Kiirunan ainutlaatuinen kirkko. Kaivoksen mesenaatin Hjalmar Lundbohmin ensisijaisesti kaikkien kiirunalaisten olohuoneeksi, vierashuoneeksi ja tuvaksi rakennuttama ja maksama. Hän joutui kahnauksiin kirkonmiehien kanssa halutessaan kirkon palvelevan ihan kaikkia ei pelkästään Jumalan sanaa kuulemaan tulevia. Kirkon suunnitellut arkkitehti sai tiukan määräyksen tehdä kirkosta kodan mallinen.
Kaupunki
Kiiruna syntyi raudasta , vahvistui raudasta ja elää raudasta. Sekä sodasta. Tulevaisuudessa alkuperäiseltä paikaltaan sekä länteen, että itään siirrettynä, modernina pohjoisen helmenä. Kaivoksen kylläiseksi paisuttamana. Ruotsin hyvinvoinnin ja myös Euroopann sotateollisuuden raaka-aineen jatkossakin turvaavana.
Malmia ei löydetä. Luossajärven malmia ei koskaan löydetä. Sitä ei ymmärretä oikeasta kohtaa etsiä. Paikallisten ihmettelyn ja palvonnan kohteena vuosisatoja olleet painavat mystiset, jopa jumalaiset, kivenmurikat eivät jostain syystä etelän insinöorejä kiinnosta. Ehkä he eivät maailman rikkaimmista esiintymistä tiedä, maanalaisista suonista perille pääse.
Koska rautaa ei louhita, rataa ei tarvita. Eikä tietä. Ei ainakaan mahdottomaan maastoon, Skandinavian Köli-vuoriston yli vuonolle saakka vedettynä. Suurin osa Pohjois-Ruotsia sijaitsee yhden kunnan rajojen sisälle . Asukasluvultaan pieni saamelaisten ja meänmaalaisten kunta on nimeltään Jukkasjärvi. Kirkoksi riittää pieni alkuperäinen Lestadiuksen aikainen yhä pystyssä oleva. Sen alttaritaulu on puuta.
Malmi löydetään Kaivos tulee. Rahoittajat saapuvat ja louhos avataan. Kiirunan patruuna Hjlamar Lundbohm pistää rattaat pyörimään. Ensimmäiseksi tehdään avolouhos. Myöhemmin poraudutaan suonta seuraten maan alle. Kilometriin saakka.
Kiiruna perustetaan. Rata vedetään. Aluksi Luulajasta kaivokselle ja sitten ympäri vuoden sulaan satamaan. Narvikkiin. Kaivos tarvitsee satoja miehiä ja naisia. Rata tuhansia. Maasta möyhityt rikastukseen kelpaamattomat massat kasvavat vuoreksi.
Ensimmäisinä vuosina mainarit majoittuvat parakeissa. Vähitellen Lundbohm rakennuttaa oikeita asuntoja. Sekä koulun, kunnan virastot. Sairaalat. Kiirunalle tyypilliset kaksi- ja kolmekerroksiset punamultamaalatut idylliset puutalot ovat Kiirunan tavaramerkkinä yli sata vuotta.
Patruunan kirkko Lundbohm perustaa ja rakennuttaa myös kirkon. Sen mallina on saamelaisten kota. Kirkon ja kellotornin puutavara keretään ennen vallankumousta rahtaamaan Venäjän keisarikunnasta. Arkangelista saakka. Kellotornin nurkkapilarit ovat ennennäkemättömiä pohjoisen taigan yli 20-metrisiä ja latvastakin kolmekymmentäsenttiä paksuja ikihonkia. Kirkon on tarkoitus olla kaikkien kiirunalaisten olohuone. Patruunalla on visio. Hän on hyvä patruuna. Pitää rautaisen hellällä otteellaan huolta alamaisistaan. Ainakin omasta mielestään. Ei paljoa piispoista eikä kirkosta instituutiona perusta.
Kirkolla on Hjalmar Lundbohmin mukaan aivan liikaa valtaa rahvaan elämään. Jeesus ja Jumala ja sellaiset ovat patruunan tuvassa sivuosasa. Marginaalina. Alttaritaulun saa maalata Ruotsin kuningashuoneen kuopus ja melkein musta lammas Eugen. Den heliga lunden on yksi harvoista näkemistäni alttaritauluista ilman jeesusta. Ja minä olen lukuisia alttaritauluja ihaillut. Pyhyyttä ei alttarimaalauksesta, toscanalaisesta lehdosta, kuitenkin puutu . Ainoastaan Jeesus.
Patruuna joutuu tekemään, erimielisyytensä kirkonmiesten kanssa sovittuaan , muutamia kompromisseja. Jeesus pääsee kuin pääseekin mukaan. Ja raamatun merkkihenkilöt. Ulkoseinän pronssiveistoksiin sekä alttaritaulun alle lähes piiloon. Vapahtaja on siellä pienenä patsaana. Ympärillään neljä saamelaista, joista kolme katsoo ylimielisesti muualla, herrasta poispäin ja ainoastaan yksi Jeesukseen, synninpäästöä anoen.
