Varstad Gård Gisløy

Varstad Gård Gisløy
Ketojen hoitoa.

tirsdag 8. desember 2020

KÂRPPÂ

Vaaraslahti talvi  1965 tai  saattoi olla 1966. En ole aivan varma, siitä on niin pitkä aika. Joka tapauksessa asuimme vanhassa talossa.

Isä tuli metsätöistä, laittoi reppunsa sekä pienoiskiväärinsä nurkkaan. Siihen aikaan niillä, jotka olivat metsässä töissä, oli mukana pienoiskivääri tai haulikko ja omatekoisia panoksia. Sellaisia itseladattuja joissa oli vähemmän ruutia ja ainoastaan puolenkymmentä haulia. Nahassa ei saanut olla reikiä, muutama ja varsinkin vatsapuolella , sallittiin. 

Oravannahoista sai yhä jonkinlaisen hinnan. Ei sitä samaa kuin sotien jälkeen, mutta jotain kuitenkin. Sen verran, että kannatti ampua, nylkeä ja kuivattaa. Sekä myydä Laukkasen Erkille tai muille nahkojen ostajlle. Joskus nahat oli parasta ottaa mukaan  Iisalmen talvimarkkinoilla. Luultavasti oravannahat jatkoivat matkaansa  Neuvostoliittoon. Turkisten vienti  itäiseen naapurimaahan kannatti  keinotekoisesti vahvana pidetyn ruplan ansiosta.

Oravaa parempi tulonlähde  harveneville turkiseläinten  metsästäjille oli  Suomeen Amerikasta rahdattu ja  kolmekymmentäluvulla istutettu, myöhemmin kaikkialle reheviin järviin levinnyt piisami. Piisamilakki oli Leningradin ja Moskovan viimeisintä hottia. Tavoiteltu päähine, melkein soopelihatun veroinen.

Samaan aikaan kun piisamin suosio kasvoi erään toisen turkiseläimen pyynti lopahti. Nahkojen kysyntä tyrehtyi ja metsästäjille maksettava hinta romahti. Kukaan ei tuotetta halunnut. Kukaan ei sitä tarvinnut. Valkoiselle mustapilkkuiselle kaulukselle, turkille taikka kruunun somisteelle ei ollut sosiaalista eikä yhteiskunnallista tilausta. 

Maailma muuttui, demokratisoitui ja tasavaltalaistui. Murroksesta selvinneet hovit supistuivat. Aatelistosta tuli menneen maailman relikti. Kruunajaisia pidettiin antistä harvemmin. Muutamat  jäljellejääneet kuningashuoneet  kamppailivat olemassaolostaan. 

Menneeseen ei ollut paluuta.

Kuningatar Elisabethin mahtipontiset kruunajaiset, Prinssi  Philipin herttuaksi lyöminen sekä joidenkin muiden Britannian kuninkaallisten entistä harvemmin pidetyt hautajaiset olivat lopun alkua. Viimeisiä tilaisuuksia, missä Suomen metsien vikkelä asukki oli pääosassa. Tai oikeastaan  pienen näätäeläimen  valkoisena hohtava mustan hännänpään omaava turkki.

Kärppä katosi metsästettävien  lajien listalta.

Isän repusta löytyi muutamia oravia. Meillä asuva setäni oli saanut myös joitakin.  Molemmat veljekset  olivat  tosi taitavia metsästäjiä. Ja saaliin käsittelijöitä. Vanhan talon tuvassa katselin kuinka orava nyljettiin ja laitettiin kuivumaan. Kuuntelin haltioituneena Vilho- sedän tarinoita.

"Vielä sotien jälkeen kärpän nahka oli arvokas. Yhdestä hyvälaatuisesta sai  saman hinnan kuin kymmenestä oravasta. Jätkän päiväpalkan. Oravan ja kärpän nahoilla ostin ensimmmäisen hanattoman haulikkoni. Niistä samoista nahoista aivan varmasti  ommeltiin  jollekin kuninkaalliselle kruunajaisturkki. Tai kaulus. Saattoi mennä kruunun koristeeksikin."

"Nyt muuten kannattaa pyydystää piisamia" jatkoi setä. "Venäjälle menevät, Venäjä maksaa "

Setääni kuunnellessa halusin menneeseen. Olla turkismetsästäjä, mukana kärpänpyynnissä. Opettelemassa kuinka ovela eläin saataisiin loukkuun. Tai tulemaan esiin kivenkolostaan ammuttavaksi.

Gisløy 9.12.2020. Olen loukussa, jäänyt jumiin nettflixiin ja nyt viimeisimpänä kuningatar Elisabethistä kertovaan Crowniin. Kaksi tuotantokautta on takana. Kolmannesta yli puolet selvitetty. Sarja vie mukanaan. Enää ole sienestämistä eikä vielä pilkkimistä. Minulla on aikaa.

Kun kruununperijä Charlesista tulisi Walesin prinssi, kuten siellä oli tapana, Elisabeth lähetti hänet maan parhaaseen yliopistoon opiskelemaan kymrin kieltä vastahakoisesti tehtäväänsä suhtautuvan  opettajan johdolla. Opettaja oli  monarkian vastainen kiihkeä tasavaltalainen ja Walesin maan itsenäisyyttä tai vähintäänkin itsehallintoa ajavan kansanliikkeen johtohahmoja. 

Nuori prinssi otti tavoitteekseen  oppia kymrin kieli sen verran hyvin, että pystyisi pitämään kruunajaispuheensa hallitsemansa maan äidinkielellä. 

Vastoin  kaikkia odotuksia Charles ystävstyi tasavaltalaisopettajansa ja tämän perheen kanssa ja oppi kymrin kolmessa kuukaudessa. Hän myös perehtyi Walesin historiaan, kansan kärsimyksiin kielen säilymisen haasteisiin  sekä maan alistettuun asemaan kunigaskunnassa. 

Kruunajaistilaisuudessa Charles piti puheensa kymriksi. Se ei kuitenkaan ollut hovin ja hallituksen  valmiiksi  laatima kuningaskunnan yhtenäisyyttä ylistävä.  Vaan kuningattaren eteen pian polvistuvan ja uskollisuutta  vannovan  prinssin muokkaama. Lukuisten tekemiensä  lisäysten ansiosta voimakas  myötätunnon osoitus Walesin maalle ja sen kansalle. Puheessaan prinssi sanoi ymmärtävänsä walesilaisia, tietävänsä millaista on kun sinua koskevat päätökset tehdään muualla.


 Charlesilla oli päällään sorron symbolina pidetty kärppäviitta ja kärpällä koristeltu kruunu.Tiedä vaikka olisi ollut Vaaraslahden kärpännahoista ommeltu. Ainakin ne olivat Suomesta.

Kieltä ymmärtämätön Elisabeth sai myöhemmin poikansa puheen englanniksi käännettynä. Reaktionsa oli odotetunlainen. Juuri sellainen millaiseksi Charles oli sen opettajalleen ounastellut olevan.                                                                                                           -lauri-    





   

torsdag 24. september 2020

Vieraskirjoitus: Matkalla yhteyteen pohjoisen sydämessä

Aion viedä sinut matkalle paikkaan, joka hengittää samaan tahtiin kuin se erämaa, jonka vieressä se asuu. Paikkaan, jossa aika kulkee luonnon tahtiin, ja jota kutsuvat kodikseen seitsemänkymmentä arktista koiraa, neljätoista pelastettua hevosta ja kaksi hyvin erityistä ihmistä. Heitä kaikkia yhdistää villi sielu.

Käsiä särkee, mutta on helpompi pysyä tasaisessa liikkeessä. Oikea jalka upposi vähän, muttei niin paljoa, että vesi olisi läikkynyt ämpäristä. Lumihiutaleet tanssii otsalampun valaisemalla näyttämöllä kuin loputon helminauhoista kudottu peite. Vielä on metrejä mökille, jonka ikkunoista hehkuu himmeä keltainen valo. Mielessä kaikuu ihmisten ihmetys: "eikö teillä ole siellä vettä", johon vastaan joka kerta että onhan meillä joki, täynnä vettä se on.

                                

Kun kengät on vaihdettu lämpimämpiin ja rukkaset pujotettu käsiin, johdatamme vieraat tutustumaan koiriin. On kylmä helmikuinen viikonloppu, mutta koiratarha huokuu lämpöä ja intoa. Kohta juostaan.

Me kerromme, että koirat tarvitsevat meiltä huolenpitoa ja jatkuvan tiedon siitä, että ne ovat turvassa.  Tietysti ne rakastavat rapsutuksia ja huomiota, mutta ne tulevat luottamuksen seurauksena. Tärkein tehtävämme on nähdä koiriemme tarpeet ja yksilölliset toiveet, sekä vastata niihin. Koirat kommunikoivat jatkuvasti ja paljon, niillä on rikas elekieli ja paljon asiaa. Kun reagoimme pienimpäänkin eleeseen, ne huomaavat että ymmärrämme, ja oppivat siten myös luottamaan apuumme.

Ne luottavat meidän pitävän huolta että jokainen, joka niiden kanssa toimii, tietää mitä tekee. Siksi onkin tärkeää, että jokainen vieraamme oppii kuinka tulkita koirien elekieltä ja kuinka vastata siihen oikein. Meidän tulee tarjota koirillemme selkeä ohje jokaisessa tilanteessa, laittamatta siihen omia tunteitamme. Siksi onkin tärkeää, että kykenemme hallitsemaan itsemme täysin. On sivuutettava oma epävarmuus, tietämättömyys tai pelko, ja viestittävä koirille, että meihin voi luottaa. Opimme näkemään kokonaisuuden, ja samalla huomioimaan tarkasti jokaisen yksityiskohdan. Kun huomion pitää täysin hetkessä ja ympärillä tapahtuvissa asioissa, oman kehon ja mielen hallinta on helpompaa. Emme voi kävellä huolimattomasti kompastellen tai huutaa yhtäkkiä epämääräisesti. Siihen koirat eivät osaa luottaa, sillä niiden maailmassa on rauha ja hallinta.

Meidän on löydettävä sisäinen rauhamme voidaksemme löytää yhteyden koiriin. Mutta myös löytääksemme syvemmän yhteyden itseemme ja elämään. On luotettava itseemme, ja siihen, että me osaamme, kun kuuntelemme intuitiotamme. Luotettava niihin koiriin, joiden kanssa tulemme viettämään seuraavat tunnit erämaassa. Yhdessä, tiiminä.

                                

Oikea käteni puristaa tiukasti reen ohjauskaarta, kun kumarrun vetämään ankkurinarun auki. Valjakko syöksähtää eteenpäin, ja asetun jarruttamaan. Koirat hakevat tahtia ensimmäiset kilometrit ja rentoutuvat sitten liitävään liikkeeseen. Olen niin hiljaa, etten kuule yhtään ajatusta päässäni. Pakkaslumi kiiltää ja huokailee jalaksien alla, riemu karkaa sisältäni hengähdyksenä. Johtajakoirat tietävät tarkalleen mitä tehdä, ja autan niitä ohjaamalla mutkiin täydellisesti, sekä antamalla rauhan keskittyä. On käsittämätön tunne olla osana kahdeksan koiran joukkuetta, joka rakastaa sitä mitä me juuri nyt teemme. Minä en ole matkustaja, mutten myöskään ohjaaja. Olen silmät, näen kaiken mitä valjakossa tapahtuu. Pidän huolta ettei vauhti ole liian luja, ettei kukaan sotkeudu liinastoon ja että säästämme voimia ylämäissä, juoksemalla yhdessä. Kun pysähdymme, kaikki kääntyvät katsomaan kysyvästi. Kerron, että odotamme takana tulevaa valjakkoa hetken, ja että kaikki on hyvin. Mutten käytä sanoja, ne tuntevat.

Hiki helmeilee selkää vasten, kun otan viimeisen juoksuaskeleen pitkän ylämäen laelle. Yhtäkkiä emme olekaan metsässä, ja äskeinen lumisadekin on poissa. Maisema on häkellyttävän kaunis. Luulin tienneeni miltä Suomen Lapissa näyttää, ja kuvittelin tunteneeni sen taian. Nyt ymmärrän, että täällä, Muotkatunturin erämaassa sykkii pohjoisemme sydän.

Oletko sinä se seikkailija, joka kaipaa syvempää yhteyttä upeaan Lappiin? Tai kenties itseesi? Etsitkö kokemusta, jollaista ei  myydä tavallisissa matkailupalveluissa? Haluatko olla osana koiravaljakkoelämän taikaa, sen kaikessa haastavuudessa ja kauneudessa? Saatat olla se vieras, jota me kaipaamme. Toivomme luoksemme ihmisiä, jotka tulevat sydän auki. Valmiina käyttämään kaikkia aistejaan, riisuutumaan oman arkensa paineista ja päästämään irti voimansa, ilonsa ja rohkeutensa. Haluamme, että olet valmis haastamaan itsesi tavalla, joka on paljon kokonaisvaltaisempi kuin se fyysinen ponnistus, jonka aito koiravaljakkoretki sisältää. Me haluamme antaa sinulle mahdollisuuden oppia näiltä viisailta, kauniilta ja onnellisilta koirilta.

Koirilta, jotka osaavat lentää. 


Pohjoisesta kauneudesta, ystävistäni Siperia Lapponican tilalla ja matkasta luontoon,

Ella Hellberg 


YouTube: Koiravaljakolla Muotkatunturin erämaassa

Löydä Siperia Lapponica Instagramista: arcticwolves_wildhorses

Tiedustelut ja varaukset koiravaljakkoretkistä ja koirien elämästä pohjoisessa: arcticwolves.tinja@gmail.com



torsdag 17. september 2020

Raudun maailma

Rautu kantaa mukanaan  revontulet, sateenkaaren  ja kaamoksen sävyt. Rautuun on värjätty pohjoinen. Kalaan on lyöty mystinen leima. Tummaan  selkään, kylkien alas mentäessä suureneviin keltapilkkuihin,  oranssiksi muuttuvaan vatsaan ja evien valkeisiin reunuksiin.

Pohjoisen pienet ja suuremmatkin vesialtaat ovat raudun koti. Joskus rautu elää joissa ja puroissa. Rautu on  pioneeri, ensimmänen kala, joka jääkauden jälkeen valloitti makeat vedet. Asettui, lisääntyi ja täytti järvet.
Paitsi ne rauduista joille meren ikävä oli liian suuri. Ne palasivat takaisin  äidin huomaan. Merirautu elää aikuisikänsä pohjoisessa  jäämeressä, kutee joissa ja  jokien yhteydessä olevissa lammissa ja palaa lisäännyttyään  takaisin kotiin. Poikaset kuoriutuvat ja varttuvat makeassa, ennen  kuin menevät suolaiseen. Muutaman vuoden meressä lihottuaan  on aika vaeltaa synnyinveteen. Uusia rautuja tekemään.

Rautu on menneestä maailmasta. Kylmässä viihtyvä muinaisjäännös. Rautu ei sopeudu. Se ei haluakaan. Mitä mieltä on elää haaleassa ja jäättömässä. Viisitoista asteinen järvivesi on rajoilla, lämpimämmässä tukehtuu. Rautu tulee kokemaan metsäjäniksen, riekon , kiirunan , pulmusen ja monen muun eläväisen kohtalon. Raudusta tullaan kertomaan olipa kerran.

Minä olen onnekas, minulla on vielä raudut, omat rautujärveni. En minä niitä  järviä oikeasti omista, mutta ne ovat minun. Pyhiä paikkoja joiden  jäillä  ja  vesillä viihdyn.  Kun katselen kairanreiästä  kirkkaan veden kristallisoimaa  kivikkkoa melkein meditoin. Olen ihan zen, flow tai vastaavaa. 

Kun soudan syvänteen reunaan, lämpimän  kesäpäivän muututtua  sateen ja myräkän jälkeen viileämmäksi  annan veneen ajelehtia. Minulla on suora yhteys  alla olevaan kylmempään.  Reitti raudun valtakuntaan. Sitä samaa käytävää pitkin  raudut saapuvat siedettäväksi muuttuneeseen pintaan. Niin ainakin toivon. 

Seuraan raudunvatsan väristä vedessä  haluamallani tavalla uiskentelevaa pilkkiä, jonka päässä on kahdeksan sentin tapsi.  Koukussa on oranssia  tuoksuvaa massaa ja kärpäsen toukka tai  sipulimaalta ennen roudan tuloa poimittu  ja kellarissa vanhassa kattilassa varttunut kastemato.

Soudan oikeaan paikkaan, pohjaa ei näy. Kymmeneen metriin. Pintavesi , joka vielä vähän aikaa sitten oli  lämpimän haaleaa, uimakelpoista, mutta  raudulle aivan liian lämmintä, jäähtyi . Yöllinen myrsky  ja rankkasade avasivat viimeiset portit. Kattoivat kaloille  pitopöydän. 

Elän rautujeni kanssa lopun aikoja. Se tarkoittaa viimeisiä vuosia, vuosikymmeniä  tai vuosisatoja. Ilmastonmuutos, napajäätiköt ja lumettomat talvet vaivaavat mieltäni.  Rautujärven rauhassa, tulilla tai    pohjaa katsellessa  kuitenkin unohdan. Ei minun  tarvitse koko aikaa miettiä. Rautukaan ei mieti, luulen niin. Sillä on nälkä.

Rautujärven pintaa katsellessa  en edes mieti ilmastonmuutosta, näen ainoastaan  pinnalle oletettavasti  laskeutuneet herkkupalat, muutamat pistot ja  kalojen tuikkaukset. Taitavat olla syönnillään, arvaan. Yleensä ovatkin pitkien lämpimien jaksojen jälkeen. Nämä eivät ole taimenia vaan oranssilihaisia.

Ensimmäisellä kerralla  nelikymmensenttinen  ui nopeasti pilkkiäni  kohti. Arvioin komean kalan vajaan kilon painoiseksi. Palattuaan se on päättänyt iskeä. Isku menee  koukun ohi, kala ei saa syöttiä suuhunsa. Teen vastaiskun myöhässä, kun ei kuusikymppisen reaktioajalla parempaan pysty. Rautu tarttuu kiinni vatsastaan. Onneksi nahka on niin sitkeää, että saan  nostettua oranssivatsaisen jäälle.

Kolmekymmentäseitsemän senttiä ja kolmesataakahdeksankymmentäviisi grammaa. Sopivan kokoinen paistikala. Transformaatiorautu.


Otan uistinpakista punaisen, Beten uistintehtaan  varmaksi mainostetun lipan. Sen nimi on Lotto.  Ainakin Ruijassa ne ovat sillä suuria maille kiskoneet. Lotto ei petä sanoi vieraani  jokin aikaa sitten. Silloin oli taimen syönnillään ja rautu pohjassa. Lotto petti. Olisi pitänyt olla kuparinen . Mielellään mepsi, minulla oli .                     Alla oleva kuva  Eeva Jansson

Ystäväni  heittää Loton sinne minne pitääkin. Lipan värinä ja väri ärsyttävät ruokailemassa olevia. Rautu ei tykkää tunkeilijasta. Hyökkää kummallisen  kimppuun. Ei huomaa petosta. Pian veneessä on muitakin, Jokainen omanlaisensa kuva arktisesta.
                                        -lauri-





søndag 3. mai 2020

Kaikkien kesien äiti.

Tämä on Sadun ja Johannan  omavaraisbloggaajille ideoima ja organisoima yhteispostaus aiheena  Toukokuu 2020. Oman omavaraissuunnitelman eteneminen, pölyttäjät ja eläinvauvat.
Lopussa linkit kaikkien osallistuneiden blogeihin jaoteltuina Suomen kasvuvyöhykkeiden mukaan.


TOUKOKUU
Toukokuussa kaikki talvella siemenestä kylvetty kasvaa.
Taimet  varttuvat,  palstaa muokataan, mahlaa juoksutetaan
Talvipuutarha  kesäkuntoon laitetaan.

Vappu jäällä vietetään.
Viimeiset raudut pilkitään.
Merestä hankitut  kuivataan, suolataan tai suolakuivataan.
Pallakset, turskat, puna-ahvenet ja sellaiset.
Toukokuussa pakastin  inventoidaan.
Vanhimmmat lihat  ja  lampaanrasvat umpioidaan.
Pieniïn  purkkeihin retkievääksi varastoidaan,
Toukokuussa  leijaa. lennätetään.
Toukokuussa  permapenkkejä tehdään
Vihreän perässä liikutaan.
Ei kuitenkaan kauppaan.


ÖTÔKÂT JA ELÄINVAUVAT
Pohjoisessa valossa lisäännytään.
Riekot tappelevat. Reviirin jakavat.
Haahkat huhuilevat.
Taivaanvuohi päkättää.
Meriharakka palstaa tonkii, sipulit nostaa
Madot löytää, pesälle menee.
Munat hautoo, poikaset suojelee

Valkoposket vierailevat.
Matkallaan pohjoisempaan pysähtyvät.
Rastaat  tulevat ja jäävät.
Pian nähdään  pieniä .
Ötökät  ilmaantuvat, jäällekin tulevat.
Raidasta alkuelämän imevät.
Kompostista  herkkuja saavat
Sisällä raatokärpänen chilin pölyttää.
Ketoni  on katettu



TOUKOKUUN JÄLKEEN
Tulossa on yhtä  Lähi-Idän  edesmennyttä diktaattoria  pienin muutoksin lainaten kaikkien kesien,  ainakin kaikkien  omavaraiskesien äiti.
Tänä kesänä ollaan lähellä etänä.
Tänä kesänä ollaan tukena.
Tänä kesäna  tehdään yhdessä kaukana.


Elämä  on muuttunut.
Mkään ei ole muuttunut.
Kaikki on muuttunut.

Ei oo mahdollista tienata.
Ei oo mahdollista tuhlata.
Ei oo mahdollista liikkua.
Samalla lailla kuin ennen.
Aikaa on enemmän.
Aikaa on paljon.
Selviytymisestä asti.
Sinne saakka.

Vanha rutisee.
Murtuu, särkyy ja katoaa
Uutta versoo .

Uusi nousee.
Uusi kukoistaa.
Entisen kaipuu väistyy.

Vähemmän on enemmän.
Hiljaa on  hitaammin.
Huomenna on nyt.


Istutan perunaa.
Vaihdan ja myyn.
Varastoin  ja syön.
Rieskoiksi leivon.

Porkkanat, juurekset, sipulit ja kaalit.
Purjot, pavut ja herneet.
Salaatit, pinaatti ja yrtit.
Marjat, sienet, kalat.
Villit kasvit ja  levät.
Pyydystän , poimin ja kerään.
Pyydän luonnolta luvan.
Otan mikä annetaan.
Kiitän.



Varastoin, jalostan ja syön
Vaihdan ja myyn,
Annan tarvitsevalle.
Elämä  on muuttunut.
Arki on muuttunut.
Kaikki on muuttunut.
Mikään ei ole muuttunut.
   -lauri-
BLOGIPOSTAUKSEEN OSALLISTUNEET VYÖHYKKEITTÄIN :

Vyöhyke 1

Vyöhyke 2

Vyöhyke 3

Vyöhyke 4

Vyöhyke 5






fredag 17. april 2020

Viimeinen aamupala Thon hotellissa


Jenkeissä varaudutaan katastrofeihin, tuomiopäivään ja kaikkeen muuhun kauheaan. Minä en varaudu kauheuksiin, en katastrofeja mieti. Mieleni ei asian vuoksi järky. Lauri 12.11.2019

Ylläolevan kirjoitin omavaraisbloggaajien Kotivara yhteispostaukseen viime vuoden marraskuun kahdestoista päivä. Viisi kuukautta on kulunut ja jos nyt ei ihan katastrofi niin ainakin paha päivä on tullut. Sellaiseen olen varautunut.

Tässä jatkoa marraskuun yhteispostaukseen. Kotivara 2.

Tammikuussa korona, covid-19, oli jo tiedossani, mutta hyvin kaukana. Kiinassa.
Helmikuussa tiesimme sen olevan tulossa kylään pidemmäksi aikaa.
Maaliskuun kahdestoista, tasan viisi viikkoa sitten, palautin ilmoitukseni kaksoiskansalaisuudesta Svolværin poliisiasemalla. Korona varotoimet olivat täydessä käynnissä. Minulla oli kertakäyttöhanskat kädessä kun annoin tarvittavat dokumentit virkailijalle. Seuraavana päivänä poliisilaitos pistettiin kiinni.
Aiemmin aamulla nautin Norjan parhaaksi mainostetun aamupalan Thon hotellissa. Tulevan kansalaisuuteni kunniaksi. Käytin lähes puolet omavaraistalouteni kuukauden ruokamenoista yhteen ainoaan ateriaan.
Yhteen parhaista mitä ikinä olen syönyt.
Kolmatta tuntia siinä meni.
Ravintolasalissa oli outo tunnelma. Se oli autio ja tyhjä.
Seisova pöytä yhtä runsas kuin aina aemminkin. Lofoottien paikallisia herkkuja. Luomua. lammasta, juustoja, yrttejä hilloja, kalaa ja sellaista.
Sain itselleni kaikki ihanat blinit erilaisilla herkuilla päällystettyinä.
Venäläinen pianisti soitti ammattimaisesti ja tunteella, kuten heillä on tapana. Kuulijoina henkilökunta, minä ja kolme muuta.
Se oli viimeinen ateria.
Viimeinen aamupala muualla kuin kotona.
Seuraavaan mennee vuosia.

Pääministeri Erna pisti iltapäivällä koko Norjan kiinni.
Minä pistin pian sen jälkeen itseni vapaaehtoiseen karanteniin.
Kukaan ei tulisi talooni.
Kukaan ei tulisi autooni. '
Kaupoissa en kävisi.
Kukaan ei tulisi viittä metriä lähemmäksi minua.
Kaikkein välttämättömimmät asiat saisi hoitaa poikani. Hän saisi luvan käydä kylässä. tai tulla autoon. Tiukkojen turvatoimien jälkeen.
Hän leipoisi minulle.
En ottaisi riskiä.
Haurastuneet sydämeni, munuaiseni ja keuhkoni eivät kestäisi virusta.
Tukehtuminen putki suussa vatsallaan olisi tuskallinen tapa kuolla.
Omavaraisunelmani jäisi kesken.

Tammikuussa olin huolimattomuuttani antanut pienen tulehduksen edetä kohtalokkaaksi. Seurauksena kolmen päivän antibioottikuuri sairaalassa suoneen tiputettuna.
Enää en hengelläni leikkisi.

KOTIVARANI TOIMIVUUS TOSITILANTEESSA

Kotivarani sisältö näkyy marraskuun postauksesta Ruokakotivara

Jos tulee pieni  kriisi tai hieman suurempi, sellainen että ruoan  ja tavaroiden hankkiminen tilan ulkopuolelta on  mahdotonta, pystyn minä ja taloudessani mahdollisesti olevat pari muuta selviämään varastojeni ansiosta yli kuukauden. Myös ilman sähköa ja nykyteknologiaa, talvellakin. Lauri 12.11.2019

Viisi viikkoa on mennyt. Olen omaan varautumiseeni  ja kotivaraani erittäin tyytyväinen. Vuosien  harjoittelu ja omavaraisen elämän opettelu näkyy nyt,  tositilanteessa.  Minulla oli kotona lähes kaikkea tarvittavaa koronakaranteenini alkaessa. Arkeni ei siltä osin suuresti  muuttunut. 
Jos ei oteta huomioon lähes kaiken sosiaalisen elämän siirtymistä nettiin, kaikkien töiden loppumista  pitkäksi aikaa sekä ansioiden dramaattista tippumista.

Olisi tärkeää oppia  itse säilömään, tai viitseliäisyydestähän se on kiinni. Silloin voisi lasipurkkeihin säilöä kalaa maustettuna ja savustettuna, lihaakin sekä kurkkuja , tomaatteja ja valkosipuleita.  Lauri 12.11.2019
Kotivarani oli lähes riittävä , mutta parannettavaakin löytyi. 
Minulla ei ollut itsetehtyjä säilykkeitä kuten marraskuussa kirjoitin.  Siksi opettelin  lihan ja kalan säilömisen umpioimalla. Kun kerran  aikaa  on  ja minulla on mahdollisuus pilkkiä järvillä.  Saalista tulee reilusti jolloin umpiominen on loistava ratkaisu. Nyt jääkapissani on aamupalaomegat savuraudun muodossa koko kesäksi . Toistakymmentä kiloa. Ja umpioitua lampaanlihaa lukuisiin aterioihin.  Omat säilykkeet pienissä lasipurkeissa ovat myös erinomainen eväs kesän vaelluksia ajatellen.
Koska ansiot tippuivat rahasta on tiukkaa. Siksi on mietittävä mahdollisia uusia tulonlähteitä. Pelkkä pieni kuntoutusraha  ja  omavarainen elämä eivät yksin riitä. Olenkin myynyt ja vaihtanut  onkimiani rautuja sekä tuoreita, että savustettuja. Niillä olen saanut kustannettua sen vähäisen minkä kaupasta joutuu hankkimaan ja polttoaineen autooni.
Kesällä tulee lisäksi  puutarhan satoa sekä metsästä poimittua, sieniä ja marjoja  myös myyntiin saakka. Maakuntaamme on sopivasti perustetu Reko ryhmä .
Laskin , että ruokamenoni  kauppaan ovat olleet  kuukaudessa noin 70 euroa. käsittäen munia, juustoa, hedelmiä, margariinia, voita,  tomaattia ja kurkkua sekä keksejä.
Koska olen käyttänyt kuivamuonavarastojani on hankittava sinnekin sitä mukaa täydennystä. Lihaa on vielä  pakasteessa pitkälle loppukesään  ja kun se loppuu siirryn entistä enemmän kalaan . Teurastuskauteen saakka. Sillloin saa luita ja  muuta halvalla. Ja hirvenlihaa sekä lammasta vaihtamalla.

Tärkeää on valmistautua ja tehdä suunnitelmia  kesän puutarhaviljelyyn. Olen muuttanut kaikki kamarit, mukaanlukien oman makuuhuoneeni taimikasvatuspaikoiksi. Kaaleja, punajuuria ja kurpitsoita sekä kurkkuja  kasvatan  avomaalle istutettavaksi.  Chilejä ja tomaatteja talvipuutarhaviljelyyn. Chilin taimia riittää reilusti vaihtoon ja myyntiin.
Porkkanaa , sipulia, lanttua, naurista ja  punajuurta aion kasvattaa  huomattavasti viime vuosia suuremmalla alalla. Vaikka olen yksin, selviän niiden hoidosta. Työt eivät vaivaa. Niin ,että minulla on tuotteita myös myyntiin. Myynti ja vaihto onnistuu hyvin  ilman henkilökohtaisia   kohtaamisia, tilisiirroilla ja tavaran  toimituksilla.

