Valtava vedenalainen ryöstöaalto mahdollinen myös Pohjois-Norjan rannikolla.

Suomen mainostelevisio eli MTV3 sai tässä männä viikolla mielenkiintoni heräämään otsikoimalla BBC:n toimittaman  luontodokumentin seuraavasti:
Valtava vedenalainen ryöstöaalto käynnissä Alaskan vesillä. 
Klikkasin välittömästi. Uutinen ja video tuli esiin.

Huomasin, että kyseessähän on  tuttu ilmiö. Meidänkin vesillä, tarkemmin Langeneseggalla, havainnoitiin kalastajien toimesta  MTV:n uutisessa mainitun kanssa identtinen lyhytkestoinen ryöstöaalto. Ei kuitenkaan läheskään niin valtava kuin Alaskassa.

Robert Brunin, Kjell Nilsenin ja muiden sinipallaksen pyytäjien ja valassafarilaisten viime elokuussa ensimmäistä kertaa kokema tapahtuma oli hyvin paikallinen. Mittasuhteiltaan pieni. Ja muutenkin alaskalaista vaatimattomampi.

Ryöstöaalto toistui päivittäin kolmen viikon ajan. Kestoltaan se oli kuudesta kahdeksaan tuntia. Kalastajien saalismääriin aalto vaikutti heikentävästi. Kun aiemmin, vielä kesäkuussa, sinipallaksia saatiin jopa 150-200 kiloa per siima, elokuussa tulos oli reilut sata kiloa.

Silti kalastajat eivät valittaneet. He suhtautuivat luonnoilmiöön kunnioittavasti ja ihaillen. Kukaan ei ollut tällaista ennen kokenut. Heikomman saaliin kompensoi tieto, että tässä saattaa hyvinkin olla kyseessä once in a lifetime. Sellainen non stop- versio.

Ilmiö oli sen verran ainutlaatuinen, että otimme yhteyttä naapurikunnan merentutkijoihin. Heillä on tietoa. Ja taitoa. Oikein firma nimeltään Marine research and education fund. Jospa he tulisivat avuksemme selvittämään mistä on kysymys ? Johtuuko se ilmastonmuutoksesta? Onko meren ravintoketju sekaisin? Syvänteen pohjavirtaukset kääntyneet ? Miksi tällainen luonnonilmiö tapahtui juuri Langeneseggalla? Voiko se vaarantaa perinteisen sinipallaksen siimapyyynnin?

Merentutkijoita eivät kysymyksemme kiinnostaneet. Langeneseggalle oli aivan liian pitkä matka. Ei ollut sopivia aluksia. Heillä oli muuta, tärkeämpää tekemistä. Olisi liian riskialtista käynnistää minkäänlaista tutkimusta epävarmojen maallikkohavaintojen perusteella. Edes tutusmiskäyntiä valassafarilaivan kyydissä ei koettu tarpeelliseksi.

He kuitenkin lupasivat olla meihin yhteydessä jos sitten ehkä joskus jotain kautta löytyisi joitain resursseja.

Vaikka naapurissa ei Langeseggan, nyt jo sensaatiomaisiksi luokiteltaviin tapahtumiin, reagoitu, meren toisella puolella, Alaskan ryöstöaaltoa tutkineissa ja sen dokumentoineissa piireissä kiinnostuttiin.

Ehkäpä Langeneseggan tapahtumilla on suurempaakin merkitystä. Ehkä maallikkohavaintomme ovatkin tärkeitä ymmärryksellemme meren ja myös ilmaston muutoksista. Jotain uutta valaiden älykkyydestä, oppimiseskyvystä ja sopeutumisesta uusiin tilanteisiin voisi hyvinkin tulla ilmi.

