  kansainvälistä insinööriä ja mekaanikkoa talvikauden ajaksi. Silverhatten hotellissa ryhmänikin yöpyvät. Saksan vaikutus näkee huoneissa vaikkapaa saksankielisinä tv kanavina.

Arjeplogin lukio on kytketty mukaan. Koulussa saa normaalin opetuksen lisäksi koulutusta autopuolen juttuihin, perehdytystä talvitestaukseen Ja samalla valmiudet työllistyä alalle tulevaisuudessa . 

Mainokset  Silvervägen rahoitetaan ilmoitusten ja mainosten avulla. Kunta osallistuu sen painatus kustannuksiin. Laatuun on satsatu. Mainokset ovat erinomaisesti laadittu. Monennäköisiä esitteitä, lehtisiä ja lappusia, vihkoja olen nähnyt. Harvoin näin tasokasta. Esimerkkinä voisi mainita tapas ravintola Krajan mainoksen. Se käy  kunnianosoituksesta pohjoisen puhtaille raaka-aineille. Kaloille, marjoille yrteille ja riistalle. 

Pohjoisten vesien Greta Garbo

Harjus, hauki, ahven, rautu ja taimen ovat  aina olleet  luonnonmarjojen, riistan ja porojen lisäksi tärkeä osa Arjeplogin omavaraiselämää , tärkeimmät saaliskalat arktisessa selviytymisessä. Nykyään kalastus on yhä enemmän  elämyspohjaista. Siihen puoleen sain uppoutua Håkan Stenlundin mukaansatempaavassa artikkelissa Fiskedrömmar i Arjeplog. 

Kuinka kauniisti ja kunnioittavasti hän retkistään ja  saaliskaloista kirjoittaakaan. Kolme suosikkia rautu, harjus ja taimen saavat pääsosan.

  

Harjus on Håkanin mukaan timjamille tuoksuva aurinkokala, virtavesien hillitty kaunotar jonka purjemainen selkäevä lumoaa,hohtaa spektrin kaikissa väreissä auringon säteiden tunkeutuessa saaliskalan evän läpikuultavan ihon läpi. 

Taimen puolestaan  on opportunisti.Viihtyy kaikissa kylmissä vesissä. Se on järvien ja jokien valtias. Voimakas taistelija, joka usein selviytyy kaksinkamppailusta perhokalastajaa vastaan voittajana. Monet ovat kerrat . Yksi on muistissa päällimmäisenä. Se  veden pinnan rikkonut, ilmaan hypännyt ja siellä perhon irti ravistellut  suurtaimen . Se on uniin tullut. Vaikka hän samoille vesille on kerta toisensa jälkeen uudestaan palannut toista kohtaamista juuri tämän jätin kanssa ei ole vielä tullut . Ei vielä... 

No entäs sitten rautu. Rautu on  minullekin jotain erikoista, sen väritys, sen mystisyys ja sen historiallinen  viesti jääkauden jälkeisestä ajasta. Talven rautupilkintäjakso  on vuoden parasta aikaa , rautuaika on laatuaikaa. 

Håkanille rautu  on  tavoitelluin saaliskala. Monien tarinoiden lähde. Suurrautu, oikea jätti, joka nappasi perhoon, mutta silleen kevyesti. Ettei koukku suupieleen uponnut.  Sitten se nousi pintaan näyttäytyi, katsoi kalastajaa,  sylkäisi  perhon pois ja katosi. Eikä enää palannut.

Sellainen on rautu, pohjoisten tunturiylänköjen vesien Greta Garbo. Kukas muukaan kuin mykkäelokuvien aikaan maineeseen ponnahtanut jumalainen Greta  sopisi kuvaamaan maailman ylivoimaisesti kauneinta kalaa. Ollaanhan Ruotsissa ja perimmäisten kysymysten äärellä.

                                                               -lauri-

Reykjavik 1983

ISLANDIA III 

Reykjavik on kiehtova. Islanti on ihana. Olen savujen, jään, tulen laavan ja sellaisen sekä upeiden ihmisten ja tarinoiden maahan yhä rakastunut. Suhteemme on kestänyt lähes 43 vuotta.

