mandag 16. mars 2015

Matka Midsomeriin.

Midsomer on englantilainen rauhallinen kreivikunta. Erinomainen ekologinen matkakohde elämysten vierastajalle ja arkielämän etsijälle. Midsomerin  Englanti rauhoittaa..
Midsomer sijaitsee jossain tarkemmin määrittelemättömässä paikassa. Sieltä on lyhyt matka Lontooseen ja muihin tuttuihin suurkaupunkeihin. Kreivikunnassa eletään englantilaista pienen kylän elämää. Keskeisinä pubi, kirkko ja monet rahan puutteen vuoksi ränsistyneet perintökartanot. Harrastuksista tärkeimmät ovat pubin lisäksi  ratsastus,golf,vedonlyönti, ruusut ja kriketti. Krikettiä pelataan iltapäivisin, joka sunnuntai ja se kokoaa harrastajia kaikista yhteiskuntaluokista toisin kuin golf.
Midsomerin talous perustuu palveluihin ja käsityöammatteihin. Sekä maatalouteen. Tuotanto on pienimuotoista ja perheyritykset hallitsevia. Paitsi maataloudessa, missä peltoa on tilaa kohden jopa tuhat hehtaaria ja lypsylehmiä pihattonavetassa satoja.Suuryritysten levittäytyminen Midsomeriin matkailun, kaupan ja teollisuuden aloilla on torjuttu, koska niiden takana on useimmiten jotain rikollista kähmintää, rahanpesua tai sellaista.
Midsomerin kreivikunnan tiet ovat kapeita, melkein yksikaistaisia, myös pääväylät. Liikenneruuhkia ei ole. Ihmisillä ei yleensä ole kiire.
Vaikka Midsomer on rauhallinen, turvallinen asuinpaikka, siellä tapahtuu todella paljon murhia. Yleensä useita lyhyen ajan sisällä. Onneksi Midsomerin hallintokeskuksen Caustonin etsivä Tom Barnaby ja apulaisensa selvittävät tapaukset ja elämä palautuu normaaliksi.
Vaikka olin kreivikunnassa aiemminkin satunnaisesti vieraillut, ei se  minua tavallisuudellaan ja konservatiivisuudellaan aiemmin  säväyttänyt. Halusin kokea enemmän ja nopeammin.
Onneksi rauhoituin, vaihdoin kanavaa, unohdin  NSCI:n ja SCI:n. Vieroitin itseni räjähdyksistä ja tulitaisteluista, reilun kolmen vartin urbaani hektisyys vaihtui kreivikunnan kahden tunnin rauhaan. Sinne olisi taas tänä iltana puoli kymmeneltä tarkoitus mennä.
                                 -lauri-

fredag 13. mars 2015

Koillisen Atlantin kalastuskiintiöt.

Kokonaiskiintiö
Norja, Venäjä ja myös EU sopivat keskenään Luoteis-Atlantin kokonaiskalakiintiöistä. Kiintiövuosi on sama kuin kalenterivuosi. Kiintiöt perustuvat tutkijoiden ja viranomaisten tilastoihin ja arvioihin kalakannoista ja niiden kehityksestä.
 
