Varstad Gård Gisløy

Varstad Gård Gisløy
Ketojen hoitoa.

søndag 30. oktober 2011

Tuhon Profeetat ja lyhytnokkahanhi

Uhkaako räjähdysmäisesti kasvanut tietoliikenne tulevaisuudessa Islannin lyhytnokkahanhikantaa ?

Reykjadalurin tuliperäinen alue Hveragerdissä Etelä-Islannissa.

Reykjadalur.

Sienten, marjojen ja luonnonyrttien hyödyntäminen on arkipäivän kestävää kehitystä.

Samoin vähän tai ei ollenkaan energiaa kuluttavat säilöntämenetelmät.


Gisløy 30 marraskuuta. Sataa vettä, tuulee navakasti kaakosta, lämpötila +9 astetta.
Olen jumittunut aamupalan hitaaseen nauttimiseen, kahvin juomiseen ja nettiin. Välillä kiikaroin vuonossa uivia pilkkasiipiä ja muita muuttomatkalla olevia sukeltajasorsia sekä seuraan punatulkkuja.

Ulos en mene. Siellä sataa. Aina välistä sellaisella voimalla, etten usko sitkeimmänkään, norjalaisenkaan, ulkoilijan oikeasti nauttivan tuosta säästä.
Ehkä voisin, hyvin pukeutuneena kuurojen välissä pistäytyä. Mutta en pidempiä aikoja oleilla. Jos tässä huushollissa olisi koira, niin kai sitä olisi ihan pakko käyttää lyhyellä lenkillä. Onneksi koiraa ei ole.

Sisätiloissa oleskelu on sujunut hyvin. Olen kerennyt lukemaan muutamien maailman pelastajien ja tuhon profeettojen mielenkiintoisia ennustuksia.
Tajusin eläväni törkeän kuluttavasti . Suorastaan riistävästi. Ja ilman minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Siihen samaan tuhokäyttäytymiseen työssäni muita kovasti kannustaen.

Elän ymmärtämättä kaiken väärällä tavalla kivan ja nautinnollisen, kuten huvin vuoksi autolla ajelun elikkä roadtrippailun, vapaa-aikana rahan tyhjänpäiväisen tuhlaamisen ja lentomatkailun, sekä massaturismin johtavan tuhoon.

Onneksi luin, että on olemassa toisenlainen tie. Pääsin päivittämään tietoni sellaisista vaihtoehtoisista elämäntavoista joiden ansiosta kasvihuoneilmiö hidastuu ja lopulta pysähtyy. Ja maapallo pelastuu. Permakulttuuri, hyötykasvien viljely pihoissa ja metsissä sekä kaikkien fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopuminen ovat keskeisiä pelastushistorian osasia. Energian kulutus pitää myös oikealla tavalla tuotettujen kilowattien osalta saada minimiin.

Mietin miten omalla kohdallani voisin toimia toisin. Laadin vaihtoehtoinen elämäni strategian.
Teesit kuuluvat seuraavasti:

Vaihtoehtoinen elämäni
1.Asun halvasti, energiaa säästäen,laivassa, Asumiseeni kuluva energia kuluisi muutenkin.
2.Olen jatkossakin kalastaja, syön paljon kalaa. Käyttämäni valkuaisaine on tuotettu erittäin halvalla.
3.Kerään marjoja ja sieniä ja yrttejä aina kun on mahdollista. Niin teen nytkin.
4.Harrastan vaihdantataloutta, kuten tähänkin saakka olen tehnyt.
5. En matkustele huvin vuoksi, enkä varsinkaan lentäen tai henkilöautolla minnekään. Siis sen jälkeen kun olen päässyt Islantiin. Kulkuvälineeni on polkupyörä.
6. Ostan vaatteeni kirpputorilta tai käytän muiden vanhoja. Kuten tähänkin saakka olen tehnyt. Kudotut tuotteet vaihdan kaloilla.
7. Luovun kaikista ylimääräisistä sähkökojeista ja laitteista.
8. Poltan paljon kynttilöitä.
9.Käytän suihkua harvemmin.
10. Pyrin ostamaan mahdollisimman vähän muualla kuin lähialueilla tuotettua ruokaa. Ruoat hankin pakkaamattomina tai suurpakkauksissa.
11. Säilön ruokani perinteisin, vähän energiaa kuluttavin menetelmin kuten suolaamalla , kuivaamalla (ekokuivuri) tai hapattamalla. Osaan taidon.
12. Opettelen tekemään pesuaineet saatavilla olevista raaka- aineista. Kalanrasva, koivuntuhkalipeä.
13. Luovun internetistä.