Muutin Islantiin huhtikuussa  1983 mielenkiinnosta. Muutin  pois Suomen  surkeasta työllisyystilanteesta. Islanti oli kiinnostanut minua jo oppikoulussa. 

Ruotsin kielen oppikirjassa lär dig svenska maasta oli monia mielenkiintosia tarinoita.  Kuten Surtseyn synnystä kertova så föddes en ö. 

Ensivaikutelmani Reykjavikistä  oli ristiriitainen, hämmentävä. Eikä vastannut oppikirjan kiehtovia kertomuksia.

Tässä ensimmäinen Islannista veljelleni lähettämä postikortti.

Silloin kirjoitettiin kirjeitä ja kortteja. Ei ollut kiire tietää mitä kuuluu. Ei ollut tarvetta toitottaa kaikille missä oli, mitä teki ja miltä nyt tuntuu. Some sanaa ei ollut keksitty.  Riitti jos perhettä ja ystäviä aina välistä kirjeellä ilahdutti. 

Islanti oli silloin Suomeakin eristyneempi. Yhteydenpito hankalaa. Jos halusi soittaa, puhelu piti tilata  Reykjavikin postilennätinkonttorista tai jostain  sellaisesta. Ja odottaa jopa puoli tuntia. Sitten pääsi koppiin kuulumisia kertomaan. 

En enää muista missä kortin kirjoitin. Todennäköisesti jossain kahvilassa. Tai pelastusarmeijan hostellissa, yöpaikassamme. Ehkä Pohjolan talolla. Sen muistan, että paljon tuli Islanti- kesän aikana kirjoitettua. 

1.5.83  Jos Suomessa on moni asia rempallaan niin täällä kaikki. Ihmiset ovat vähän sellaisia laissez faire-tyylisiä. Inflaatio  100% , joten kaikki tuhlaavat heti palkkansa. Kaikki polttavat tupakkaa, syövät hampurilaisia, juovat Brennivinu rikisinsiä ja katsovat Dallasia. 

Amerikan vaikutus näkyy Kadut ovat hurjan epäsiistejä, talot  keskentekoisia, näkymä vähän kuin Itä-Euroopassa. Saas nähdä millainen on maaseutu. 

Reykjavikissä eletään tätä päivää,  paljon millään ei ole väliä.

Ainoa pysyvä on US $ +alkoholi , niihin kuulemma kannattaa sijoittaa  (Toimme Keflavikistä 1 ltr Finlandia vodkaa, maksoi 3 dollaria. )

 Moi Lauri

 

Jää

Riite. 

Laskin verkot . Kerkesin  ennen pimeää. Oli pilvistä ja tyyntä. Plussan puolella. Järvi sula. Siika kutenut. Halusin edes  muutaman. Vähän mätiä. Yöllä  selkeni. Pakasti. Veti järven riitteeseen. Sen se mokoma teki.

Jäätyminen                                   

Viisisenttinen  kestää kävellä. Jos on tihkusadetta ja plussalla, kalat ovat  kesyjä. Vain ihan matalassa. Varovasti kun liikkuu, luistattamalla. Sitten hamarapuolella lyö. Jokunen minuutti on  aikaa ottaa ennen kuin kala virkoaa. Kolkkaamiseksi sitä sanovat.

Huutaa lunta.                                                                                                                                           Pakkasella jää  alastomana ääntelee, on levoton , tekee railoja, lunta päälleen ulvoo . Kalat verkkoon  ajaa. Silloin on aika.                                                                                                                                                                    

Kohva                                                                                                                                                            Arempia ovat kalat kirkkaan aikaan. Eivät  helpolla tule. Syöttiin ota. Uivat vaan. Kun sataa lunta ja jään alla pimenee niitä metristä ja matalemmasta saa. Kohvan aikaan.

Jäätää.

Pienikin pakkanen jäätää  avannon  ja siiman.  Ja kalat kohmeeseen . Ovat sitten helpompi konttiin laittaa. 