MTV:n valtavaksi vedenalaiseksi  ryöstöaalloksi ristimä tapahtuma, on muuten uutinen kaskelottien muuttuneista ruokailutavoista. Siitä, että ne suurin joukoin seuraavat kalastusaluksia ja syövät siimassa olevat kalat. Sen sijaan, että vaivalloisesti sukeltaisivat meren pohjan pimeyteen mustekaloja jahtaamaan. Ennen viime elokuuta ilmiö oli Alaskan rannikon yksinoikeus.
                             -lauri-

Ikkunat

Olen aktiivinen ikkunaihminen. Melkeinpä voisi sanoa, että ikkuna-addikti. Vaikka roikkuisin koneella, laittaisin ruokaa tai katsoisin poikani massiivisesta, mielestäni aivan liian suuresta 48-tuuman tauluteeveestä jotain niistä neljästäkymmenestä kanavasta vanhoja tv-sarjoja, ruotsalaisia elokuvia, urheilua tai luontojuttuja, niin silti olen koko valoisan ajan perilla siitä mitä ulkoa sisään suodattuu.

 Minä ikkunapäivystän.

Kamerani akku on aina ladattu. Mikään muutos maisemassa, säässä tai lintutilanteessa ei jää minulta huomaamatta. Tai ei se ihan niin ole. Olisi liioittelua sanoa, että ei ikinä jää huomaamatta. Totuudenmukaisempaa on todeta, että jää harvoin huomaamatta. Tutut tiaiset tiedostan ja harakan tulon aistin katsettani niihin kohdistamatta. Syrjäsilmälla minä ne näen.

Viime satokauden viimeisen, valonpuutteeseen kuihtuneen ja hedelmänsä kuivattaneen chilin takana näkyy tammikuinen vuono

 

Luonnollisesti ikkunamaisema muuttuu, mutta silti se on tuttu. Yli kymmenen vuoden aikana minuun syöpynyt. Osa identiteettiäni. Elämyksieni turvallinen perusta. Maailmojeni matka. Pallon tallaus. Tänään tuntuu siltä, että en tarvitse muita matkoja. Pääsen ikkunoistani tarpeeksi kauas.

Keittiön ikkunasta näen mökin, voin baarijakkaralla istuen,uutisia lukien ja aamupalaa syöden seurata kuusaman, unkarin syreenin ja kujan koivujen liikkeitä.

Voin aistia tuulen. Kovan tuulen kuulen. Se suhisee. Myrsky ulisee. Pistää liesituulettimen räpättämään. Asensimme aikoinaan tuulettimen suuaukon väärin. Aurinko nousee vuoren takaa ja yltää jo lihasahan kädensijan tasolle.

Eilen näin talven ensimmäisen riekkoparven. Ne tulevat lumen kinostuessa pajujen ja tunturikoivujen juurelle. Puolen metrin nietoksien ansiosta riekot yltävät koivun urpuihin ja pajujen silmuihin. Kun lumet taas loppuviikosta sulavat, niinkuin täällä on tapana, kiitos ilmastonmuutoksen  mihin kaikki eivät vieläkään usko vaan pitävät sitä turhanpäiväsenä draamailuna, riekot katoavat vuorille. Siellä on onneksi lunta koko talven. Ainakin toistaiseksi.

Tuvassa on kolme ikkunaa. Yläkerrassa kolme. Parvekken ovi on ikkunallinen Niistä kaikista näen rantapellon ja vuonon. Vuonon toisilla puolilla sijaitsevat Melöyn, Andöyn ja Hinnöyn saaret. Kiikaroimalla saatan tavoittaa hurtigrutan ja vuonossa satunnaisesti liikkuvat kalastusalukset. Toivon että valaat. Joskus toiveeni on totetutunut. Tunnen kaikki vastarantojen  vuoret. Tai ainakin ne joiden mukaan kala-apajat on nimetty. Kuten Kvastindegga. Sieltä me saimme suurta turskaa. Siihen aikaan kun vielä kalastin. Ei siitä montaa vuotta ole.

Punainen hinaaja saattaa päivystää piharannassa. Heti hietikkomatalikon ulkopuolella. Silloin kun se tänne jostain syystä määrätään. En pidä vuonoon ilmestyneistä lohenkasvatusaltaista. Viime vuonna ne hienot systeeminsä rakensivat, pohjaan ankkuroivat ja maisemani pilasivat. Sähkönsä saavat ankkurissaa olevassa laivassa sijaitsevasta generaattorista. Inhoan sen ääntä.

