HELSINGISTÄ JA TAMPEREESTA

Helsinki. Eliel.  26.3. 2024. 08:30 Lounaistuulta  kolme metriä sekunnissa. Lämpötila hieman plussan puolella. Yöllä oli pikkupakkasta. Odotan R paikallisjunaa.

Storytel awards gaalaillan kutsulla  itselleni  perustelemani Helsingin reissu ystäväni huomassa, hänen kortteerissaan  majoittuen, on ollut erinomaisen  onnistunut.

 Toiseksi viimeinen päivä on menossa. Huomenna palaan pohjoiseen, menen kotiin.  Kuva :Ihmisten pesiä. Vera Mäkelä.

Olen jatkanut  vuotuista  löytöretkeilyä, tutustumista pohjoismaiden ylivoimaisesti mielenkiintoisimpaan kaupunkiin.  Sen joukkoliikenteeseen, pieniin putiikkeihin,  museoihin, ihmisiin ja luontoon, lintuihin ja  eläimiin. 

Täällä on tarjolla  aina jotain uutta,  mielitekokartalla aiemmin olleita valkeita läikkiä. Valittavissa annos luontoa, kulttuuria, historiaa ja kaikkea sellaista, mistä periferian vuononrannan asukki kotona ollessaan haaveilee. 

Täällä Helsingissä, Stadissa, tavoittaa omanlaisensa rauhan. Toisenlaisen kuin arktisessa, mutta yhtä rauhoittavan. Kappelissa näköalaloossissa istuen, hidasta bliniaamupalaa nauttien  ja Espalla liikkuvia seuraten

Helsingissä on myös  Raidejokeri. Pikaratikka, Raideveturi. Toissapäiväinen neitsytmatkani paikallisopppaan johdolla  Itäkeskuksesta  länsipäätyyn Keilaniemeen  saakka kuuluu ehdottomasti sarjaan Once in a lifetime. Mukaan otettuine kahveineen ja leivoksineen tunnin reissu oli ihan fine vai miten ne sanoo. Kuva: Amanda.

 

Sitä kelpaa  vanhana muistella. Kuinka upeaa olikaan villin luonnon vastapainoksi havainnoida oman lajimme reviirin laajentumista, ihmisten  pesiä ja elinympäristöjä. Kuinka me ainakin yritämme ottaa luonnon ja siellä pesivät muut lajit koko ajan paremmin huomioon.  

Siihen minulla  on lupa uskoa. Tänäänkin. Misantropia on vierasta, sananakin pelottava.

Askelmittarini on  näyttänyt  kaksinkertaisia päivälukemia mitä  kotona pohjoisessa. Vähintään kymmenentuhatta. Yli kuusi kilometriä.  Sydänvaivaiselle se on kova .  Välillä hengästyttää terveimpien perässä pysyminen, mutta omien rajojen löytäminen  ja mukavuusalueen ulkopuolella oleminen on hyväksi.

Voi  Helsinki. Tänne kaipaan  yhtä paljon kuin lahnakutuun, karpalonpoimintaan tai hirvipeijaisiin  synnyiseudulleni Savon sydämeen. 

On myös Tampere. En ole unohtanut. Sinnekin kaipaan. Sielläkin Helsingin reissulla käyn. Tampere  on Stadin  tavoin rakas ja  upea. Varsinkin Pyynikki ja  Tahmela.  Nuhruisella Ärräjunalla eläkeläisetua käyttäen matka Tamperelle on lähes ilmainen. Seittemän euroa.

Tampereella kävin kahdesti. Koin tutut ja lähes pyhät paikat. Ja toisella reissulla ekaa kertaa  kiistellyn  ratikan.  Ajoimme  päästä päähän ja takaisin. Samalla palautui  mieleeni  Tampereen valtuuston  raitiovaunukeskustelut. Aikana ennen koronaa ja  perinteisen poliittisen kentän valloittanutta viisikkohallitusta.  

Kuinka Tampereen nuori  puheenjohtaja yritti pitää jöötä. Valtuuston salia aisoissa  raitiovaunun vastustajien urakalla keskeyttäessä.  Ennätyspitkien  puheenvuorojen, mölinän, tuohtumuksen  ja  kummallisten argumenttien paineessa se ei taatusti ollut helppoa. Hyvin puheenjohtaja  siinä kuitenkin onnistui . 

Loppu on historiaa.  Ratikka tuli. 

Historian somekirjaan jäävät puheenvuorot  kuten : "Kuurot ei kuule ja jäävät  vahingossa ratikan  alle." " Itsemurhaa suunnittelevat  heittäytyvät ratikan eteen " " Kalevan ABC menettää asiakkaansa ", eivät kääntäneet enemmistön päätä. 

Minulla on aina välillä vaikeuksia ymmärtää täältä Lappiin ja meille muualle  pohjoiseen tulleiden, kuherruskuukauttaan viettävien irtiottoa heidän haukkuessaan vihreän vehreää Helsinkiä stressaavaksi  kivierämaaksi. 

