Marraskuinen kaamospäivä

Kaamos on harmaa ja synkkä niinkuin urputukseni viime päivinä. Vai onko?

Kuivakalatelineet, Støn katedraalit, hieman ennen puoltapäivää.

Katedraalin sisältä.

Aallonmurtajat.

Kalatehtaan takapiha.

Strengelvågin vuonon jäätynyttä laskuvesirantaa. Viime talven kurimuksesta säästyneillä harmaahaikaroilla ei näille rannoille ole tänäkään talvena mitään asiaa. Jos säätila ei tästä pian ala radikaalisti muuttumaan.

Myren satama varttia vaille kaksi.

Kalatehtaatkin ovat ihan sumussa.

Seitistä jäi jäinen pyrstö satamassa kulkijan ihmeteltäväksi.


Stokmarknes 30.11. Säätila on hieman muuttunut. Sataa lunta ja on lauhempaa.
Kaamos on pysynyt samana.
Ajattelin laittaa erään selkeän päivän kaamostunnelmia. Ihan vaan ilmaistakseni, että ei se pimeä aika niin kauhean pimeää välttämättä ole. Ei ainakaan keskipäivällä. Eikä harmaata. Kun kyllä sieltä voi löytää sen valoisan ja ne värit.
-lauri-

Viimeiset säteet

Aurinko menee kuudeksi viikoksi lepäämään. Sitten se taas jaksaa paistaa. Viimeiset auringonsäteet Klotindenin huipulla...

Ja Gislöyn maatilan kellarin ikkunassa...

Langeneseggan matalikon suunnassa Morgenstjernan huuruisen sivuikkunan läpi tarkasteltuna. Huurussa ihmisen käpälänjälkiä ja mystisiä merkkejä....

Laivan oven läpi ja myös oven pielessä nähtynä....

Aurinko itse noin varttitunnin ylhäällä.

Päivänkajoa kipparin mielestä riittävän uudenaikaisen näytön ruudulla. Tuo lämpenee niin paljon, että suolistuksen välillä sen päällä on hyvä lämmitellä kohmeisia käsiä :)
Tämän vuoden viimeinen suora kuvani auringosta. Sinne se meni.

Aurinko paistaa nuottaa kaukaloon lappavaan poikaani.

Korkeitten maininkien takaa voi aavistaa päivän painuvan, voi nähdä viimeisen pilkahduksen.
Tästä eteenpäin kirkkainta mitä aurinko voi seuraavina viikkoina tarjota on tämä.


Morgenstjerne sunnuntain vastainen yö. Tyyntä , maassa pöllyävää lunta. Pakkasta melkein kymmenen astetta. Talvi on tullut rajuna. Ennätyskylmänä.

Täällä istuskelen koneen ääressä ja kirjoittelen ja surffailen ja Springsteeniä kuuntelen. Olen saanut laturin. Se tuli eilen liikkeeseen. En sitten jaksanutkaan olla niille sähköliikkeen pojille vihainen. Kun kävimme halkemassa laturin törmäsimme silmille tulvivaan joulutuohotukseen. se tuli vastaan heti ovelta. Piparkakut tuoksuivat ja yrmeät myyjät olivat iloisia. Jouluinen kahvipöytä oli katettu Miele pesukoneen päälle. Oikein joululiinat ja kaikki.
Yritä siinä sitten kiukutella ja reklamaatioita huonosta palvelusta tarjota. Ei onnisunut. Hyväksyin ystävällisesti minulle ojennetun laturin myötä tulleen sanattoman pahoittelun ja anteeksipyynnön ja siirryin nauttimaan pipareista ja suomalaisia perinteisiä ässäpikkuleipiä muistuttavista herkuista.
Niitä tulikin syötyä oikein urakalla.
Laturia on tullut tänään testattua. Kyllä toimii. Olen ollut valastöissä konttorissa ja nyt monta tuntia täällä laivalla ja vielä lataa. Kuvablogianikin on tullut päivitettyä. Ei oo laturissa mitään oireita vioista :)
Ehkä tämä on sitä kestävää laatua.
Tänään pääsin lastaamaan kuvia omalle koneelleni. Niitä siinä ruudulla katselin. Myös aurinkoa joka on tällä hetkellä lepäämässä. Kun sen seuraavan kerran näemme talvi on jo voiton puolella. Ja Barentsin meren vieraamme kututurska meidän pyydettävissä.
Sitä odotellessa on tyydyttävä kuvien katselemiseen.. tai mielikuviin.
-lauri-

Kaamosajan tunnelmia koulussa ja vuorilla

Myren ala-asteen kolmasluokkalaisten terveisiä Suomen lapsille Kaamos runo alkukielellä.

Koulun käytäviltä ja luokkahuoneista löytyy kalastajakylän arkea.

Ja kalastusalusten uskolliset seuralaiset.