Viime viikon Ole- myrsky. Se joka Suomessa sai nimen Laina, oli kaikkein voimakkain koskaan kokemani. Seurasin ikkunasta miten lähiuniversumi käy. Hyvin se meni.

Kuusamasta taipui haara. Unkarin syreenista murtui kolmasosa. Koivukuja puhdistui kuivuneista oksista. Raidan runkoon tuli repeämä.
                -lauri-                        

Halusitte työvoimaa -Saitte ihmisiä.

-Tromssa on jääkarhujen kaupunki. Täällä on kuusitoista täytettyä, niiden lisäksi lukuisia taljoja. Sitten näitä pehmonalleja on joka liikkeessä. Kymmenen prosenttia oslolaisista luulee, että Tromssan kaupungin alueella voi tavata jääkarhun.

-Nyt on kaupunkia nähty ja jääkarhuista kuultu , minua kahvituttaa minne mennään ?

-Tuonne!

-Mikä paikka ?

-Rorbua,yksi Tromssan vakiokahvituvistani taikka pubeista, miten vaan.

-Yksi?

-Joo, tai noh, eihän sitä niin usein Tromssassa. Aina Mehamniin mennessä tai sieltä tullessa  pysähdytään. Jonkun kerran vuodessa. Kahvion vieressä on meidän laituripaikka.Kippari haluaa laivansa siihen omalle paikalleen. Ja yleensä onnistuu. Paitsi toissavuonna. Siis kahvit ?

-Joo, maitoa ei sokeria, muistat varmaan.

-Paljon maitoa juu ja laihaa kahvia, niinkuin täällä joka paikassa on tapana jos ei espressoa ota.

-Kerro miten se päivällinen nyt meni, pitää kirjoittaa ylös. Tarkoitin  siitä Ruotsiin muutosta silloin kuusikymmentäluvulla, muistatko mitä  se sanoi?

-Ensin kipparista kun kerran aloitin, kuuntele, tämä on hyvä. Niin toissavuonna, elokuussa, tultiin illansuussa satamaan, kippari piti kurssin kohti omaa paikkaa. Joka ei ollutkaan vapaa. Siinä oli joku hemmetin iso purjealus. Meidän paikalla. Siitä kippari pillastui ja kirosi kaikki purjehtijat, vapaa-ajan veneilijät ja muut laiturin varaajat ja sataman tukkijat. Norjalaiset kirosanat ovat aika vaisuja. Laitoimme paatin hieman etäämmälle Scandicin laituriin. 

-Kävikös kippari haukkumassa kollegansa siinä purjealuksessa?

-No ei, ei se sillä kertaa uskaltanut pyytää purtta siirtymään. Ja onneksi ei. Selvisi aika pian, pubissa tiesivät, että laiva oli Monacon prinsssi Albertin. Purjealus oli silloin täällä parkissa ja ilmeisesti kaupungin tarjoamalla paikalla. Jos vaikka itse prinssi sattuisi huippuvuorille seilaamaan, ,niin Tromssasta olisi sopiva startata.

-Mitäs kipparisi siihen, kun oikein ruhtinaan paatin viereen saitte laivanne pistää?

-Oli tosi kiukkuinen, se on neljäkymmentäviisi vuotta näitä vesiä seilannnut ja sillä on etuoikeuksia jota ei kyseenalaisteta. Niinpä se haukkui Albertista kuultuaan kaikki kuninkaalliset saatanan  loisiksi, kun eivät ne mitään oikeaa työtä tee, vaan kansan kustannuksella elostelevat. Ei siinä auttanut sekään kun kerroin Albertin olevan erittaïn kiinnostunut Norjasta, arktisista jutuista ja että hänellä on Ruijassa poronhoitajaystäviä joiden luona säännöllisesti vierailee. Niin, niistä Ruotsiin muuttaneista. Se meni jotenkin sillä tavalla, että Halusitte työvoimaa, saitte ihmisiä. Halusitte työvoimaa, mutta saittekin ihmisiä. Kirjoita nyt mitä haluat.