Tässä alkua, pitää jatkaa pohdiskelua.

Koska muutan Islantiin ja Islannin luonto on minulle rakas, niin vaadin länsimaisen amerikkalaismallisen riistoenergiantuhlaajayhteiskunnan tulevan välittömästi mukaan talkoisiin. Unohtavan surkeat suunnitelmansa Odadahraunin laavakenttien ja muiden alueiden tuhoamiseksi.

Jokainen netissä vietetty hetki, jokainen google- haku, jokainen lataaminen kuormittaa massiivisia servereitä ja niiden jäähdytyslaitteita. Ja kuluttaa vähäisiä fossiilisia energianlähteitä. Facebookin ainoa Euroopassa sijaitseva energiaa syövä serveri on tulossa Luulajaan. Googlen kompleksi puolestaan sijaitsee Haminassa.

Käsittämättömäksi paisunut, perustarpeiden tyydyttämisen kannalta täysin turha tietoliikenne vaatii lisää palvelimia, servereitä. Ja lisää energiaa. Islanti on halukas sijoittamaan palvelimet maaperälleen. Ja valmis tarvittaessa uhraamaan lyhytnokkahanhet, raudut ja harmaasammalen peittämät laavakentät.

Korkeasti koulutettujen, sanansa huolella valitsevien tuhon profeettojen ja heitä seuraavien apostolien internetin käyttö, vaikkakin paremman maailman puolesta, on minusta yhtä tuomittavaa ja fossiilisia polttoaineita sekä luontoa kuluttavaa kuin Støn kalastajien kahden viikon etelänloma massaturismikohteessa. Tai autolla usein jopa yksin suorittamani tutkimusmatkat pohjolaan.

Odadahraunin tulevan tekoaltaan aalloilla uivalle, veden alle jääneelle pesimämättäälleen haikalevalle lyhytnokkahanhelle se on aivan sama.
-lauri-

Linkkejä:
Kriittisen mielenkiintoinen postaus massaturismista imemässä punkin lailla yhteiskunnan energiaa.

Laavaunelmoijien pohdiskelua Islannista palvelinsaarena.

Aalto- yliopiston professori Paul Lillrankin näkemys tuhon profeetoista

mandag 24. oktober 2011

Les Alpes des Lofotens

Les Alpes des Lofotens on naapurimaakuntamme kadehdittavan kaunis vuorijono.

Osittain pilvien peitossa olevat Lofoottien alpit Hadsel- vuonon toiselta puolen nähtynä.

Lofoottien ja Vesterålenin vuoret ovat säästyneet mannerjään tylpistyttävältä vaikutukselta.

Miltähän tuntuisi olla tuolla ylhäällä?

Näyttäisikö tältä?

Vaikuttaisivatko kalastajakylät näin pieniltä?

Tuntisinko itseni vuorten valtiaaksi?

Tapaisinko todellisen hallitsijan?

Kuninkaallisen kiirunan.

Kolme ensimmäistä kuvaa minun. Seitsemän muuta ovat ottaneet Fanny ja Pauline

LES ALPES DES LOFOTENS
Støn satama 25.lokakuuta. Voimakasta etelätuulta. Lämmintä yli kymmenen astetta. Tällä hetkellä selkeä sää. Aamurusko oli niin voimakas, että varmaan se illaksi pilvistyy. Voi jopa sataa , sääennustuksista huolimatta. Eilen saimme 1100 kiloa koljaa ja 300 turskaa. Meidän lisäksi ainoastaan Ola oli merellä.

Siirtyminen Savosta, siis Raatessuon ympäristön metsistä, Lehtisaaren kuha- ja haukivesiltä sekä Salonsaareen nuotta-apajalta Norjan merelle sujui minulta kivuttomasti. Sopeutumista helpotti loppuviikoksi tullut myräkkä. Meidän ei tarvinnut aloittaa kalastusta heti. Saatoin palautua kaikessa rauhassa ja keskittyä suppilovahverobisnekseen. Ja muutamaan huiputukseen, helppokulkuisilla lähivuorilla pistäytymiseen.
Sienisaalista tulikin mukavasti, sen verran, että kuivuri saa toimia täydellä teholla vielä monta päivää. Jostain on hankittava lisää lasipurkkeja säilytysastioiksi.