Maakiintiöt
Käytännössä Norja ja Venäjä, jotka hallitsevat suurimmalta osin merialuetta, jakavat kiintiöt keskenään ja jättävät EU:lle vain pienen osan. Öljyn lisäksi norjalaisten enemmistö ei ole halukas antamaan valtaa kalavarojen päättämisestä EU:lle.
Koillisatlanttilaisen vaellusturskan viime vuoden,2014, kokonaiskiintiö oli 993 miljoonaa kiloa, Norjan osuus 443 miljoonaa kiloa. Koljan kiintiöstä, 178 miljoonaa kiloa, norjalaisten kalastajien pyydettäväksi tuli 88 miljoonaa kiloa. Sinipallaksen kiintiö oli 19 miljoonaa kiloa ja Norjan osuus kahdeksan miljoonaa.
Laivastokiintiöt
Norja jakaa omat kiintiönsä rannikko- ja valtamerilaivastonsa kesken. Rannikkolaivasto, jonka osuus kiintiöistä on yhä yli puolet, operoi yleensä 12 merimailin rajan sisäpuolella tai sen tuntumassa ja luovuttaa saaliinsa tuoreena.
Laivaryhmäkohtaiset kiintiöt
Rannikkolaivat luokitellaan pituuden mukaan, jokaiselle kokoluokalle annetaan vuosittain rannikkolaivastokiintiöstä oma ryhmäkiintiö. Se perustuu edellisvuosien saalismääriin ja alusten määrässä tapahtuneisiin muutoksiin.
Laivakohtaiset kiintiöt
Laivakohtainen kiintiö tarkoittaa sitä enimmäismäärää, minkä kukin ko. kokoluokkaan kuuluva alus saa kalastusvuoden aikana kalastaa. Laivaryhmäkohtaista kiintiötä ei kuitenkaan kaikkia jaeta alusten kesken. Osa on puskurivarastona. Koska laivarekisterissä on passiivisia aluksia ja koska kaikki eivät saa kiintiöitään kalastettua, alusten on ollut mahdollista kalastaa eräitä kalalajeja viime vuosina lähes rajoituksitta. Varsinkin koljaa ja seitiä. Tätä kutsutaan nimellä vapaa kalastus toistaiseksi. Vapaa kalastus toistaiseksi voidaan keskeyttää lyhyellä varoitusajalla esimerkiksi laivaryhmäkohtaisen kiintiön tullessa pian täyteen.
Lisäkiintiö
Jos näyttää ennusteiden perusteella siltä, että jonkun kalalajin, laivastoryhmän tai laivaryhmän kiintiö uhkaa jäädä kalastamatta ja markkinatilanne/työllisyystilanne sen mahdollistaa, viranomaiset voivat nopeastikin antaa lisäkiintöitä. Tämä tapahtuu yleensä kalastajien ja kalanostajien sekä tutkimuksen edustajien kanssa käydyissä yhteisissä neuvotteluissa. Lisäkiintiö ei ole taattu kiintiö kuten alkuperäinen, vaan se voidaan nopeastikin peruuttaa jos laivayhmäkohtainen kokonaiskiintiö on täyttymässä.
Sivusaaliskiintiö
Viranomaiset voivat antaa tietyille saaliskaloille tietyissä tilanteissa sivusaaliskiintiön. Se ilmoitetaan prosentteina. Esimerkiksi silloin kun turskan ja seitin kohdalla vallitsee vapaakalastus ja koljan pyynti on lähes pysähdyksissä, koljaa voi kuitenkin olla saaliin mukana tietty osuus, yleensä 25 %.
 
Kiintiöiden kauppa
Kiintiöt ovat kauppatavaraa. Käytännössä suurin merkitys on turskakintiöllä. Eri laivaryhmiin kuuluvat alukset voivat ostaa kiintiöitä joko omasta ryhmästään tai pienemmästä. Kuitenkin niin, että kokonaiskiintiö ei ole kolme kertaa laivan alkuperäistä kiintiötä suurempi.
Ryhmä 2
Ryhmä 2 tarkoittaa alusryhmää, yleensä pieniä, alle 11-metrisiä, jotka on tarkoitettu mahdollistamaan vähemmän aktiivisen sivuammattikalastuksen. Niille annetaan vuosittain hyvin pieni oma kiintiönsä. Tämä kiintiö jää yleensä suurelta osin kalastamatta. Käytännössä vapaan koljankalastuksen vuosina osa ryhmän 2 laivoista, on voinut ilman suuria kiintiöinvestointeja harjoittaa päätoimista kalastusta menestyksekkäästi.
-lauri-