Tämän vuoden viimeiset auringonsäteet Andøyan vuorilla...

Ja mystisen Sørkulenin takana hohtavissa pilvissä.


Gisløyn maatila 26.11. Tuulee koillisesta. Tuiskuttaa lunta. On todella kylmää.
Sähkön hinta on kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna sanoivat radiossa. Støn laivoista yksikään ei ollut eilen merellä. Meidän olisi tarkoitus lähteä muutaman tunnin päästä.

Eilen oli merkkipäivä.Aurinko laski. Eikä nouse seitsemään viikkoon. Onneksi oli selkeä sää, että saimme juhlistaa viimeisten auringonsäteiden hiipumista Andøyan vuorten rinteiltä. Nyt sitten vaan odotetaan sitä seuraavaa oikeaa päivää. Kaamos tuntuu joistakin hieman ahdistavalta. Mutta minusta siinä on enemmän hyviä puolia. Ainakin nukuttaa paljon paremmin. Eikä matalalta paistava aurinko pääse häikäisemään ajajan silmiin. Merelle kaamos antaa oman viehätyksensä. Sitäpaitsi seiti käy nuottaan paljon paremmin kun on hämärää.

Meidän kouluissa ja päiväkodeissa kaamos on teema. Sen alkamista käsitellään yhtä suurella hartaudella kuin tammikuun lopussa auringon paluuta. Lapset piirtävät, rustaavat runoja ja kirjoittavat kaamoksesta. Sekä tekevät ristipistotöitä.
Maanantaina emme olleet merellä. Oli surkean huono sää. Niinpä minulla oli mahtava tilaisuus verestää opettaja-aikojen muistoja Myren ala-asteen kolmasluokkalaisten vieraana. Oppituntien aiheena oli juuri kaamos. Oppilaat paneutuivat Lilian open johdolla aiheeseen erityisellä hartaudella. Tulevathan kalastajakylän lasten lähetämät kaamosterveiset ilahduttamaan myös suomalaisia lapsia.
Joskus tammikuussa Pikku Kakkosen Neppajymykerhossa.
Olipas oikein antoisaa olla mukana. Etäapuassistenttina. Viimeksi Pikku Kakkonen on ollut minulla ajankohtainen alun toistakymmentä vuotta sitten. Poikieni ollessa pieniä. Nykyinen juontaja Tinja lienee hänkin ollut siihen aikaan toisella puolella ruutua.
-lauri-

PC-vapaa viikko

Joskus Norjanmeri näyttää muskelinsa. Nämä kuvat ovat eräältä kalareissultamme muutama viikko sitten. Silloin sää näytti satamasta katsottuna paljon paremmalta. Niin hyvältä, että kipparini suostui ottamaan mukaan Stön ikioman reportterin. Merenkäynti kuitenkin yltyi voimakkaaksi. Jouduimme palaamaan yhden apajan jälkeen kotiin. Onneksi sekä meille , että urhoolliselle meritoimittajallemme Mirellalle. Ansiokas reportaasi melkein tyhjän pyytämisestä löytyy uusimmasta Ruijan Kaiku lehdestä.

Kaikki kuvat: Mirella Baas

Lokit ja pikkukajavat kelluvat voimakkaassa lähes kolmimetrisessä aallokossa.

Morgenstjerne 25.marraskuuta.Tuuli kääntyy kaakkoon. Stössä on talvikeli. Lämpötila pakkasen puolella ja lunta maassa. Siimalaivat ne saivat runsaita koljasaaliita, me jatkamme epätoivoisen tuntuisia yrityksiämme seitiapajilla. Joitain kertoja olemme yrittäneet koljan pyyntiä tuloksetta.

Tulispas jo joululoma.

Nyt on yli viikko mennyt ilman omaa pc:tä. Kun poikani ei suostu tuomaan omaa hienoa konettaan laivaan, enkä muittenkaan koneita normaalisti arvaa lainata, on olo verkossa jäänyt vähäisiksi. Ei ole tullut blogia päivitettyä, eikä muidenkaan kommentoitua.

Joitain kuvia olen kuitenkin maissa ollessani kuvakisablogiini kahvion koneelta lastannut.

PC kurjuus alkoi siitä kun laturini meni rikki. Ajattelin sen olevan pikku juttu. Onhan minulla vakuutus joka kattaa tällaiset tapaukset. Vakuutus , joka on voimassa vielä vajaat kaksi vuotta. Vakuutus , joka takaa käyttööni uuden koneen , jos sitä ei heti saada korjattua. Vakuutus , joka kattaa kaiken, myös omasta huolimattomuudesta aiheutuneet vauriot. Vakuutus , joka oli kallis.

