KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

onsdag 10. august 2011

Scooty Shearwater

MUUTAMIA KESÄMUISTOJA
Voikukapillin sointia auringon laskiessa.

Turhautumista.(Valaita ei alkanut näkymään)

Hiekkarantaa.
Suuri sinipallas

Sand 10.8.Heikkoa pohjoistuulta, vanhaa maininkia, aurinkoista, lämpötila kymmenen astetta.
Olemme vakiopaikallamme hietikolla. Tämä on kuudes kerta kesäloman jälkeen. Viidellä aiemmalla retkellämme olemme saaneet kohtuullisia saaliita, koljaa ja turskaa.
Saaliskalat viihtyvät täällä kutevan syyssillin takia. Kolja syö pohjassa olevaa mätiä ja turska välivedessä uivia sillejä. Valaatkin viihtyvät ja ottavat osansa. Tuolla hieman kauempana.

Kesäkuun loppu ja heinäkuu menivät valassafarilla. Samalla minulla oli hyvä tilaisuus vieroittaa itseäni virtuaalimaailmasta. Blogeja en lukenut enkä omia postauksiani laittanut. Kuviakaan en koneelleni ladannut.
Yhtenä syynä oli vieläkin takuukorjauksessa oleva läppäri. Ja toisena hienon kamerani särkyminen. Kolmantena todella tiivis työtahti. Olimme merellä tai ainakin safarilaivalla suurimman osan vuorokaudesta.

Safaripäivitys:
Heinäkuu oli valassafarin historian menestyksekkäin. Rikoimme kaikki kävijäennätykset ja näimme ennätysmäärän kaskelotteja. Miekkavalaat ja lahtivalaat olivat viikottaisia vieraitamme ja aiemmin hieman harvemmin tavatut suulat päivittäisiä.
Safarimyymälämme ja uusi auditoriomme toivat liiketoimintaan uskottavuutta. Samoin hyvin toimivat kotisivut. Tämä kesä on todistanut sosiaalisen median merkityksen. On ollut mukava nähdä vuosien aherruksen tulokset.
Meidän tiimi on toimiva ja uusiin tilanteisiin sopeutuva.

Kalastuspäivitys:
Sinipallaskausi sujui viimeistä merikertaa lukuunottamatta hyvin. Hinta oli korkeampi kuin pitkään aikaan ja pallaksen menekki hyvä. Saimme kiintiömme pyydettyä. Lähentelimme myös aiempaa kalakohtaista sinipallasennätystä viimeisellä kerralla saamamme 15- kiloisen ansiosta.
Loppukuun koljasaaliit olivat nekin hyviä. Kevätkalastuskausi oli selvästi viime vuotta parempi. Sekä määrällisesti että varsinkin rahallisesti.

Scooty Shearwater:
On eteläisellä pallonpuoliskolla asuvan nokiliitäjän englanninkielinen nimi. Lintu, vaikka onkin jokakesäinen vieras Vesterålenin matalikoilla, on onnistunut välttelemaän minua yksitoista vuotta. Oletan, etten sitä enää loppukesästa näe, esiintymisaika alkaa olla ohi.
Scooty Shearwater jääköön Islannissa koettavaksi. Aivan kuten sinivalas.
Muutan unelmieni maahan maaliskuussa. Lokakuun lopussa olisi tarkoitus käydä pohjustamassa siirtymiseni minulle mieluisaan Vestmannasaarten kalastajakylään.
Kaksitoista vuotta yhtä kylää kun on levottomalle kalastajalle ihan riittävän pitkä aika.
-lauri-


12 kommentarer:

  1. Kiva lukea sun kuulumisia taas:) Kivoja kesakuvia:)t.kalamuija

    SvarSlett
  2. Olipa mukavaa saada sinut takaisin tanne! Ja heti menin googlailemaan tuota sinun tulevaa asuinpaikkaasi ;).