Yhden päivän vietin kokonaisuudessaan sisätiloissa. Silloin en vaivautunut edes ulko-ovelle. Raitisilmatarpeeni tyydytin avaamalla ikkunan. Päivän mittaan vaelsin myös Lofooteilla, kapusin vuorille, katselin alas, valloitin huiput ja tapasin kiirunan.
Valassafariystävieni kuvissa.
-lauri-
Merci beaucoup Fanny et Pauline



torsdag 20. oktober 2011

Morgenstjernan Ylä-Savo ekstra

Pitkä on matka Morgenstjernan lämmöstä Ylä-Savon järville ja metsiin. Kuva:Fanny Forest

Puolivälin baari on jo vuosikymmenien ajan toivottanut matkamiehen tervetulleeksi.


Puolivälin baarissa ovat pistäytyneet lähes kaikki Suomen tanssilavojen kiertäjät. Baarinpitäjä Martikainen on itsekkin musiikkimiehiä.

Kiuruveden ABC:n huoltamo-juustola- kahvila- kauppakeskuksesta saa ostettua Arctic Milkin herkullisia juustoja. Kahvia nauttiessa kuulee kyläläisten uusimmat tarinat, saa päivityksen vaikkapa ilvestilanteeseen. Välistä voi käväistä katsomassa miten lasiseinän takana juustolassa ahkeroidaan.

Vaaraslahdessa verestin taitojani kalastusmenetelmässä jota luonnossa. net sivuilla kuvaillaan seuraavasti:
Tuulastus
Tuulastus on ikivanha kalastustapa. Alan harrastajia löytyy vielä jokunen ympäri Suomea. Tuulastamisen oppii helposti, eikä lompakkoakaan tarvitse paljoa raottaa. Välttämättömiä apuvälineitä ovat ainoastaan atrain, valonlähde ja vene.

Huomautettakoon, että kuvan henkilö en ole minä :)

Nuotanveto on tuulastuksen lisäksi vanhimpia Järvi-Suomen kalastusmenetelmiä.

Periaate näytti Pielavesi- järven nuottakalastuksessa olevan sama kuin meillä morgenstjernelaisilla. ainoastaan välineet ja pyyntisyvyys erosivat toisistaan. Kuva ei liity kertomaani kalastusretkeen.
Vaaraslahden metsät tarjosivat saalista, kuten leppärouskuja ja tatteja.


Kiiruna 20.lokakuuta. Auringonpaistetta, navakkaa lännenpuoleista tuulta, yollä oli pari astetta pakkasta. Viikon takainen parinkymmenen sentin lumipeite on poissa, ainoastaan vuorilla on talvikeli. Støssä ja merialueilla puhaltavat navakat tuulet vaikeuttavat syyskalastusta.

Ylä-Savon vierailu sujui rauhallisissa, suorastaan seesteisissä tunnelmissa. Iisalami, Kiuruvesj ja Pielavesj sekä siinä ympärillä olevat pienemmät kylät vaikuttivat yllätyksineen samanlaisilta kuin ennen, sellaisilta kuin niiden kuuluukin. Puolivälin baarin tuhti hampurilainen maistui erinomaiselta ja oli vielä entistäkin suurempi . Ja hyvin halpa. Kaikki 60-luvun kaljamainokset olivat paikoillaan, myös suosikkini, lukuisten olvien seassa oleva koffin värikäs metallinen kohokuva pinup peltilaatta tekstillä "Ota välihuikka"

Kiuruvedellä luomumeijeri oli vaihtanut nimeä ja juustolan tuotevalikoima samalla laajentunut. Nyt itäsuomalaisten luomumaatiaislehmien maidosta valmistettuja maukkaita luomutuotteita myydään tuotemerkki Arctic Milkin nimissä. :)
Bensa-asema , kahvio, kauppa, ja lasiseinällä muista tiloista erotettu meijeri vaikuttaa toimivalta. Kahvittelussa, rötinöitten sivusta kuuntelussa ja juustolan askareiden seuraamisessa vierähtää helposti useampikin tunti.
Maaseudun tulevaisuuksia ja iisalamen sanomia riittää halukkaiden luettavaksi. Jos on kiinnostunut sosiaalista kanssakäymistä niin siihenkin on mahdollisuus. Hieman Kiuruveden asioista perillä olemalla ja muutamilla yläsavolaisiilla sukulaisuuussuhteilla pääsee tasavertaisena mukaan.