Valitettavasti Myren nimeltämainitsemattomaan suureen ketjuun kuuluvassa liikkeessä oltiin eri mieltä vakuutuksenn kattavuudesta. Just sellaista laturia mikä minulla on ei löytynyt hyllystä. Se piti tilata. Ja sen sanottiin kestävän muutaman päivän. Niin ne sanoivat reilu viikko sitten.

Kun kysyin saisinko siksi aikaa jonkun koneen tilalle, vastaus oli Ei. Ei se tässä tapauksessa ole mahdollista, kun ei se kone ole rikki, vaan se laturi.

Kun sanoin tarvitsevani konetta työssäni minua kehoitettiin lainaamaan joltain tutulta.

Menin muutaman päivän päästä kyselemään olisiko laturi saapunu. Vastaus oli että ei se nyt näin äkkiä Kööpenhaminasta asti tänne tule.

Sen käynnin jälkeen tässä on tullut seilattua tämän melkein kirosanalta kuulostavan seitin perässä kaiken maailman matalikot. Yöt ja päivät on oltu liikkeellä. Ja vieroitusoireet merellä ovat olleet kovat. Miten kuluttaa apajien väliset ajat, kun sormia syyhyttää. Ja siirtymiset.Tulisi edes kalaa. Olisi edes suolistettavaa. Onneksi kipparilla on hyviä tarinoita. Ja poikasen kanssa voi kinastella.

Lisämurheena ovat koko ajan mieltä painavat tekemättömät kirjoitustyöt. Ne jotka olin suunnitellut merellä kirjoitettavaksi. Ne samat, joita olin siirtänyt myöhemmin tehtäväksi. Että kyllä sen sitten kerkeää. Mutta eipä taida keretä.

Onneksi saan edes hieman lohtua tämän lainakoneen kautta. Onneksi koneen haltija oli siimansa tältä päivältä syötittänyt. Ja suostui pc:nsä epävarmoihin käsiini antamaan. Saanpahan edes hieman päivittää.

Varmaan tämän masiinan uumenista löytyy muutama sopivasti meriaiheinen kuva.

-lauri-

Tuhannet kiitokset koneesi lainasta ja kuvistasi Mirella.

Nuotta ja sen korjaaminen

Eilen , lauantaina Stön siimalaivat olivat merellä. Saivat mukavasti saalista. Yläkuvassa Alken tulossa kaloja luovuttamaan.

Øyland, 50- jalkainen, 50- vuotias lehtikuusirunkoinen kalastusalus oli kalastajan urani alkuaikojen työpaikka. Viihdyin vanhassa laivassa tosi hyvin, vaikka en sitä koskaan kodiksi kokenutkaan. Se oli yksi parhaista työpaikoistani. Morgenstjerne on paljon enemmän.

Perjantaina saimme nauttia auringonpaisteesta muutamien kymmenien minuuttien ajan. Kalastusnautinnoista ei paljon voinut puhua, kun saalis neljässä apajassa jäi vajaaseen 400 kiloon.
Menneellä viikolla haastattelin Aamulehden kuvablogin kautta tutuksi käyneitä kollegoja. Siinä kuvakisa blogissa olen nyt itsekin mukana kertomassa terveisiä kalastajakylästämme ja mereltä.

Kun menimme torstaina Myreen nuottaa paikkaamaan, ohitimme tämän Bio Marin kalanrehutehtaan. Taajaman korkeimman rakennuksen.

Nuottaa korjataan. Poikani käsittelee käpyä eli korjausneulaa.

Tässä vaiheessa nuottamme on vielä ehjä. Kuva alkuviikon koljankalastuksesta . Pojat järjestelevät nuottaa uutta laskua varten.


Morgenstjerne 13.11. Tyyntä, pakkasta ja maassa lunta. Myös ranta-alangoilla, eikä pelkästään vuorilla. Siimalaivat olivat merellä, saivat hyvin saalista. Me olimme maissa. Kippari teki huoltotöitä, minä nukuin pitkään, menin sitten herättyäni kahvioon ruuhka-apulaiseksi. Juniori oli maatilansa rauhassa, kaukana pahasta maailmasta. Mailla oleva lahtivalas sai lumivaipan.

Raskas kalastusviikko on takana. Olimme neljänä päivänä merellä ja sää oli kehno koko ajan. Jos ei varsinainen sää, niin ainakin virtaukset. Ja oikeastaan kun puhumme säästä , tarkoitamme aina myös virtauksia, siis sitä Golf virran jatketta.

Alkuviikko meiltä meni kolja- apajilla ja keskiviikkona kokeilimme seitin kalastusta Kvastindseggalla,viidentoista merimailin päässä Stöstä.

