Tarina raudun evoluutiosta

ISLANDIA on muutamia tarinoita Islannista. Ensimmäisenä Thingvallavatnin rannalla sijainneen infotaulun inspiroima, takaumia mieleen tuonut tarina maailman kauneimmasta kalasta ja sen evoluutiosta. 

LISÄÄNTYKÄÄ JA TÄYTTÄKÄÄ JÄRVI

Luomakunta

Luomakunnan luominen on  valtava urakka. Elollisen ja elottoman. Maitten ja merien, metsien, jokien, soiden ja järvien. Vuorten. Ihan kaiken. Avaruudenkin. Olkoon luoja mikä tahansa. Jumala tai luonto.

Luotua ja luotuja  on valtavasti. Määrää on vaikea hahmottaa. On uskottava että joku meidätkin loi. Ja raudun. Ei ehkä kuudessa päivässä kuten luomiskertomuksessa sanotaan, vaan kohtuullisessa ajassa. Satojen miljoonien vuosien kuluessa. Jumalalle tai  luonnolle  yksi sekunti on tuhat vuotta tai miljardi ja miljoona valovuotta sekunnin tuhannesosa. 

Kävelin kuukausi sitten Pielavettä pikkuisen pienemmän islantilaisen järven jäällä. Ensimmäistä kertaa. Sulan veden aikaan olen järven rannalla aiemminkin ollut. Järven pohjoisrannalla sijaitsevalla  Thingvellirillä, muinaisella  parlamenttipaikalla käydessä. 

Rannalla oli info-taulu järven kalastosta. Kuvat ja tekstiä neljästä  raudun muodosta. Ne ovat kaikki  täysin erilaisia. Yhteisestä  alkuraudusta omanlaisikseen eriytyneitä. Evoluution tai Jumalan luomistyön kautta. Kymmenentuhatta vuotta siihen meni, luki taulussa. Pitkä aika minusta.  Lyhyt aika maapallon kellotaulussa. Joitain sekunteja , korkeintaan minuutteja.

Thingvallavatn. 

Ennen kaloja Jumalat tai luonto muovasi  Thingvallavatn  järven  ja siihen laskevat sekä siitä lähtevät joet mannerlaattojen välikohdan painaumaan. Järven valuma-alue on laaja, raikkaita sade- ja  sulamisvesiä kertyy riittävästi. Kun röpelöisellä laavapohjalla on lukuisia huokoisen aineksen läpi pursuvia  lähteitä, vesi on myös kesällä kylmää ja hapekasta..   

Vaikea sanoa kuinka kauan  pohjatöissä, järven synnyssä,  meni. Aika on suhteellista. Tutkijat saavat selvittää ja ehkä ovatkin. Kun järveen laskevat joet ja purot oli saatu muotoiltua. Planktonit ja kasvit  valmiina. Äyriäiset, hyppyravut, kotilot ja levät omissa elinympäristöissään. Kun suojapaikat olivat muodostuneet. Sekä kutukarikot, syvänteet, pintavedet,  matalat rannat, heinikot  ja pohjan kasvit paikoilleen asettuneet

Oli kalojen vuoro. 

Vajaan sadan  neliökilometrin kylmävetisessä hapekkaassa  järvessä sopiva lajien määrä on kolme. Ainoastaan kolme. Lämpimissä vesissä viihtyvät särkikalat  eivät pärjää. Eivät  hauet eivätkä kuhat. Ei myöskään ahvenet. Mateillekin tarvitaan  toisenlaiset vedet. Kaloiksi valikoituivat  taimen, kolmipiikki ja rautu. Ja suurin niistä oli taimen. Sen oli määrä syödä kolmipiikkejä.

Raudut                                                                                                                                            

Kalaston luomisen  vaikeutta ilmentää rautu. Työ sen osalta oli hutiloiva, jäi kesken. Haasteisiin oli jälkeenpäin tartuttava.  Thingvallavatnin pohjalla viihtyvät maukkaat kotilot olivat  rautujen ulottumattomissa. Yhden koon ja sulavan virtaviivaisen muodon omaavat  kalat eivät kotiloille mitään mahtaneet. Raudun pää oli suippo. Ala- ja yläleuka samanmittaisia ja  siroja. Sellaisilla leuoilla ei kotiloita  napattu. Suuhun  imaistu. Lahnalla on sopiva suu. Raudut söivätkin alussa  kolmipiikkejä ja planktonia. Ehkä alkurautu oli tämännäköinen kuin Alsvågvannetin merirautu.