Hyyhmä

Lounaasta matala tulee. Lunta  räntää ja vettä. tuo. Lämpöaallon. Hyyhmän, joka tiensä   aikanaan jään alle vetenä löytää, synnyttää.

Lautat

Yli puolimetristä  oli. Sitten satoi. Lauhtui. Myrskysi. Järvi tulvi. Jää nousi, lautoiksi rannoillta lohkeili. Kantoi  kuitenkin kulkijan ja koiran.

Lohkareet

Kuukauteen  ei satanut, vettä antanut. Laskujoki virtasi. Veden vei. Järvi pakeni. Lohkareet jäi.

Puikkoontunut

Sulatti sohjon ja hyyhmän ja kohvan. Rautajään puikkoonnutti . Kevät.

Sulatti

Aurinko, tuuli tai sade. Joka tapauksessa jokin ne sulatti. Vaikka pakkasöinä  vähän vastustelivat. Riitteeksi sulavaa  jäätivät. Turhaan. Järvi vapautui.

 

-lauri-

Bryggjan - kalastajien kahvila

ISLANDIA  on muutamia tarinoita Islannista. Tällä kertaa tuokiokuvia Bryggjanista, kalastajien kahvilasta Grindavikissa. Islannissa, kuten Norjassakin, kalastajakylien satamissa on  sekä valtion ja kalastajajärjestöjen tukemia kahviloita, kohtauspaikkoja. Tai kokonaan yksityisiä.

Kahviloissa on mahdollista kahvitella ja ruokailla, viettää aikaa sekä tavata kollegoita. Sesongin aikaan ne täyttyvät muualta tulleista laivoissaan majoittuneista vieraskalastajista. Eläkkeellä oleville kahvilat ovat merielämän päättymisen jälkeisen siirtymävaiheen turvasatama. Kalastajien koti. Kuten  Bryggjan. Nuottakutomon kumppaniksi samaan rakennukseen Islannin pahimman talouskriisin aikana perustettu.

Bryggjanissa ja muissa kalastajien kahviloissa pääsee käypäläinenkin katoavaan kalastajien  maailmaan josta pian todetaan olipa kerran. Luin juuri uutisen paikallislehdestä, että Myren kalastajien kahvila Velferden lopettaa toimintansa....äääää.

ISLANDIA II   

Bryggjan   

Neljä vuotta sitten
Neljä vuotta sitten, Kopavogurissa kissavahtina ollessa, minulla oli aikaa. Paljon aikaa. Oli meitä muitakin joilla oli aikaa. Kissojen vahtimisen ja kotimiehenä olemisen lisäksi myös lintuja piti ruokkia. Punakylkirastaita, mustarastaita ja muita siivekkäitä.

Kissat ruokittiin sisällä, ulos ne eivät  päässeet. Niiden kanssa piti myös leikkiä, hiekkalaatikko aina välistä tyhjentää. Muuten olemisen sai järjestää niin kuin parhaaksi näki. 

Ainoa rajoitus isäntäperheeltä oli, että jouluherkkua, hapatettua rauskua, ei saanut sisällä keittää. Se oli ymmärrettävä sääntö.

Oli korona-aika ja kun tilaisuus kissavahtina oloon tuli, sitä ei yksinkertaisesti voinut olla käyttämättä.

Joulu ja uusi vuosi Islannissa. Kolme viikkoa vapautta pandemiasääntöjen Norjasta.

Pääsin näkemään Reykjavikin keskustan kuuluisan joulukissan. Juuri sen, joka syö jokaisen, jolla ei joulupäivänä ole uutta ennen pidettyä, vaatekappaletta päällä. Kannattaa pukea uutta . Jos ei muuta, niin sitten uudet sukat. Silloin pelastuu.

Vihdoin oli mahdollista testata Reykjavikin kaikki uimalat. 

