Kynsikkäät

Kynsikkäät  eli sormettomat käsineet pitävät kädet lämpimänä ja samalla sormet vapaina.
Monet talviverkoilla kalastavat Suomessa asuvat ammattiveljet  suosivat  yhä neulottuja villaisia kynsikkäitä. Kämmeniä ei silloin palella ja siitä huolimatta kalan iroittaminen verkosta ja  verkon selvittely onnistuu. Vaihtoehtoinen kinnasrukkasyhdistelmä  on  erittäin lämmin, mutta liian hankala käytössä. Kehuttuja neopreenihanskoja ei kukaan oikea kalastaja suostu käyttämään.

Minä en talvikalastaja-aikanani Suomessa asuessa ikinä käyttänyt kynsikkäitä. Ääreisverenkiertoni oli niin hyvä, että kalojen irroittelu ja sotkujen selvittely onnistuivat avokäsin. Kun aloitin verkon noston, riisuin rukkaset avannon reunalla.

Norjassa  rannikokalastajan töissä käytin  kumisormikkaita. Ennen  kumin  tuloa materiaaliksi kalastajien käsineinä olivat käytössä meriveden ansiosta tuulen- ja vedenpitäväksi vanuttuvat etusormelliset kintaat. Muutama perinteille uskollinen käyttää niitä yhä.

Enää en kalasta enkä valasopasta eikä ääreisverenkiertoni ole hyvä. Merille en ammattimielessä voi, enkä saa mennä. Minulla on  kuitenkin  turvallisissa olosuhteissä lupa olla  mukana.

Kuudes heinäkuuta  pääsin ensimmäistä kertaa valassafarille sitten joulukuun  yhdeksännen. Ihan vaan matkustajana ja Hannan , valastalkoolaisen, tutorina. Sää ei ollut  millään tavalla poikkeuksellinen. Normaalia tuulisempi ja viileämpi kuitenkin. Kaikki tietävät, että merellä on  lämpimälläkin säällä aina kylmä. Siihen on varauduttava.

Valassyvännettä lähestyttäessä  huomasin että ihan kaikki ei ole entisellään. Jokin ei täsmää. Käsiäni paleltaa. Minulla ei tietenkään ollut hanskoja, kintaita tai rukkasia mukana. En niitä ottanut, kun luulin etten tarvitse.

Onneksi Hannalla oli  laukussaan ylimääräiset hansikkaat  , käsissään olevien isoäitinsä neulomien punaisten kynsikkäiden lisäksi. Sain  lainata kynsikkäitä . Lämpö palasi ja  käsieni paleleminen loppui.

Mielistyin kynsikkäisiin, ne lämmittivät ja pitivät sormet  vapaina. Kun käsien paleleminen loppui lämpö palasi  koko kehoon. En tarvinnutkaan mennä ruorihuoneeseen  kahvia juomaan ja lämmittelemään. Saatoin seurata kaskelotin sukellusta kannella ollen.

Kynsikkäät jäivät minulle luvan kanssa , käsin neulotut ja  vuosien käytöstä  juuri sopivan tiiviiksi muokkautuneet. Ne täsmäsivät vasta urheiluliikkeestä ostettuun punaiseen  flanellipaitaan. Siis niinkuin sävy sävyyn .

Olen onnellinen käsineistäni, sormettomista hansikkaistani. Ne ovat erinomaiset. Kuin luodut pohjoisnorjalaiseen kesääni. Yhdessä olemme tunteneet kaskelotin  haisevat luut, kuuman autonratin, haspelikelan  ja vavan, kuksan sekä  viikatteen. Kynsikkäät ovat lyhyessä ajassa kasvaneet osaksi käsiäni, osaksi minua. (kuvat Hanna Mensonen,  katukuva Matti Kouva )
                                                            -lauri-