Varstad Gård Gisløy

Varstad Gård Gisløy
Ketojen hoitoa.

torsdag 17. september 2020

Raudun maailma

Rautu kantaa mukanaan  revontulet, sateenkaaren  ja kaamoksen sävyt. Rautuun on värjätty pohjoinen. Kalaan on lyöty mystinen leima. Tummaan  selkään, kylkien alas mentäessä suureneviin keltapilkkuihin,  oranssiksi muuttuvaan vatsaan ja evien valkeisiin reunuksiin.

Pohjoisen pienet ja suuremmatkin vesialtaat ovat raudun koti. Joskus rautu elää joissa ja puroissa. Rautu on  pioneeri, ensimmänen kala, joka jääkauden jälkeen valloitti makeat vedet. Asettui, lisääntyi ja täytti järvet.
Paitsi ne rauduista joille meren ikävä oli liian suuri. Ne palasivat takaisin  äidin huomaan. Merirautu elää aikuisikänsä pohjoisessa  jäämeressä, kutee joissa ja  jokien yhteydessä olevissa lammissa ja palaa lisäännyttyään  takaisin kotiin. Poikaset kuoriutuvat ja varttuvat makeassa, ennen  kuin menevät suolaiseen. Muutaman vuoden meressä lihottuaan  on aika vaeltaa synnyinveteen. Uusia rautuja tekemään.

Rautu on menneestä maailmasta. Kylmässä viihtyvä muinaisjäännös. Rautu ei sopeudu. Se ei haluakaan. Mitä mieltä on elää haaleassa ja jäättömässä. Viisitoista asteinen järvivesi on rajoilla, lämpimämmässä tukehtuu. Rautu tulee kokemaan metsäjäniksen, riekon , kiirunan , pulmusen ja monen muun eläväisen kohtalon. Raudusta tullaan kertomaan olipa kerran.

Minä olen onnekas, minulla on vielä raudut, omat rautujärveni. En minä niitä  järviä oikeasti omista, mutta ne ovat minun. Pyhiä paikkoja joiden  jäillä  ja  vesillä viihdyn.  Kun katselen kairanreiästä  kirkkaan veden kristallisoimaa  kivikkkoa melkein meditoin. Olen ihan zen, flow tai vastaavaa. 

Kun soudan syvänteen reunaan, lämpimän  kesäpäivän muututtua  sateen ja myräkän jälkeen viileämmäksi  annan veneen ajelehtia. Minulla on suora yhteys  alla olevaan kylmempään.  Reitti raudun valtakuntaan. Sitä samaa käytävää pitkin  raudut saapuvat siedettäväksi muuttuneeseen pintaan. Niin ainakin toivon. 

Seuraan raudunvatsan väristä vedessä  haluamallani tavalla uiskentelevaa pilkkiä, jonka päässä on kahdeksan sentin tapsi.  Koukussa on oranssia  tuoksuvaa massaa ja kärpäsen toukka tai  sipulimaalta ennen roudan tuloa poimittu  ja kellarissa vanhassa kattilassa varttunut kastemato.

Soudan oikeaan paikkaan, pohjaa ei näy. Kymmeneen metriin. Pintavesi , joka vielä vähän aikaa sitten oli  lämpimän haaleaa, uimakelpoista, mutta  raudulle aivan liian lämmintä, jäähtyi . Yöllinen myrsky  ja rankkasade avasivat viimeiset portit. Kattoivat kaloille  pitopöydän. 

Elän rautujeni kanssa lopun aikoja. Se tarkoittaa viimeisiä vuosia, vuosikymmeniä  tai vuosisatoja. Ilmastonmuutos, napajäätiköt ja lumettomat talvet vaivaavat mieltäni.  Rautujärven rauhassa, tulilla tai    pohjaa katsellessa  kuitenkin unohdan. Ei minun  tarvitse koko aikaa miettiä. Rautukaan ei mieti, luulen niin. Sillä on nälkä.

Rautujärven pintaa katsellessa  en edes mieti ilmastonmuutosta, näen ainoastaan  pinnalle oletettavasti  laskeutuneet herkkupalat, muutamat pistot ja  kalojen tuikkaukset. Taitavat olla syönnillään, arvaan. Yleensä ovatkin pitkien lämpimien jaksojen jälkeen. Nämä eivät ole taimenia vaan oranssilihaisia.

Ensimmäisellä kerralla  nelikymmensenttinen  ui nopeasti pilkkiäni  kohti. Arvioin komean kalan vajaan kilon painoiseksi. Palattuaan se on päättänyt iskeä. Isku menee  koukun ohi, kala ei saa syöttiä suuhunsa. Teen vastaiskun myöhässä, kun ei kuusikymppisen reaktioajalla parempaan pysty. Rautu tarttuu kiinni vatsastaan. Onneksi nahka on niin sitkeää, että saan  nostettua oranssivatsaisen jäälle.

Kolmekymmentäseitsemän senttiä ja kolmesataakahdeksankymmentäviisi grammaa. Sopivan kokoinen paistikala. Transformaatiorautu.


Otan uistinpakista punaisen, Beten uistintehtaan  varmaksi mainostetun lipan. Sen nimi on Lotto.  Ainakin Ruijassa ne ovat sillä suuria maille kiskoneet. Lotto ei petä sanoi vieraani  jokin aikaa sitten. Silloin oli taimen syönnillään ja rautu pohjassa. Lotto petti. Olisi pitänyt olla kuparinen . Mielellään mepsi, minulla oli .                     Alla oleva kuva  Eeva Jansson

Ystäväni  heittää Loton sinne minne pitääkin. Lipan värinä ja väri ärsyttävät ruokailemassa olevia. Rautu ei tykkää tunkeilijasta. Hyökkää kummallisen  kimppuun. Ei huomaa petosta. Pian veneessä on muitakin, Jokainen omanlaisensa kuva arktisesta.
                                        -lauri-





Ingen kommentarer:

Legg inn en kommentar