Se yritys olisi voinut jäädä tekemättä, kun kunnon saaliin asemasta saimme nuottamme styyrpuurin puoleisen sivuverkon revittyä. Virtaus kantoi ulos syvänteeseen päin, ja siellä oleviin koralleihin tai kiviin tai johonkin nuotta sitten nirhaantui. Aluksi harmitti, mutta siten tuli mieleen, että on se hyvä, ettei pyydyksemme ole sitä järeämpää tekoa oleva moderni teräsvaijeri -ja raivauslevytrooli. Silloin kun saattaisivat kärsiä luontoarvot ennemmin kuin pyydys.

Torstain olimme Myressä nuottaa korjaamassa. Koko päivä menikin sisätiloissa, nuottakorjaamon suuressa hallissa paikaten, kahvia juoden ja tärkeitä asioita pohtien. Päivän mittaan tapasimme myös useita kalastajaystäviämme, kun kyllähän sellainen tapaus kun nuotan paikkaaminen on käytävä toteamassa.
Se on kaikkien sillä hetkellä maissa olevien nuottamiesten kansalaisvelvollisuus. Osaapahan sitten tarvittaessa tarkasti muillekin kertoa mitä Morgenstjernelle siellä kantilla oikein tapahtui, miten nuotta korjattiin ja miten se olisi oikeastaan pitänyt tehdä

Nuottakutomossa mulle vahvistui se mikä on tässä kymmenen vuoden aikana tullut selväksi. Emme me savolaiset mitään uteliaita ja vaikeaselkoisia lupaajatyyppejä ole. Emmekä varsinkaan piällysmiehiä. Sen verran paljon asiantuntijoita liikkui tanskalaistyyppisen kierrenuottamme eli snurrevadin ympärillä.
Pohjoisnorjalainen jahkaileva kalastaja tietää tarkkaan mitä muitten olisi tehtävä, mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä seurauksia siitä tulee kun niin ei tehty. Jälkeenpäin se sitten toteaa , että arvasinhan minä. Riippumatta siitä oliko oikeasti arvannut.
Sen saman kalastajan oma päätöksenteko kuuluukin sitten kategoriohin "Ee sitä arvoo vielä tässä vaeheessa. Katotaahhan mihinkä se tilanne kehittyy ja Voeshan tuota tehhäkkii... vae jättäskö tekemättä."
Tulipas oikein kotoisa ja mukava olo niitä viisaita neuvoja kuunnellessa.
-lauri-

"Teit isäin astumaan" , "Jo kuusitoistavuotisna" tai "Mun isäin oli....

Kalastajaksi voi Norjassa kouluttautua työssä oppimalla. Nyt myös pienemmillä aluksilla. Ammattitutkintoon vaadittavat valmiudet voi saavuttaa ilman teoriaopetusta. Muutamaa valmentavaa kurssia lukuunottamatta. Minusta Norjan koululaitos ottaa esimerkilisesti oppilaat huomioon yksilöinä, ainakin ammatillisessa koulutuksessa. Vaikka kaikissa Pisa tutkimuksissa olemmekin ihan hännillä.


Alolitin tämän eilen , kirjoitin loppuun tänään. Oli huono virtaus, tultiin maihin.


NUORET KIPPARIT

Sand 9. marraskuuta. Olemme vakiopaikoillamme. Tuuli on heikentynyt, näkyvyys on hyvä. Aamun lumikuurot eivät enää vaivaa. Kahdessa ekassa apajassa saimme 1100 kiloa koljaa ja muutamia turskia. Nyt vedämme kolmatta. Sitten menemme kotiin. Støn siimalaivat ovat nekin merellä ja kuuleman mukaan saaneet kohtuullisia saaliita. Keskimäärin 100 kiloa siimassaan.

Kerron teille pienen tarinan. Se on tarina kolmesta pojasta . Pojat asuivat kaiki samassa pienessä kalastajakylässä. Ja kävivät samaa koulua. Kaksi pojista oli samalla luokalla ja kolmas vuotta alempana.

Pojat olivat vilkkaita poikia ja usein sattui kaikkea pientä. Paljon puhuttu henkilökemia poikien ja joidenkin opettajien välillä kun ei oikein ollut paras mahdollinen. Pienistä rikkeistä ja kahnauksista johtuen pojat eivät kokeneet koulua omakseen. Rehtorin kanslia tuli tutuksi. Myös vanhemmille.

Poikien elämänkoulu , se missä he oppinsa saivat , ja paljon itseluottamusta ja valmiuksia elämään sijaitsi toisaalla. Se sijaitsi siellä missä olivat kalanvastaanotto, syötitystuvat ja laiturit. Sekä laivat.

Siinä koulussa pojat olivat luokkansa parhaita. Kalanvastaanoton luokkahuoneessa ei tarvinnut olla kiltti ja kuuliainen. Kunhan leikkasi turskanpäistä kieliä mahdollisimman nopeasti. Kilosta sai 40 kruunua. Parhaana päivänä pojat saattoivat leikata 50 kiloa kukin. Ja sellaisia päiviä saattoi olla viikossa useita. Kalatehtaan luokassa opittiin myös suolistamaan.