Taimenet pärjäsivät pieniä kuvan kolmipiikkejä syömällä, mutta eivät  ne suuriksi kasvaneet. Ei  niistä nykyisen kaltaisia jättejä  sillä ravinnolla kymmenentuhatta vuotta  sitten mitenkään voinut tulla. 

Olen nähnyt televisioissa kuinka suomalaisen arktisen eräohjelman kadehdittavan taitavat urheilukalastajat isomuksia Thingvallavatnin pohjoisosissa kalastavat. Perhoon napanneita jättiläistaimenia väsyttävät, haaviin ottavat, ihailevat, niiden kanssa poseeraavat ja pois laskevat. Pyydystä ja päästä  elämysmuistokalastus on Islannissakin ruokakalojen särpimeksi pyynnin syrjäyttänyt. Myös Thingvallavatnin kalarikkailla apajilla. 

Enää ei rautukeittokattila syksyllä järven etelärannan  asukkaiden, lammas-ja karjatilallisten  hellalla entiseen tapaan porise. Enää ei pikkurautua savusteta, ei säilötä. Kaikkialta maailmasta  saapuvat suurtaimenen  jahtaajat ovat kansantaloudelle paljon kannattavampi bisnes kuin vuosisataisen  maatiaiseloon kuuluvan perinteen ylläpitäminen.

Evoluutio

On  käsittämätön. Kuten luomiskertomus. Tai avaruus. Mutta raudun kohdalla ja varsinkin Thingvallavatnissa todisteet löytyvät helposti. Niin kalatutkijat sanovat. Väitöskirjoja on julkaistu. Kenttäkokeita ja koekalastuksia tehty. Satoja mittauksia suoritettu.  Thingvallavatnin raudut ovat tunnettu, ainutlaatuinen tapaus.  Kymmenessätuhannessa vuodessa  alkuraudusta on kehittynyt neljä eri endeemistä toisistaan selvästi erottuvaa  muotoa. Näitä neljää muotoa ei tavata missään muualla maailmassa. Kuvassa Alsvågvannetin  rautujen monimuotoisuutta.

Kotijärveni Alsvågvannetin rauduilla on havaittavissa samaa, mutta lievemmin. Erot onkimissani rauduissa näkyvät lähinnä värityksessä. Norjan järveni on upea lähellä oleva evoluution helppo havainnollistaja, luomisen näyteikkuna. Koskaan ei voi tietää millainen kala jäälle nousee. Pilkkiessä olen perimmäisten kysymysten äärellä. Saaliskalat kertovat tuhansien vuosien salaisuudet

Jokaisella on paikkansa On kiehtovaa miettiä kuinka kauan eriytyminen Thingvallavatnetilla kesti ja kuinka  eriytyneet raudut vuosien kuluessa omiin kupliinsa hakeutuivat, omiin lokeroihinsa asettautuivat ja omat paikkansa löysivät. Miten järven kalatyhjiöt täyttyivät. Varmaan kaikkitietävä ja meitä pian hallitseva tekoäly osaisi kertoa. En uhallakaan kysy.

Kuðungableikja  On suurin Thingvallavatnin rauduista. Se voi kasvaa kuusikymmentä senttiä pitkäksi ja painaa useita kiloja. Kala on kömpelön oloinen tummahko. Kutuaikaan keltaoranssivatsainen. Suomeksi kalan voisi nimetä  joko kotilorauduksi  tai kotilonieriäksi. Nimensä mukaisesti sen ravintoa ovat pohjan kotilot. Suu  on  typistynyt ja muuttunut pohjasta syövän kalan suuksi. Hieman  lahnan ja säyneen suuta muistuttavaksi. Kuva islantilaiselta sivulta

Kotilorautu kutee  heinä-elokuussa. Aiemmin kuin muut raudut.  Elämäni ensimmäinen rautu oli 1983 saamani Thingvallavatnetin kotilorautua muistuttava läheisestä tunturijärvesta napattu muunnos. Todisteita löytyy. Siihen aikaan rautu oli pelkkä rautu ja herkullinen lisä ruokapöytään. Kalasta riitti monelle.

