mandag 7. oktober 2019

Mounan kanssa Narvikiin

Arctic Circle Train junan matka Tukholmasta Narvikiin kestää 16 tuntia.
Junassa on ravintolavaunu.
Kahvin ostajalle tarjotaan santsikuppi ilmaiseksi.
Wifiä ei  ole.
Nettiä ei  sillä reitillä tarvita
Ruotsin rautateiden SJ:n sopivan paksu julkaisu Kupé on kaikkien luettavissa.
Tuorein numero oli koko matkan ajan minun.
Sain sieltä seuraa. En ollut yksin.
Seuralaiseni oli  aivotutkija Mouna Esmaeilzadeh
Alkuvuodesta 1983 joukko iranilaispakolaisia pyrki Turkkiin.
Pakkasta oli  vuorilla 20 astetta, lunta pyrytti.
Kylään saavuttuaan vanhemmat luulivat tyttärensä kuolleen.
Hän ei hengittänyt. Oli kylmennyt.

Kylän naiset riisuivat kolmivuotiaan.
Laittoivat ammeeseen.
Ei lämpimään, vaan  kylmään veteen.
Lapsi virkosi. Palasi kuolleista.
Lääkäri Mouna Esmaeilzadeh kertoi saaneensa kolmivuotiaana juuri oikeanlaista hoitoa.
Samalla tavalla pahasti kylmettyneitä hypotermiapotilaita nykyäänkin hoidetaan.
Ammattilaisten toimesta tietokoneen ohjauksessa.
Mounan pelastivat luku-ja kirjoitustaidottomat.
Kylmä vesi ja  sinkitty amme.
Ammattimaisesti ja rutiinilla.
Pakolaisperhe ei päässyt  Ranskan vaan  joutui Ruotsiin.
Mounan kotikaupungiksi tuli Tukholma.
Hän kävi  musiikkilukion, suoritti filosofian maisterin tutkinnon.
Valmistui lääkäriksi.
Väitteli aivoista.
Mouna on nyt  39-vuotias optimisti.
Mouna uskoo tieteeseen ja demokratiaan.
Tieteeseen, joka on kaikkien käsitettävissä.

Neloskanavalla doktor Mouna tulee kylään
Hän  antaa toivoa ja tarjoaa faktoja maailmanlopun sijaan.
Vastaa kysymyksiin, auttaa tuskassa
Mielenkiintoisesti.
Syyllistämättä
Mouna lohduttaa kehityksen  nimeen.
On ihmisten tukena.
Silloin kun vastassa ovat luulot ja olettamukset
Valeuutiset ja ilkeydet.
Iva ja pilkka.
Tai pessimismi ja toivottomuus.
Olen jo kotona , mutta yhä junassa ja  Mounassa.
Voisin siteerata häntä  muutaman aanelosen verran.
Riittäköön nämä
"Jos minulla ja sinulla on eri näkökohdat, ja sinä pystyt aukottomasti esittämään tieteelliset faktat jotka kumoavat totena pitämäni, pysyn entistä tiukemmin kannassani "
Mouna Esmaielzadeh

" Tiede on kaikkein seksikkäintä mitä on olemassa "
 Mouna Esmaielzadeh

" Intohimo on huumeenomainen virtaus aivoissa, kuin rakkaus joka vetää meitä vastuttamattomasti tiettyyn suuntaan"
Mouna Esmaielzadeh

mandag 30. september 2019

Helsinki

Olen tavannut satoja  kaskelotteja. Ne tunnistaa pyrstöistä. Jokaisella on erilainen.
Kaskelotin pyrstö on kuin ihmisen sormenjälki.
Helsingin meressä ei ole kaskelotteja. Ei edes pieniä valaita, pyöriäisiä. Vaikka menisi laivalla kaupungin edustalla sijaitseville saarille. Valaat ovat tosi mielenkiintoisia. Mutta ihmiset paljon enemmän.
Kauppatorin tutulla kalakauppiaalla on myynnissä Norjan lohta. Lohi on kasvanut minun kotivuonossa nimeltään Gavlfjorden . Se on teurastettu naapurikunnan lohiteurastamossa. En tykkää lohialtaista. Ne pilasivat vuononäkymäni  ja limoittivat rannat.  En osta norjalaista kasvatuslohta vaan savustettuja Torniojoesta pyydystettyjä nahkiaisia. Niin olen tehnyt joka syksy. Kymmenellä eurolla kolme pientä.

