Lapsuuden kalavuosi. Pyynti ja syönti.

Elämä ennen omavaraisuutta

Olipa aika jolloin omavaraisuus, kestävä kehitys ja lähiruoka eivät kuuluneet sanavarastoon. Kalastus ei  ollut elämys, ei leikki eikä  harrastus. Kalastus oli vuodenkiertoon pohjautuvaa jokaviikkoista välillä raskasta ja tylsää  ruoanhankintaa.

Kalastus oli elämää. Kalaa jossain muodossa oli tarjolla joka päivä. Kyllästymiseen saakka. 

Se oli  aikaa, jota eläkeiän lähestyessä  kelpaa muistella. Siihen syntymäseudulla käydessä aina uudestaan  palata. Samoja tunnelmia kokea. Haukia tuulastaa ja lahnoja kutuheinikoista pyydystää. Verkot jään alle uittaa.

Kalavuosi

Tammikuu on talven sydän. Silloin  laitetaan matikkakatiskat ja ehkä merrat ja rysätkin sekä pystyrysät.  Jää ei vielä ole paksua. Avantojen syteminen hyvällä tuuralla onnistuu helposti. Katiskat menevät tutuille paikoille, sinne mistä aiemminkin on matikkaa saatu. Kun avannosta tekee tarpeeksi ison, siihen mahtuu kaksi katiskaa. Ne voi laittaa aitaverkot vastakkain. Valkeat koivuriu'ut juntataan pohjaan  avannon  reunoille houkuttimiksi. Rysät vaativat pitkulaisen avannon, pystyrysä katiska-avantoa pienemmän. Pystyrysä on pystyasennossa koivuriukuun sidottu pyydys, oikeastaan enempi merta kuin rysä. 

Tammikuussa marras-joulukuussa  uitetut  talviverkot antavat hyviä saaliita. Ne koetaan pari kertaa viikossa. Haukea, ahventa, madetta ja joskus kuhaa, siikaa sekä säynävää. Katiskoihin saattaa  kuun loppupuolella uida niin sanottuja viistematikoita. Niitä jotka kutupaikoille etukäteen tulevat.

Kalaa syödään viikoittain, useita kertoja. Särpimeksi leivän päälle pistetään edellisvuotista kudusta pyydystettyä lahnaa. Taikka syksyllä verkotettua muikkua. Tönkkösuolassa ollutta. Myös  purkkikalaa nautitaan .

Kalan purkitus yleistyi  kalastuskuntien, maamiesseurojen, maatalousnaisten, marttojen , metsästysseurojen ja kepulaisten nokkamiesten alettua yhteisiä purkituskoneita kylien käyttöön hommaamaan. Sekä säilöntätaitoja kyläläisille opettamaan . Umpioiminen oli tuttua, menneiltä sukupolvilta opittua, mutta purkittaminen uusi villitys. Se rationalisoi säilönnän.

Lapsuudesta tutut kotimaiset kalasäilykkeet ovat 2000-luvulla tehneet ilahduttavan paluun ja levinneet  koko maahan. Myös urbaanille seuduille. Kaupan tiskeille.  Sinne missä ne  olivat ennen tuntemattomia. 

Särjen syönti on uutena asiana kansalle lanseerattu. Kestävän kehityksen , vesistöjen suojelun ja lähiruoan nimissä. Suosittujen luontosomettajien toimesta on syrjässä asuneiden  kalasta elävien aina arvostama  roskakala arvokkaaksi raaka-aineeksi kohotettu.  Enää ei tarvitse omatekoisia säilykkeitä vähätellä kuten  vielä 60-luvulla, kun ei aina ollut hienommille kaupungista kyläilemään tulleille oikeita kaupan ruokia tarjota. 

Helmikuussa matikka tulee, liikkuu ja käy pyydyksiin. Loppukuuta kohti mentäessä saaliit suurenevat, mätimatikoiden osuus kasvaa. Pyydykset koetaan  kuitenkin vain kerran viikossa. Katiskoissa ja rysissä kalat eivät kuole niin helposti kuin verkoissa. Satimessa luikerrellessaan  ne auttavat pyytäjää,  houkuttelevat  kohtalontovereita viimeiselle matkalle. Tietämättään.