Viikon puheenaihe Kiuruvedellä oli hirvenmetsästyksen ja ilveskannan räjähdysmäisen lisääntymisen lisäksi Iisalamen sanomien pääkirjoituksessaan kritisoima maakuntajärviäänestys. Pohjois-Savon maakuntajärveksi kun monen mielestä tuli väärä järvi. Kansalaiset eivät Iisalamelaesen mukaan ymmärtäneet omaa parastaan, vaan antoivat äänensä Kallaveden tai Pielaveden sijaan aivan tuntemattomalle Juojärvelle. Sellaiselle vedelle, joka mokoma on osittain Liperin ja Outokummun kuntien alueella ja siis puoliksi karjalaisten. Ei sillä tavalla saisi mennä tekemään. Että ihan karjalan puolella olevaa äänestämään.
Järviäänestyksen traaginen lopputulos kaivertaa yläsavolaisten mieliä vielä pitkään. Tuusniemellä riemuitaan. Juojärvikampanja onnistui. Kuopiossa puolestaan harmitellaan sitä, että luottivat varmaan voittoonsa ja äänestivät laiskasti.

Kun koko Pohjois-Savossa annettiin vain reilut 500 ääntä, niin kotijärveni Pielavesi olisi sekin kunnon kampanjoinnilla ja Iisalmen ja Kiuruveden nationalistien lisä-äänillä helposti päässyt maakunnan ykköseksi. Maakuntajärvistatus olisi puolestaan nostanut Rautalammin reitin helmen yhdeksi Suomen kansallisvesistä. Nimitys ollut kehitysaluekunnan tunnettavuudelle samaa suuruusluokkaa oleva asia kuin lentopalloilijoiden Suomen mestaruus Ja omalta osaltaan profiloinut Pielavettä melkein yhtä paljon kuin ansioistaan kovasti kehuttu salibändyvalmentajanakin kunnostautunut kunnanjohtaja Sami.

Yhden merkittävän meriitin Pielavesi järvi on jo saavuttanut. Vesistö on istutuksien ansiosta yksi parhaista savolaisista kuhavesistä. Jopa Nilakkaakin parempi. Muistan, kuinka vielä 70- 80 -luvuilla sai tosissaan kadehtia Nilakan kalastajia. Niillä oli taimenet ja muikut ja suurkuhat. Pielavesi sai tyytyä haukiin, ahveniin ja lahnanparkkeihin. Ainoa jalompi kala oli siika. Saarelan selällä muikku.
Kuhan saaminen siihen aikaan oli merkkitapaus, kovasti uurastamalla muutaman saattoi kesässään onnistua salaisista paikoista nappaamaan.
Nyt kuhaa on. Se liikkuu ja käy pyydyksiin. Muutaman päivän kalastus piharannasta parilla verkolla poisti kotijoukkojeni kuhanpuutteen. Saaliini oli kahdeksan hyväkokoista kuhaa. Lisäksi sain kolme isoa lahnaa ja kahdeksan haukea tuulastamalla.

Kun kotiseutuvierailuni ajaksi sattui pari tuuletonta yötä, en malttanut olla kokeilematta miltä valon ja atraimen kanssa touhuaminen yli 20 vuoden tauon jälkeen tuntuu. Kuutamosta johtuen kalat, varsinkin hauet, olivat normaalia arempia ja useimmat karkasivat atraimeni ulottumattomiin. Niissä olosuhteissa taitavasti :) iskemiäni kahdeksaa haukea ja kolmea lahnaa on pidettävä osoituksena siitä, että perinteinen häviämässä oleva pyyntimuoto tuulastus on hallinnassa.

Mielenkiintoista oli tutustua makean veden ammattitovereitteni työtapoihin. Kokea järvinuottauksen eri vaiheet laskusta nostoon ja saaliin haavimiseen. Salonsaaren vesillä vedetyssä apajassa tuli kolmesataa kiloa ensiluokkaista muikkua. Totesin, että nuotanvedon periaatteet ovat sekä Savossa että Atlantilla samat. Nuotan koossakaan ei ole suuria eroja, ainoastaan järeydessä.