-Just niin se sanoi.

-Ruotsin tehtaille tarvittiin työntekijöitä ja Suomessa heitä oli. Oli suursaavutus, että Karjalan evakot saatiin sodan jälkeen asutettua, integroitua kanta-Suomeen. Kahdeksikymmeneksi vuodeksi nyt alkuun. Suuri osa heistä sijoitettiin maaseudulle pienille uudistiloille. Myös osalle rintamamiehistä jaettiin omat palstansa. Siinä pellonraivaustouhussa ja viljelyn aloittamisessa sekä metsätöissä meni reilut parikymmentä vuotta kohtuullisen hyvin.Ihmisillä oli ainakin töitä.Maaseudulla elämää.

-Niin olikin, mutta eihän niillä pienillä tiloilla voinut ollut maatalouden koneellistuessa tulevaisuutta, myös metsätyöt vähenivät moottorisahan ja traktorin syrjäyttäessä pokasahan, kirveen ja hevosen.Silloin alettiin puhua voivuorista ja muusta ylituotannosta. Suomessa oli voivuori, vaikka voita syötiin nykyiseen verrattauna melkein viisinkertainen määrä. Siis per henki. Suomesssa seurattiin Ruotsin kehitystä. Maalta muutettiin pois.

-Pellot vaan pakettiin, pönkä ovelle, laudat ikkunaan  ja etelän tehtaille tai Ruotsiin. Meidänkin kylältä moni muutti. Luokkakavereistani läksivät Ivakot, Styrmannit ja Auviset. Ruotsiin muutti kuusikymmentäluvulla kaksisataatuhatta suomalaista, puolet evakoiden määrästä.

-Tarkoittikohan se sillä "halusitte työvoimaa- saitte ihmisiä" että Ruotsin yhteiskunnalle ja ruotsalaisille tuli tavallaan yllätyksenä se, että sieltä tuli myös niitä ihmisiä. Piti rakentaa kouluja päiväkoteja  ja asuntoja. Kotouttaa mieletön määrä outoa kieltä puhuvia. Kuinkahan valmis Ruotsi oli sellaiseen urakkaan. Ymmärsin, että ei ne alussa ainakaan sitä tajunneet, että olisivat siirtolaislapsille äidinkielen opetuksen kunnolla järjestäneet.

Juu, varmaan oli kaikenlaista, suomalaisten jälkeen tulivat sitten muut, jugoslavialaiset, turkkilaiset, kreikkalaiset, pakistanilaiset ja vähitelen myös pakolaiset. Chilestä taisi sotilasvallankaappauksen jälkeen aika moni paeta juuri Ruotsiin.

-Kun  mainitsit tuon kotoutumisen, niin kerropas kuinka hyvin sinä itse olet Norjaan kotoutunut?

-Olen kotoutunut, kun on pitänyt kotoutua, mutta mikäs tässä on kotoutuessa.


-Ei muuten ollut omasi,keneltä lainasit?

-Nilsiän kirkkoherraa siteerasin. Nilsiässä oli piispantarkastus joskus 1800-luvulla. Piispa oli kuullut kerrottavan, että seurakuntalaisten kristillisessä elämässä olisi kaikenlaista huomautettavaa. Niinpä hän kysyi suoraan kirkkoherralta. "Olen kuullut, että monet seurakuntalaiset elävät synnissä. Täällä pelataan uhkapelejä, juopotellaan, eikä noudateta kuudetta käskyä. Seurakuntalaisilla on paljon aviottomia lapsia. Miten te kirkkoherra, seurakunnan ylin paimen, suhtaudutte asiaan?"
"Kyllä suhtaavvun, kun kerran pittää suhtaatua, mutta mikäs tässä on suhtaatuessa"

-Just, hakisitko minulle santsikupin, ei tämä niin laihaa ollut.

-Suatanpahan tuota hakkeekkin.