Syötitystuvalla opittiin siimojen syötitystä ja laiturilla oltiin vastaanottamassa turskalastissaan saapuvia laivoja. Siellä pojat olivat osa menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Siellä pojat olivat tärkeitä.

Kaverukset jatkoivat ylästeelle. Kukin tahoillaan. Keskimmäinen pojista muutti toiseen maahan. Vanhin muutti toisen kaupunkiin . Nuorin jäi kylään.

Kaikille koulunkäynti oli , jos ei nyt ylivoimaista, niin ainakin raskassoutuista. Vaikea oli miettiä mikä minusta tulee isona, mille alalle kouluttautuisin. Lukeminen ei kiinnostanut. Tulevaisuus oli sumuisen tuntuinen.

Vajaat kaksi vuotta sitten keskimmäinen päätti muuttaa takaisin. Siinä ammattiin valmistavassa koulussa kun piti käytännön sijasta pitää esitelmiä. Olikos se sitten valmentautumista työelämaän. Piti lukea ihan samoja aineita kuin ylä-asteella. Niitä ei päässyt pakoon.

Keskimmäinen päätti muuttaa takaisin . Ja muutti. Kävi kalastajan 4 päivän turvakurssin ja aloitti työt, koljan suolistamista ja sellaista. Hän oli 16v ja jo päättänyt. Hänestä tulee kippari. Joskus hänellä olisi oma laiva.

Norjan koululaitos tuli vastaan. Laadittiin opetussuunnitelma. Ei luokassa istumista. Kotitehtävät olivat käytäntöa ja raportteja. Tunnelmia lähettämistä mereltä. Yhteisiä tuumaustuokiota valvojan kanssa.
Viidessä vuodessa valmistuisi , vähitellen otettaisiin muutamia teoriakursseja. Suoritetaisiin ammattitutkinto ja saataisiin kipparin paperit. Opettajana olisi se saman laivan toinen kalastaja, rehtorina suuresti arvostettu kippari. Luokkahuoneena Laiva ja Langeneseggan matalikko.

Kun keskimmäinen oli ollut vuoden kalastajana nuorin teki saman tempun. Ammattikoulu kesken ja kalastajaksi. Myös hänelle laaditaan sopeutettu opetussuunnitelma.

Kerran keskimmäinen sitten tapasi vanhimman .Pojat eivät olleet olleet yhteyksissä neljään vuoteen.Vanhin kertoi, että myös hänestä oli tullut kalastaja, aivan kuten keskimmäisestä. Koulu ei ollut häntäkään kiinnostanut. Luokassa istuminen. Siksi aloitti. Merellä oli toista. Merellä oli vapaata.
Muisteltiin kouluaikoja ja vanhin kysyi keskimmäiseltä paljonkos tienaat. Paljon enemmän kuin opettajat oli tullut selville.

Pojat ovat isiensä tiellä. Samalla he opiskelevat. Hieman totutusta poikkeavasti tosin. Kaikki he haluavat kippareiksi. Jokainen haluaa oman laivan, ostaa hienot autot. Jo ensimmäisenä vuotenaan pojat maksavat veroja melkein puolitoista kertaa enemmän kuin norjalaiset keskimäärin. He ovat yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä.
Kummasti lämmittää 18- vuotiaitten mieltä kun ei enää kysytä "Mitähän sinustakin oikein tulee"
-lauri-
JK
Se toinen pomoni muuten kertoi, että valassafarimme sivuille on ilmaantunut mukavasti uutta luettavaa ja nähtävää. Myös facebookiin :)
Redigert 11.11 lauri

Hankalaaa tämä nuottakalastus

Meri oli rauhaton, aallot kummallisen jyrkkiä. Olosuhteet olivat surkeat, mutta menimme kuitenkin.

Ensimmäisen apajan nuotanlasku käynnissä.

Nuottta soljuu mereen.

Saalistakin saatiin, lähinnä koljaa. Sitten vaan kurkku poikki , vatsa auki ja suolet pois. Tuttua työtä...

Poikani ja kollegani suolistaa.

Sää alkoi paranemaan, mutta vain hieman.


Sand 7. marraskuuta. Täällä on liten kuling elikkä vähintään 12 metriä sekunnissa puhaltava tuuli. Olemme ainoana Stön laivoista merellä. Morgenstjerne keikkuu ja ryskyy terävissä aalloissa, eikä kalastus tällaisella kelillä ole mukavaa. Neljäs merikerta peräkkäin siinä rajoilla olevassa säässä pistää miettimään ammatinvalintaa. Näillä tunnelmilla olisin mieluimmin maatöissä. Onnekseni tältä tuntuu harvoin.