Suurin eroavaisuus on syvyyden määrittelyssä. Pielaveden syvimmät syvänteet olisivat meille aivan liian matalia turvalliseen nuotanvetoon. Ei sinne uskaltaisi Morgenstjernella mennä nuottaa rikkomaan ja köysiä kiinni tartuttamaan.

Metsästys tai oikeammin sanottuna metsissä samoilu eli backwood hiking ei Vaaraslahti visiitilläni ollut yhtä tuloksellista kuin kalastus. Paras palkkio aamuisista tuntikausiea kestäneestä tarpomisesta ja kuusikoissa kyttäämisestä sekä hiipimisestä olikin nuotiolla paistettu makkara ja reppuun kertyneet sienet. Leppärouskuista ja herkkutateista oli noussut ties kuinka mones sato. Sellainen on täysin poikkeuksellista. Lokakuun puolivälissä ei yleensä Pielaveden korkeudella poimita sieniä, korkeintaan karpaloita. Ja niitäkin muiden innokkaiden sekä teerien kanssa kilpaa.

Nostalgiavierailujen tärkeä elementti on perheolon lisäksi vanhojen tuttujen tapaaminen ja koulukavereitten sekä naapureitten niinsanottujen statusten päivittäminen. Kuka lienee missäkin, onko joku kenties kuollut. Sosiaaliselta anniltaan hieman yllättäen tullut Ylä-Savon trippi oli erittäin onnistunut. Mihinkään ei ollut kiire, saatoin tehdä mieluisia askareita kaikessa rauhassa, tavata tuttuja yllättäen ja ajautua myös sinne minne ei alunperin ollut meininki. Jokunen mehevä juorukin tuli kuultua.
-lauri-

fredag 7. oktober 2011

Säätila tänään kello 16.35


Tällaista täällä tänään lauantaina 7. lokakuuta kello 16.35.
Tuuli 22 metriä koillisesta. Lämpötila lähellä nollaa. Sataa vettä.
Ensimmäinen oikein kunnon koillismyrsky.
Parempi unohtaa iltareippailu ja pysytellä laivassa.
-lauri-

torsdag 6. oktober 2011

Miekkavalasperhe is back in fjord.

Miekkavalaan vierailut Støn läheisillä merialueilla ovat vuosi vuodelta yleistyneet. Syynä on silli- ja makrillikantojen voimakas kasvu. Valassafaritoimintaan pelkkä mahdollisuus nähdä miekkavalaita tuo lisäarvoa. Kuluneella kaudella tapasimme miekkavalaita lähes joka kolmannella retkellä.
Suulat partioivat laajalla alueella ja pysähtyvät usein syöksysukeltamaan valaitten pintaan ajamia sillejä.

Miekkavalaitten ilmaantuminen näköetäisyydelle on monelle, ainakin minulle, lähes kiihottava kokemus.

Valaitten pelottelemat sillit pinnassa.

Miekkavalas eli orca.

Tämä on tuttu jo vuosien takaa otetuista kuvista.

Kaikki Norjan rannikolla tavattavat miekkavalasperheet ovat tutkijoiden tiedossa. Perheillä on oma sille tyypillinen kieli.

Selkäevä paljastaa kuka on kyseessä.


Gavlfjorden Støn kylien edustalla. Tuuli etelästä 10 metriä sekunnissa. Auringonpaistetta. Lämpötila 8 astetta. Vedimme aamulla yhden hietikkoapajan Sandilla huonoissa olosuhteissa, neljän metrin aallokossa ja surkean virtauksen vallitessa. Saimme parisataa kiloa koljaa ja päätimme tulla vuonoon. Siis lahteen niinkuin kalastajat Gavlfjordenia vähättelevästi kutsuvat.

Gavlfjorden on meille tuntematon kalapaikka siitä huolimatta , että se on ainoastaan puolen tunnin ajomatkan päässä. Suurin syy lienee olosuhteissa. Vuonokalastus on Sandia vaativampaa matalanuottausta lyhyemmillä köysillä ja tarkemmalla apajan tuntemuksella. Virheet vuonossa kostautuvat. Nuotta repeytyy useammin. Täysin tyhjiä vetoja tulee silloin tällöin, eikä täällä ole niin paljon vaihtoehtoja kuin sandilla tai kantilla.