    -lauri-

  

Paremman Navaajan avautuminen

Navittaja eli navaaja on norjasta vapaasti käännetty substantiivi ja tarkoittaa Norjan valtion, lue kunnon kansalaisten eli veronmaksajien , kustannuksella elävää. Navaajat saavat muhkean tilinsä paikalliselta Kelalta ( norjaksi NAV) Todettakoon, että kansan- tai työeläkkeellä olevat, riittävästi veroja maksaneet, syntyperäiset norjalaiset, ja oikeaksi ja ansaituksi todetulla sairaslomalla tai sairaseläkkeellä olevat, eivät ole navittajia.

Sen sijaan työttömyyskorvausta vähänkään pitempään saavat, pakolaiset, muuten epäilyttävät maahanmuuttaneet sekä ilman vakituista työtä olevat työttömyyskorvausta saamattomat sosiaalitoimiston asiakkaat kuuluvat kaikki valtion elätteihin. Samaan ryhmään niputetaan vähänkään epäselvät sairaslomalaiset, erilaisissa työelämään palauttavissa toimenpiteissä mukana olevat ja liian pitkään kuntoutettavat. Opiskelujaan opintotukien varassa tahallaan venyttävät sekä yksinhuoltajat, jotka hankkiutuvat raskaaksi eivätkä haluakkaan oikeisiin töihin, elävät hekin kunnon veroja maksavien kansalaisten  kustannuksella.

Ylläolevat kärjistykset eivät ole mielikuvitukseni keksintöä. Ne ovat  lukuisia kertoja kuulemiani tai lukemiani totuuksia. Olin itsekin valmis osan väitteistä allekirjoittamaan. Kunhan ne sopivasti kuorrutettuna ja samalla tyoteliäisyyttäni ja ahkeruuttani kehuen minulle tarjoiltiin. Jokainen on oman onnensa seppä, juu. Varsinkin maahanmuuttaja. Tosin minä olin parempi maahanmuuttaja, ahkera, kielenkin oppinut, en kritisoinut en kyseenalaistanut. Olin kova työmies. Finsk Sisu.

Olin kunnon veronmaksaja. Ennen ajautumistani vammakierteeseen. Kohtalokkaan polvivamman jälkeen pääasiallinen palkanmaksajani on ollut NAV  kierrenuottalaiva Morgenstjernan pientä työnantajavastuuta lukuunottamatta. Viimeiset kolme vuotta voidaan kiteyttää seuraavalla tavalla. Lomautettuna, työttömänä,sairaslomalla, kuntoutuksessa,osaaikaisella sairaslomalla, töissä, työttömänä, sairaslomalla, kuntoutuksessa, työelämään palauttavassa tukitoiminnassa, opiskelemassa, töissä, sairaslomalla, joka jatkuu edelleen. Odotan käsileikkaukseen pääsyä. Olen kiitollinen tälle yhteiskunnalle kaikesta tuesta.

Olen hyväosainen. Minulla oli todella hyväpalkkainen työ. Sen perusteella maksetaan aivan oikeutetusti kunnon korvausta. Entiset kollegani tietävät, että olen syystä sairaslomalla. Vammani on näkyvä. Saan tukea ja myötätuntoa. Olisin painanut täysilla eläkeikään saakka jos. Käyn kuntoutuksessa,sivistän itseäni, osallistun innolla kaikkiin toimenpiteisiin joiden tarkoituksena on palauttaa minut takaisin yhteiskuntaan, mielellään töihin. Olen muutenkin aktiivinen.Tunnen Norjan historian ja yhteiskunnan. Stiklestad, Olavi Pyhä ja juustohöylä. Olen melkein norjalainen. Olen samanvärinen. Minulla on samat arvot.