Viikonloppu meni kahviossa ja kirjoitellessa. Ja kalastushistorian parissa. Minulla oli mielenkiintoista puuhaa, kun halusin selvittää naapurikylän troolarin ns sivutroolarin kalareissuja Ruijassa 60-ja 70-luvuilla.

Nordholmenin matkaan ajauduin Aamulehden kuvakisablogin kautta. Siellä oli esillä troolimiesten arkea eräältä kalareissulta kesäkuussa 1974 erään suomalaistytön tai oikeastaan nuoren naisen kuvaamana.

Harvinainen kuvasarja. Edes troolarin miehistöllä, jonka tänä iltana muistelujen merkeissä tapaan, ei ollut kuin muutamia työkuvia tuolta ajalta. Kuvista minulle tuli tosi hyvä mieli. Ne kun ovat kunnianosoitus menneelle, matka aikaan, jota ei ole. Sivutroolarit olivat välivaihe siirryttäessä perätroolareihin. Vaativat paljon miehistöltä. Työ oli todella raskasta.
Troolimiehet olivat sen ajan merten sankareita.

Kuvasarja on siinäkin mielessä minulle läheinen, että juuri tuolla tavalla minäkin olen kalastajien, siimansyötittäjien ja kalatehtaan työntekijäin arkea vuosien mittaan kuvannut ja kirjoittanut. Kun se arki on minusta ollut sen arvoista.

Jatkossa sitten sen 36 vuoden takaisen reissun tunnelmia,kunhan ensiksi olen pojat tänä iltana kahvikupposen ääressä tavannut ja ehkäpä siltä tuntemattomalta tytöltäkin vielä lisää tunnelmia, myös blogiini laitettavaksi, saanut. Hienot kuvat ovat edelleen nähtävissä täällä.
-lauri-

Korppi

Yöllä satoi lunta kotini terassille...

Ja Stön vuorille...
Laiturikin on kovin talvisissa tunnelmissa.


Morgenstjerne 7. marraskuuta. Talvi on taas tullut muutamaksi tunniksi. Illaksi on luvattu kovaa etelänpuoleista myrskyä. Ja sadetta. Silloin lumet häviävät ja loskakausi palaa. Ja lumen tuoma valoisuus katoaa. Kuuntelen youtubesta Devils and Dustia ja Free Fallingia, vuorotellen, kun en minä mitään uutta ja radikaalia arvaa kokeilla. Olen konservatiivi :) Lisäksi kirjoitan.

Yhdeltätoista menen kahvion ihmispaljouteen. Tehtäväni mukaisesti vieraillemme seuraa pitämään. Ja kuulumisia kyselemään. Omiani kertomaan.Toivottavasti tapaan mahdollisimman monta.

Eilen oli hyvä päivä. Paljon vieraita. Kahvion myynti oli odotettua parempi ja käsityöläisetkin saivat askareitaan kovasti kaupaksi. Tärkeää meille, tai ainakin minulle, oli saada tukeva joulunodotusote tulevasta kaamoksesta. Kunhan lipeäkalat pistetään pöytiin ja suolakuivatut höyryssä keitettävät lampaanlihat otetaan vuoroaan odottamaan.
Ja kun kaupasta ostetaan vaaleitä värjäämättömiä joulumakkaroita, joulusuklaita ja joululimpparia. Kun islantilaiset joulupukit tulevat ties monettako kertaa mieleeni (niitä on muuten 13) Niin ei pimeys minua voita. Minulla on koko ajan näkyvissä kirkas valo. Varautuminen ei silloin ole jouluhössötystä. Se on suurta viisautta.

Viisaudesta minulle tulee mieleen viisaat linnut. Kuten ystäväni Korppi.

Suhteeni korppiin on muuttunut sitä mukaa kuin suhtautumiseni. Lapsena korppi oli pelottava, harvoin näkyvä, ilkeä, jotenkin paha. Mutta kiehtova ja mystinen jo silloin.

Korppi oli raadonsyöjä, on se sitä vieläkin :), ja haaskalintu. Ei sellainen herätä samoja tunteita kuin Yrjö Kokon ylväs joutsen. Kun korppi lentää, silloin on jossain kuolema vieraillut. Niin sanottiin. Korppihan haistaa raadon tai vaistoaa. Se on heti paikalla.
Entäs jos korppi toikin kuoleman eikä toisinpäin.

Kun korpilla on sellainen äänikin. Kalman ääni. Raakkuvan ruma. Korpin ääni on paholaisen ääni. Kyyhkysen kujerrus on viaton, pelkkää hyvyyttä ja uhrimieltä. Kyyhkynen onkin pyhä. Sitäpaitsi hyvänmakuinen, uhrilintu kun on.

Islannissa asuessani tajusin , että monet islantilaiset ovat kummallisia. Ne kun tykkäävät korpista. Kukaan ei puhunut haaskalinnusta, ei pimeydestä. Korppiin ei liittynyt pelkoa eikä inhoa, vaan kunnioitusta. Korppi oli kuin suvun vanhin , tietäjä. Skaldi. Korpilla oli viisaus. Korppihan se esi- isätkin Islantiin johdatti.