Ja lähitienoon  kuumat altaat. Kävellä  Keskustassa sijaitsevan Tjörninn lammen jäällä

Ja  nauttia linja-autoaseman kahvilassa savustetun karitsanpään puolikkaasta Siinä on puoli kieltä mukana. Kaikkea mukavaa ja leppoisaa oli tarjolla. 

Ennen kalastajien  joulutaukoa kerkesin käymään tervehtimässä tuttuja Grindavikin kalastajakylässä. Siellä olevaan  Bryggjan kahvilaan he kokoontuvat. Tarinoitaan kertomaan, yhdessä olemaan ja valittamaan. Asiat eivät voi olla hyvin, vaikka olisivatkin. 

Päättäjät  ja porvarit sortavat pientä kalastajaa. Niin kuin  nobel-kirjailija Laxnesin romaaneissa. Kiintiöt ovat liian pieniä, rajoituksia ja turhia määräyksiä säädetään, välikädet ottavat suurimman hyödyn ja rikastuvat toisten työllä  ja sitten vielä Norjakin suoltaa huonoa kalaa maailman markkinoille pilkkahinnalla. Olin väittämästä eri mieltä. Ymmärsin, että  ei ole helppoa olla islantilainen, omasta mielestään köyhä, kalastaja.

Kahviloiden ykköspaikan kalastajien keskuudessa ottaneen Bryggjanin ilmapiiri on kaikesta huolimatta  positiivinen, optimistinen. Tunnelma hilpeä ja leppoisa. Varsinkin kun kahvin asemasta tai lisäksi on otettu muutakin.  Valitusmantra on  kahvilan keskustelukulttuuriin kuuluva yhteisesti sovittu pakollinen numero. Jäänne taannoisesta . Relikti.

Maailmanlopun meininki  on kaukana. Tunnelma toiveikas. Ollaanhan oikeassa rakennuksessa tuotantotilassa missä kierrenuottia kunnostetaan ja tehdään. Kalastajat eivät vaikuta maansa myyneiltä, vaikka eräät  Islannin  melkein myivätkin.

Kun talouskriisin aikaan turskakiintiöparoneiden,  osakekeinottelijoiden ja huijaripankkiirien rötökset paljastuivat , Bryggjanissa kokoontuvan epävirallisen  neuvoston  raivo oli aitoa.  

Kaikenmaailman kulanssien, pamppujen ja riistäjien  oli parempi pysyä oikeilta oikeaa työtä tekeviltä ja raskautetuilta  piilossa. Poissa vihaisen kansan silmistä.

Kärsineet, paljon menettäneet, nousivat kapinaan, barrikadeille. Kokoontuivat Reykjavikin parlamenttitalon edustan aukiolle. Se on paikka missä juhlitaan ja missä tehdään "vallankumouksia " Rötösherrat joutuisivat vastuuseen. Sillä samalla aukiolla näin  Vidgisin, maailman ensimmäisen naispresidentin, kauan aikaa sitten, kesäkuun seitsemästoista 1983.

Kuohunnan hieman laannuttua kirkko ja oikeuslaitos tulivat mukaan rauhoittelemaan , sovittelemaan. Kaikki  tajusivat , ettei pienellä maalla ole varaa sulkea rötöstelijöitä  kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle. 

Pyytäkööt  julkisesti anteeksi, katukoot, sovittakoot rikoksensa kärsikööt  kovatkin vankilatuomionsa ja korvatkoot aiheuttamansa kärsimyksen ja taloudelliset vahingot. Sovintoa oli hierottava ja anteeksi annettava. Vaikka väkisin.  

Ainoa mahdollisuus saada talousrikollisilta korvauksia oli antaa heidän rangaistuksensa kärsittyään, tai oikeastaan jo vankilassaoloaikanaan, tehdä sitä mitä parhaiten osaavat. Rahaa. 

Niin tapahtui ja Islanti alkoi nousta yllättävän nopeasti jaloilleen. Koko homma oli vähän niin kuin perheen  sisäinen  järjestely hairahtuneen palauttamisessa ruotuun, hänen saadessa uuden mahdollisuuden. Sellainen onnistuu maassa missä  melkein kaikki tuntevat toisensa. Norjassa on sanonta blanke ark. Suomessa  aloitetaan puhtaalta pöydältä.