Ei sillä väliä, että sairaspäivärahani on moninkertainen  useisiin muihin Navaajiin verrattuna. Sen olen hielläni ja maksamillani veroilla lunastanut. On toisarvoista, että kuntoutukseni  ja kaikki muu maksaa valtiolle niin huomattavia summia, että tuskin saan niitä veroina koskaan takaisin maksettua. Eläkeikäkin lähenee. Olen monia muita konkreettisemmin tätä yhteiskuntaa rakentanut yli kymmenen vuoden ajan ja minulla on oikeus. Toisin kuin eräillä, jotka täällä linnunpesässämme meidän veronmaksajien kustannuksella.....
Olkoon. Pyyhitään tuo viimeinen lause pois. Ei vaan jaksa.
                                         -lauri-

Yhdeksännen kannen sauna

-Hurtigruta on valittu maailman kauneimmaksi merimatkaksi ja syystä. Rannikkoristeily on sekoitus historiaa,luontoa ja nykyisyyttä. Mennyt ja häviävä ovat vielä läsnä. Uusien brittiomistajien myötä hurtigrutan merkitys Pohjois-Norjan elinhermona luultavasti vähenee.Valtion tuki pienenee ja hommaa uudistetaan aktiviteettien, elämysten ja kiireen suuntaan, vastaamaan enemmän vieraittemme tarpeita.  Meistä paikallisista ja meidän tarpeista ei niin väliä, kun kaikki toimii jatkossa eliitin ehdoilla. Näitä tuumi viisas kipparini.
                                                
Minunkin mielestä hurtigrutan tulisi pysyä tällaisena, siitäkin huolimatta, että tämä ei kaikille sovi, moni pettyy matkan hitauteen. Ja tylsyyteen. Tekemisen puutteeseen. Jos sinulla on vaikeuksia pysähtyä, pelkästään olla ja sietää hiljaisuutta, ei kannata tulla. Ei ainakaan rauhallisena aikana.(kuva: Tea-Mari Brax)

 Jos tietoisuus vuorista ja vuonoista vaatii aurinkoisen ja selkeän sään, saatat pettyä. Täällä on useammin pilvistä ja sateista kuin aurinkoista. Rannikon sademäärä on yli kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Meri voi myrskytä, vaikka me vuonojen ja salmien kautta kuljemmekin.

 Huonon sään varalle ei löydy korvaavia aktiviteetteja, ei karaokea, eikä ostoskatuja, eikä aina edes trubaduureja. Ravintola,muutama kahvio, kirjasto ja panoraamabaari kyllä löytyy.

-Kiitos infosta, millaisen sään me saamme?
-Selkeänä se näyttäisi jatkuvan.

-No hyvä, minä kykenen kyllä pysähtymään. Meditoin. En todellakaan tarvitse mitään ylimääräistä. En usko, että muutenkaan kerkeäisin vajaassa vuorokaudessa kyllästymään.Voisimmeko nyt nousta laivaan,viedä tavarat hyttiin ja  mennä kannelle. Haluaisin ottaa kuvan sinisestä kaupungista ja tuosta sillasta.

-Joo, mennään. Siis hurtigruta ei ole pelkkä risteily eikä autolautta, se on myös Norjan virallinen postireitti, näytän kohta sen lipun. Näiden laivojen kautta on kukenut ja  kulkee uskomaton määrä tavaraa pohjoisen pieniin ja syrjäisiin kalastajakyliin.

-Olet kyllä muutaman kerran asiasta maininnut. Olikos täällä muuten saunaa?

 

- On sauna ja hieno onkin. Tai hienous riippuu siitä, uskaltaako heittää löylyvettä kiukaalle vastoin kieltoa. Yleensä saunassa on näin talvella tilaa ja vedenheitto mahdollista. Tässä laivassa sauna on yhdeksännellä kannella eikä  kellarissa , kuten pienemmissä.

 Trollfjordin saunaosastoon, tai kylpylähän se oikeastaan on, kuuluu muutama taivasalla oleva kuuma-allas, suihkukopit, aurinkotuolit sekä kesällä auki oleva baari. Minulle siellä oleilu tuo mieleen Islannin.

-Just. Jos käytäis kannella silleen kuvausreissulla, sitten juotais kahvit siellä sinun mainostamassa kalakokolattiamattoravintolassa ja sen  jälkeen mentäis saunaan. Ja kuumiin altaisiin. Olisiko hyvä idea, herra opas.

-Ideasi ei ole pelkästään hyvä. Se on erinomainen. Ja toteutettavissa.
                                        -lauri-