Mimir näytti minulle toisenlaisen korpin. Se korppi oli ylväs. Se oli vuorten hallitsija. Ja asui luolissa. Sillä oli yhteys toiseen maailmaan. Sitä ei saanut missään nimessä ampua. Vaikka se olikin rauhoittamattomien lintujen listalle vahinkolintuna laitettu. Ystäväni ei sitä listaa voinut ymmärtää. Hän ei tajunnut ministeriön virkamiehiä. Kun kyllähän jokainen tiesi.

Korppi on kuolematon vaikka kuolisikin. Sellaista ei voi tappaa. Ei saa edes yrittää.Jos yrittää, siitä ei seuraa mitään hyvää. Kuulin monta tarinaa kuinka haulikko oli hajonnut käsiin, tai panos ei lauennut, tai jos laukesikin niin korppi ei kuollut. Vaikka tähtäys oli kohdallaan.

Jos korppeihin oli yhteys, niitten kanssa pystyi keskustelemaan.Mimirillä oli. Kerran me kalassa ollessammme makoilimme joen penkan sammalikossa. Silloin keskipäivän hiljaisina kalastushetkinä. Olimme taimenta pyytämässä. Jokainen, joka on ollut taimenen pyynnissä Hvitau joella tajuaa, ettei ihan keskipäivällä kannata yrittää.

Kun Mimir näki kaukana lentävän korpin, hän alkoi raakkumaan. Ihan eri äänellä kuin korppi. Mimir on huonompi matkimaan korppia kuin minä. Ajattelin. Silti korppi tuli hänen luo. Lensi meidän läheltä. Korppiin pitää olla yhteys. Yhteyttä ei opita. Sanoi Mimir. Sen olen näinä tuon tapauksen jälkeisinä vuosikymmeninä tajunnut. Yhteyttä ei opita.

Osaan matkia korppia tosi hyvin, mutta vieläkään minulla ei ole yhteyttä. Ei sellaista kuin kiirunoihin. Kiirunat tuntevat minut ja minä kiirunat. Valaspomoni tuumasi kerran keskustellessamme, etten enää ikinä saisi käyttää tätä tyhteytta väärin. Tänä syksynä en olekaan ampunut yhtään kiirunaa, riekkojakin vain puolenkymmentä.

Minulla on paljon hyviä korppimuistoja. Stön läheisellä vuohivuorella on korppien valtakunnan sali. Sinne ne kokoontuvat iltaisin. Sen ympärillä ne lentävät päivisin. Partioivat aluettaan kuuluvalla äänellä raakkuen.

Myös Andan majakkasaarella on kesäisin muutama korppi päivystämässä. Ikään kuin ne tietäisivät. Sen, että tarvitsen jotain kerrottavaa. Korppi kaikkine tarinoineen on safarioppaalle tärkeä. Mutta vain jos se on paikalla.

Näen korppeja melkein joka päivä. Ne on helppo tunnistaa. Ne ovat kuninkaallisia. Joskus tosin luulen korppia merikotkaksi. Virhearvioni imartelee merikotkia.

Viime vuonna ennen joulua ajelin kohti Kiirunaa. Kuuntelin Nick Cavea ja muistelin aikaisempia matkojani. Ja varsinkin yhtä matkaa. Sama musiikki, sama tie , sama maisema. Eri vuodenaika. Tullessani Torniojärven rantaan kaartuvaan kohtaan, näin tien varressa kuolleen poron. Ja paljon lintuja sen poronraadon kimpussa. Hiljensin hieman. Korpit nousivat siivilleen , hajaantuivat eri suuntiin.
-lauri-

Lapsuus ja Nuoruus

Marraskuun alun maisema jouluun todella hyvissä ajoin virittyvässä Stön kalastajakylässä. Kalatehdas viikon touhusta rauhoittuneena.

Morgenstjerna vetää henkeä valmistautuen ensi viikon koitoksiin.


Uljas eläkeläisemme Leonora. Sen ura valaslaivana on ohi ja rouva saa eläkepäivillään keskittyä vuonoristeilyihin. Kunhan ensiksi lepäilee talvikauden meidän laiturissa.

Kahviossa on vilskettä..

Made in Stön rouvat ovat tyytyväisiä ns. joulunalus heehheh myyntiin.

Näkymä kahvioon sivuovelta käsin.

Kipparini syö Stö kafen spesiaaliannosta Fish and chips. Eilen me tuokin kolja pyydettiin, fileiksi pistettiin ja varta vasten kahviolle lahjoitettiin. Me ja monet muut ovat osallistuneet talkoisiin kahvilan ylläpitämiseksi. Stö Kafe Velferd on meidän kaikkien kyläläisten yhdessä synnyttämä lapsi. Aiomme pitää siitä hyvää huolta.