 
Hakaniemen hallista saa parhaat kalaherkut. Kuten savustettuja katkarapuja, Lindströmin  punaisia lohipihvejä  ja graavisuolattua siikaa. Myös sinipallasta löytyy ja se on melkein yhtä hyvää kuin  Norjassa  savustamani.
Joka päivä tai siis ainakin melkein, menen puukkokauppiaan kojulle ja ihailen kolmensadankuudenkymmenen euron käsityönä tehtyä puukkoa. Sen terä on samannäköinen kuin kalliin japanilaisen keittiöveitsen. Ennen kotiinpaluuta ostan Marttiinin tai Iisakki Järvenpään hiiliteräksisen. Halvimman.
Raitiovaunusta ne käyttävät ekokampanjassaan nimitystä Spåra spora. Se onkin melkein kuin eläin  joka luikertelee  pitkin katuja jättäen  vain pienen hiilisen jalanjäljen. Rakastan ajella linjoilta toiselle ja  katsella ihmisiä. Sekä voimistuvaa ruskaa.
Jos haluaa elää omavaraisesti tai ainakin herkullisesti  voi mennä  keskuspuistoon ja poimia haavanpunikkitateja, Tai onkia Hiltonin rannasta ahvenia tai pyydystää jigillä kuhia. Toreilta ja halleista saa halvalla luita, ruotoja ja  luomua.
Hakaniemessä  kuulin lihakauppiaalta kuinka hän  oli  lapsuudessaan parantunut sitkeästä flunssasta luuliemen avulla. Äiti juotti sitä joka aamu. Minä puolestani kerroin hänelle ystäväni reseptin luuydinkeiton valmistamiseen.  Ensiksi luita keitetään valurautapadassa viisi tuntia pienellä  avotulella siten että kansi on auki ja savuaromi pääsee keittoon . Tulta on koko ajan vahdittava. Keiton  valmistuttua nautitaan alkuruoaksi lientä ja  pääruoaksi luuytimiä. Jälkiruoka on puolukkahillo.
Kaksi viikkoa on sopiva aika Helsingille. Paitsi eläkkeellä ollessa. Silloin täällä voisi asua pysyvästi. Ja kerätä Kumpulan opiskelija-asuntojen  pihoilla olevista tyrneistä  vuoden c-vitamiinit. Ne taitavat muuten jäädä poimimatta.
                 -lauri-





mandag 2. september 2019

Kolmipiikki

Eilen olimme kalassa.Heti laakson lammelle tultua sain taimenen.Sen suusta tippui pieni kala, kolmipiikki. Tutkin saaliini saalista.Sen värejä, muotoja, hajua.Melkein maistoin, nuolaisin.
Kolmipiikki antaisi kuoltuaan arvokkaan vihjeen taimenien tämän hetken ravinnosta. Mitä ne just nyt syövät. Millaiseen vieheeseen tarttuvat. Ehkä saisin suursaaliin.Olisikohan vaatimattomassa muutaman uistimen pakissani sopivia ? Onkohan muilla perhoja jotka näyttävät kolmipiikiltä ?Millainen kastemato on paras ? Punainen vai vaalea ns savimato.Miksi minä en ole tähän ikään mennessä opetellut sitomaan perhoja. Tai heittämään perhoa. Jos olisin minulla olisi taatusti kolmipiikiltä näyttäviä.
Mutta silloin minulla pitäisi olla myös perhovapa ja kaikki muut varusteet. Sellaisten vermeiden kanssa olisi hankala tulla tiheän sitkankuusion ja tunturikoivuryteikön läpi järvelle. Sitäpaitsi rantoja reunustavat pajukot. On sittenkin parempi tyytyä teleskooppisettiin, halpaan.Huoltoasemalta ostettuun ja vanhoihin varusteisiin jotka mulla on.Mietin hetken ja päätin pitäytyä vanhassa.Olin jo kysynyt lammelle tultua voinko täällä kalastaa. Vastauksen saanut.
Taimen saatuani esitin toiveeni"Antaisitko savustettavaa, luovuttaisitko muutaman kalan. Jos sen oikeaksi koet. Tapahtukoon kuitenkin sinun tahtosi, ei minun."
-lauri-