    SvarSlett
  3. Tervetuloa takaisin virtuaalimaailman ja tauko tosiaan tekee aina välillä terää. Mahtava kuulla että seuraat unelmiasi uuteen asuinpaikkaan, suunnitteletko kuitenkin palaavasi valashommien pariin Norjaan kesäkaudeksi?

    SvarSlett
  4. Tässä olinkin jo odotellut päivitystä Stöstä :) Jonain kesänä pitäisi kyllä itsekin päästä käymään ihan pohjoisessa katsomassa valaita. Mies on kotoisin pohjoisesta, eikä jotenkin osaa ajatella lähtevänsä sinne turistina :P
    Bloggaaminen varmaan jatkuu myös Islannista? Jatkuuhan?!

    SvarSlett
  5. Samoin, kuten edellä..
    kiva kuulla sinusta =)
    Missä tuo sinun uusi kyläsi onkaan?

    Ihania kuvia, täynnä elämää!

    SvarSlett
  6. Kiitoksia bloggaajat:)
    Hanne:Tuleva kotini sijaitsee Vestmannasaarilla Islannin etelärannikon edustalla.
    Satu: En aio tulla ensi kesäksi valastöihin, korkeintaan vierailemaan tutulla merellä. Heli:Bloggaamista jatkan, ehkä enemmän Islantipainotteisena. Luulen kuitenkin, että Norja on melkein yhtä usein esillä kuin tähänkin saakka. Tule vaan valaita katsomaan, ota miehesi henkilökohtaiseksi oppaaksi, niin sitten sen ei tartte olla turistina hehe.

    SvarSlett
  7. Terve Lauri,
    haaveilemani reissu pohjoiseen jäi toteutumatta. Meillä kun meni tämä kesä koiranpentujen kanssa. Mutta katsotaan, josko Islannissa käynti onnistuisi. Ja näitä päivityksiä on kaivattu, joten jatka toki aktiivisesti Islannistakin.

    t: Santtu

    SvarSlett
  8. Kuinkas paljon teille nitä Tessuja onkaan siunaantunut. Mutta onhan teillä tilaa.
    Jatkan kyllä kirjaamista.Sekä täältä, että pääsiäisen jälkeen Islannista.
    Tervetuloa sinne :)

    SvarSlett
  9. Islantiin Kajavan runon alkulähteille ja satujen saarille.

    Onnea.

    t helen

    SvarSlett
  10. Oi, muutto edessä keväällä, jännittävää!! :)) Tietysti mielenkiinnolla odotan blogipäivityksiä myös Islannista kun sen aika on, kun en itse vieläkään ole saanut käytyä siellä. Antoisia elokuun päiviä merelle ja maalle!

    SvarSlett
  11. Katoan on miehellä ollut kiireitä, ilmankos ei ole näkynyt.Hienoa että rummutus on toiminut ja virkistänyt koko elinkeinoa. Lykkyä Islannin vesille myös roppakaupalla .

    SvarSlett
  12. Kiitoksia.
    Helen:Juu Kajavan runojen lähteille. Tosin Kajava ei käymämiehenä päässyt ymmärtämään koko totuutta , eikä ymmärtänyt yhteiskunnan demokratisoitumista vaan kovasti näki eriarvoista luokkayhteiskuntaa joka paikassa. Monet kalastajat ja varsinkin sillimiehet kuuluivat jo tuohon aikaan siihen parhaiten ansaitsevaan väestönosaan.
    Tykkäsin kirjan monista luonnonkuvauksista, islantilaiset ihmiset olen kokenut hieman toisin.
    THK:
    Islannissa ajattelin muutenkin keskittyä enemmän kirjoittamiseen, niin että blogipäivityksiä varmaan tulee.
    Elokuun päivät ovat olleet antoisia, sieniäkin on löytynyt kiitettävästi.
    Ari; Kiirettä piisaa vai olisiko tuo kirjoittamattomuus laiskuutta tai inspiraation hakua ehhe

    SvarSlett