 Pari vuotta kriisin jälkeen  vuonna 2010  maaliskuussa olin opintomatkalla. Tutustumassa Islannin kalastuselinkeinoon ja selvittämässä mahdollisuutta muuttaa maahan. Etsimässä töitä. Käydessän Bryggjanissa orastava nousu oli nähtävissä. Vaikka tunnelma oli varovaisen positiivinen ja turskan sekä koljan maailmanmarkkinahinta korkea, kriisi oli yhä päällä ja  puheenaihe.

Sain kuulla tarinan jos toisenkin. Minulla oli aikaa kuunnella. Jos on kiire kalastajien kahvilaan on ihan turha mennä. Bryggjan  ei ole norjalainen huoltoasema , Myren Esso, missä pikaisesti pistäydytään.  Painunut kahvi ja mahdollinen lisuke nopeasti hotkaistaan. Usein seisaaltaan.

Minulle kerrottiin, miten  kovimman huuman aikana ökyporukan eliitin lapsille rippilahjaksi auto ostettiin Viikonloppuostoksilla Lontoossa käytiin ja illalla oopperassa. Siellä pyöri Viktor Hugon kurjat. Kuulemma  päivällinen Reykjavikin  viiden tähden ravintoloissa kalleimman kautta nautittiin. Arkenakin. 

Paljon tarinoita, onkohan kaikki tottakaan. Ehkä on väritetty, pistetty pikkuisen kalastajalisää.  Ei sillä väliä, kunhan tarina on hyvä. Islannissa osataan. Onhan kyseessä saagojen saari. Suomeksi aikoinaan satujen saareksi väen vängällä käännetty.. 

Romahdus opetti nöyryyttä eliitille, kuulin. Kun kaikki meni ja tuomioita tuli. Nostokurjet jököttivät paikoillaan ja rakennuskolossit seisoivat keskeneräisinä Atlantin myrskyille ilman kattoa alttiina. Osakesalkku keveni. 

Keskustelimme toki muustakin, Norjasta ja Suomesta. Kalastuksesta. Kehuimme saaliillamme. Silloin sain minäkin olla enemmän äänessä, aktiivinen, en pelkästään kuuntelijana. 

Uteliaita kollegoita kiinnosti miten asiat tehdään Norjassa. Senkin vuoksi kun useat islantilaiset rannikkokalastajat romahduksen seurauksena Norjaan muuttivat.

Moni kalastajien kahvilassa tiesi  yllättävän paljon Suomesta. Norjasta toki huomattavasti enemmän, mutta Suomikin on  hyvin muistissa.

Positiiviseen sukupolvelta toiselle siirtyvään Suomi- kuvaan  vaikutti  voimakkaana menneisyys. Suomesta lahjoituksena saadut puutalot. Niihin muuttivat vuoden 1973 Eldfjell tulivuoren purkauksessa kotinsa laavan alle menettäneet perheet.

Grindavik on Rovaniemen ystäväkaupunki tai ainakin oli. Siihen aikaan kun tie maailmalle kulki pohjoismaiden kautta, kun  joka kunnalla oli ystävyyskuntia muualla pohjolassa.

Vierailuja tehtiin puolin ja toisin. Koulut,  yhdistykset ja järjestöt reissasivat . Pohjola Nordenin kautta solmittiin yhteyksiä ja hankkiuduttiin töihin. Minäkin kesällä 1983 Hveragerdin puutarhurikoululle päädyin.

Kaikenlaista kuulee kun kahvilassa Grindavikin siimakalastajien kanssa istuu. Keskustelun aiheet  vaihtelevat kuin Islannin sää. Ja tarinat ovat yhtä tosia kuin Pellon huoltoasema pitserian Jopparin pöydissä aamukahvilaisilla.