Sekin kuvastaa rakennuttajan suhdetta kristinuskoon. Ja kritiikkiä kirkkoa, saamelaisuuden ja saamelaisten perinteisen uskon murskaajaa, kohtaan. Kiirunan kirkko on taiteen ystävänä tunnetun Hjalmar Lundbohmin ikioma pyhä huone, Upea rakennus , jonka hän loi näköisekseen pitivät piispat siitä tai ei. Maksaja päättää, kerrotaan Lundbohmin sanoneen.
Omaa rahaa Kaivos huumaa ja sekoittaa muuttajien pään. Nuoria eri kansallisuutta olevia ja eri kieliä ja murteita puhuvia miehiä ja naisiakin sullotaan pieneen tilaan maan alla työskentelemäan. Ja ahtaasti vieri viereen asumaan. Entiset suhteet katkaistaan. Vaikka palkka on kehno, se on kuitenkin oikeaa rahaa. Omaa rahaa. Renkinä, poromiehenä tai kalastajana ei senkään vertaa saa. Jos olllenkaan. Ei edes suurilla metsätyömailla, tukinuitossa tai turskanpyynnissä.
Isojako Töissä raadetaan kuusi päivää. Seitsemäs päivä levätään. Siihen irrallisten nuorten juurtumattomaan massaan iskevät helpotuksen tuojat. Kapakanpitäjät ja agitaattorit. Kauppiaita, sutenöörejä ja saarnamiehiä sekä muutakin seuraa ilmaantuu kaivoksen tuoman löysän rahan houkuttelemana. Hotelleja, kultasepänliikkeitä ja bordelleja perustetaan. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Jokainen haluaa osansa maan antimista. Pelastusta on saatavilla joko maan päällä tai sitten taivaassa. Mutta se ei ole ilmaista.
Pelastus Sunnuntaisin mennään kirkkoon, herätysseuroihin tai palopuhujia kuuntelemaan. Jos edellisillan ryyppyreissun jäljiltä jaksetaan. Karismaattisia lahkojohtajia sekä kommunistipuhujia palvotaan. Merkillinen lestadiolaisuudesta irtaantunut lahko korpelalaisuus saa suuren suosion. Lahkon saarnaja Sigurd Siikavaara ja Profeetaksi kutsuttu kietovat satoja kiirunalaisia karismansa alle. Kuin tämän päivän gurut, rock-tähdet ja muut somejulkkikset. Jumalanpalvelukset muuttuvat seksuaalissävytteisiksi ryyppäjäisiksi ja orgioiksi. Herran omat kun ovat synnille immuuneja julistaa Siikavaara.
Hurmoksessa ollaan valmiita menemään profeetan ennustuksessaan nähneellä pian saapuvalla hopea-arkilla Palestiinaan. Omaisuus vaihtuu, maallisesta ei niin väliä. Lopulta virkavalta pidättää lahkon johtajat, toimittaa osan vankilaan ja osan mielisairaalaan. Hopea-arkki ei sovittuna aikana Luossajärven jäälle saavu. Muutto Palestiinaan jää haaveeksi. On palattava arkeen, jatkettava taivallusta täällä ajassa, vähemmän pyhällä maalla.
Kommunistiagitattorit puolestaan lupaavat toisenlaisen paratiisin, kertovat kansainvälisen sävelin ja työväen lehteä norskenflammenia siteeraten työläisten paratiisista Neuvostoliitosta. Sinne on jokaisen mahdollista mennä, uutta kommunistista maailmaa rakentamaan. Ihan kerrostaloissa ne siellä Neuvostoliitossa asuvat. Demokraattisesti asioista päättävät. Toki vallankumoukseen voi vaihtoehtoisesti tehdä Ruotsissakin.
Kiirunassa oli kolmekymmentäluvulla joka viikonloppu tarjolla uusi mahdollisuus parempaan. Lohtua ja vertaistukea riittävästi.
Vakiintuminen Integroituminen uuteen kaupunkiin on ihmiskoe. Se tapahtuu nopeasti, muutos on raju. Ensimmäisissä juhlallisesti otetuissa ryhmäkuvissa osalla nuorista kaivosmiehistä on jalassaan rautapohjaiset työsaappaat. Ne ovat varreltaan niin leveät, että matka-arkussa mukana kulkeutuneen rippipuvun housun lahkeet on pakko sulloa saappaan varsien sisään.
Sellaisen kuvan olen nähnyt nyt jo lakkautetun Kiirunan vanhan keskustan kävelykadulla erään liikkeen ikkunassa. Aika lähellä ostoskeskusta ja työväentaloa, ihan kävelykadun alkupäässä, sementtisten kiirunoiden vieressä. Kuva saattaisi hyvinkin olla Wisconsinin uudisasukkaista meren toisella puolen. Sinnekin näiltä seuduilta kaivoksiin ja rautateille lähdettiin. Villin lännen tarinoista jokaiselle tuttuun levottomaan. Muutaman vuosikymmenen kuluttua on vakiintuneempaa. Silloin otetaan jälkikasvun rippikuvia. Perhepotretteja
Kiiruna on valkea läntti tarinoiden kartalla. Länttä villimmän pohjolan alkuvuosikymmenten kiehtovat kohtalot ovat meille liian tuntemattomia. Valitettavasti.
-lauri-
Ingen kommentarer:
Legg inn en kommentar