torsdag 22. august 2019

Poltetaan Amatson- Kumpi polttaa puhtaammin Suomi vai Norja

Retkeilyyn kuuluu eränuotiolla grillattu lihaisan maukas makkara.
Saunan jälkeen pitää syödä sinistä lenkkiä, kunnon sinapilla.
Joko paistopussissa kiukaalla  hautunutta.
Saunan uunissa kypsynyttä.
Tai  ulkona nuotiolla paistettua. Ritilässä tai kepin  nokassa.
Makkara on hyvää, Suomessa osataan tehdä kunnon makkaroita.
Norjalaiset eivät osaa.

Aamupala tarkoittaa pekonia ja munia.
Pekonin kuuluu olla laadukas ja rapea.
Norjassa osataan, täällä on tietämys.
Tarjolla  on 20 eri nimikettä mistä valita.
Metsäpekoni, jahtipekoni, eräpekoni, tähtipekoni.
Ja kuusitoista muuta.
Jokaiseen aamun avaukseen.
Valkea liha on terveellistä.
Siis kalkkuna ja broileri.
Keho saa valkuaista, mutta rasvaa vain vähän.
Kannattaa siirtyä valkoiseen lihaan, ainakin kerran viikossa.
Olokin on kevyempi.
Kuulema se on ilmastonkin kannalta parempi.

Kumpi on parempi kinkku vai ribbe.
Ribbe on rasvainen siankylki mikä jouluksi norjalaiskodeissa uunissa haudutetaan.
Joulu ei ole joulu ilman ribbeä.
Nahan on oltava rapea ja suussa  mureneva.
Taitava paistaja pelastaa pyhän juhlan
Oikea kinkku on kotimainen.
Viljapossua mielellään. Rypsikin käy.
Kinkku ei saa olla liian rasvainen.
Vaan sopivasti.
Kinkun paikka on keskellä pöytää.
Kovasti yrittävät  Tanskasta huonoa laatua rahdata. Lidl myy saksalaista.
Kunnon suomalainen ei sellaista  moskaa osta.
Vaan Atrian.
Mitä pallollemme oikein tapahtuu ?
Meinaako se tuhoutua?
Amatson palaa niinkuin se on muinakin vuosina viimeiset 15 vuotta palanut.
Tuore uutiskuvakin on 15 vuotta vanha, mutta se herättää.
Tällä kertaa Amatson palaa pikkuisen enemmän ja näkyvämmin.
Amazon palaa kiusallisen näkyvästi.
Tenniksenpelaajat ja filmitähdet huolestuvat.
Ja me muut siinä samalla.

Kohta on tukikonsertin  paikka. Pitää järjestää Amatson Aid.
Lieneeköhän sir Bob Geldoffilla kiireitä ?
Bono ja Boss eivät hekään ole mitään pitkään aikaan julkaisseet.
Olisiko aika.

Onneksi Brasiliassa on presidenttinä joku kusipää jonka piikkiin tämän homman voi laittaa.

39-1 Suomessa
39-1 Norjassa
Elaïnten rehuksi tuodaan 39 kiloa soijaa henkeä kohden vuodessa.
Juuri sieltä missä nyt palaa.
Amazon palaa, jotta me saisimme aamupalamme , kinkkumme , ribbemme, nugettimme, leikkeleemme ja erämakkaramme.
Jotta norjalaiset saisivat läskipannukakkunsa.

Jotkut  ne syö soijaa soijana. Tuontisoijaa. Soija ei kasva Suomessa.
Kummallista touhua rahdata  ruokaa toiselta puolen maapalloa.
Sitä kuluu kokonainen kilo vuodessa. Siis henkeä kohden.
Prosessoitu teollinen ja lisäaineita täynnä oleva ei voi olla terveellistä
Makukin on vieras, koostumus outo.
On olemassa muitakin kuten seitani. Keinotekoinen kinkku.
Herne on  proteiinina. Härkäpapu lihasuikaleina ja kaura nyhtönä sekä kermana.
Miksi mennä sotkemaan. Järjestyksiä muuttamaan. Kaikki kumoamaan.
Mieluummin vehnä pullana, herne keittona, kaura puurona, hamppu hirsiseinässä riveenä  ja kinkku kinkkuna.
                                                      -lauri-



