Varstad Gård Gisløy

Varstad Gård Gisløy
Ketojen hoitoa.

søndag 26. februar 2012

Haaveet


Vastaan MamaE:n blogissaan esittämään haasteeseen ja paljastan  haaveilemiani asioita ja tavaroita. Yksityisimpään elämääni, terveyteeni sekä parempaan maailmaan liittyvät lukuisat haaveet eivät ole mukana.                        

                   Viisi haaveilemaani asiaa

1.Haaveeni on joskus  nähdä Vienanmerelle lisääntymään vaeltavat maitovalaat ja niiden vastasyntyneet vasikat.Haluaisin kuulla maitovalaiden laulun. Tämä on  haaveistani kaikkein tuorein. Muutamia kuukausia sitten tiedostettu.

2. Haluaisin kärsivällisyyttä perehtyä  käyttämään kameraani, muutenkin kuin automaattiasetuksilla.

3.Haaveilen tapaavani valaat veden alla. Uneksin uivani niiden kanssa. Valitettavasti sukeltaminen on minusta pelottavaa, vaikka valaat ja meri eivät.

4.Toiveeni on saada jatkossakin olla enemmän puolijouten, pieniä askareita omaan tahtiin tehden ja  haastavia asioita ystävien kanssa ja yksin kaikessa rauhassa kokien. Sillä tavalla kuten viime viikkojen aikana olen voinut.

5. Haaveeni on tuntea Vestmanna- saaret uudeksi kodikseni. Luulen haaveeni toteutuvan, ainakin siellä on aina tuntunut  kodilta.

Vestmanna-saaret, tuleva kotini




                 Viisi materiahaavetta

1.Uusi kamera vaativaan luontokuvaukseen riittävine putkineen.

2.Valkea, pienehkö kahdella uunillisella tai kaminallisella makuuhuoneella,kohtalaisella tuvalla ja kunnon keittiöllä varustettu vuokratalo laavakentän vieressä.

3.Kausikortti Vestmanna- saarten uimalaan.

4.Hurtigruten Arktisk-Antarktis  kahden kuukauden lukuisia satamakäyntejä sisältävä risteily tai vastaavanlainen purjehdus.

5. Ihan pieni kasvimaa ja kompostori kakkoskohdassa mainitun valkoisen talon takapihalla. Puutarha-asiat ovat alkaneet taas pitkän tauon jälkeen kiinnostamaan.
-lauri-
Ps.
Ensi viikolla odotettavissa muutamia postauksia Islannista.



onsdag 22. februar 2012

Hyvä mieli.

Tuula haastoi minut kirjaamaan kymmenen  hyvää mieltä tuottavaa asiaa.
Rajaan hyvän mieleni Suomeen ja helmikuuhun. Järjestys on satunnainen.

Olen tullut hyvälle mielelle seuraavista (ja myös lukuisista muista asioista)

1.Oleiluistani ja kohtaamisistani (Puu-Käpylä,Töölö, Pispala,Orivesi)


2.Kovien pakkasten aikaisesta kaakeliuunin lämmittämisestä ja tuleen tuijottamisesta.


3. Elämäni ensimmäisestä ja samalla voittoisasta (oman lohkoni) keilailukisasta.


4. Päivällisistä ja niiden valmisteluista sekä kauniisti katetuista pöydistä.


5. Avantouinnista.


6. Opastetusta elokuva-illasta, varsinkin minulle entuudestaan tuntemattoman Amelien seurassa.


7.Perinteisestä sushiateriasta japanilaisessa ravintola Domossa.


8.Tampereen kauppahallissa nautitusta mustasta makkarasta.


9.Hitaista heräämisistä, aamuvenyttelyistä ja pitkään kestävistä aamupaloista.


10.Lentävistä naakoista.

-lauri-
Haastan mukaan seuraavat seuraamani blogit .
Virtausta elämään                 Hannen 
Norjalaisen päiväkirjan      Helin
Sairaanhoitajana Lyngenissä   Hannan
Hannan ja Vegarin Arktisen keittiön  Hannan




lørdag 11. februar 2012

Kalastajan Helsinki

Käpylä 11.2. Etelätuulta 4m/s, pakkasta 10 astetta. Kova talvi ja erinomaiset pilkkikelit  Helsingin  kaupungin lahdilla jatkuvat. Kiiskejä, ahvenia ja  mitantäyttäviä kuhia nousee jäälle.

Arktisen Helsingin vastapainoksi Støssä on lämmin. Pohjoisen  kalastajakylän talvi  on kadonnut , lumet sulaneet. Sää muuttunut leudoksi ja sateiseksi.  Navakka etelätuuli pitää turskanpyyntiin haikailevat kalastajat tuvissaan. Kahvia juomassa, sätkiä käärimässä ja tarinoita kertomassa.

Valaitten kalastusta myrsky ei haittaa, ne jatkavat vuonoissa  parveilevien silli - ja turskaparvien lahtaamista.

 Kilpisjärven korkeudella sijaitseva Støn kalastajakylä tänään 11.02.. Kuvat: Husjord.no
Støn kylän suuremman  kartanon, Husjordin, tilukset.
Kalastajan Helsingissä  on  kylmää.
Yöllä kelmeää
Kamarissa   lämmin.
Keittiössä viihtyisää.
Helsingin meri on jäässä...
Ja kiiski syönnillään.
Kiiski.
Helsingissä on laukkuja.
Siellä voi etsiä hiljaisuutta,
Joskus iltapäivisin Helsingissä on täyttä.
Joka paikassa on karhuja 
Puistossa hevonen ja varsa .
Kalastaja on Helsingistä innoissaan.
-lauri-

søndag 5. februar 2012

Kakkoskierros.

Valtakunnan sovittelija.


Presidentti on työ.
Suomella töissä.


Kokoaan suurempi Suomi. Bensaa liekkeihin 


                         Huominen on yhdestä äänestä kiinni. Kuva:Linda Lahdenperä


Stø-Evenes-Oslo-Helsinki/Vantaa-Töölö-.Käpylä-Pasila-Pieksämäki-Kuopio-Leppävirta (äänestys)-Helsinki liikenneasema-Käpylä.
-lauri-




 

torsdag 2. februar 2012

Suomalaisia kirjoja suoraan kotikirjastoosi.

Nuorena hukkuneen Juho Koskisen Ruija- trilogia" Uskollinen Vähässä"  löytyy Ruijan lääninkirjaston Suomi kokoelmasta  ja on  kaukolainattavissa.


Nyt meillä norjansuomalaisilla on erinomainen mahdollisuus kaukolainata suomenkielisiä kirjoja. Sekä vaikuttaa kirja-ja äänikirjahankintoihin. Suora linja Ruijan maakuntakirjaston Suomi -kokoelmaan on auki. Kirjastotæti  hoitaa kaukolainat. Osoite :  finsk@fm.fylkesbibl.no .
Bloginsa Kirjastotætinæ  Norjassa- Barentsinmeri ikkunan takana kertoo kirjaston palveluista , historiasta ja elämästä Vesisaaren "suomalaisessa" kalastajakylässä.
Suosittelen kyläilemään ja kirjatoiveita ehdottelemaan.
-lauri-