torsdag 23. april 2015

Elämyksen tuotteistamisen ongelma

Kaakkuri kerkesi tulla ja harakkapariskunta aloittaa pesänrakentamisen pihapihlajaamme ilman ainuttakaan twiittiä. Olen kyllä twitterissä ,mutta liian harvoin. Sitäpaitsi seuraajia on niin vähän ja twiittejä epäsäännöllisesti, että havaintoni poikkeuksetta jäävät vaille huomiota, muutaman satunnaisen ihmeteltäväksi.
Instagram olisi hieno. Saisin kuvattua villin luonnon pienet ja suuret ihmeet ja  laittaa ne muiden ihailtavaksi reaaliajassa. Harakan pesän edistyminen saisi suuren suosion. Varsinkin samaan kuvaan napatun kevätpukuisen riekon kera. Taustalle vuono sekä vuoret. Viitteenä hästäg.
Matkapuhelimeni on vanha. Sillä ei voi kuvata. Pitäisi ostaa uusi ja opetella sen käyttö. Perehtyä instagramiin. Markkinoida itseni ja huimat luontoelämykseni. Saada alkuun muutama omaperäinen, autenttisen tuheroinen, mutta korkelaatuinen kuvagalleria. Sitten tuottaa kuvia tasaisesti. Vähintään viikoittain, mielellään päivittäin. Luonto on ihan nurkan takana tai kaukana ja myy, mutta se on tuotteistettava ja sitä on oltava koko ajan tarjolla. Ihmiset haluavat varmuuden. Unohtavat nopeasti jos eivät jatkuvuutta saa. Elämystenvälittäjän vastuu  on valtava.
Blogini Morgenstjerna on jälkeenjäänyt ja hieman sekava kun pitäisi olla dynaaminen ja loistelias. En ole pysynyt kehityksen mukana. Kuvat ovat liian pieniä, palstat kapeita. Sivupalkin  ajankohtaiset tietoruudut päivittämättä. Postaukset tulevat liian harvoin. Alkuvuosien tahti on hyytynyt. Muutamat uudistautumiskokeilut jumiutuneet.  Agendani on sumea. Näkyvyys heikko.
Entäs jos lähtisin tulosjohtamis- ja markkinointipohjalta. Opiskelisin ja kouluttautuisin. Perehtyisin sisällöntuottamiseen. Hommaisin kunnon kameran, ipadin,monikäyttömatkapuhelimen ja muun tarvittavan. Uudistuisin, verkostoituisin ja menestyisin. Opiskelisin some-etiketin. Välittäisin luonnon lukijakunnalleni. Silleen ammattimaisesti ja myyvänä pakettina. Ihan aluksi olisi tehtävä nelikenttäanalyysi, että tietäisin miten.
Reppuni on sota-ajan peruja, vaelluskenkäni kuluneet, vaatteeni kirpputorilta. Missään ei ole ainuttakaan läpäisevää, mutta vedenpitävää kalvoa. Sykkeeni ei dokumentoidu, eikä kulkemani reitti. Tuotemerkkejä ei näy. Gps ahdistaa toisin kuin kartta ja kompassi. En harrasta mitään vaarallista tai henkeäsalpaavaa. Perhovavan sijaan minulla on mato-onki. Kuinka  ottaa ihmisiä kiinnostava ja sponsoreita houkutteleva selfie näillä resursseilla.
Jospa jatkaisi entiseen tapaan. Unohtaisi elämystarjonnan ja keskittyisi olemaan. Onhan sekin markkinoitavissa. Slow life  taitaa olla tuotteen nimi.
-lauri-