Korona ei ole suuremmin muuttanut arkeani. Ihmiskontaktit ovat poissa nettiä ja  poikaani lukuunottamatta. Lisäksi tulen asumaan yksin kun aiemmin tilalla  on aina ollut  vaihteleva määrä muita asukkeja.

Kevään, kesän ja syksyn aikana pysyttelen tiukasti tilalla ja  läheisillä järvillä sekä metsissä. Elämäni on suurelta osin ruoanhankintaa, sen jalostamista ja kaikkia niitä rutiineja jotka asiaan liittyvät.

Yhteys ulkomaailmaan sosiaalisen media kautta maisemakonttorissa ollessa tulee jatkossakin olemaan henkireikäni ja  tärkeä osa elämääni. Kokemuksien vaihto ja  yhteisöllisyys  tulee sen kautta.

Koska tuloni  joka tapauksessa tipahtavat dramaattisesti , menojen on seurattava kehitystä. 
Omavaraisuus, nykyistä vielä suurempi  ja nykyistäkin pienempi kulutus on ainoa vaihtoehto.  Näyttää todennäköiseltä, että ei tästä mitään lyhyttä ja ohimenevää tullut.
Vaan  niin sanottu uusi normaali.
Suurin kotivarani lienee taito tehdä itse ruoat ja säilykkeet  saatavilla olevista raaka-aineista improvisoiden. Taito leipoa leivät. Taito  hallita nykyteknologiasta riipumattomat säilöntämenetelmät. Ja taito hankkia niihin raaka-aineet. Lauri 12.11.2019
Me muutumme tai meidän on pakko muuttua elämyksiä himoavista  kuluttajista piirun verran tavallisempaan ja  vaatimattomampaan, siis  arkielämään tyytyviksi. Se näkyy selvästi  koronarajoitusten paineissa. 
Myös rakastamassani   kalastuksessa, missä suomalaiset kollegani lähilammilla ja järvillä, katiskoilla, merroilla, verkoillla ja  rysillä  pyytävät  kalastajat  sekä pilkkijät, heittokalastajat   ja mato-onkijat ovat suuria sankareitani. 
Itselle ja lähimmäisille  ympäri vuoden omilla kotinurkillaan särvintä tuottava arkipäiväinen  touhu nousee unohdetusta ja ylenkatsotusta arvostetuksi  ja kestäväksi, omavaraiseksi  ja sosiaaliseksi   ilmastovaihtoehdoksi. Ihan yhtä hyväksytyksi ja  samaan kategoriaan eksootttisten ja huimien eri puolilla maata ja maapalloa  suuntautuvien  kalastusseikkailujen kanssa.    
                                                   -lauri- 

Omavaraisen koronakaranteenilaisen kalapullat:

Ainekset :
400  grammaa ruodotonta kalafilettä. Jos koko kala, fileoi se ja käytä muu osa liemeen.
1 rkl perunajauhoja
200 grammaa kalanperkausroippeita, mukana voi olla myös heman savukalan roippeita.
1 kanamuna (ei välttämätön )
1 dl kaloista keitettyä lientä. 
muskottia, suolaa , valkopippuria. jotain vihreää (tilli, persilja , basilika )

Valmistus :
1. Keitä reilut kaksi desilitraa lientä kalanroippeista, siilaa, anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi
2. Ota kalafile lämpiämään .
3 Laita paloiteltu kalafile kulhoon, lisää perunajauho, (kananmuna ) ja  mausteet ja hieman lientä.
4. Muussaa sauvasekoittemella samalla loput kalaliemet  vähän kerrassaan lisäten.
5.Lopuksi sekoita kapustalla vihreää silppua taikinaan.
6. Paista pannulla oliiviöljyvoiseoksessa tai jommassa kummassa.
Tärkeää, että kaikki ainekset ovat samanlämpöisiä
Jos et käytä kananmunaa, pullissa on kalan osuus noin 80%, kuiva-aineesta yli 90.



Tässä linkit muihin omavaraisryhmäläisten kotivara2 blogeihin

Tsajut https://tsajut.fi/ajatuksia-kotivarasta/
Trio Miumau ja herra Nilsson https://triomiumau.blogspot.com/2020/04/hashtag-72-tuntia-jatkot.html
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/04/kotivara-nyt.html
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/04/kotivara-2.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/04/puutoslista.html
korkeala https://www.korkeala.fi/kotivara-kaytannossa/
Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/2020/04/korona-ja-kotivara.html
Helecleaner https://helecleaner.com/miten-hoidamme-kotiamme-poikkeusolosuhteissa-2/