Petos

Tämä ole reilua.  Näin ei tehdä.
Tunnen syyllisyttä kun en tälläkään kertaa peräänny.
Vieraani haluavat paistettua rautua.
Lähiruokaa.

Otan molemmilta puolilta oranssiksi maalatun lusikkauistimen. Laitan leikarit sekä ala-että yläreikiin. Alhaalle olevaan  sidon kymmenen senttiä pitkän tapsin.

Sen ympärille nyöritän  kirkkaanoranssinpunaista villalankaa. Samaa sävyä kuin värikkäimpien rautujen alakyljissä ja vatsassa. Usko patenttiini on vahva.

Tapsin päässä on pieni väkäsellinen koukku. Koukussa on väkäset myös selkäpuolella. Kalan iskiessä ne uppoavat kitalakeen tai  muualle suun sisäpintaan ja varmistavat kiinnipysymisen. Mikään ei harmita niin paljon  kuin saaliin karkaaminen. Ja kalalle aiheutunut turha kipu. Kalat tuntevat kipua. Mutta eivät pitkään. Nopea tainnutus  ja verenlasku. Kaikki on ohi sekunneissa.

Siima on erikoisvahvaa nollaviistoistaista  ja kestää hyvin pienet kalat aina kolmeensataan grammaan saakka. Suurempia  harvoin tulee.
Vapa on hankittu Essolta. Halpa setti, mihin kuuluu kaupantekijäisenä siimaa ja kolme pilkkiä. Se on aivan yhtä toimiva kuin  kolme kertaa arvokkaammat. Paitsi että yksi pilkeistä on surkea. Jos ostaisin merkkipilkit paketin hinnalla saisin vain kaksi. Pilkkijakkarassani on mukana hätävara. Pihlajakeppi siimaa ja pilkki. Sekin on käyttökelpoinen, mutta ei yhtä herkkä.

Haen kellarista syksyllä kerättyjä matoja. Talven aikana ne ovat pulskistuneet vanhoista lehdistä ja muusta orgaanisesta ja ovat nyt  houkuttelevan sopivankokoisia, punaselkäisiä ja elinvoimaisia. Matojen lisäksi tarvitsen  haisevaa oranssia keinomassaa tai pallukoita. Myös valkeita kärpäsen toukkia on hyvä olla mukana.

Puuroriisi on parasta. Sitä kun laittaa kairanreikään se  vajoaa sopivasti hajaantuen ja asetttuu pohjaan  tasaisemin kuin pitkulaisempi Uncle Bens tai Basmati. Basmati haisee tai tuoksuu. En osaa sanoa kumpaako. En ole aivan varma, etteivätkö kalat sitä hajua vierastaisi. Jasmiini ei tunnu sopivan arktiselta.  Riisiä kuitenkin tarvitaan. Sitä vasten kirkkaassa vedessä uivat kalat erottuvat paremmin.

Ajan  Ryphaugenin  puutarhan vadelma- ja mansikkapeltojen  ohi leirintäalueen parkkipaikalle. Katson etelään  ja jätän selkäni  takana olevat  kolmisenkymmentä mökkiä, huoltorakennuksen ja asuntautoille varatun parkkipaikan sekä siihen kuuluvat  sähkötolpat huomioimatta.  Olen tunturilaakson syrjäisellä erämaajärvellä .

Grillipaikan edessä kahdenkymmenen metrin päässä parkkipaikasta on sopivasti  vettä ja pohjassa suuria kiviä. Niillä tienoilla minä kesällä rikoin jalkapohjani.  Astuin rikkinäiseen pulloon. Hotelliyöni meni päivystyksessä. Pyhä järveni haluaa hyvittää, tiedän.  Vaikka pullo ei ollut sen vika. Vaan jonkun kusipää, idiootin, typeryksen heittämä.

Kairaan sopivin etäisyyksin  puolenkymmentä reikää  seitsemänkymmentäsenttiseen jäähän. Vettä on metrin verran. Sitten poistan jääsohjot reikäisellä pilkkikauhalla. Lopuksi kaadan riisiä reikiin. Riisin pöly samentaa hieman, mutta ei häiritsevästi. Pian pääsen jäänalaiseen.

Otan pilkkivapani esiin. Rauhallisesti. Minulla ei ole kiiire. Kalassa ei saa olla kiire.  Kysyn  järveltä luvan ja saan vastauksen. Olen valmis. Olen varma.

Laitan koukkuun haisevan pallukan. Sen jälkeen pujotan madon, niin että punainen pääpuoli tulee lähelle väkäskoukun  kärkeä. Lopuksi koukkuun  menee kärpäsen toukka.

Vapa tuntuu kädessä hyvältä, herkältä. Olen riisunut rukkaset, minulla on vain kynsikkäät. Oranssi pilkki liikkuu kuin kala. Kuin itsevarma aluettaan puolustava  värikäs urosrautu. Olen rautu.

Tapsi on sopivan jäykkä ja takaa, että koukku liikkuu rauhallisemmin kuin itse pilkki. Villalanka paitsi houkuttelee myös kannattelee  ja saa syötin näyttämään leijuvalta ötökältä.  Liikuttelen ja tärisytän vapaa. Teen juuri sellaisia liikkeitä kuin pitääkin. Petollisia ja kutsuvia. Kiimaisia ja  agressiivisia, nälkäisen näköisiä. Perustarpeiden mukaisia Välillä rauhoitun kuten rautukin tekisi.

Niillä  ei ole nälkä. Ne uivat ohi välinpitämättöminä. Syötti ei kiinnosta .Uusia ilmaantuu näkökenttään.  Kokonainen parvi. Näen muutaman  parisataagrammaisen.
Jatkan  houkuttelua. Tunnen vastapuolen. Minä tiedän.

Aikansa uituaan yksi hyökkää. Nostan pilkkiä ja varma saalis karkaa kalan ulottuvilta. Rautua harmittaa, luulen. Se ei osunut. Se iski ohi ja ärsyyntyi.

Nostan pilkin vähäksi aikaa ylös vedestä. Lasken takaisin. Yksi on kiinni ja muu parvi paniikissa. Nostan kaloja jäälle, tainnutan ja verestän. Kaikki arktiset sävyt ovat  näkyvissä. Jotkut ovat kirkkaita, toiset tummempia, muutamien vatsa on verenpunaisen ja oranssin väliltä. Toisten lähes hopeinen. Vuotanut veri  värjää kala-asetelman alustan.

Lopetan kesken kiihkeimmän syönnin. Minulla on tarpeeksi. Kerään saaliin ja pakkaan vehkeet. Laitan kalat siististi suuruusjärjestykseen ja vanhan pihlajavapani rekvisiitaksi. Otan kuvan albumiini. Kiitän järveä.

Illalla on aika pyytää anteeksi. Järjestää juhlat. Peijaiset kauniin kalan kunniaksi.

                                                                   -lauri-