Romahtelee särkyessään- Kalastajakylän rakennemuutos

Stø Vesterålenissa oli vielä 1990-luvun lopussa  perinteinen omavarainen siimakalastuskylä. Kahdenkymmenen siimalaivan, muutaman suuremman verkkolaivan ja vierailevien nuottalaivojen  varassa toimiva Stø tehtaineen sinnitteli omin voimin. Kahdestasadasta asukkaasta tai kylässä työskennelleestä vain muutama oli  maahanmuuttanut.

Omillaan toimeentulemisessa oli ongelmansa. Kalastuksen tehostessa ja kiintiöiden noustessa siimakalastus ei enää voinut olla pelkkä leppoisa elämantapa, eikä toimia tarpeeksi tehokkaasti satunnaisten siimansyötittäjien varassa. Pimeät palkat, epävarmat tilapäistyöntekijät ja kalastajien osalistuminen myös maissa tapahtuviin töihin söivät nylyaikana vaadittavia tehoja eli kannattavuutta ja meripäiviä.

Koska norjalaisia oli vaikea  tai mahdoton saada houkuteltua likaiseen ja aliarvostettuun siimansyötitykseen, muutamat støläiset kalastajat  päättivät hakea työvoimaa muualta, mahdollisesti jopa ulkomailta.

Støn suomalaistuminen alkoi 16. tammmikuuta 2000 kun ensimmäinen suomalainen siimansyötittäjä aloitti Gisløyværingin,50-jalkaisen siimalaivan, palveluksessa. Samaan aikaan kylään saapui myös islantilas-ruotsalaispariskunta. Ensimmäisen vuoden kokemukset urakkapalkalla, mutta pysyvässä työsuhteessa verokortille työskennelleistä vieraista olivat rohkaisevia. 

Seuraavan vuoden turskasesonkia varten Støhön tuli neljä suomalaista. Vuonna 2002 heitä  12 ja 2003 jo parikymmentä.Suomalaiset alkoivat asettua paikoilleen. Moni muutti pysyvästi. Osa sai töitä kalatehtaalta. Ensimmäiset aloittivat kalastajina.Kyläläiset ottivat maahanmuuttajat hyvin vastaan.

Uusille työntekijöille järjestettiin opastusta, kurssejakin. Myöhemmin kurssitusta siimansyötitykseen annettiin suomalaisten johdolla myös pakolaisille (tsetseenit, somalit) joista monet saivat työpaikan joko Støstä tai läheisestä Myrestä. Vastuuta siimansyötityksestä jaettiin. Osa laivoista siirtyi tsetseenien, myöhemmin ukrainalais-balttilais- tiimin vastuulle.

Kun Støn kylä valitsi avautumisen  ja monikulttuurisuuden vuonon toisella puolella sijatsevat Nordmela ja Bleik pysyivät suljetuimpina ja menettivät suuren osan siimalaivoistaan muualle. Støstä tuli Norjan johtava siimakalastuskylä. Monet vierailevat laivat suuntasivat Støhön juuri hyvin organisoidun syötityksen ja luotettavien suomalaisten ansiosta.

Neljäntoista vuoden aikana Støssä on työskennellyt yli 350 suomalaista. Osa vain lyhyen, vajaan kuukauden mittaisen sinipallassesongin, osa talvikauden. Osa on palannut vietettyään jonkin aikaa Suomessa. Noin kymmenen prosenttia on jäänyt Norjaan pysyvästi. Asettautunut joko Støhön tai muualle Norjaan

Niin kauan kuin vienti veti ja kalanhinta pysyi korkeana siimansyötittäjien tarve oli suuri. Parhaimmillaan kolmisenkymmentä suomalaista työskenteli syötitystuvissa ja kalatehtaalla. Lisäksi valassafari antoi leivän muutamalle kesätyöntekijälle.

 Mutta kaikki hyvä loppuu joskus. Støssä romahduksen aiheutti siimakalastajien ikääntyminen ja luonnollinen poistuminen eläkkeelle sekä monien nuorten kalastajien siirtyminen helpompiin meriammatteihin.
Suurin vaikutus oli kuitenkin tärkeiden vientimaiden kuten Portugalin, Italian ja Espanjan talouksien romahtamisella Samanaikainen pankkien kaatumisesta ja paikallisen kruunun vajoamisesta johtunut Islannin kalan vientietu romahdutti norjalaisen kalan, varsinkin turskan, markkinat ja ja pudotti kalastajille maksettavan hinnan puoleen.

Kalatehtaat ja varustamot joutuivat vaikeuksiin. Käsityövaltainen siimansyötitys söi katteita. Palkkakustannukset olivat liian suuret. Muutamassa vuodessa monet suurimmista siimalaivoista vaihtoivat verkko- tai nuottapyyntiin kuluja pienentääkseen. Syötittäjiä ei enää tarvittu kuin murto-osa. Kalatehtailla siirryttiin talvisesongiksi halvan vuokratyövoiman käytöön.

Yhtäkkiä, suomalais-norjalaisvetoinen kalastajakylä on haihtumassa, muuttumassa entistä enemmän sesonkivetoiseksi. Raitilla puhuttu kieli vääntymässä liettuaksi, puolaksi tai romaniaksi. Siimansyötityksen toistakymmentä vuotta jatkunut suomalaishegemonia päättymässä. Siimakalastus on sekin ajautumassa pääasiassa pienimpien laivojen ja vanhenevien kalastajien ylläpitämäksi katoavaksi kansanperinteeksi.

Rakennemuutoksen syvyyttä ovat lisänneet ilmastonmuutoksesta johtuneet uusien kalalajien, kuten makrilli, levittäytyminen ja sen seurauksena  toiseksi tärkeimmän saaliskalan, koljan ajoittainen katoaminen. Myös seismiset tutkimukset kalamatalikoillamme ovat karkoittaneet kaloja ja aiheuttaneet epävarmuutta.

Viime marraskuussa ilmaantui uusi uhka. Tai oikeastaan ei se mikään uusi ollut. Kalastusministerimme päätti suuresssa viisaudessaan keskeyttää koljan pyynnin. Ja lopettaa tänne tulleiden muutamien suomalaisten simansyötittäjien työt. Kalastajille katkos tarkoitti vaikeuksia lainojen lyhennysten kanssa.

Lähtökohdat uuteen kalastusvuoteen olivat huonot. Alkuvuoden myrskyt ja turskan tulon viivästyminen  syvensivät kurjuutta. Merelle ei ollut asiaa. Siimansyötittäjillä ei ollut töitä. Takana olivat ajat kun syötitystuvilla ahkeroi parikymmentä maanmiestäni ja tehtaan asuntola oli nimensä Lille Finland ansainnut.
   -lauri-