MEÄNMAAN VÄYLÄ

KÄYPÄLÄISEN POHJOLA, OSA1

MEÄNMAAN VÄYLÄ

Teksti sisältää olettamuksia, stereotypioita ja faktanomaista fiktiota.

 

Ystäväni ja toverini on sitä mieltä, ettei Pohjois-Ruotsissa kannata pysähtyä muuten kuin nuuskaa ostamaan, halpaa polttoainetta  tankkaamaan ja helevetin pahanmakuiset kahvit juomaan. Ystäväni ajaa vanhalla farmarillaan yhdellä pysähdyksellä Tornioon.  Minä en ole kanssaan samaa mieltä. Rakastan Meänmaata ja sen asukkaita. Väylänvartelaisia. Joskus umpimielisiä, toisinaan karjalaisen sosiaalisia. Ajaessani pohjoisen läpi toivon matkani kestävän mahdollisimman pitkään. Usein yövyn. Vähintäänkin vietän aikaani  kuppiloissa oleillen.  Kysellen, tarinoita salaa kuunnellen, tunnelmia ja  tuoksuja aistien.

  

Meänmaa on suuri alue väylän molemmin puolin. Siellä puhutaan meänkieltä. Tai ainakin puhuttiin. Aika monelta, varsinkin nuoremmalta,  äitien kieli on valitettavasti unohtunut. Meänmaassa sijaitsee oikea Kainuu. Tarkennettakoon, että väyläläisten mielestä oikea Kainuu ei ole Suomessa. Suomussalmella ja sielläpäin. Väylän Kainuu on se,  mistä ruijansuomalaiset eli kainuulaiset eli kveenit aikoinaan meren rannalle paremman elon toivossa muuttivat. Ne jotka eivät suurten kuolonvuosien aikaan pohjoiseen lähteneet, vaelsivat etelään. Ja sille tielleen jäivät. Pielaveden kirkkosaaressakin on pohjoisesta tulleiden ja nälkään kuolleiden muistomerkki. Se lienee ainakin muutaman väyläläisen viimeinen sija.

 

Matkaajan kannattaa valita oikea paikka meänkielisten tarinoiden kuunteluun. Tarkoitukseen sopivia ovat kaikki pikku kuppilat Kukkolasta Kiirunaan. Pajalan Cafe Nova, Vittangin huoltoasemakioskiposti OK, Svappavaaran ja Jällivaaran kahvilat  sekä Pellon ja Ylitornion huoltoasemat. Varsinkin Pellon Joppari. Myös Kiirunan pubit saattavat ennen illan melua ja trubadurin saapumista olla hyviä. Jos Meänmaalle ei ole asiaa, väylän tarinoista pääsee osalliseksi myös televiission suomenkielisten uutisten, paikallislehti kurriirerin ja sisuration välityksellä.

 

Meänmaalaiset asuvat  väylänsä varressa. Kaikki sen saman. Vaikka Meänmaassa näyttäisi olevan monta jokea, siellä on vain yksi väylä. Jumala on kolmiyhteinen, miksei sitten väylä. Pääväylä alkaa Norjan rajalta ja mutkittelee välillä syväksi ja leveäksi lähes järveksi  patojen takia ja muutenkin  paisuneena Tornionjokeen ja edelleen  Pohjanlahteen. Kahlittunakin väylä on  väylä. 

"Jos muutat Meänmaalta etelään ja tunnet kotiseudulla käväistessä olosi käypäläiseksi, vaistoat, että ihmiset  jotenkin vierastavat seuraasi, sinun kannattaa kysyä väylältäsi. Väylä ei ole sinua unohtanut. Hän tuntee." sanoo Åsa Larsen, joka dekkareissaan on tapattanut melkoisen määrän kiirunalaisia. Muita väylän  varren kuuluisia meänmaalaisia ovat Mikael Niemi, Bengt Pohjanen ja Charlotte Kalla. Charlotte Kallan mummo on Kiuruvedeltä. Ruutanan kylästä. Synnyinkyläni Vaaraslahden naapurista.

  

Meänmaan suurtapahtuma ovat kesäiset Pajalan markkinat. Siellä tapaa monia meänmaalaisia ja muualta tulleita. Kaikki maailman parhaat puukontekijät ovat markkinoilla. Kannattaa kysyä joko heiltä tai  vaikkapa jokkmokkilaiselta paltunmyyjältä  missä on sen niminen paikka kuin Vittula. Paikalliset ovat kysymykseen kyllästyneet. Sitten voi tiedustella miksi Meänmaan suuret pojat Mikael Niemi ja Bengt Pohjanen eivät ole väleissä. Ja miksi Lestadius läksi Ranskan kuninkaan retkikunnan mukana parhaimpiinsa pukeutuneena  Hammerfestiin ryyppäämään. Vaikka kinkerit olivat edessä. Ja vaikka äiti kielsi. Äitiä arveluttivat kiusaukset. Kuuluihan kuninkaan seurueeseen hovi kokkeineen, orkestereineen  ja bordelleineen.