Tammikuu 2026                                                                                                                             Menneitä reissuja muistellen ajelimme Reykjavikin korrteeristamme  Grindavikiin Kleifarvatn- järven ja Krisuvikin kuumien lähteiden alueen kautta. Hienoja upeita  paikkoja molemmat, hieman suosituimpia nähtävyyksiä tuntemattomampia. Pääkohde oli kuitenkn Bryggjan. Sinne oli päästävä. Varattava aikaa. Jospa tapaisimme tuttuja. 

Paljon oli tapahtunut  ja laavaa 2021 joulukuun jälkeen virrannut. Grindavik ja sen ympäristö  muuttunut. Nukuksissa vuosisatoja olleet tulivuoret heränneet. 

Islannin pääsaaren tärkein kalastajakylä on ollut tulivuoren purkaustensa ja maanjäristystensä kautta esillä  maailman tiedotusvälineissä vähän väliä. Nimi on tutuksi tullut. Se on helpompi lausua kuin Eyjafjallajökull tai Fimmvördurhals, missä purkautui 2010 ja 2011.

Olen  siitä lähtien  uutisia tarkkaan lukenut ja varsinkin viimeiset vuodet purkausvalmiudessa ollut . Useita öitä valvonut. Laavan virtaamista livenä eri web kameroista seurannut.  Kalastajakylän kohtaloa jännittänyt 

Tuleeko laava kaupunkiin ? Kestävätkö rakennetut suojavallit? Entäs Bryggjan ? Miten kahvilan käy?

Olin  ja olen yhä erilaisten facen ryhmien kautta  tietoinen. Hälytys tulee heti mikäli jotain tapahtuu. Saan tiedon reaaliajassa. 

Kerran,  heti purkauksen alettua, otin tohkeissani  yhteyttä Suomen lehtiin ja tarjosin Svartsengin voimalaitoksesta ja  Grindavikin satamasta 2021 ottamiani omasta mielestäni upeita kuvia. Ei tullut vastausta eikä kiitosta. Kyllä nolotti. 

Motiivini lienee ollut saada nimi  ja ottamani kuvat uutisen yhteyteen, Niin kuin se jotenkin hienoa olisi Huhhuh. Kuva vuodelta 2021 otettu tieltä joka jäi myöhemmin laavan alle 

Ajoimme läpi evakuoidun kaupungin. Ennen eloisa ja  vilkas keskusta  oli autio ja tyhjä. Vain kuudesosa reilusta kolmestatuhannesta asukkaasta oli palannut. 

Kauppakeskukset, koulut, urheiluhallit ja huoltoasemat olivat kaikki tyhjänpanttina. Peruslämmön varassa. Etteivät käyttämättömlnä rapistuisi. Kapakakalamuseo oli suljettu. Kahvilat kiinni. Paitsi Bryggjan. Sen tiesimme olevan auki.

Kolme kattilallista. Saavuimme satamaan ja parkkeerasimme vuokraamamme Dacian Bryggjanin eteen. Ihan siihen terassin viereen. Muita autoja ei näkynyt. Laiturissa lepäsi rannikkovartioston alus ja pienehkö 15-metrinen kierrenuottalaiva. Samankokoinen kuin meidän Morgenstjerna.

Sitten vaan sisälle alakerran viihtyisään kahvilaan. Myöhemmin 2019 laajennettu yläkerran oikea ravintola , missä myös useamman ruokalajin annoksia tarjoiltiin , ei saavuttanut  kalastajien suosiota.  Sinne he eivät menneet. En minäkään. Yläkerrassa nautittiin aterioita hienostellen hyvin pukeutuneena. Alakerrassa tankattiin nälkä pois. Ja oltiin yhdessä. 

Oven aukaistua tajusin kaiken muuttuneen. Maailmani kadonneen. Karvahattuahvio oli tyhjä. Ketään ei näkynyt. Plakaatissa luki ravintolan olevan auki. Kolmannessa kerroksessa. Sinnekö piti mennä

Justiisa joo. 

