Kaivos

Kaivosta ei tule.
Luossajärven malmia ei koskaan löydetä.Sitä ei ymmärretä oikeasta kohtaa etsiä. Paikallisten ihmettelyn ja palvonnan kohteen olleet painavat kivenmurikat eivät etelän insinöorejä kiinnosta.
Koska rautaa ei louhita, ei rataakaan tarvita. Eikä tietä. Ei ainakaan mahdottomaan maastoon, Skandinavian Köli-vuoriston yli vuonolle saakka vedettynä.

Suurin osa Pohjois-Ruotsia mahtuu yhden kunnan rajojen sisään ja se asukasluvultaan pieni saamelaisten ja meänmaalaisten kunta on nimeltään Jukkasjärvi. Kirkon alttaritaulu on puuta.

Kaivos tulee.
Malmi löydetään.Rahoittajat saapuvat ja louhos avataan. Ensiksi avolouhos. Myöhemmin mennään suonta seuraten maan alle. Kilometriin saakka. Kiiruna perustetaan. Rata vedetään. Aluksi kaivokselle saakka ja sitten sulaan satamaan. Kaivos tarvitsee satoja miehiä ja naisia. Rata tuhansia.

Ensimmäisinä vuosina mainarit majoittuvat parakeissa. Vähitellen rakennetaan oikeita asuntoja. Kiirunalle tyypillisä kaksi- ja kolmekerroksisia puutaloja. Maasta möyhityt rikastukseen kelpaamattomat massat kasvavat vuoreksi.

Kaivos huumaa ja sekoittaa pään. Nuoria eri kansallisuutta olevia  ja eri kieliä ja murteita puhuvia miehiä sullotaan pieneen tilaan maan alla työskentelemäan. Ja ahtaasti vieri viereen asumaan. Entiset suhteet katkaistaan. Vaikka palkka on kehno, se on kuitenkin oikeaa rahaa. Omaa rahaa. Renkinä, poromiehenä tai kalastajana ei saa senkään vertaa. Ei edes suurilla metsätyömailla, tukinuitossa tai turskanpyynnissä.
 
Töissä raadetaan kuusi päivää. Seitsemäs päivä levätään. Siihen irrallisten massaan iskevät helpotuksen tuojat. Kapakanpitäjät ja agitaattorit. Kauppiaita ja saarnamiehiä sekä luonnollisesti seuraa ilmaantuu kaivoksen houkuttelemana. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Jokainen haluaa osansa maan antimista. Pelastusta on saatavilla joko maan päällä tai sitten taivaassa. Mutta se ei ole ilmaista.

Sunnuntaisin mennään kirkkoon, herätysseuroihin tai palopuhujia kuuntelemaan. Jos edellisillan ryyppyreissun jäljiltä jaksetaan. Karismaattisia lahkojohtajia sekä kommunistipuhujia palvotaan. Hurmoksessa ollaan valmiita menemään hopea-arkilla Palestiinaan tai vallankumoukseen. Norskenflammaniin tai Raamattuun vedoten.

Integroituminen  tapahtuu nopeasti, muutos on raju. Ensimmäisissä juhlallisesti otetuissa ryhmäkuvissa osalla nuorista kaivosmiehistä on jalassaan rautapohjaiset työsaappaat. Ne ovat varreltaan niin leveät, että matka-arkussa mukana kulkeutuneen rippipuvun housun lahkeet on pakko sulloa  saappaan varsien sisään.

Sellaisen kuvan olen  nähnyt Kiirunan kävelykadulla erään liikkeen ikkunassa. Aika lähellä ostoskeskusta, ihan siinä kävelykadun alkupäässä, sementtisten kiirunoiden vieressä. Kuva saattaisi hyvinkin olla Wisconsinin uudisasukkaita meren toisela puolen. Sinnekin näiltä seuduilta lähdettiin.
                                            -lauri-