Stadi ei ole kivierämaa !!! Stadi on metsien, merien ja virtavesien saaristolaispitäjä.  Ja Tampere  ihan oma tarinansa. Pohjoisen jo yli kaksi vuosikymmentä kestäneessä  rauhassa,  omassa paratiisissani  viihdyn loistavasti,  kunhan  minulla on mahdollisuus tulla  mansikkapaikkaani  aina kun haluan ja siltä tuntuu.                                                                       -lauri-                                                                                                                                                                                                                   

 

KULTASILMÄ

KÄYPÄLÄISEN POHJOLA: OSA V

Kultasilmä on viileää viileämpi ja pohjoista pohjoisempi. Kultasilmä on etelästä. Norjaksi  kultasilmä on  Gullöy. Islanniksi  puolestaan Gullauga. Kultasilmä on Fennoskandia ja Islanti. Kainuu, Kiiruna ja Pohjois-Norja.

Kultasilmä on jauhoinen ja itukuoppainen, liian taudinarka ja huonosatoinen. Keitettäessä hajoava ja  vaikeasti kuorittava. Radanrakentajille ja rahvaalle hätäravinnoksi paremman puutteessa sopiva . Pohjoisen tyhmille mieluinen. Kalastajat ja köyhät, turpeeseen sidotut , kun  eivät hyvän päälle mitään  ymmärrä. Eivät  parempaa vaadi

Kultasilmä oli ratatyömaalta rallareiden luvattomasti tuomana  vieraslajina torppien palstoille  levittyään  kasvinjalostajan painajainen, sitkeästi  sinnittelevä. Edistyksen jarru. Maatalousneuvojien punainen vaate. Kultasilmästä  oli  päästävä. Sen kanssa ei voinut elää. Sen varaan arktista maataloutta rakentaa. 

Kultasilmä teki historiaa.  Se tunnustettiin. Rehuperunalla  ruokittiin massat. Sen voimin rakenneẗtiin rata. Mentiin maan alle , louhittiin ja lastattiin. Malmi satamaan ja siitä maailmalle kuskattiin. Myös Hitlerin sotakoneistolle. Mutta siihen sen piti loppua . Kultasilmälle ei ollut  varattuna paikkaa tulevaisuudessa.

Pohjoinen hätävara saisi tehtävänsä tehtyään  mennä. Uudet jalostetut ja satoisat, sileän soikeat, täyttäisivät hietamaan.  Mutta pohjoinen ja sen kummallinen kansa oli  tälläkin kertaa vastaan. Ne samat, jotka Olavi Pyhän aikoinaan tappoivat. Ja koko ajan joka asiassa kitisivät ja  vänkäsivät. Heitä kun muka sorretaan...

Ne kurjat jääräpäiset eivät luovuttaneet. Ihan vaan etelän ja tietämyksen uhalla heikkosatoista  kultasilmää varjelivat, viljelivät ja levittivät. Jokilaakson  hienot hiekkapellot mokomalla moskalla täyttivät. Kapinalliset.

Pahin oli  tulossa, katastrofi, kun  kokki 60-luvulla   televisoon pääsi . Oman ohjelman, parhaaseen katseluaikaan sai.  Hän oli kultasilmästä kuullut , pohjoisen kalareissullaan maistanut  ja  studioon  hankkinut. Målselvin isäntien vuosikymmenestä toiseen etelän hegemoniaa ja perunaneuvontaa sekä jalostusta  uhmaten, neuvojien ärtymykseksi  viljelemää.   Pohjoisen jauhoista kultaa, kuten he perunaansa ilkesivat kutsua. Julkkiskokki kehui haukutun ja syrjityn. Kultasilmä sai tunnustusta.  Se olikin  gourmet. Paras peruna ikinä. Myös muiden mielestä.

Kun kultasilmä hieman myöhemmin  valittiin  lipeäkalan ystävät yhdistyksen toimesta lipeäkalan kanssa nautittavaksi viralliseksi perunaksi, maatalousneuvonta luovutti . Antautui ylivoiman ja kansan vaatimusten sekä räjähtäneen  kysynnän seurauksena.  Pohjoinen kulta otettiin virallisten kauppalajikkeiden listalle. Siemenperunatuotanto käynnistettiin ja myyntiorganisaatio perustettiin.  Yhtäkkiä Kultasilmä olikin osa pohjoista perimää ja ihan koko Norjan kansallista omavaraisuutta. Perunajalostuksen huipputuote.

Nykyään Mälselvin jokilaakso ja sen perunapellot ovat  jokaisen itseään vähänkään kunnioittavan norjalaisen  huippukokin pyhiinvaelluskohde. Mikäli  on haluja  uralla edetä ja ehkäpä kokkimaajoukkueeseen päästä. Midnattsol potet- yritys tekee huimaa tulosta. Webbikamerasta voi kuka tahansa seurata kultasilmän kasvua. Neljän kuukauden ajan. Perunalähettiläät kiertävät ympäri maata evankeljumiansa julistamassa. Tarjonta ei vielä vuosiin kata kysyntää, kultasilmä viedään käsistä. Loppuu kaupoista ennen pääsiäsitä.  Hinta on kohonnut  omaan  kategoriaansa.

Ei olisi Kiirunan patruuna , malmikaivosten ja radan mesenaatti Hjalmar Lundbom, voinut satakaksikymmentäviisi vuotta  sitten  seurauksia  arvata  ratatyöläisten särpimeksi skånelaisten perunatilojen ylijäämäsatona halvallla myymää rehuperunaa , kultasilmää, ostaessaan. 

Minulle kultasilmä on henkilökohtainen juttu. Se on arktisen selviytymisen ja  ja samalla ruokavalioni perusta. Nautin pohjoista kultaa lähes päivittäin.                                                                                                                       -lauri-