Kapusimme hitaasti  nuottakutomon kuluneita betoniportaita seinillä olevia kalastusalusten kuvia ihaillen. Vastaan tulvi tuttu tuoksu. Suomessa on sanonta mummonhajuisista taloista. Bryggjanin yläkerran ravintola haisi nuotalle. Ei se paha haju ole. Ravintolasalin lasiseinän takana oleva halli oli käytössä alkuperäisessä tarkoituksessaan.

Ainakin kuusikymmentä tuolia tyhjillään. Kalastajia ei näkynyt. Vain kolme henkilökuntaan kuulunutta ja me. Ei ollut tungosta. Palvelu pelasi. Listalla oli kolmen sortin keittoa. Keltaista sahramileipää ja leivän päälle oikeaa maukasta Islannin voita. Hyvin keltaista. Maatiaislehmien maidosta kirnuttua. Islannin voi on maailmam parasta. 

Hummerikeitto.  

Tarjolla oli kolme keittovaihtoehtoa. Karitsa, kasvis ja hummeri. Valitsin hummerikeiton. Se on suurta huijausta, mutta samalla parasta mitä Islannissa lounaaksi saa. Hummeri ei ole hummeri, vaan syvänteiden hietikoilla elävä merirapu. Oikeaa hummeria kutsutaan suurhummeriksi. Kaikkea ne islantilaiset keksivätkin.

Keitto valmistetaan "hummerien" perkausjätteistä keitettyyn liemeen. Kauppakunnostuksessa rapujen pyrstöt ladotaan  siististi kilon myyntipakkauksiin muu on ylijäämää.  Ravun päitä ja jalkoja keitetään pitkään. Jätökset murskataan  keittämisen aikana aromin talteen saamiseksi. Sitten siilataan. Muut ainekset lisätään, Liemi saostetaan ja keiton annetaan hautua aromikkaaksi. 

Niin sen on mentävä. Luulen. Olen melkein varma.  Minäkin olen samalla reseptillä keittoa tehnyt. Rantataskuravun  kuorista tosin. Hyvää tuli. .

Juomaksi otin luonnollisesti mallas appelsiinijuoman maltappelsin nimisen. 

Kuvan suosikkijuomastani kävin ottamassa  oikeassa Bryggjanissa muistoksi, Tiedä vaikka purkavat tai sisustuksen muuttavat. Onpahan itse ottama kuva muiston vahvistuksena.

Keittoa sai santsata. Leipiä syödä niin monta kuin halusi. Oli suuri nautinta voidella epäterveellisen paksu kerros  syvänkeltaista, tuntureilla laiduntavien lehmien maidosta kirnutun kesävoin väristä voita tuoreen leivän päälle. Haukata kunnon palanen. Ja lusikoida hummerisoppaa perään suussa muhimaan, aromejaan vapauttamaan . Hyvin hitaasti. Mallasappelsiini sopi erinomaisesti suun huuhtomiseen. Se on kuin coca cola. Käy jokaisen ruoan kanssa. Ei tarvitse sen kummemmin viinilistoja selailla. 

Olimme ainoat asiakkaat ja senkin vuoksi saimme viimeisen päälle hyvän, kiireettömän ja henkilökohtaisen vastaanoton. Kuitenkin niin hienotunteisesti, ettemme missään vaiheessa kokeneet ruokarauhamme häiriintyneen. Olimme etuoikeutettuja, Kunniavieraita.

Halusimme kuulla ja kuulimme novellin verran Grindavikin uutisia, Bryggjan tarinoita ja visiot tulevaisuudesta. Skenaariot. Nuottakutomon ansiosta ravintolaa voi pyörittää tappiolla. Mutta  lisää asiakkaita toivotaan. Jospa koko kylä herää henkiin. Jossain vaiheessa purkaukset eivät enää uhkaa. Toivottavasti.

Eräänä päivänä  alakerran kahvio taas avataan. Ja kaikki on kuin ennen. Siihen saakka tarjoillaan  rajoitettu menyy päiväsaikaan. Keittolounas, Ja toivotaan ihmisten palaavan, ottavan tarjonnan vastaan. Paikkoja riittää ilman pöytävarausta meille vakuuteltiin                                                                                                                                 -lauri-