Varstad Gård Gisløy

Varstad Gård Gisløy
Ketojen hoitoa.

torsdag 16. november 2017

Valaita ja ihmisiä Osa1

- Kolme viikkoa olimme  etsineet ja kaikki pohjoiset vuonot tarkistaneet. Valaat olivat poissa. Niitä ei löytynyt edes Varangista. Kippari  otti kurssin Karhusaaren vesille. Tromssan satamaan tulleen møreläisen  siimalaivan kaverit olivat  kapakassa hänelle jotain kertoneet.
Puolessa välissä matkaa, keskiyöllä, tuli tähystäjältä hälytys. Ampuja  juoksi alusvaatteisillaan  harppuunansa taakse. Me muut kerkesimme pukea.  Neljä vasikkaa se aamuyön kuluessa  ampui. Muutamassa tunnissa lahtasi. En muista  kerkesikö välillä edes öljyhousut jalkaan vetää.Seuraavan päivän olimme  savotan jälkitilassa,veren huumassa. Lihat paloittelimme  kannella jäähtymään. Meren pinta  oli  lahtivalaan ruoasta, siitä äyriäisestä,  ruosteenpunainen. Kippari suuntasi kohti Tromssaa.
Siimakalastaja 65v.
- Silli oli  vähissä ja vuono täynnä miekkavalaita. Saaliissa ei ollut kehumista. Kalastajat syyttivät valaita, vaikka  ei kai se sillin katoaminen  niiden syy ollut. Nuottamiehillä oli huonot tienestit jo toisena sesonkina ja hermot pinnassa. Kippari päätti, että mennään avuksi. Ajetaan valaat pois. Ammutaan vaikka joku. Kerkeämme  me lahtivalaat saada, ovat jo vuonossa.
Minusta siinä ei ollut mitään järkeä, eihän  kukaan miekkavalasta syö, ei sitä saa myytyä. Liha on kuulema sillin rasvalle maistuvaa.
Leipätyömme pitäisi keskeyttää. Pelkkää miinusta sellainen. Niin ajattelin. En tietenkään sanonut. Kipparia ei uhmata. Sanansa on enemmän kuin laki.
Olin taitava ampuja.  Vaikka olin  nuorin, olin kaikista paras. Ohilaukauksia ei  uralleni mahtunut, ei niihin ollut varaakaan. Räjähdyspanos oli sen verran  kallis.
Kun tulimme Länsivuonoon kippari komensi minut asemiin. Heti ensimmäisestä laumasta ammuin  suurimman. Helppo homma, koko lauma ui meidän luokse. Pojat vinssasivat ruhon kannelle ja leikkasimme muutamia satoja kiloja parasta selkälihaa omaan käyttöön. Loput heitimme mereen.
Miekkavalashomma  jäi lahtivalaiden ilmaannuttua. Pääsin oikeisin töihin. Saimme  muutamassa päivässä laivan täyteen.
Seuraavana vuonna miekkavalaat rauhoitettiin. Ampumani uros jäi  sitten viimeiseksi Norjassa  laillisesti tapetuksi. Pääsin valaanpyynnin historiaan. Sen historiallisen valaan lihat jäivät maistamatta. Ei tehnyt mieli.Muutaman vuoden päästä lahtivalaskin rauhoitettiin vähäksi aikaa. Minä pysyin meritöissä. Menin  nuottalaivalle turskan, koljan ja seitin pyyntiin.
Nuottakalastaja, valassafarikippari 63v

-Kippari antoi meille perunanistutusloman. Seilasimme kotiin. Ensiksi  veimme kahdeksan tonnia nuorta lahtivalasta Skrovaan. Sitten jatkoimme Svolværiin laituriin. Ruuman pestyämme saimme kolmen päivän vapaan. Otin kotiin vietäväksi  muutaman kilon parasta, omassa veressään mureutunutta selkää.
Meidän talo oli Austnesfjordin pohjukassa. Perunapelto  rannassa. Se oli hyvä, lämmin rinnepelto. Siihen oli lyhyt matka kantaa  maatunutta levää lannoitteeksi.
Kun tulin kotiin huomasin isän muokanneen palstan. Näin ihmisiä, ja  poliiseja. Ja yksitoista miekkavalasta  melkein kuivalla maalla.
Hipit tai sellaiset kantoivat vettä, kastelivat valaita. Yrittivät räteillä pitää ne märkänä. Saivat muutaman vasikan  kammettua irti. Se oli turhaa , eivät poikaset lähde aikuisten luota minnekään. Tulevat takaisin.
Poliisien mielestä valaat piti lopettaa, päästää kärsimyksistään.
Isä sanoi että meidän  rantaan ei valaita ammuta. Jäävät vielä siihen haisemaan.
Läksimme isän kanssa laiturille, irroitimme isän laivan ja  ajoimme valaiden luo. Maissa olevien  avustuksella saimme  köyden silmukan suurimman naaraan päähän etuevien eteen. Kun hinasimme valaan  ulommaksi se kääntyi ja silmukka irtosi itsestään. Samalla tavalla vedimme loputkin avoveteen.
Ne tekivät siitä iso jutun. Pohjois-Euroopan suurin valaiden pelastusoperaatio, lehdet kirjoittivat, televisiossa ja radiossa se mainittiin. Myöhemmin oltiin miekkavalaskirjassa. Isä ja minä ja laiva. Terje  ja muut, hipitkin.
Seuraavana päivänä saimme perunat istutettua ja kesän ensimmäiset  valaspihvit grillattua. Sitten oli mentävä töihin Porsankiin ja kauemmas. Vuosi oli yksi parhaita,  lihan hinta kohdallaan. Muutaman vuoden päästä lahtivalas rauhoitettiin ja oli pakko hommata oma laiva ja alkaa verkkokalastajaksi. Sittemmin rauhoitus  peruttiin, mutta olin jo tottunut verkkomiehen elämään.
Verkkokalastaja, ravunpytäjä 66v







2 kommentarer: