tirsdag 9. mai 2017

Islanti 33 vuoden jälkeen. Mimir ja korppikukkula.

Keskiviikkona huhtikuun kahdeskymmeneskuudes Mimir soitti. Hän sanoi hakevansa meidät seuraavana aamuna ja vievänsä katsomaan Etelä-Islannin ihmeitä. Korppikukkula, Reykholt 2017
Siitä on kolmekymmentäkolme vuotta ja kymmenen kuukautta kun ensimmäistä kertaa näin, haistoin ja kuulin  Geysirin ja Gullfossin. Kiersin kraaterijärvi Keridin ja seisoin Thingvellirin luonnon laavasta muovaamalla puhujakorokkeella. Kerid 1983 ja 2017 (Anne Mäkinen)
Ystäväni ja kollegani Mimir, joka silloin  asui Birkilundurin puutarhatilallaan Reykholtissa, aivan Geysirin naapurissa, ajelutti meitä elämyksestä toiseen. Hän jaksoi innostua ja kertoa taustat. Hänellä oli aikaa vastata kummallisiinkin  Islanti-uteluihin.  Pysähtyä kuvaus- tupakka-ja kusitauoille.
Mimir oli ja on loistava opas. Hän sai murteellisella tanskallaan oppikoulun ruotsin oppikirjan Islanti- kappaleet ja mustavalkoiset kuvat elämään. Strokkur 2011 
Päivä oli huima, kiireetön ja meni monista elämyksistä huolimatta leppoisasti. Mimirin kanssa ei tarvinnut suorittaa. Sai olla. Siis niinkuin flow.  Rauhassa  kulkeuduimme, ilman aikatauluja ajelimme. Loppumatkasta, ennen Gullfossia, soraiset tiet olivat melkein autiot.                          Gullfos 2017 kuva Anne Mäkinen.
Jossain vaiheessa huomasin jostain, ehkä huokailusta tai ilmeistä, särön. Ystävääni harmitti muuttumassa oleva kotomaansa ja kotiseutunsa. Aavistuksen lisääntynyt  liikenne, ihmisvirtaus  ja varsinkin Geysirin pienen kioskikahvilan  makkaraa jonottavat matkailijat tulisivat muuttamaan tutun. "Geysirille on tultava heti aamusta niin saa olla rauhassa"  totesi Mimir islantilaisia hot dogeja  eli heitir pylsureita odotellessamme. Mikäli oikein muistan. Voipi olla, että vain kuvittelen hänen niin sanoneen. Lohiportaat Hvitá 2017
Vuonna 1983 kesällä  Islannin asukasluku oli 230 000, minun lisäksi siellä asui  40 muuta suomalaista. Saarella vieraili vuosittain 400 maanmiestäni ja satatuhatta muualta tullutta. Se ei ollut paljon. Se oli vähän.
Viime vuonna Islannissa kävi kaksi miljoonaa turistia tuliperäisyyttä, jäätiköitä ja valaita kokemassa. Asukasluku oli kohonnut kolmessakymmenessä vuodessa  sadallatuhannella. Saarella alkoi olla tungos. Kuuma lähde Hveragerdi 2011, Vestmanneyjaebær 2010
Vuonna kahdeksankymmentäkolme minulla oli kiinteäobjektiivinen puoliautomaattinen Yashica ja kuusi rullaa diafilmiä. Sen piti riittää koko kesäksi. Ei ollut varaa ottaa turhia kuvia. Sain ikuistettua putoukset, pienen  geysirin eli strokkurin purkauksen eri vaiheet, muut kuumat lähteet sekä kraaterijärven. Myös parlamentipaikka Thingvellir läpäisi seulan. Vestmanna-saaria varten oli säästettävä, samoin Reykjavikille.  Niistä olisi sitten kotiin palattua kätevä koota Islanti- esitelmä. Reykjavik mereltä 2017
Ajeltuamme päivän ja koettuamme sen mikä Islannin kävijän kuuluikin kokea, Mimir näytti isänsä istuttaman koivulehdon Birkilundurin. Seuraavana  päivänä pääsimme lapsuuden leikkipaikoille, korppikukkulalle ja rautupuroille. Ongimme suonsilmäkkeistä maanalaisen joen tuomia taimenia. Ja ihastelimme sota-ajoista lähtien kyläläisten käytössä ollutta neljän leivän maauunia. Sinä päivänä en kuvannut, muistoja ja tuokiokuvia sain senkin edestä.                                                                    Neljän leivän 50v vanha maauuni Reykholt 2017(Anne Mäkinen)
Kuulin Korppikukkulan tarinat, joita en kaikkia uskonut, en edes puolitotena pitänyt. Korppien kukkula on muutama sata metriä jokilaaksoa korkeammalla ja harmaasammalen peittämä, kesällä harmaa ja talvella vihreä. Harmaasammal hehkuu, kuten Einar Mar Gudmundson erään  romaaninsa nimesi. Korppikukkula Reykir 2017
Korppikukkulan valtias korppi on pyhä lintu. Se ei ole teryleenipaitaisten lahkosaarnaajien haukkuma, paholaisen lähettiläs, ei kalmanhajuinen, ei edes pelottava . Vaan lempeä ja viisas. Seurasimme korppien touhuja. Ne tunsivat Mimirin ja luottivat häneen, ne luottivat meihin. Eivät pelänneet. Tiesivät, ettemme niille pahaa tekisi.                                                                    
 Korppeja korppikukkula, Reykholt 2017 

Mimir kertoi korppikielekkeen ja -kukkulan olevan hänen toinen lapsuudenkotinsa Birkilundurin lisäksi. Siellä hän viihtyi. Siellä hän oli vapaampi. Omiensa luona. Korppien luo oli lapsen luonnollista hakeutua. Äidin pelkäämille vaaranpaikoille mennä.
Korppikukkula 2017, taustalla tungufljot joki (Anne Mäkinen)

Korppikukkulalta on lyhyt laskeutuminen Tungufjlót- joelle, mutta kalaisille merirautuapajille mennään vasta sitten kun on sen aika. Huokoisilta kiviltä ihaillaan kirkkaalla säällä Heklaa ja sumuisella aistitaan, että tuolla jossain se on. Tai kuunnellaan korppeja, makoillaan sammalikossa  ja haistellaan maanrajassa luikertelevaa villitimjamia. Timjami, Korppikukkula Reykholt 2017

                                                                   -lauri-


fredag 5. mai 2017

Reykjavik,kottaraisten kaupunki.


Reykjavik on kissojen, pikkulintujen ja yksisarvisten.


Reykjavik on liian lähelle seinää istutettujen, perustuksia ja salaojia särkevien puiden.

Reykjavik on tuhkapensasaitojen ja suojaisilla seinillä sekä muureilla kasvavien murattien.

Reykjavik on 73 metriä korkea kirkontorni.
Reykjavik on mureneva vanha linja-autoasema.
Reykjavik on keskustan samea, auringon noustessa kirkas, laskujoeton järvi


Reykjavikin satama on käypäläisten ja heille palveluja tarjoavien.
Reykjavikin satama on kalatuvissaan ja laivoissaan näkymättömissä olevien.
Reykjavikin satama on rakenteilla oleva ja siistiytyvä.

Reykjavikin aamu on toriaukion vesialtaassa kylpevän kottaraisen.
Reykjavikin aamu on leivänpalasta odottavan tukkasotkan.
Reykjavikin aamu on äreän laulujoutsenen.

                                                                       -lauri-



mandag 22. august 2016

Kun valaat rantautuivat

"I'm Hitnes, an italian muralist."
Roomalainen muralisti, street artist, katutaiteilija ja suurien pintojen maalaaja nimeltään Nico, Niko tai Hitnes kirjoitti minulle. Hän oli saanut ystävänsä kautta tietää valassafaristamme. Hitnes halusi toteuttaa projektinsa Balena juuri meidän kalastajakylässä.
Taiteilija, jonka oikeaa nimeä en tiedä, enkä haluakaan, tuli  talkoisiin valassafarilaivallemme.
Tutustui kolmen viikon ajan valaiden maailmaan  ja siirsi suuret merinisäkkäät  ja meren tunnelmat kalastajakylän seinille. Sekä luvan kanssa että luvatta.
Mielestäni Balena onnistui erinomaisesti. Valassafaritoimistomme julkisivu, kalatehtaan öljysäiliö, vanhan verkkovajan kivijalka ja leirintäalueen vieressä oleva harmaantunut entinen kalatehdas saivat jokainen omansa. 
Hitnes palasi Roomaan, asuu siellä jossakin. Aikoo tulla takaisin.
Kalastajakylään jäivät tuotoksensa. Valaat, linnut hylkeet ja kalat. Sekä kannanotto valaanpyyntiin.

             Keskustelu laillisesta ja laittomasta virisi.

Millä oikeudella  ja kenen luvalla rumasta tehtiin kaunista. Vai  tehtiinkö entistä rumempaa. Tuhottiinko arvokkaasti harmaantuva kalanvastaanotto töherryksillä kuten rakennuksen kiukkuinen omistaja minulle valitti.
Emme me täällä Langöyan perimmäisessä sopukassa Stön pienessä kalastajakylässä tarvitse kaikenmaailman Hitnesejä. Vai tarvitsemmeko.
                      -lauri-




mandag 1. august 2016

Lunnit

Mitähän minun kannattaisi kertoa lunneista ?

Lunnilla on hampaat , tai ei ne hampaita ole vaan sellaiset piikit joihin se voi varastoida pyydystämänsä tuulenkalat yksi kerrallaan. Lunnilla on värikäs nokka, mitä suurempi sitä vanhempi lintu.
Lunni on huono lentäjä , mutta loistava sukeltaja. Se voi sukeltaa jopa 40 metrin syvyyteen.
Lentoon lähtiessään lunni juoksee vedenpintaa vastatuuleen ja pomppaa aallonharjalta ilmaan.

Aina lentoonlähtö ei onnistu. Silloin lunni katsoo parhaimmaksi sukeltaa.

Lunnit saapuvat jostakin huhtikuussa ja lähtevät elokuun puolenvälin paikkeilla jonnekin. Sano vaikka, että 500 merimailia länteen, tutkijatkaan eivät tarkkaan tiedä minne.
Lunnin koti on metrin syvyinen luola.
Jos saaliskalaa, eli meidän tapauksessa pikkutuulenkalaa, on vähän Andan saaren läheisyydessä lunnit eivät muni. Jos kalaa on paljon ne munivat yhden tai kaksi munaa.
Enempää ei kerkeä kertomaan kun on niitä muitakin lintuja kuten riskilöitä, etelänkiisloja, ruokkeja, pikkukajavia, suulia, karimetsoja ja kaikenlaisia lokkeja.
Merikotka istuu usein jonkun jonkun lunnin kotiluolan yläpuolella ja nappaa  poikasilleen ruokaa tuovan emon. Suuri tragedia lunniperheelle, mutta kunnon ateria laiskalle merikotkalle.

Saanko jättää laiskan pois.
                                              -lauri-