Mutta Lahdessa voi vetää silloinkin kun avomerelle ei ole menoa.

Minulle Gavlfjorden kalastuspaikkana käy oikein hyvin. Vaikka saaliit olisivatkin heikompia. Ja vaikka nuotta saattaisi repeentyä ja vaikka joutuisimme vetämään useamman apajan päivässä.

Haluan viettää aikaani Gavlfjordenissa,koska täällä tapahtuu mullistavia historiallisbiologisia asioita just nyt. Jotain olemme jo aikaisempina vuosina aavistaneet ja asialla spekuloineet. Nyt voimme olla lähes varmoja. Pikkusilli on asettunut pysyvästi vuonoon. Aikoo oleilla täällä läpi vuoden. Ja houkutella mukanaan miekkavalaat. Yksi perhe, minun lempilauma, on vuonoon jo asettunut. Se viihtyy suhteellisen pienellä alueella meidän uusien apajapaikkojen läheisyydessä.

Eilisellä tutkimuskalastusreissulla me ne tapasimme. Olivat tulleet toissapäivän suuren suulaparven seuraksi sillinpyyntiin. Miekkavalasperhe ei saapumistamme pelästynyt, vaan suhtautui täysin luottavaisesti samoilla asioilla oleviin kolegoihin ja jatkoi jahtiaskareitaan.

Miekkavalaitten kalastusmenetelmä on nerokas. Oikeastaan niilläkin on nuotta. Tapahtumaa voisi kutsua myös paimentamiseksi. Englanniksi se on carousel feeding. Miekkavalaat piirittävät silliparven , keräävät kokoon tiiviiksi palloksi ja aloittavat lahtaamisen.
Muutama valas kerrallaan hyökkää parven kimpppuun muiden vahtiessa että sillit pysyvät järjestyksessä. Jotkut valaista läiskäyttelevät pyrstöllään sillejä tainnuttavia paineaaltoja.
Myös perheen pienimmät osallistuvat ruoan hankintaan. Oppivat elinkeinonsa "learning by doing"- menetelmällä, ovat oppisopimuskoulutuksessa.

Miekkavalaitten ruokaillessa paikalle kerääntyy runsaasti lokkeja hortoilevilla tai kuolleilla silleillä herkuttelemaan. Suulatkin tajuavat tulla syöksymään. Valassafarilla onkin tärkeää valaitten lisäksi seurata lintuja. Suuri määrä merilintuja yhdessä paikassa tarkoittaa yleensä pinnassa olevaa kalaa, joka puolestaan voi olla merkki miekkavalaista delfiineistä tai pyöriäisistä.

Viimeisellä safarilla syyskuussa tapasimme miekkavalaat juuri lintujen avulla. Eräs ranskalaisista vieraistamme ne ekana havaitsi. Perhe oli silloin ruokailemassa samoilla alueilla, missä eilen olimme ja nytkin kalastamme. Siitä lähtien, ja myös ennen sitä. Oikeastaan koko kesän, lauma on viihtynyt vuonossa tai läheisillä matalikoilla. Havaintoja on tehty viikoittain.

Gavlfjordenia ympäriinsä ajellessa ja luotaimen ruutua katsellessa saa käsityksen, kuinka paljon silliä on liikkeellä. Sen määrä on koko ajan lisääntynyt. Miekkavalaslaumalla, sillä minun ystäväperheellä, ei ole mitään syytä lähteä muualle. Sen kun vaan pysyy täällä. Haluan että masentavinakin päivinä, sellaisina kun kalastus ei inspiroi, minulla on toivoa paremmasta.
Mahdollisuus tavata tuttuja.
-lauri-



søndag 2. oktober 2011

Lehtienpudotusviikko


Morgenstjerne 3.lokakuuta. Tuuli etelänpuolelta 13m/s .Sadetta. Lämpötila 6 astetta. Ensilunta ei läheisillä kiirunavuorilla vieläkään näy,vaikka vuorten asukki on siihen valmis, lähes valkea. Olemme vetäneet yhden parinsadan kilon apajan Ruijasta tulon jälkeen. Seuraavaa joudumme luultavasti odottamaan ainakin viikon. Nyt odotellaan.

