Kalastaja kuivalla maalla: RAUTUJA SOFIEN MATALIKOLTA

-Sofien matalikko, se on tässä, Ei mennä kauemmaksi, ihan turha kairata metriä syvemmissä vesissä. Jos nyt alkuun jaksaisit puolenkymmentä reikää muutaman metrin välein ja sitten sama homma luodon kupeeseen. Näetkö kiven, mikä siirtolohkare lieneekään, niin siihen rannan puolelle. Et mene liian lähelle, mutta kuitenkin tarpeeksi. Siellä syvenee nopeasti.

Ja jos kairaat soraan tai kiveen ja tylsistytät kairan, sinä teroitat. Otin moottorisahan viilan mukaan. Nyt on tärkeintä saada paikat varattua ennen norjalaisten tuloa. Sitten vaan riisiä pohjaan ja mätiä joka avantoon. Ymmärrätkö. Tule sen jälkeen maihin. Minä teen tulet.

- Eikös me heti aleta?

- No ei tosiaankaan. Luuletko, että ne heti ottaa. Parasta odottaa. Kestää aikansa ennen kuin mäti houkuttelee syvänteeseen säikäyttämäsi. Täällä ne ovat paljon arempia kuin tunturijärvissä. Tasamaan raudut. Ymmärrätkö poikaseni, että kalassa ei muutenkaan hätäillä. Ikinä ei ole kiire. Ihaillaan nyt vaikka noita vuoria, juodaan kahvia ja paistetaan makkarat.

-Minä mikään poika ole, en ainakaan sinun. Eikä minulla ole nälkä. Vastahan me kahvit Essolla juotiin.

-Älä jäkätä, kairaa!

Oli tammikuun puoliväli keskellä viikkoa, kello jotain kymmenen, merelle ei ollut pohjavirtausten takia asiaa. Läksimme noviisin kanssa kalastuksen vastapainoksi rautupilkille. Vaikka minulla oli nuottakalastajan uraa takana jo kymmenkunta vuotta. Ja vaikka olin sinä aikana menettänyt mielenkiintoni vapaa-ajankalastukseen ja metsästykseen lähes kokonaan, rautu piti otteessaan. Niin ja kiiruna. Pilkkiminen oli tarpeeksi yksinkertaista, mutta samalla vaativaa, ottipaikat riittävän lähellä päiväseltään kotoa käsin pistäytyä ja rautu herkullinen.

Normaalisti pilkkikausi alkoi maaliskuussa kaamoksen hellitettyä, päivien pidennettyä ja säiden lämmettyä. Vuosi 2013 oli poikkeus. Sää oli mahtava koko alkuvuoden. Pientä pakkasta ja selkeää. Kaamoskin oli normaalia valoisampaa.Sen vajaat viisi tuntia. Alsvågvannet – nimiseen pieneen pohjoisnorjalaiseen järveen oli muodostunut kolmenkymmenen sentin peite kirkasta teräsjäätä.

-Menikö kaikki hyvin, sait riisit ja mädit jään alle, sinne minne pitikin?

- Sain minä, saalis ei ole ainakaan siitä kiinni. Kairasin viisitoista reikää ja vettä siellä oli sinun vaatima metri tai ehkä hieman enemmän. Riisit on pohjassa ja mädit myös, vesi kyllä vähän sameni mätimössöstä.

- No, hyvä. Siitä se kirkastuu. Ota makkara, ota kahvia. Ei tuossa vielä mitään hiillosta ole, mutta paista vaikka loimussa tai anna savuuntua. Eikös ole mahtavat kaamosvärit taivaalla.

Alsvågvannet, on puolen tunnin ajomatkan päässä Støn kalastajakylästä. Autolla pääsee muutaman sadan metrin päässä parhaista rautupaikoista sijaitsevalle parkkipaikalle. Maanomistaja, paikallinen puutarhuri ja matkailuyrittäjä, ottaa muodollisen maksun mailleen pysäköiviltä. Siihen sisältyy nuotiopaikan vapaa käyttöoikeus omilla polttopuilla.

Myös pitempiaikainen oleskelu on mahdollista. Vastaperustetulta leirintäalueelta pystyy vuokraamaan vaunupaikan pistokkeineen päiviksi, viikoiksi tai jopa vuosiksi. Itse pilkkiminen ei valtion kalastuskortin lisäksi maksa mitään, niin kuin ei useimmilla muillakaan Vesterålenin järvillä. Kalastusluvat vaaditaan ainoastaan sulan veden aikaan. Minä arvostan näitä olosuhteita, vaikka ne eivät vastaakaan eräjulkaisuista tuttuja romanttisia mielikuvia.

-Täällä sitä erästellään. Totesi noviisi.- Me olemme erämaajärven rannalla erätulilla, paistamme makkaraa penkillä istuen, kymmenen metrin päässä jonkun ruottalaisen asuntovaunusta. Pilkkiavannolle kävelemme muutamassa minuutissa. Kohta tulevat muut. Eikö sinua yhtään häiritse tämä touhu. Pilkkiessä kökötämme lämpimissä haalareissa makuualustan päällä avantoon kuikuillen. Jos maihin katsoo näkee kasvihuoneet ja vattupellon. Tosi erämaista juu.