tirsdag 10. mars 2015

RAUTUJA SOFIEN MATALIKOLTA

-Sofien matalikko, se on tässä, Ei mennä kauemmaksi, ihan turha kairata metriä syvemmissä vesissä. Jos nyt alkuun jaksaisit puolenkymmentä reikää muutaman metrin välein ja sitten sama homma luodon kupeeseen. Näetkö kiven, mikä siirtolohkare lieneekään, niin siihen rannan puolelle. Et mene liian lähelle, mutta kuitenkin tarpeeksi. Siellä syvenee nopeasti.
Ja jos kairaat soraan tai kiveen ja tylsistytät kairan, sinä teroitat. Otin moottorisahan viilan mukaan. Nyt on tärkeintä saada paikat varattua ennen norjalaisten tuloa. Sitten vaan riisiä pohjaan ja mätiä joka avantoon. Ymmärrätkö. Tule sen jälkeen maihin. Minä teen tulet.
- Eikös me heti aleta?
- No ei tosiaankaan. Luuletko, että ne heti ottaa. Parasta odottaa. Kestää aikansa ennen kuin mäti houkuttelee syvänteeseen säikäyttämäsi. Täällä ne ovat paljon arempia kuin tunturijärvissä. Tasamaan raudut. Ymmärrätkö poikaseni, että kalassa ei muutenkaan hätäillä. Ikinä ei ole kiire. Ihaillaan nyt vaikka noita vuoria, juodaan kahvia ja paistetaan makkarat.
-Minä mikään poika ole, en ainakaan sinun. Eikä minulla ole nälkä. Vastahan me kahvit Essolla juotiin.
-Älä jäkätä, kairaa!
Oli tammikuun puoliväli keskellä viikkoa, kello jotain kymmenen, merelle ei ollut pohjavirtausten takia asiaa. Läksimme noviisin kanssa kalastuksen vastapainoksi rautupilkille. Vaikka minulla oli nuottakalastajan uraa takana jo kymmenkunta vuotta. Ja vaikka olin sinä aikana menettänyt mielenkiintoni vapaa-ajankalastukseen ja metsästykseen lähes kokonaan, rautu piti otteessaan. Niin ja kiiruna. Pilkkiminen oli tarpeeksi yksinkertaista, mutta samalla vaativaa, ottipaikat riittävän lähellä päiväseltään kotoa käsin pistäytyä ja rautu herkullinen.
Normaalisti pilkkikausi alkoi maaliskuussa kaamoksen hellitettyä, päivien pidennettyä ja  säiden lämmettyä. Vuosi 2013 oli poikkeus. Sää oli mahtava koko alkuvuoden. Pientä  pakkasta ja selkeää. Kaamoskin oli normaalia valoisampaa.Sen vajaat viisi tuntia. Alsvågvannet – nimiseen pieneen pohjoisnorjalaiseen järveen oli muodostunut kolmenkymmenen sentin peite kirkasta teräsjäätä.
-Menikö kaikki hyvin, sait riisit ja mädit jään alle, sinne minne pitikin? 
 - Sain minä, saalis ei ole ainakaan siitä kiinni. Kairasin viisitoista reikää ja vettä siellä oli sinun vaatima metri tai ehkä hieman enemmän. Riisit on  pohjassa ja mädit myös, vesi kyllä vähän sameni mätimössöstä.

- No, hyvä. Siitä se kirkastuu.  Ota makkara, ota kahvia. Ei tuossa vielä mitään hiillosta ole, mutta paista vaikka loimussa tai anna savuuntua. Eikös ole mahtavat kaamosvärit taivaalla.

Alsvågvannet, on puolen tunnin ajomatkan päässä Støn kalastajakylästä. Autolla pääsee muutaman sadan metrin päässä parhaista rautupaikoista sijaitsevalle parkkipaikalle. Maanomistaja, paikallinen puutarhuri ja matkailuyrittäjä, ottaa muodollisen maksun mailleen pysäköiviltä. Siihen sisältyy nuotiopaikan vapaa käyttöoikeus omilla polttopuilla.