Murta On pieni vain  kaksikymmensenttinen välivedessä elävä Thingvallavatnetin rautu. Sille on vaikea keksiä suomalaista nimeä. Silakkarautu voisi olla sopiva. Kala on vaalea jopa hopeanhohtoinen, solakka, erittäin kaunis parvikala. Suuri osa kotijärveni Alsvågvannetin pienimmistä   saaliskaloista tuo mieleen murtan. Ja Islannin.  Kuvan pienimmät voisivat hyvin  olla Thingvallavatnetin murta rautuja

Murta  syö planktonia, hyppyrapuja ja sellaisia ja on itse maailman suurimpien taimenten pääravintoa. Ehkä juuri sen vuoksi perinteistä vuosisatoja harjoitettua murtan syksyistä kutuaikaista ammattikalastusta on rajoitettu voimakkaasti. 

Kun asuin reilut neljäkymmentä vuotta sitten Islannissa  suosikkisäilykkeeni  ja retkievääni oli Thingvalla Murta. Sitä ei enää kymmeniin vuosiin ole, ammattikalastuksen hiivuttua , valmistettu.

Onneksi voin  palata murtan  makunautintoihin tekemällä onkimistani pikkurauduista vastaavanlaista säilykettä. Perkaus, suolaus , savustus, lasipurkkiin, purkki uuniin tai kattilaan kypsymään, jäähdytys. Yhtä hyvää kuin Iceland Watersin aikoinaan tekemät, kauniissa pakkauksissa sekatavarakaupasta, mukaani lähteneet.

Sildableikja Islantilainen nimi kuvastaa  erinomaisesti tätä Thingvallavatnetin keskikokoista solakkaa ja nopeaa planktoninsyöjää. Sillinieriä tai sillirautu olisivat molemmat osuvia käännöksiä. Sildableikja muistuttanee kaikkein parhaiten järven alkurautua. Kala on maksimissaan nelikymmensenttinen, kilon painoinen ja hopeansävyinen . Se on sopivan kokoinen urheilukalastajien saalis. 

Kotijärveni vastine Sildableikjalle voisi olla keväällä maali-huhtikuussa pilkittävissä oleva kolmeneljäsataagrammainen merirautu. On hieman samannäköinenkin.

Sillirautu kutee myöhään loka-marraskuussa. Kutuasussaan kala on värittyneempi oranssine vatsoineen  ja  tummentuneine sävyineen. Yhteistä kaikille rauduille ovat evien valkoiset reunat. Siitä ne tunnistaa.

Dvergbleikja Eli kääpiörautu vaihtoehtoisesti kääpiönieriä. On hyvin pieni rautu. Se kasvaa maksimissaan reilun kymmenen sentin mittaan. Kääpiörautu on toinen Thingvallavatnetin kotilonsyöjistä kotiloraudun lisäksi. Ravintoon kuuluu muitakin pohjaeläimiä.  Kääpiörautu on kala jonka usea Thingvellirissä käynyt matkailija on nähnyt. Kuvassa Alsvågvannetin rautuja. Pienin ja tumma on kuin Thingvallavatnetin kääpiörautu

Kääpiörautu voi nousta Öxara' jokeen. Ja sivu-uomiin. Osa rauduista on näiden uomien vakioasukkeja. Kun matkailijat kulkevat kansallispuiston polkuja, heillä on mahdollisuus heittää  sillalta kolikoita vedellä täyttyneeseen maanrepeämäuomaan kääpiörautujen ihmeteltäväksi. Joskus myös suuret kotiloraudut eksyvät sinne matkailijoiden ihmeteltäviksi. 

Pielavedellä meillä on sanonta ahvenen kutuun kerkeää hitaampikin kalamies. Kääpiöraudulla on samanlainen meininki. Kutevia kaloja tapaa loppukesästä joulukuun alkuun. 

Urriði Järvitaimen on Islannin suurimman järven tavoitelluin saalis. Juuri Thingvallavatnetista pyydystetään Euroopan kookkaimmat  vuosi toisensa jälkeen. Syynä taimenten jättikokoon on  runsas murtakanta. Sopivan kokoinen, rasvainen murta on taimenen pääravintoa.  murtaparvet tulevat loppukesästä rannan tuntumaan  ja niiden mukana taimenet. Ja suuria taimenia jahtaavat urheilukalastajat.  

Olkaa hedelmälliset. Lisääntykää ja täyttäkää järvi Mooseksen kirjaa vapaasti lainaten voi todeta kehoituksen  toteutuneen. Thingvallavatnetin  evoluutiossa raudut löysivät kukin oman lokeronsa, olivat hedelmällisiä  lisääntyivät ja täyttivät järven. Yhdestä tuli neljä.                                                                                                     -lauri-