KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

tirsdag 12. mars 2013

Morgenstjernen massiivigalleria

Gislöy 12.3.2013 Lumisadetta ja koillistuulta joka välillä kääntyy luoteeseen ja voimistuu, Ja tuiskuttaa aurattua pihatietä tukkoon. Lämpötila on muutamia asteita pakkasen puolella.Aurinko näyttäytyy välistä. Sillä tavalla sopivasti. Niin, että muutamien viikkojen ikäinen keittiöyrttitarha ei valon puutteeseen tuhoudu.

 Tänään meillä on kalastusvapaata. Tuuli oli liian voimakas ja virtaukset huonoja, kippari päätti pitää laivanhuoltopäivän. Meillä on varaa vapaisiin. Olemme hyvin aikataulussa. Alkuvuonna olemme kalastaneet jo 115 tonnia 163 tonnin turskakiintiöstämme.
Viime viikkojen erityispiirre on ollut harvinaisen suurikokoiset kalat, saaliina on ollut yli kaksikymppisiä jättiturskia ja muutamia yli 30-kiloisia. Kauden suurin painoi 37,26 kiloa. Se on kaikkien aikojen ennätyksemme ja tällä hetkellä paikallislehden konjakkiturskakilpailussa kakkosena.

Myös kaksi muuta, 33- ja 32- kiloiset menestyvät kalakilpailussa. Ne tuovat meille naapurilehden lofotpostenin palkinnon. Lehti tarjoaa kaikista yli kolmekymppisistä Lofooteilla ja lähialueilla saaduista turskista puoli kiloa erikoisvalmisteista ja -pakattua kututurskakahvia.

Halavat huvit, vähästä hyvä miel ja joutavalla jottaen sanottaisiin Ylä-Savossa.

Vaikka biologit sanovat, että kaikkein suurimpia kaloja pitäisi kannan elinvoimaisuuden nimissä säästää, ja vaikka uskon heidän olevan oikeassa, en jaksa teeskennellä. Ja valehdella, ettei toivo jättien saamisesta olisi yksi tärkeistä motiiveistani olla kalastaja.
Isoja kaloja onkin tullut tasaiseen tahtiin, joka vuosi joitakin, mielihyvää minulle ja muille morgenstjernelaisille tuottaen.

MORGENSTJERNEN  SUURKALAGALLERIA

Kaikkien aikojen jytkymme on vuonna 2007 marraskuussa saatu ruijapallas. Se painoi 201 kiloa.


Olemme me saaneet maailmanennätyskalankin. Ei painoltaan, mutta pituudeltaan. Kolme vuotta sitten pyydystämämme molva oli 210 cm pitkä ja suurin rekisteröity Pohjois-Atlantilta koskaan saatu. Olen kyllä kuullut pidemmistäkin, mutta niitä ei ole  sen kummemmin kirjattu. Uutinen molvastamme levisi Fär-saarille ja Islantiin saakka, kiitos oslolaisen radioaseman.


Joskus samalla merikerralla tulee useampia kolmekymppisiä turskajättejä. Allaolevan kuvan kalat ovat vuodelta 2009.

Tässä puolestaan turskakausi -2010 satoa.

Sinipallas voi kasvaa parikymmenkiloiseksi. Meidän ennätyksemme pohjasiimaan erehtynyt16,5 -kiloinen on vuodelta 2011.

Toiseksi suurin saamamme kala on hieman yllättäen merikrotti. Syyskuussa 2010 nuottaan ui tämä 43-kiloinen.

Viime keväänä sairaslomani aikana Morgenstjernen miehistö pyydysti Ruijasta Mehamnin edustalta nämä 19- ja 21-kiloiset massiiviset täpläkissakalat.
Hyvää kevätkalastuskautta kaikille toivoo.
-lauri-

10 kommentarer:

  1. Vau, upeita kaloja. Ennätyskalakuvia on jostain syystä aina mielenkiintoista katsella ja entistä mukavampaa se on kun on pyydystäjänä ollut joku "tuttu". Akvaarioissakin kiinnostavat aina eniten ne suurimmat kalat :)

    Kireitä siimoja myös sinne!

    SvarSlett
    Svar
    1. Kiitos Henna. Suurissa kaloissa on jotakin mystistä, kummallisen selittämätöntä. Toisaalta on tosi innoissaan kun on saanut ja sitten kutenkin surullinen kun ajattelee kuinka pitkä elämä tulikaan katkaistua. Esimerkiksi tuo iso ruijanpallas oli todennäköisesti yli 80-vuotias. Ennätyskalaa tulee kohdeltua kunnioittaen,sille eräänlaiset peijaiset järjestäen. Tämän kauden suurimmasta turskasta teen suilakuivattua kalaa (klippfisk)

      Slett
  2. Svar
    1. Totta Fikret, ja ne eturaajat lihaksineen ovat todella hyvänmakuisia.

      Slett
  3. OI tosta ruijanpallaksesta sais paljon hyvää ruokaa:)
    Pakastin on tyhjä, vink vink:) Kerran meillä kävi kalastaja joka täytti sen tullessaan:) Kiitos siitä.

    SvarSlett
    Svar
    1. Siitä tuli paljon hyvää ruokaa. Meni kalatehtaan kautta myreläisten joulupöytiin.Jos syksyllä tulemme Mehamnin matalikoille.Ja jos vaan vähänkään järjestyy aikaa.Niin se samainen kalastaja ottaa Hurtigrutan ja saapuu kalalastissa ja on toivottavasti pidemmän aikaa kuin päiväsydämen :)

      Slett
  4. O' ollu isoja kaloja ja lissää tulloo jos siät suosii. Käänsin tämän:
    http://www.savonsanomat.fi/viihde/savolaista/muljaatin/

    Oletko tutustunut, minä e' aenaka' ossoo savvoo puhtaasti muuten .

    SvarSlett
  5. Eipä sitä tule ajatelleeksi, mitä tuolla meressä oikein uiskentelee, kun katselee kaupan kalatiskin pikkukaloja ;D

    SvarSlett
  6. Vielä vihertää Lepaan puutarhahantillakin vuosimallia 81-82. Täälläkin vielä vihertää ainakin harrastusmielessä! Kauniita puutarhurointi- ja kalastuskelejä sinne Norjaan! Terkuin Marketta V. Lepaan hantti vm. 81-82

    SvarSlett
  7. Hei ei mulle mitään paketteja ois tarvinnu lähettää mutta kiitos kuitenkin heh. Laitoin sille Lotalle facebookviestiä, huomaakohan se? En melkeen koskaan kato gmailia että sinne ei ois kannattanu kirjoitellakaan :D Laitan sille vaikka tekstarin jos se ei oo huomiseen mennessä vastannu mulle faceen.

    SvarSlett