fredag 16. august 2019

Lill-Babs ja sillivalas


Siihen aikaan kun Lill-Babs sillivalasta paloitteli maailma oli muuttunut.
Tromssa oli yhä pohjolassa, mutta ei enää Pariisi.
Silta oli rakennettu ja saaren rauha mennyttä.
Venäläiset emigrantit kuolleet.
Kauppahuoneet kadonneet
Hylkeitä  vielä länsijäiltä ja valaita lähivuonoista jahdattiin, mutta jääkarhu oli rauhoitettu.
Turkismetsästäjät olivat  maissa.
Kukaan ei talviaan huippuvuorilla viettänyt.
Turkiksia ja jääkarhun poikasia kaupunkiin keväällä tuonut.
Siihen aikaan kun Lill-Babs sillivalasta paloitteli maailma oli muuttunut.
Tromssa oli muuttunut.
Kalastajien rahoittamaan satamaan oli liikaa  huviveneitä änkäytynyt
Niinkuin se niiden satama olisi.
Rauhallisille kaduille oli liikaa autoja elämänmenoa häiritsemään tullut.
Siihen aikaan kun Lill-Babs sillivalasta paloitteli ei ollut etsittävää.
Kaikki löydettävät mantereet ja väylät oli jo aikoja sitten, ennen sotia, löydetty.
Löytöretkeilijät vuosikymmeniä sitten  kuolleet.
Vain muutamia mukana olleita kansipoikia oli hengissä.
Ølhallenissa heitä  sai kaljat tarjoamalla kuunnella.

Siihen aikaan kun Lill-Babs sillivalasta paloitteli saatiin museo.
Pohjolan Pariisin ja arktisen loisto siirrettiin sinne.
Hajuineen ja täytettyine hylkeineen.
Sekä sankareiden henkilökohtaisine tavaroineen.

Siihen aikaan kun Lill-Babs sillivalasta paloitteli, valaita  vielä metsästettiin.
Jättejä paloiteltiin ja öljyä keitettiin.
Viimeisiä aikoja vanhasta muistista elettiin.

Arktisen muistoa kunnioittaen juhlat  järjestettiin.
Entisen elämän, vanhan Tromssan , hautaanpanijaiset.
Viimeisiksi  jääneet.

Kulkueessa oli traktorin lavalla täytetty jääkarhu.
Skjelnanin valaanpyyntiasemalla Ruotsin  Lill-Babs.
Paloittelemassa vasta ammuttua ja maihin rahdattua sillivalasta.

Minimekossa ja korkokengissä.
Niinkuin esikuvansa Twiggy tapasi olla.
              -lauri-








søndag 11. august 2019

Nokipannusta

Kahvipannuista kaikkein elämyksellisin on nokipannu.
Nokipannu on sellainen kuparinen, jolla keitetään erämaassa nokipannukahvit.
Ensin kävellään tai siis vaelletaan erämaahan, ainakin sinne saakka missä muut eivät häiritse.
Omaan paikkaan, missä  saa olla yksin tai omiensa kanssa ja nauttia luonnon rauhasta.
Kaikista parasta olisi jos se paikka olisi näennäisen vaikeasti  tavoitettavissa.

Kun ollaan saavuttu omaan  nokipannukahvinkeittopaikkaan tehdään  nuotiokehä
Kahvipannuun  haetaan raikasta  vettä lähellä solisevasta purosta.
Kivistä asetellaan nuotiokehän sisälle  nokipannulle sopiva keittopaikka.
Sitten tehdään tulet, pannu laitetaan tulille  kivien varaan ja seurataan tarkkaan.
Kun vesi kiehuu pannuun laitetaan kahvinporot eli pöönat.
Mielellään juhlamokkaa.

Kun kahvi on kiehunut hetken, nokipannu siirretään nuotiokehän reunalle.
Sellaiseen paikkaan missä kahvi ei jäähdy, mutta ei myöskään kiehu.
Liian pitkään kiehunut kahvi on kitkerää ja juomakelvotonta, 
Kahvin  alkaessa selkiintyä, porojen painuessa pohjaan, otetaan repusta kuksat.
Nokipannukahvi juodaan aina puisesta kuksasta, ei koskaan muovisista kupeista.
Kuksan poronluukahva ja lapinvisainen kuppiosa ovat  suotavia.