Myös pitempiaikainen oleskelu on mahdollista. Vastaperustetulta leirintäalueelta pystyy vuokraamaan vaunupaikan pistokkeineen päiviksi, viikoiksi tai jopa vuosiksi. Itse pilkkiminen ei valtion kalastuskortin lisäksi maksa mitään, niin kuin ei useimmilla muillakaan Vesterålenin järvillä. Kalastusluvat vaaditaan ainoastaan sulan veden aikaan. Minä arvostan näitä olosuhteita, vaikka ne eivät vastaakaan eräjulkaisuista tuttuja romanttisia mielikuvia.
 -Täällä sitä erästellään. Totesi noviisi.- Me olemme erämaajärven rannalla erätulilla, paistamme makkaraa penkillä istuen, kymmenen metrin päässä jonkun ruottalaisen asuntovaunusta. Pilkkiavannolle kävelemme muutamassa minuutissa. Kohta tulevat muut.  Eikö sinua yhtään häiritse tämä touhu. Pilkkiessä kökötämme lämpimissä haalareissa makuualustan päällä avantoon kuikuillen. Jos maihin katsoo näkee  kasvihuoneet ja vattupellon. Tosi erämaista juu.
 - Ei se minua häiritse.Tämä on  koko maakunnan paras rautujärvi. Ekstreemit ja tunturiselviytymiset on sitten asia erikseen. Ne ovat ammatilaisten juttuja. Ei minusta sellaiseen ole. Meille tulee sitä paitsi kalastuksen vaikeusasteita ihan tarpeeksi turskan nuottaamisessa. Vaikka tälle järvelle tulo on helppoa, niin itse rautu on haaste, vaikea napata varsinkin huonon syönnin aikaan. Pitää olla refleksit kunnossa ja reaktioaika lyhyt.
 -No joo, kerropas nyt miten se tapahtuu. Miten rautu saadaan iskemään ja ylös ?
- Sinun on oltava kärsivällinen. Seurattava koko ajan mitä jään alla tapahtuu. Yritettävä nähdä sivuille, että koska se tulee. Lasket ensiksi pilkin pohjaan, tai siis sen lusikan. Sitten nostat tapsin verran ylemmäs, sillä tavalla, että villalankakoukku on irti pohjasta. Odotat hetken , annat lusikan asettua aloilleen. Sitten vaan hitaasti värisyttämällä nostat sen puoli metriä ylös ja taas pohjaan. Yritä saada raudut ärsyyntymään, tai ainakin kiinnostumaan. Opit kyllä. Lusikan liike on tärkeä. Ja syötin värinä. Aina välistä teet räväkämmän nykäisyn.
Jos ei ole syöntiaika, niin kuin useimmiten ei ole, tarvitaan taitoa. Rautu tulee, jos tulee, silleen välinpitämättömästi lipuen. Se saattaa uida useita kertoja syötin tai lusikan ohi ja aina välistä tönäistä syötttiä kyljellään tai pyrstöllään ja lopulta mennä pois. Riisin ansiosta erotat kalan, näet koska se lähestyy. Jos käy niin hyvin, että saat raudun kiinnostumaan, joutuvat hermosi ja refleksisi koetukselle.
-Mitkä ovat ohjeesi sellaisen tilanteen varalle, herra kalaopas ?
-Tässä hommassa oppii vaistoamaan kalan pienistäkin liikkeistä, suunnanmuutoksista tai pysähtymisistä sen aikeet. Useimmiten raudulla ei ole tarkoituskaan nielaista syöttiä, vaan mielenkiinnosta ottaa se suuhun, tunnustella ja nopeasti sylkäistä pois. Vastaisku on tehtävä oikeaan aikaan. On ennakoitava koska suu aukeaa ja syötti imaistaan. Nopea vastaisku on suoritettava  sinä aikana kun suu on kiinni. Ja se aika ei ole pitkä. Suurin osa myöhästyy, luultavasti sinäkin ensimmäisten kalojesi kanssa.
 -Just joo, onpas lohdullista.
-Älä sure, kyllä siihen ajan mittaan oppii, sinusta voi tulla yhtä hyvä kuin Sofiesta, jonka raudunpilkintätaitojen kunniaksi olemme tämän paikan Sofien matalikoksi nimenneet.
-Onko Sofie norjalainen ?  Kysyi noviisi uteliaana.
-No ei, Sofie on Bryggestä kotoisin oleva  belgialainen osteopaatti  ja asuu  nykyään Ardenneilla. Sillä ja miehellänsä Maartenilla on oma klinikka. Näitä vaihtoehtoisia juttuja ja sellaista. Kymmenen vuotta sitten he ilmaantuivat Euroopan kiertomatkallaan Støhön ja luonnollisesti ihastuivat paikkaan. Täällä nuoripari halusi nähdä valaita, käydä kalastajien kanssa merellä, pistäytyä Pohjois-Norjan vanhimmassa puukirkossa ja bongata hirven. Sellaisia suuria toiveita, jotka muuten toteutuivat. Me ystävystyimme, minä kävin Belgiassa ja he tulivat tänne neljä vuotta sitten kolmen viikon aktiivilomalle. Rautu on muuten flaamin kielellä Ridder Forell jos et sitä tiennyt.
- Vai silleen. Mitäs minä nyt laitan koukkuun  tämän punaisen villalangan lisäksi, että saisin niitä Ridder Forelleja? Edes yhden.
-Pistä oranssia tahnaa, rautu on mielistynyt oranssiin, keltainen ja punainen käy myös. On täällä kärpäsen toukkiakin jos niillä haluat kokeilla.