- Ei se minua häiritse.Tämä on koko maakunnan paras rautujärvi. Ekstreemit ja tunturiselviytymiset on sitten asia erikseen. Ne ovat ammatilaisten juttuja. Ei minusta sellaiseen ole. Meille tulee sitä paitsi kalastuksen vaikeusasteita ihan tarpeeksi turskan nuottaamisessa. Vaikka tälle järvelle tulo on helppoa, niin itse rautu on haaste, vaikea napata varsinkin huonon syönnin aikaan. Pitää olla refleksit kunnossa ja reaktioaika lyhyt.

-No joo, kerropas nyt miten se tapahtuu. Miten rautu saadaan iskemään ja ylös ?

- Sinun on oltava kärsivällinen. Seurattava koko ajan mitä jään alla tapahtuu. Yritettävä nähdä sivuille, että koska se tulee. Lasket ensiksi pilkin pohjaan, tai siis sen lusikan. Sitten nostat tapsin verran ylemmäs, sillä tavalla, että villalankakoukku on irti pohjasta. Odotat hetken , annat lusikan asettua aloilleen. Sitten vaan hitaasti värisyttämällä nostat sen puoli metriä ylös ja taas pohjaan. Yritä saada raudut ärsyyntymään, tai ainakin kiinnostumaan. Opit kyllä. Lusikan liike on tärkeä. Ja syötin värinä. Aina välistä teet räväkämmän nykäisyn.

Jos ei ole syöntiaika, niin kuin useimmiten ei ole, tarvitaan taitoa. Rautu tulee, jos tulee, silleen välinpitämättömästi lipuen. Se saattaa uida useita kertoja syötin tai lusikan ohi ja aina välistä tönäistä syötttiä kyljellään tai pyrstöllään ja lopulta mennä pois. Riisin ansiosta erotat kalan, näet koska se lähestyy. Jos käy niin hyvin, että saat raudun kiinnostumaan, joutuvat hermosi ja refleksisi koetukselle.

-Mitkä ovat ohjeesi sellaisen tilanteen varalle, herra kalaopas ?

-Tässä hommassa oppii vaistoamaan kalan pienistäkin liikkeistä, suunnanmuutoksista tai pysähtymisistä sen aikeet. Useimmiten raudulla ei ole tarkoituskaan nielaista syöttiä, vaan mielenkiinnosta ottaa se suuhun, tunnustella ja nopeasti sylkäistä pois. Vastaisku on tehtävä oikeaan aikaan. On ennakoitava koska suu aukeaa ja syötti imaistaan. Nopea vastaisku on suoritettava sinä aikana kun suu on kiinni. Ja se aika ei ole pitkä. Suurin osa myöhästyy, luultavasti sinäkin ensimmäisten kalojesi kanssa.

-Just joo, onpas lohdullista.

-Älä sure, kyllä siihen ajan mittaan oppii, sinusta voi tulla yhtä hyvä kuin Sofiesta, jonka raudunpilkintätaitojen kunniaksi olemme tämän paikan Sofien matalikoksi nimenneet.

-Onko Sofie norjalainen ? Kysyi noviisi uteliaana.

-No ei, Sofie on Bryggestä kotoisin oleva belgialainen osteopaatti ja asuu nykyään Ardenneilla. Sillä ja miehellänsä Maartenilla on oma klinikka. Näitä vaihtoehtoisia juttuja ja sellaista. Kymmenen vuotta sitten he ilmaantuivat Euroopan kiertomatkallaan Støhön ja luonnollisesti ihastuivat paikkaan. Täällä nuoripari halusi nähdä valaita, käydä kalastajien kanssa merellä, pistäytyä Pohjois-Norjan vanhimmassa puukirkossa ja bongata hirven. Sellaisia suuria toiveita, jotka muuten toteutuivat. Me ystävystyimme, minä kävin Belgiassa ja he tulivat tänne neljä vuotta sitten kolmen viikon aktiivilomalle. Rautu on muuten flaamin kielellä Ridder Forell jos et sitä tiennyt.

- Vai silleen. Mitäs minä nyt laitan koukkuun tämän punaisen villalangan lisäksi, että saisin niitä Ridder Forelleja? Edes yhden.

-Pistä oranssia tahnaa, rautu on mielistynyt oranssiin, keltainen ja punainen käy myös. On täällä kärpäsen toukkiakin jos niillä haluat kokeilla.

Yksi juttu. Jos raudut sattuisivat käymään ahneiksi ja syönti alkaisi, niin silloin saat unohtaa kaikki ohjeeni. Kiskot kalaa jäälle niin nopeasti kuin kerkeät. Syöttiä et tarvitse, punainen lanka koukussa riittää. Sinulla on muutama minuutti aikaa saada pannullinen. Kun syönti loppuu vaihdat nopeasti avantoa. Ehkä tavoitat parven sieltä. Ja varmistat illallisen.