Stø on ollut kotikyläni kohta kaksitoista vuotta. Yllättävän hyvin olen kalastajakylän vanhassa maailmassa viihtynyt. Erinomaisesti sen merkilliseen elämään sopeutunut. Ja pinttymien kanssa pärjännyt. Omien, mutta varsinkin kalastajien.

Alussa merkilliset säännöt, tavat ja uskomukset tuntuivat lämpimikseen heitetyiltä. Taikausko kummalliselta. Eihän nyt kukaan tosissaan voi vaatia että laivassa ei saa syödä vohveleita, sinne ei mennä repun kanssa, eikä hevosista tai muista kavioeläimistä ole merellä ollessa soveliasta puhua.

En voinut käsittää miksi riisi ja makaroni eivät ole oikeata kalareissujen laivaruokaa, eikä varsinkaan riisipuuro . Sen keittäminen on pahinta. Se tietää epäonnea. Neljä vuotta sitten Mehamnissa minun teki mieli riisipuuroa. Keitin itselleni pienen annoksen kaupan valmispakkauksesta. Ei olisi pitänyt. Sitä puuronkeittoa seurasi kalastajanurani pisin maissaolojakso. Kuusitoista vuorokauttta odoteltiin merelle pääsyä. Ensiksi sen takia, kun päätös laivallemme ostetusta lisäkiintiöstä viivästyi. Ja sen jälkeen oli itämyrskyn vuoro pitää meidät aloillaan.

Kippari ja sen kaverit ovat pitäneet huolta, että Mehamnin maissaoleilu ei minulta unohdu.

Alussa tuntui kohtuuttomalta syödä perunoita joka päivä ja kalaa vähintään viisi kertaa viikossa.
Nyt olen tottunut. Nyt se on itsestäänselvää. Enää ei tule mieleenikään nauttia kiellettyjä herkkuja silloin kun kippari asuu laivassa, silloin kun ollaan kalassa.
Vapaa-aikanani, niinkuin nyt, tulkitsen sääntöjä väljemmin. Silloin kalan kanssa lisukkeena on riisi. Nautin enemmän kasviksia ja sieniä sekä kokeilen uusia ruokalajeja. Syön myös kalastajakylälle harvinaisia keittoja ja laatikoita. Sekä muita eksoottisia herkkuja.

Mutta silloinkaan täällä ei näy reppuja, ei nautita vohveleita, eikä kapyysissä keitetä riisipuuroa.

Jos uskomukset ja suoranainen taikausko joskus ärsyttävät, niin kipparin välittämiin vanhan kansan ennustuksiin olen oppinut luottamaan. Kipparilla on taito nähdä, tulkita eläinten käytös, havaita meren muutokset.
Itsekin alan tajuamaan. Ensiksi sen, että ymmärrys ei ole mikään suoritus. Sitä ei voi perustella. Syitä ei tarvitse tietää. Suotta on kysyä miksi. Pitää vaan uskoa että niin on.
Riittää kun siltä tuntuu.

Me läksimme Mehamnista yllättäen . Jokin kalojen käytöksessä oli signaali. Uusi kuu oli tulossa ja meri kummallinen. Otimme kurssin länteen. Tarkoituksemme oli kalastaa seitiä paikalla, jossa se oli edellisenä päivänä oleillut. Niin suurin joukoin, että nuottalaivat saivat ennätyssaaliita.

Meidän tullessa Nordkapin tienoille mitään ei näkynyt. Ruudulla ei ollut havaitavissa minkäänlaisia pilkkuja. Ei edes heikkoja merkkejä. Myös seuraava matalikko oli tyhjä. Kala oli sieltäkin hävinnyt.

Minusta olisimme voineet mennä muutamaksi päiväksi Skarsvågiin, tai miksi ei mielenkiintoiseen Gjesværiin. Olisimme voineet jäädä odottamaan. Ehkä seiti pian palaisi.
Kippari otti hyvän asennon mukavassa tuolissaan, tipautti hollannikkaansa , nosti jalkansa kojelaudalle ja naputteli automaattiohjaukseen kurssin kotia päin. Lehtienpudotusviikko,ensimmänen kunnon syysmyrsky,oli tulossa. Sen alta oli päästävä pois.

-lauri-