Matikka nautitaan matikkakeittona. Siinä on mukana maksa ja mäti, savoksi miähnä. Savolainen matikkakeitto on maitopohjainen kermainen ja  perunainen, mukana  hieman sipulia. Paistikalana on edelleen hauki ja ahven tai harvakseltaan kuha. Särvin on samaa kuin tammikuussakin. Jos siikaa tai säynävää tulee, on se tervetullut graavikala. Verkkosaaliit ovat heikompia kuin  tammikuussa.

Maaliskuussa mennään kohti kevättä. Matikka poistuu kutupaikoiltaan. Joitakin tyhjämahoja ja laihtuneita saadaan alkukuusta. Verkkosaaliit ovat heikkoja. Hyvän sään päivinä pilkitään. Matikkakatiska-avantoon laitetaan kauraryynejä. Niillä houkutellaan  mätiä syömään tulleita särkiä. Muutamia kertoja saadaan jättisaaliita. Sitten katiskat nostetaan maihin.

Ruokapöydässä on tarjolla viimeiset matikkakeitot, paistettua haukea harvakseltaan ja pilkillä saatuja ahvenia, niitäkin paistettuna. Taikka keitossa. Jos on käynyt tuuri, ahvenia on tullut kalakukon verran. Särjistä umpioidaan särvintä. Suurimmat suolataan.  Kalakeiton pohjaksi ruotoista  särkeä myös käytetään. Niistä tulee kaikkein maukkain liemi. Niin teki Mannerheimikin tai oikeastaan hänen kokkinsa. Talvinen särki ei todellakaan maistu mudalle. Se on oiva eväs. 

Huhtikuu on kevättä. Kalat aktivoituvat. Hormonit tekevät työnsä. Verkkosaaliit paranevat. Siikakin liikahtaa ja sitä saadaan jonkin verran. Varsinkin jos laittaa leutoina öinä pintaan  asti ylettyvän korkeamman verkon, joka ihan jään alta siellä vaeltelevat  pyytää.  

Haukikoukut asetellaan ruohikkorintoihin kudulle tulevia varten. Huhtikuu on koukutuskuukausi. Verkot nostetaan loppukuusta  aamukylmän aikaan.  Hyvissä ajoin ennen jäiden heikkenemistä.  Pilkkisaaliit saattavat viimeisiltä jäiltä  olla uskomattomia. 

Kalaa on paljon. Ja vielä  enemmän, kun avautuneilla rannoilla haukea jahdataan. Katiskat, jotka särkisesongin jälkeen maihin otettiin ja rysät ovat saaliin tae.

Kalaruokaa on tarjolla. Paistettua haukea, ahventa ja siikaakin.  Joskus kuhaa. Ahvenkukkoa ja ahvenkeittoa. Hauen mäti on joillekin kelpo tavaraa. Suolattuna ja  ennen kuin se kudun lähestyessä löystyy. Särpimessä graavin osuus  on suurempi  kuin edellisvuoden  lahnan ja  tönkkösuolatun muikun. Umpioituna tarjolla on myös ahventa. 

Savustuspönttöä voi loppukuusta viritellä suurimpia pilkkiahvenia ja satunnaislahnoja varten. Huhtikuun alun  koukkuhauki sopii kuivattavaksi. Kun kärpäsiä ei vielä ole. Hauki fileoidaan  kahdeksi pyrstöstä kiinni olevaksi fileeksi. Selkäranka ja kylkiruodot poistetaan. File suolataan yön yli ja pistetään orteen..

Toukokuussa kalastus on täyttä työtä. Silloin kun on muutakin touhua. Peltotöitä ja korvasienien poimintaa. Laitumien aitaamista. Piisamin pyyntiä ja nahoittamista. Lehmätkin poikivat ja puutarhassa olisi touhuttava.  Hauenkudun lopettajaiset ja ahvenenkudun aloitus  pitävät katiskat pyynnissä. Mertoja voi laittaa.

Jäidenlähtö on alku avoveden verkkokalastukselle. Verkot sekä harvat, että tiheämmät, on välittömästi  jäiden lähdettyä laskettava. Muutamina päivinä saadaan kuhaa, siikaa, suurta ahventa, säynävää  ja routiaislahnaa. Madettakin. Melkoisia määriä.

Routiainen on kutupaikkojen tienoilla haikaileva,  hieman syvemmällä liikkuva lahna.  Kutu alkaa kun rentukka ja tuomi kukkii . Silloin lahnoja saadaan reilun viikon ajan  matalista ruohikkolahdista. Ensimmäisinä kutupaikoille saapuvat urokset, käsnäpäät.  Lahna on arka kala. Sen pyynnissä on vältettävä kaikenlaista kolistelua. Kutulahnoja savustetaan, seuraavaa vuotta varten suolataan ja kaikille halukkaille annetaan. Kesän helteillä ja varsinkin heinäntekoaikaan suolalahnaa kuluu talkooporukan leivänpäällisenä suuria määriä.

Ahvenkatiskasta saadaan suurimmat saaliit sopivasti  äitienpäivän aikoihin. Turojen alle laitetuista merroista särjet hieman myöhemmin. Kalaa tulee vaikka muille jakaa. Ja niin sitä jaetaankin. Kaikilla ei ole mahdollisuutta kalastaa. Paljosta voi jakaa. Se ei ole omasta hyvinvoinnista pois.

Kalaruokapuolella on runsaudenpula. Savustettua lahnaa ja ahventa, siikaa, on tarjolla. Ahvenkukko on kevään klassikko. Paistikalaksi voi valita kuhaa ja siikaa hauen ja ahvenen lisäksi. Graavaukseen siikaa ja suolakalaksi lahnaa sekä säynettä. Uuniin lahnaa. Toukokuun erikoisuutena voisi mainita lahnanpiäkeiton. Sen voittanutta ei mielestäni ole. Päiden lisäksi lahnanpiäkeittoon tulee uimarakkoja. Namm...

Kesäkuu on nuotanvedon aloittamisen aikaa. He joilla nuotta on, ovat kyläläisten suosiossa. Muikkua on kaikkien saatava. Nuottaporukkaan vänkäriksi tarjoutuvia piisaa. Sedällä oli nuotta ja minulla etuoikeus viettää alkukesän öitä nuottamiesten mukana. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen  kalastuksen lisäksi odotus, tulilla olo, kahvinkeitto ja aikuisten tarinat sekä  hajumuisto. Keskimoottorin polttoaineen , tupakan, kalan ja viinan lemujen yhdistelmä sedän velouritakissa  on huumaava. Tunnistaisin sen välittömästi. 

Verkkokalastus  on alkukuun lahnanpyyntiä lukuunottamatta kuhan rauhoituksen takia tauolla. Katiskat ovat kesäpaikoille saarien kortteikkoihin siirretty. Satojen vuosien takaiset pohjassa kehänä säilyneet liisteet antavat vihjeen hyvästä paikasta. Katiskat koetaan muutaman kerran viikossa. Niiden avulla pysytään kalaruoissa. Kesäkuussa myös harrastetaan. Satunnaisesti käydään ongella ja jopa virvelöidään. Saimme ensimmäiset halvat umpikelat joskus kuusikymmentäluvun puolivälissä. Anttilasta ne tilattiin. Juhannuksen jälkeen rehunteosta selvittyä  salakalastetaan. Muutamia kuhaverkkoja ottipaikoille laitetaan.

 Pöydässä on sitä mitä milloinkin tulee. Useimmiten se on hauki tai ahven. Savustettuna lahna. Suolakalana muikku ja lahna sekä keitossa muikku. Muikkua myös rapeaksi paistettuna on silloin tällöin tarjolla. Kaikkein parasta on neulamuikku. 