 

Meänmaan pienemmät väylät viettävät pääväylän kanssa samaan suuntaan. Niiden välissä  sijaitsevat Euroopan parhaat kanalintumaastot. Toukokuun alkupäivinä, kun tienvarret ovat alkaneet kasvaa kortetta pyyt ja teeret, mutta myös ukkometsot ja koppelot hakeutuvat tienpenkkojen  ja ojanluiskien apajille. Metsokukot uhittelevat autoille. Matkaajan on oltava varovainen. Hiljennettävä, annettava metson voittaa.. Särkynyt säleikkö ja syyläri tai tuulilasi on kohtuuttoman kova hinta etuajo-oikeudesta. 

 

 

 Meänmaassa riittää  hirviä ja poroja. Porot vaeltavat väylän vartta, väylän jäällä tai väylältä toiselle. Valitettavasti  ne  välillä eksyvät . Aivan liian usein  ihmisen tekemillä keinotekoisille valtaväylillä ajautuvat. Sellaisille, jotka eivät ole väyliä ollenkaan. Huonosti siinä käy. Tien ja malmiradan. ensimmäisenä Euroopassa vuonna 1915 sähköistetyn, varteen talven aikana ruhjoutuneet tarjoavat korpeille ja ketuille sekä maakotkille ja ahmallekin houkuttelevan ruokapöydän. Sellaisen, missä tarjoillaan pitkälle kevääseen. Lumen alta vähän kerrassaan  paljastuneet, katkeamattoman kylmäketjun ansiosta hyvin säilyneet pöydän antimet takaava pitojen jatkuvuuden.

 

Kaikki väylän vartelaiset pilkkivät talvella rautua, taimenta ja harria. Heillä on sitä tarkoitusta varten paksut pilkkihaalarit, kynsikkäät ja niiden päällä kyynärpäihin asti ulottuvat härännahkarukkaset ja oikeaa turkista olevat karvahatut. Sekä kaikkein tärkein, siirreltävät pilkkikopit. Sisällä voi kaminan lämmössä jakkaran päällä olevalla kuluneella porontaljalla istuen syljeskellä ylähuulessa mauttomaksi lionneet nuuskat nurkkaan, paistaa makkaraa,  juoda nokipannukahvia, nauttia snapseja ja  olutta ja joskus myös pilkkiä.

  

Syksyllä pohjoisväyläläiset menevät perinteisille  tunturijärvilleen. Verkottavat kudulla olevat siiat, suolaavat ne tynnyreihin ja tuovat kotiin. Talven varalle kellariin. Huikopalaksi. Tutun yrittäjän kopterikyyti ei turistikauden jälkeen paljoa maksa. Varsinkaan pimeänä. 

Metsissä meänmaalaiset  ampuvat pystykorvan haukusta teeriä ja metsoja,  ajattavat suomen ajokoiralla myös jäniksiä ja lahtaavat porukassa jämtlannin pystykorvan suosiollisella avustuksella sopivan määrän hirviä. Suurinpiirtein kaatolupien verran. Norjan harmaa hirvikoira on Meänmaassa kirosana. Ylempänä tapetaan riekkoja ja kiirunoita pakastin täyteen Jokaisessa väylän varren talossa on vähintään kolme pakastinta. Se on totta Emil Nutti sen minulle Lannavaaran koloniaalissa kertoi. Hänellä on neljä kolmensadan litran.

 

Kesällä  väyläläiset tavoittelevat  lohta perholla ja uistimilla, mutta todennäköisemmin muilta salaa verkoilla.  Paitsi Kukkolankoskella, missä on muutenkin kummallista sakia. Siellä  lipotaan siikaa ja kun kukaan ei näe lohta ja meritaimenta. Syksyllä pyydystetään  merroilla  nahkiaisia ja talvella mateita. Kukkolan erikoisuus on  halstrattu siika. Sitä on saatavilla kahviossa. Jos haluaa lohta, sitäkin joskus löytyy. Kalatukusta ostettua luonnollisesti. 

Kymmenknta vuotta sitten joulun alla tapasin  Vittangin OK:lla  vanhalla Ockelbo moottorikkelkalla tulleen karvareuhkaisen erästäjän. Hän vastasi kysymykseeni suurpedoista  välinpitämättömän tuntuisena, ärtymyksensä huonosti peittäen. Ei täällä niithä ole koskhaan ollutkaan. Facebookin susipalstalla, siellä missä minäkin aikoinani väittelin, kaveri määriteltäisiin  petovihaajaksi ehkä psykopaatiksi, vähintäänkin verenhimoiseksi murhaajaksi. Vittangi ja Pohjois-Ruotsi julistettaisiin boikottiin. Boikotti on luonto- ja maailmantiedostavan erinomainen keino, kunhan ei tarvitse boikotoida itselle tärkeitä asioita kuten uiguurilasten kiinassa tekemiä vastuullisen merkin saaneita ruotsalaisia viherpestyjä retkeilyvarusteita.

Kiusallisesta tiedustelustani vapautuneena, minusta eroon päästyään Vittangin erästäjä virkistyi,  meni kassalle ja  tuumasi tiskin takana olevalle nuorelle  rastatukkaiselle myyjälle. Pithäis osthaa kupeevarmare.  Minä ostin kahvit ja himoitsemani sahramista keltaiseksi värjäytyneen pitkänomaisen tuplakorvapuustin tapaisen. Join kahvini hitaasti. Oli lussekattiaika, talven ensimmäiset rajut pakkaset tulossa ja minulla paljon matkaa edessä. Pitäisi lähteä ajamaan.

Entäs jos jäänkin yöksi.