KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

lørdag 25. juni 2011

Sinipallas 2011. Kuinka siimankoukuttajat sen kokivat


Stø kahvio suomalaisen kalenterin mukainen juhannuspäivä.

Sinipallaskausi on päättynyt. Vieraskalastajat ovat jättäneet kalastakylämme ja täällä siimojen kimpussa kesätöissä olleet nuoret lähteneet kotimaihinsa. Paikalliset kalastajat siirtyvät kesäloman viettoon. Tehdas suljetaan heinäkuun ajaksi.

Vierailevat kalastajamme tulevat ensi vuonna takaisin. Myös osa suomalaisista siimankoukuttajista. Suurimmalle osalle tämän kesän rupeama jää yhdeksi mielenkiintoiseksi työkokemukseki. Osa kuitenkin palaa. Joku uusista muuttaa tänne pysyvästi. Keskimäärin yksi kahdestakymmenestä. Se on riittävä määrä, että kylämme pysyy hengissä. Ja saa uutta verta :)

Stø on tarinoitten kylä. Tänä kesänä olen kuullut harvinaisen monia. Olen kokenut tunnelmia toisenlaisista, kiehtovista maailmoista.

Niitä kuunneltuani halusin kerätä suomalaisnuorten Stø- ja muita ajatuksia. Pyysin lupaa saada ne julkaista.

Sain luvan. Julkaisen tarinat, valokuvat ja runot sellaisena kuin ne minulle toimitettiin. Mitään en poista, enkä mitään lisää. Valokuvia en muokkaa.

Pian ilmesty Sinipallas 2011.

Sitä ennen Stø stoffia luettavissa
Reetan blogissa Between two lunges ja Veeran puolitotuuksissa
-lauri-

8 kommentarer:

  1. Ihanaa suvea, valon aikaa, taikaa..

    Kiva idea . Mielenkiintoista onkin kurkkailla nuorten tarinoita.
    Voi hyvin ♥

    SvarSlett
  2. Kiitos Hanne.Täälläkin kaikki on kukassa samaan aikaan, just juhannuksen tienoilla.Ja valoa piisaa. Ensi viikolla pääsemme keskiyön safareille.
    Stø saa tarinat elämään. Ja luo uusia. Koukutustuvat ovat niitten syntysijoja.

    SvarSlett
  3. Aah en malta odottaa näitä mehukkaita kertomuksia! Sen verran ennätin koukuttajien kanssa oleskella, että muuta kun mielenkiintoista tekstiä ei voi odottaa!

    SvarSlett
  4. Juu siellä on hienoja tarinoita.
    Tarvitsisin kyllä yhden safarittoman myrskypäivän juttujen postaukseen. Nyt on sitäpaitsi mennyt ihan mahottomaksi noitten miekkavalaitten kanssa. Pitäisivät nekin yhden päivän taukoa että olis lyhyempi safari ja jäis aikaa harrastaa blogia.
    Ei vainiskaan :)

    SvarSlett
  5. Olen odottanut viestäjä sieltä päin maailmaa, meren kuiskailuja, tuulen tahdittamia..
    Ihmeellisen lämmin, painostava täm tämän vuotinen kesä..
    odotan syksyä mutta elän silti tässä hetkessä,
    uuden ystäväni Pilkku englanninsetterin kanssa.

    SvarSlett
  6. Moikka! En tiedä miten paljon luet blogin kommentteja tällä hetkellä mutta olemme mieheni kanssa tulossa Lofoottien & Vesterålen suuntaan reilun viikon päästä (19-21.8). Mietittiin vähän pysähdystä Stö:ssäkin silloin, oletko maisemissa?

    SvarSlett
  7. Hanne: Kiitos viestistäMeret kuiskivat. Tuulet tohisivat. Valaat sukelsivat.Suulat syöksyivät. Laivassa minut pitivät. Muusta maailmasta vieroittivat.Omiin oloihini asettivat.
    Pikkuhiljaa palailen:)
    Stø on paikoillaan ja minä vielä toistaiseksi sen osanen.
    Meilläkin on muuten ollut muutama hellepäivä.
    Terveisiä Pilkulle.

    Satu:Lähetin jo viestiä blogiisi. Vierailunne ajankohat on erittäin hyvä.Tulkaa ihmeessä vieraakseni. Eiköhän sitä ohjelmaa löydy. Valaita ja kalaa ja vanhaa kalastajakylää. Noina päivinä en ole kalastamassa, korkeintaan valastamassa ja silloin voisitte olla mukanani kaskelottien valtakunnassa :)

    SvarSlett
  8. Vastailen kanssa molempiin paikkoihin varmuuden vuoksi. Hurtigruten tipauttaa meidät kyydistä Harstadissa ensi viikon perjantaina, ja sitten vuokra-auto alla ajelemme varmaankin sinne suunnalle, katsellen mitä kaikkea matkan varrelta löytyy. Viikonlopun suunnitelmana on "minne nokka näyttää" :)

    SvarSlett