Heinäkuu on kiireistä aikaa heinäntekoineen ja puutarhatöineen.  Laitumet on kunnossa pidettävä. Metsästä ja puutarhasta marjat kerättävä.  Kalastukseen on vain vähän aikaa. Saalis ei kata kulutusta kun suolahnaa heinäpellolla urakalla nautitaan. Helteillä vesien lämmettyä pitäisi verkot aamuin ja illoin kokea, jotta ne harvat valoisassa verkkoon eksyneet eivät kuolisi. Mato-onki on  melkein varmin tapa syömäkalat napata. Silloin kun sattuu olemaan aikaa. 

Katiskat takaavat  sen  mikä kala-aterioihin tarvitaan. Kunhan ne kirkkaana pitää. Limoittuvat keskikesällä helposti. Onneksi on  setä . Häneltä saadaan  muikkua. Loppukuusta, kun yöt alkavat pimenemään, kalaa tulee verkoilla. Ei paljoa, mutta paremmin.

Perinteisesti  tuulastuskausi  avataan  on heinäkuun lopussa. Silloin on yösydämellä mahdollisuus muutamia tunteja rantoja haravoida. Tilley lamppu esiin ottaa , huoltaa  ja atrain teroittaa. 

Aiemmin merkittävä heinäkuun lopussa alkava ravunpyynti oli Pielavesi järvestä loppunut ruton tuhottua kannat. Muistona kultaisesta ajasta olivat lukuisat saunan vintillä entisestä muistuttavat merrat. Rapuja ei tullut lapsuudessani pyydystettyä eikä syötyä. Ei ainuttakaan.

Kalaa syödään entiseen malliin. Suolalahnaa on kellarissa, umpioituja säilykkeitä puolestaan  kylmäkomerossa. Lahnoja savustetaan . Etelätuulien aikaan maihin tulleita ja harvoilla verkoilla pyydystettyjä. 

Elokuu  aloittaa yltäkylläisyyden ajan. Satoa korjataan puutarhasta ja luonnosta. Kala- ja kasvispainotteiseen ateriointiin  tulee itsehankitun lihan lisä kyyhkysten ja vesilintujen metsästyksen  myötä. Koko kesän lihan syönti onkin  ollut vähäistä.  Myös sienet nousevat ruokalistalle. Ruoanhankinnassa on täysi tohina päällä.  Kalastus on suuremmassa määrin verkkopyyntiä ja lisääntynyttä tuulastusta tyyninä ja pimeinä öinä. Kuutamolla hauki on arka. Kuhaa ja siikaa saadaan hieman  enemmän. Ongella  voi tulla  suuria kyrmyniska-ahvenia. Virvelillä haukia.

Syyskuu viilenevien vesien kuukausi. Yöt pimenevät ja kala liikkuu. Syyskutuiset kuten siika ja muikku alkavat valmistautua kutuun. Verkoilla saadaan suuria saaliita. Tuulastus antaa kivan lisän. Atraimella isketty hauki kuolee välittömästi ja on maultaan parasta luokkaa. Siikoja tulee karien ja luotojen kupeesta, kuhaa syvänteistä. Haukea ja ahventa melkein mistä vaan. Lahnaa saa harvoilla riimuverkoilla samoilta seuduilta mistä keväällä routiaisia pyydystettiin. Metsäaktiviteetteihin  kuten sienestykseen, marjastukseen  ja metsästykseen varataan aikaa joka on kalastukselta pois. Maatilan syystöihin on niihinkin osallistuttava.

Mutta ei kalasta ole puutetta. On ranta-asuvien  kunnia-asia, että veden viljaa on tarjolla arkena ja pyhänä. Joka päivä jossain muodossa. Ja ylimääriset muille jaettavana.  Jänikset, teeret, pyyt ja metsot tosin  saattavat ajoittain sysätä kala-ateriat pääosasta syrjemmälle luontoherkkujen kattauksessa.

Lokakuu loskakuu on kuukausi jolloin lehti lankeaa. Silloin kalat ovat  useita päiviä  säikähdyksissä paikoillaan, eivät liiku eivätkä käy pyydyksiin.  Onneksi lehtien lankeaminen on lyhytaikainen prosessi. Muuten lokakuu on kalaisa. Siikaa ja muikkua tulee. Niistä saadaan herkullista mätiä saaliin lisäarvoa korostamaan. Hauet , lahnat , mateet ja kuhat ja säyneet  täyttävät kontin. 