Pari tuntia sitten näytti tältä. Nyt on rauhallista.


Stön jouluinen avajaishässäkkä rauhoittuu. Olen kuvannut ja kirjoitellut tunnelmia. Haastatellut ihmisiä. Kehunut kovasti kahviotamme. Että tänne muullloinkin ihmisiä tulisi. Jos ei muuten, niin ihan vaan meitä tapaamaan. Ja kaiken maailman herkkuja syömään.

Koska ilman ulkopuolisia ei tämä kahvio kannata. Ja jos se ei kannata, silloin se voidaan taas sulkea. Kiinni oleva kahvio on surkea näky. Silloin me kaikki olemme orpoja.

Kahviomme on kalkkeutumaton valtimo kylän sydämeen. Kalkkeutunein suonin Stö kehon on vaikeaa toimia. Tänään Stön sydän sai tarpeeksi verta. Ei ollut merkkiäkään tukkeumista.

Satu ja Tuula molemmat minua pyysivät mukaan. Siksi kerron hieman lapsuudestani ja nuoruudestani. Ja olisin kyllä omin lupineni jossain vaiheessa kertonut pyytämättäkin.
-lauri-

Mitä vastasit kysymykseen “Mitä sinusta tulee isona?”

Ennen kouluikää halusin kalastajaksi. Kalastajasetäni Vilhon innoittamana. Sitten haaveeni oli puutarhuri. Sen jälkeen halusin biologiksi.Opiskelin biologiaa yhden vuoden. Se jäi siihen. Sitten opiskelin puutarhuriksi ja olinkin alalla 10v. Nyt olen siinä ensimmäisessä haaveessani. Yhä mietin mikä minusta tulee sitten kun olen isompi.

Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi Korkeajännitys ja Siivet. Nutturapääopettajattaret (Anteeksi ilmaus) eivät kunnioittaneet lukuintoani. Piirretyistä ehdoton suosikkini oli Kiviset ja Soraset. Silloin 60-luvulla, kun oli vaan yksi kanava ja tv mustavalkoinen.

Lempileikkejäsi? Ehdottomasti piilonen, minulla oli niin hyvät piilot navetan vintillä.

Parhaat synttärit ja miksi?
En muista mitenkään parhaita synttäreitäni. Ei oo jäänyt mieleen.


Mistä urheilusta pidit/harrastit? Pesäpalloa pelattiin jonkin verran. Siitä tykkäsin. Minusta jalkapallo oli tyhmää. Kaikkein mieluisin urheilulaji oli kuitenkin jääkiekko. Sitä me talvet pelattiin itse järven jäälle kolatulla pienellä kentällä. Mieluisin harrastukseni oli metsässä ja rannoilla oleminen, kalastaminen, sienestäminen ja marjastus myös. Myöhemmin olin innokas metsästäjä. Olen aina ollut kova lukemaan..

Ensimmäinen musiikki-idolisi?
No tietysti Hurriganes ja varsinkin Remu. Kyllä harmitti kun Tikkalanniemen pojat saivat joululahjaksi c-kasetin (Hurriganes Roadrunner) ja sitten niillä tapaninpäivänä kylässä ollessa pojat koko ajan sitä soittivat. Minulla ei ollut sitä mankkaakaan, joten turhaa olisi ollut kasetteja joululahjaksi toivoa. Toinen asia , joka hieman harmitti tässä muutama vuosi sitten, oli kun Arto Suomessa käydessään ja junalla Helsinkiin mennessään oli istunut melkein koko ajan ravintolavaunussa Remun pöydässä. Sillä on valokuvia todisteena :(

Paras lahja, jonka olet saanut?
Koiranpentu vanhemmiltani. Se oli beagle, silloin kun asuin kotona. Siis kotona kotona. Nimi oli omaperäisesti Ressu ja se eli 16- vuotiaaksi. Oli tosi kova ajamaan jänistä. Parhaana vuotena ammuin.. no jaa jääköön kehumatta. Kun muutin pois kotoa jäniksen metsästys jäi ja Ressusta tuli ensiksi vanhempieni koira ja sitten tilanpitoa jatkaneen veljeni. Aikuisena paras saamani lahja on ollut punamustaruudullinen, alunperin jollekin oslolaiselle rokkarille kuulunut, kaulaliina, jossa on lahjan antajan tuoksu niinku erittäin merkittävänä lisäboonuksena.

Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et ole vielä tehnyt?
Olisin halunnut jossain vaiheessa osata tanssia kunnolla ja olla rohkeampi. enkä niin ujo ja arka.
En vieläkään ole oppinut tanssimaan. Tuskin opinkaan. Suotta enää itseänsä rasittamaan.....