 Yksi juttu. Jos raudut sattuisivat käymään ahneiksi ja syönti alkaisi, niin silloin saat unohtaa kaikki ohjeeni. Kiskot kalaa jäälle niin nopeasti kuin kerkeät. Syöttiä et tarvitse, punainen lanka koukussa riittää. Sinulla on muutama minuutti aikaa saada pannullinen. Kun syönti loppuu vaihdat nopeasti avantoa. Ehkä tavoitat parven sieltä. Ja varmistat illallisen.
-Ja tuon sinä sanot juuri  kun sisäistin, että kalassa ei ole koskaan kiire.
                                                     -lauri-
­­­­



torsdag 5. mars 2015

Romahtelee särkyessään- Kalastajakylän rakennemuutos

Stø Vesterålenissa oli vielä 1990-luvun lopussa  perinteinen omavarainen siimakalastuskylä. Kahdenkymmenen siimalaivan, muutaman suuremman verkkolaivan ja vierailevien nuottalaivojen  varassa toimiva Stø tehtaineen sinnitteli omin voimin. Kahdestasadasta asukkaasta tai kylässä työskennelleestä vain muutama oli  maahanmuuttanut.
Omillaan toimeentulemisessa oli ongelmansa. Kalastuksen tehostessa ja kiintiöiden noustessa siimakalastus ei enää voinut olla pelkkä leppoisa elämantapa, eikä toimia tarpeeksi tehokkaasti satunnaisten siimansyötittäjien varassa. Pimeät palkat, epävarmat tilapäistyöntekijät ja kalastajien osalistuminen myös maissa tapahtuviin töihin söivät nylyaikana vaadittavia tehoja eli kannattavuutta ja meripäiviä.

Koska norjalaisia oli vaikea  tai mahdoton saada houkuteltua likaiseen ja aliarvostettuun siimansyötitykseen, muutamat støläiset kalastajat  päättivät hakea työvoimaa muualta, mahdollisesti jopa ulkomailta.

Støn suomalaistuminen alkoi 16. tammmikuuta 2000 kun ensimmäinen suomalainen siimansyötittäjä aloitti Gisløyværingin,50-jalkaisen siimalaivan, palveluksessa. Samaan aikaan kylään saapui myös islantilas-ruotsalaispariskunta. Ensimmäisen vuoden kokemukset urakkapalkalla, mutta pysyvässä työsuhteessa verokortille työskennelleistä vieraista olivat rohkaisevia. 