Lokakuussa on hyvä katsella tulevan talven madepaikkoja, jos ne eivät ennestään ole selvillä. Voi vaikka merkitä riu'uilla tai kohoilla. Usein parhaat tuulastuskelit ovat lokakuussa. Siinä on se hyvä puoli, että kalaan voi lähteä ihmisten aikaan. Jos sattuu lokakuinen tihkusade eikä kuutamosta ole haittaa, kesyjä haukia, suuriakin on luvassa. 

Lokakuussa vesi on sen veran kylmää, että verkkoihin menneet kalat ovat laadukkaita ja elossa , vaikka pyydysten kokeminen jäisi iltapäivään.

Mikäli siikaa tulee paljon ne kannattaa suolata tiinuihin. 

Marraskuu on arvoituksellinen. Jäät voivat tulla aikaisin  tai vasta kuun lopussa. Tai tulla ja sulaa. Joskus voidaan kolkkakalastaa. Se on kalastusta rantavesistä kirkkaan jään aikaan. Jään alla uiva kala tainnutetaan lyömälä kirveen hamarapuolella kalan kohdalle jäähän. Sen jälkeen tehdään avanto ja taintunut kala otetaan jäälle  ennen sen virkoamista. 

 Kelirikko voi estää pyynnin viikkokausiksi.  Ei voi tietää. Verkkoja pidetään pyynnissä niin kauan kuin järvi on sula. Kalaa tulee tasaisesti. Tuulastaminen on yhä mahdollista. Katiskapyyntikin. Ensimmäiset mateet saadaan marraskuussa kalaruokavaliota piristämään. Verkoilla kopaistaan  suurta lahnaa. Niiltä samoilta paikoilta kuin kevään routiaisiakin. Joskus verkot saadaan jään alle jo marraskuussa. Silloin saalista tulee yli oman tarpeen,  vaikka muille jakaa. 

Jäiden tultua setä vetää muutaman apajan jään päältä. Heti kun mahdollista.  Vanhasta muistista. Pienellä nuotalla ilman köysiä. Ruotokalaa saadakseen. Ruotokala on nuottamiesten kielellä  kaikkea muuta kalaa kuin muikkua tai siikaa.

Pöydästä ei kalaa marraskuussa puutu vaikka pyyntiin ei päästäsisikään. Sen verran ollaan varauduttu.  Tosin riista ja muu liha on kekrin ajan herkkua ja syrjäyttää kalan pääasiallisena eväänä. Loka- ja marraskuu olivat lapsuudessani kaikkea muuta kuin lihattomia.

Joulukuu on talviverkkokuukausi. Heti kun jää on viisi senttistä  verkot uitetaan salon avulla jään alle. Kalaa tulee suuria määriä. Ensimmäiset saaliit ovat yleensä ne parhaat. Siksi talviverkot koetaankin päivittäin.

Talviverkoilla turvataan joulun kalat. Oli se sitten made, kuha hauki tai siika. Aattona koetaan verkot viimeistä kertaa ennen joulun rauhaa. Pyhinä ei kalasteta eikä metsästetä. Kalaa ja riistaa ainoastaan syödään-

Joulukuussa valmistetaan myös lipeäkala. Hyvissä ajoin ennen joulua laitetaan  raaka-aineet eli  kapakalat viholaissäkissä  järveen vettymään. Joskus kyseessä on edelliskeväänä  itsekuivattu kapahauki. 

Useimmiten norjalainen turska . Kun kala on reilun viikon avannossa lionnut se  paloitellaan ja laitetaan vuorokaudeksi koivuntuhkalipeään. Sen jälkeen turvonneen, hieman läpikuultavan lipeäkalan annetaan olla avannossa pari vuorokautta. 