Meillä ei ole erämaita, meillä ei ole luonnollisia havumetsiä.
Ainoastaan tiheitä tunturikoivikoita, pajukoita sekä  havuisia vieraslajeja istutusalueilla
Puroja kyllä löytyy  onhan vuotuinen sademäärämme  yli tuhat millimetriä.
Onneksi on muutamia nuotiopaikkoja metsätien reunamilla ojien takana.
Sinne voi kivuttomasti rakentaa autenttisen  erämaavaikutelman.
Savu saa leijailla  tunnelmaa pehmentämässä,  sitkankuuset  pidetään tarpeeksi kaukana taustalla.
Kolmessakymmenessä vuodessa laakson puupeltoon muodostunut erämaanomainen paksu sammalkerros takaa aitouden. Suomessa sellainen syntyy sadassa vuodessa.
Sienet , kalat, marjat ja yrtit, siis mitkä tahansa luonnonantimet ja niiden sadonkorjuussa tarvittavat välineet  asetellaan mukaan hillitysti.

Ei hemmetti, aivan liian hankalaa. Jos ne ei muuten usko että osaan. Jos ne ei muuten tule villiruokakurssilleni sieniä ja marjoja poimimaan  ja kaloja narraamaan, niin antaa sitten olla.
Minulla on ainakin  jumalattoman  suuri 28 hengen kuparinen joutsenkaulainen tinattu  nokipannu.

Se tuli hankittua  reilu vuosi sitten, kun  halusin pitkittää sättäilyä pannua kirpparilla esittelevän kanssa. Olin hänestä erittäin innostunut. Sovimme hinnasta ja  pannu vaihtoi omistajaa.
Toissapäivänä sen  ensiksi nuotiossa tuntikausia polttamalla  nokesin. Sitten oli synttärikahvien keittämisen  aika.
                                                   -lauri-







tirsdag 6. august 2019

Lukemisesta ja kalastuksesta ja muusta


Tänä kesänä en ollut kalastanut.
Järvellä aurinkoisina  öinä vieraillut.
Tulilla puron suussa istunut.

Oli ollut muuta tekemistä.

Muuta tekemistä oli valaat, linnut ja semmoiset.
Muuta tekemistä oli puutarha ja sen turhaan taakaksi ottaminen.
Muuta tekemistä oli itse tehdyt murheet sekä läheisten huoli 
Muuta tekemistä oli  muiden niistä syyttely.

Väsyminen on muuta tekemistä.
Tärkeänä olo on muuta tekemistä.
Sekä korvaamattomuus.

Vaikka en kalalla käynyt.
Järvellä vieraillut.
Se oli tallella,

Kaksi viikkoa sitten oli aika.
Kaksi viikkoa sitten oli aikaa

Kuljin lakkasuon poikki.
Pitkospuita pitkin.
Kuusikon läpi.

Join purosta.
Tein  tulet ja ongin.
Olin.

Kaksi viikkoa sitten menmimme poikani kanssa, vaatteeni alkoivat haista savulle.
Viikko sen jälkeen rakas ystäväni sai elämänsä ensimmäisen raudun. 
Kolmannella kerralla menin ensimmäistä  kertaa yksin.

Otin mukaani kirjan.
Juuri lahjaksi tekijältä saadun.
Sen ensimmäisellä sivulla luki.

Iloa ja onnea matkallesi


Vielä näkee lukea keskellä yötä. Nuotion loimussa kahvitauolla. Kalassa ollessa. Tässä kirja, jolle löytyi heti paikka minun repussa. Johdatusta ihmisiin ja hevosiin, kalastukseenkin ja elämään ja ... lukekaa itse.
Nuhraantukoon ja haiskoon savulle. Olkoon mukanani.
Kiitos Suvi

Tällaisen sain kun en olisi millään malttanut keskeyttää lukuhetkeä, lopettaa loikoilua. Enkä mennä onkimaan. Tajusin, ettei minun aina  tarvitse. Meritaimen 1,3 kiloa :)



Kirjasuositukseni on Suvi Suur-Inkeroisen  Tunne Yhteys.
"Tämä kirja kertoo oppimisesta, poisoppimisesta, armollisuudesta ja inhimillisyydestä ja siitä miten voimme olla keskeneräisiä ja silti valmiita "