Seuraavan vuoden turskasesonkia varten Støhön tuli neljä suomalaista. Vuonna 2002 heitä  12 ja 2003 jo parikymmentä.Suomalaiset alkoivat asettua paikoilleen. Moni muutti pysyvästi. Osa sai töitä kalatehtaalta. Ensimmäiset aloittivat kalastajina.Kyläläiset ottivat maahanmuuttajat hyvin vastaan.
Uusille työntekijöille järjestettiin opastusta, kurssejakin. Myöhemmin kurssitusta siimansyötitykseen annettiin suomalaisten johdolla myös pakolaisille (tsetseenit, somalit) joista monet saivat työpaikan joko Støstä tai läheisestä Myrestä. Vastuuta siimansyötityksestä jaettiin. Osa laivoista siirtyi tsetseenien, myöhemmin ukrainalais-balttilais- tiimin vastuulle.
Kun Støn kylä valitsi avautumisen  ja monikulttuurisuuden vuonon toisella puolella sijatsevat Nordmela ja Bleik pysyivät suljetuimpina ja menettivät suuren osan siimalaivoistaan muualle. Støstä tuli Norjan johtava siimakalastuskylä. Monet vierailevat laivat suuntasivat Støhön juuri hyvin organisoidun syötityksen ja luotettavien suomalaisten ansiosta.
Neljäntoista vuoden aikana Støssä on työskennellyt yli 350 suomalaista. Osa vain lyhyen, vajaan kuukauden mittaisen sinipallassesongin, osa talvikauden. Osa on palannut vietettyään jonkin aikaa Suomessa. Noin kymmenen prosenttia on jäänyt Norjaan pysyvästi. Asettautunut joko Støhön tai muualle Norjaan
Niin kauan kuin vienti veti ja kalanhinta pysyi korkeana siimansyötittäjien tarve oli suuri. Parhaimmillaan kolmisenkymmentä suomalaista työskenteli syötitystuvissa ja kalatehtaalla. Lisäksi valassafari antoi leivän muutamalle kesätyöntekijälle.
 Mutta kaikki hyvä loppuu joskus. Støssä romahduksen aiheutti siimakalastajien ikääntyminen ja luonnollinen poistuminen eläkkeelle sekä monien nuorten kalastajien siirtyminen helpompiin meriammatteihin.
Suurin vaikutus oli kuitenkin tärkeiden vientimaiden kuten Portugalin, Italian ja Espanjan talouksien romahtamisella Samanaikainen pankkien kaatumisesta ja paikallisen kruunun vajoamisesta johtunut Islannin kalan vientietu romahdutti norjalaisen kalan, varsinkin turskan, markkinat ja ja pudotti kalastajille maksettavan hinnan puoleen.
Kalatehtaat ja varustamot joutuivat vaikeuksiin. Käsityövaltainen siimansyötitys söi katteita. Palkkakustannukset olivat liian suuret. Muutamassa vuodessa monet suurimmista siimalaivoista vaihtoivat verkko- tai nuottapyyntiin kuluja pienentääkseen. Syötittäjiä ei enää tarvittu kuin murto-osa. Kalatehtailla siirryttiin talvisesongiksi halvan vuokratyövoiman käytöön.
Yhtäkkiä, suomalais-norjalaisvetoinen kalastajakylä on haihtumassa, muuttumassa entistä enemmän sesonkivetoiseksi. Raitilla puhuttu kieli vääntymässä liettuaksi, puolaksi tai romaniaksi. Siimansyötityksen toistakymmentä vuotta jatkunut suomalaishegemonia päättymässä. Siimakalastus on sekin ajautumassa pääasiassa pienimpien laivojen ja vanhenevien kalastajien ylläpitämäksi katoavaksi kansanperinteeksi.
Rakennemuutoksen syvyyttä ovat lisänneet ilmastonmuutoksesta johtuneet uusien kalalajien, kuten makrilli, levittäytyminen ja sen seurauksena  toiseksi tärkeimmän saaliskalan, koljan ajoittainen katoaminen. Myös seismiset tutkimukset kalamatalikoillamme ovat karkoittaneet kaloja ja aiheuttaneet epävarmuutta.
Viime marraskuussa ilmaantui uusi uhka. Tai oikeastaan ei se mikään uusi ollut. Kalastusministerimme päätti suuresssa viisaudessaan keskeyttää koljan pyynnin. Ja lopettaa tänne tulleiden muutamien suomalaisten simansyötittäjien työt. Kalastajille katkos tarkoitti vaikeuksia lainojen lyhennysten kanssa.
Lähtökohdat uuteen kalastusvuoteen olivat huonot. Alkuvuoden myrskyt ja turskan tulon viivästyminen  syvensivät kurjuutta. Merelle ei ollut asiaa. Siimansyötittäjillä ei ollut töitä. Takana olivat ajat kun syötitystuvilla ahkeroi parikymmentä maanmiestäni ja tehtaan asuntola oli nimensä Lille Finland ansainnut.
   -lauri-