Joulun pyhinä muistellaan  mennyttä kalavuotta ja valmistaudutaan seuraavaan. Tapaninpäivän jälkeen palataan perusasioiden pariin. Ollaan  arjessa ja verkkoja kokemassa.                                                                                                -lauri-

 

Mesto, tauro ja kuteneet siiat

Käypäläisen Pohjola Osa VI

Alta 23.10.2025

Scandic hotellin aulassa annetaan Kalotin rajaneuvonnan toimesta magneettinapin  avulla rinnukseen kiinnitettävä kolmen valtakunnan upea pinssi ja kaulaan roikkumaan laitettava nimilappu. Sitten on vuorossa yhteinen lounas ja seminaarin tervetuliaissanat. 

Kahden päivän aikana käsitellään Integroitumista ja sellaista. Yritystoimintaa. Julkisia tukimuotoja. Koordinointia. Yhteistyötä yli rajojen. Projekteja. Vaikka mitä upeaa. Rajaesteiden haasteet ja europassi työntekijöille ja työn tarjoajille nousevat myös pöydälle.

Miten pitää väki pohjoisessa? Miten saada tänne muuttamaan ? Ja täällä pysymään? Työvoimapula on tosiasia. Myös Suomessa. Muualta tulijoita tarvitaan. Mediassa jatkuvasti esillä olleita maahanmuuttajia. Ilman heitä, jopa ihan Euroopan ulkopuolelta tulleita ei pärjätä. Ei edes Suomessa. Eikä varsinkaan Suomessa, missä väestön ikäjakauuma on pohjolan heikoin.

Lapsiperheitä on pohjoiseen saatava. Nuorempia kuin minä. Meistä eläkeikäisistä huolta pitämään. On siinä urakkaa. Esteitä on kuten Utsjoen kunnanjohtaja Päivi Kontio kertoi. Verotuksen vaikeus rajatyöntekijöille on Suomen pohjoisimmassa kunnassa suuri haaste. Suomen ja Norjan välinen taksisopimus on onneksi  eduskunnan  päätöstä ja tasavallan  presidentti Stubbin alekirjoitusta vaille valmis. Silloin saavat taksit kuskata asiakkaitaan rajan yli ja takaisin. Tietyin edellytyksin.

Upeita esimerkkejä onnistumisista Altan Scandicin seinälle heijastetaan. Åresta, Överkalixista ja Ruijan kylistä. Myös Suomen Kainuusta. Ja pohjanmaalta missä useassa kunnassa on lähes täystyöllisyys. Kirjoitan Suomen Kainuu  erotuksena ruotsalaisten Kainuusta, joka on  Kalixin ja Överkalixin seutukuntaa . Siellä virtaa Kaihnuunväylä. Sieltä ovat monet Altaankin muuttaneet. He, joita kveeneiksi kutsuttiin.

Pakko uskoa, että vierastamani Power pointti tai joku sellainen on kätevä. Kelpaa heikommin näkevän  asioita suuresta  kuvasta sisäistää. Varmuuden vuoksi  etupenkistä käsin. Kahvia ja kahvileipää siinä samalla nauttia. 

Pääsin minäkin  esiintymään. Arin kanssa hänen  perustamastaan  facebook ryhmästä  Suuntana Pohjois-Norja, kertomaan. Olemme onnistuneet saamaan yli  satatuhatta pohjoisen Norjan palkisista kiinnostunutta suomalaista jäsentä. Viime aikoina myös norjalaisia. Se on valtava määrä. Yhtä paljon kuin suomalaisessa suuressa kaupungissa.  Sellainen vakuutti  järjestävän tahon. Kutsu tuli. Sellaisista kutsuista ei kieltäydytä. 

Kotiinviemisiksi kahdenkymmenen minuutin esiintymisestä tuli kokonainen paketillinen kveenikahvia.

Paras kotiinviemiseni on  Arin hotellin eteen parkkeeraaman Volvon viileään takakonttiin eilen illalla  yöksi jättämässäni matkalaukussa. Tänään seminaarin päätyttyä otan sen ja lennän Tromssaan. 

