KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

fredag 16. august 2019

Lill-Babs ja sillivalas


Siihen aikaan kun Lill-Babs sillivalasta paloitteli maailma oli muuttunut.
Tromssa oli yhä pohjolassa, mutta ei enää Pariisi.
Silta oli rakennettu ja saaren rauha mennyttä.
Venäläiset emigrantit kuolleet.
Kauppahuoneet kadonneet
Hylkeitä  vielä länsijäiltä ja valaita lähivuonoista jahdattiin, mutta jääkarhu oli rauhoitettu.
Turkismetsästäjät olivat  maissa.
Kukaan ei talviaan huippuvuorilla viettänyt.
Turkiksia ja jääkarhun poikasia kaupunkiin keväällä tuonut.
Siihen aikaan kun Lill-Babs sillivalasta paloitteli maailma oli muuttunut.
Tromssa oli muuttunut.
Kalastajien rahoittamaan satamaan oli liikaa  huviveneitä änkäytynyt
Niinkuin se niiden satama olisi.
Rauhallisille kaduille oli liikaa autoja elämänmenoa häiritsemään tullut.
Siihen aikaan kun Lill-Babs sillivalasta paloitteli ei ollut etsittävää.
Kaikki löydettävät mantereet ja väylät oli jo aikoja sitten, ennen sotia, löydetty.
Löytöretkeilijät vuosikymmeniä sitten  kuolleet.
Vain muutamia mukana olleita kansipoikia oli hengissä.
Ølhallenissa heitä  sai kaljat tarjoamalla kuunnella.

Siihen aikaan kun Lill-Babs sillivalasta paloitteli saatiin museo.
Pohjolan Pariisin ja arktisen loisto siirrettiin sinne.
Hajuineen ja täytettyine hylkeineen.
Sekä sankareiden henkilökohtaisine tavaroineen.

Siihen aikaan kun Lill-Babs sillivalasta paloitteli, valaita  vielä metsästettiin.
Jättejä paloiteltiin ja öljyä keitettiin.
Viimeisiä aikoja vanhasta muistista elettiin.

Arktisen muistoa kunnioittaen juhlat  järjestettiin.
Entisen elämän, vanhan Tromssan , hautaanpanijaiset.
Viimeisiksi  jääneet.

Kulkueessa oli traktorin lavalla täytetty jääkarhu.
Skjelnanin valaanpyyntiasemalla Ruotsin  Lill-Babs.
Paloittelemassa vasta ammuttua ja maihin rahdattua sillivalasta.

Minimekossa ja korkokengissä.
Niinkuin esikuvansa Twiggy tapasi olla.
              -lauri-








Ingen kommentarer:

Legg inn en kommentar