Huomenaamuna jatkan kotiin Gisløyalle. Puran laukkuni. Kaivan esiin Lillehammerin olympialaisten mallin mukaan  käsintehdyn villapaidan sisällä olevat pakastepusseihin, sanomalehtipaperiin ja pyyhkeisiin sekä villasukkiin pakatut neljä siikaa. Kaksi syötiin kuormasta.

Kalat ovat Kiirunan kupeeessa olevan Alttajärven leirintäalueen rannasta  tiistaina pyydystettyjä. Yllättäen jäätyneestä järvestä suurella vaivalla haettuja. Vielä maanantaina Alttajärvi lainehti. Oletin samaa tiistaista. Olin väärässä. Kaksisenttisessä jäässä soutamisessa on omat haasteensa.

Talvi yllätti kuten on tapana tällaisisa tilanteissa sanoa.

Talvi ei oikeasti  yllättänyt. Se tuli kuten kuuluikin. En vaan osannut luonnon merkkejä lukea. Toisin oli Paulaharjun aikaan, hänen kerätessään suomalaisten tarinoita Pohjois-Ruotsissa ja Ruijassa. Silloin elettiin luonnosta, luontoa tulkiten, sitä ymmärtäen, luonnon ehdoilla.

Siiat tekivät pitkän matkan .  Alttajärveltä autokyydillä  halki Ruotsin  Rovaniemelle saakka. Sitten Tapiolan asuinalueelle olevaan pakastimeen. Sen jälkeen jäätyneessä tilassa toisessa autossa tänne.

Paulaharjuun palatakseni juuri hänen kirjansa Kiveliöitten kansaa on minua näihin siikoihin inspiroinut. Ja rautuihin. Kyseessä on eräänlainen pakkomielle. Englanniksi sanotaan  to do.

Olen halunnut kalastaa kuin tarinoiden kalamiehet. Samoissa paikoissa. Samaan aikaan vuodesta ja samoilla menetelmillä. Olen halunnut  syödä samalla tavalla laitettua kalaa  kuin aikoinaan Kiveliöitten kansalla oli tapana.

Olen halunnut tehdä meskusta sekä tauroa ja nauttia herkullista mätiä. Niinkuin silloin ennen.

 " Otettiin talteen myös siian ja raudun suolet, heitettiin pataan, pieksettiin härkkimellä ja keitettiin sakea puuro, mesto. Ja se oli ruoka niin rasvainen, että puolet oli puuroa, puolet kuuta. Kun  sitä otti lusikkaan ei se kaivannut voisilmää, eikä mitään muutakaan. "

"Ja tauroa syötiin sekä myös mätiä. " 

 "Mätiä saatiin niin paljon, että kymmenin tuohiportein koottiin sitä tuomisiksi kotiväelle"

"Mutta vielä ankarampi oli jukkasjärveläisten syksyinen Tornionjärven pyytöretki. Lähdettiin perttulilta rauvun kuthuun ja rähjättiin kylmillä tunturiperillä mikkeliin asti "

"Kun tuli päiväpaiste, ja rautu maikkui kirkkaalla ulapalla, niin että toisinaan koko järvenpinta värisi ja sirisi kuin olisi vettä satanut, oli hauskaa — ja pian oli rasvaista rautua verkot täynnä."

Ei ollut rautua järvenpinnassa värisemässä. Eivät verkot täyttyneet. Kutu oli sekä raudulta että siialta  ohi. Mätiä sentään tuli reilun puolitoistakiloisen vatsaontelosta omiksi tarpeiksi. Sitä Tromssan lentokentän odotusaulassa huikopalana nautin. 

 

Meston keitto jää seuraavaan syksyyn . Kudusta toipuvat siiat  olivat nälissään itsensä  tankanneet. Suolensa täyteen pikku elukoita hottkineet. Ne olivat  mestoon kelpaamattoat . Samuli Paulaharjun kirjassaan mainitsemaa  rasvaakaan ei vatsaontelosta löytynyt.

                                                         Savuun menevät

Mutta kun tuli päiväpaiste, ja rautu maikkui kirkkaalla ulapalla, niin että toisinaan koko järvenpinta värisi ja sirisi kuin olisi vettä satanut, hauskaa — ja pian oli rasva