Bryggjan - kalastajien kahvila

ISLANDIA  on muutamia tarinoita Islannista. Tällä kertaa tuokiokuvia Bryggjanista, kalastajien kahvilasta Grindavikissa. Islannissa, kuten Norjassakin, kalastajakylien satamissa on valtion ja kalastajajärjestöjen tukemia kahviloita, kohtauspaikkoja. 

Kahviloissa on mahdollista kahvitella ja ruokailla, pestä pyykkiä, käydä suihkussa sekä tavata kollegoita. Sesongin aikaan kahvilat täyttyvät muualta tulleista laivoissaan majoittuneista vieraskalastajista. Eläkkeellä oleville ne ovat merielämän päättymisen jälkeisen siirtymävaiheen turvasatama.

Kalastajien kahviloissa  pääsee käypäläinenkin katoavaan  maailmaan josta pian todetaan olipa kerran. Luin juuri uutisen paikallislehdestä, että Myren kalastajien kahvila Velferden lopettaa toimintansa....äääää.

ISLANDIA II   

Bryggjan   

Neljä vuotta sitten
Neljä vuotta sitten, Kopavogurissa kissavahtina ollessa, minulla oli aikaa. Paljon aikaa. Oli meitä muitakin joilla oli aikaa. Kissojen vahtimisen ja kotimiehenä olemisen lisäksi myös lintuja piti ruokkia. Punakylkirastaita, mustarastaita ja muita siivekkäitä.

Kissat ruokittiin sisällä, ulos ne eivät  päässeet. Niiden kanssa piti myös leikkiä, hiekkalaatikko aina välistä tyhjentää. Muuten olemisen sai järjestää niin kuin parhaaksi näki. 

Ainoa rajoitus isäntäperheeltä oli, että jouluherkkua, hapatettua rauskua ei saanut sisällä keittää. Se oli ymmärrettävä sääntö.

Oli korona-aika ja kun tilaisuus kissavahtina oloon tuli, sitä ei yksinkertaisesti voinut olla käyttämättä.

Joulu ja uusi vuosi Islannissa. Kolme viikkoa vapautta pandemiasääntöjen Norjasta.

Pääsin näkemään Reykjavikin keskustan kuuluisan joulukissan. Juuri sen, joka syö jokaisen, jolla ei joulupäivänä ole päällä uutta vaatekappaletta. Kannattaa laittaa uutta päälle. Jos ei muuta, niin sitten uudet sukat. Silloin pelastuu.

Vihdoin oli mahdollista testata Reykjavikin kaikki uimalat. Ja lähitienoonkin  kuumat altaat. Kävellä Tjörninn lammen jäällä ja nauttia linja-autoaseman kahvilassa savustetun lampaanpään puolikkaasta Siinä on puoli kieltäkin mukana.

Ennen kalastajien  joulutaukoa kerkesin käymään tervehtimässä tuttuja Grindavikin kalastajakylässä. Siellä olevaan Bryggjan kahvilaan he kokoontuvat. Tarinoitaan kertomaan, yhdessä olemaan ja valittamaan. Asiat eivät voi olla hyvin, vaikka olisivatkin. 

Päättäjät  ja porvarit sortavat pientä kalastajaa. Niin kuin  nobel-kirjailija Laxnesin romaaneissa. Kiintiöt ovat liian pieniä, rajoituksia ja turhia määräyksiä säädetään, välikädet ottavat suurimman hyödyn ja rikastuvat toisten työllä  ja sitten vielä Norjakin suoltaa huonoa kalaa maailman markkinoille pilkkahinnalla. Ei ole helppoa olla islantilainen, omasta mielestään köyhä, kalastaja.

Bryggjanin ilmapiiri on kaikesta huolimatta  positiivinen, optimistinen. Tunnelma hilpeä ja leppoisa. Varsinkin kun kahvin asemasta tai lisäksi on otettu muutakin.  Valitusmantra on  kahvilan keskustelukulttuuriin kuuluva yhteisesti sovittu pakollinen numero.Jäänne taannoisesta . Relikti.

Maailmanlopun meininki  on kaukana. Tunnelma toiveikas. Kalastajat eivät vaikuta maansa myyneiltä, vaikka eräät  Islannin  melkein myivätkin.

 Kun talouskriisin aikaan turskakiintiöparoneiden,  osakekeinottelijoiden ja huijaripankkiirien rötökset paljastuivat , Bryggjan neuvoston  raivo oli aitoa.  

Kaikenmaailman kulanssien, pamppujen ja riistäjien  oli parempi pysyä oikeilta oikeaa työtä tekeviltä ja raskautetuilta  piilossa. Poissa vihaisen kansan silmistä.

Kärsineet, paljon menettäneet, nousivat kapinaan, barrikadeille. Kokoontuivat Reykjavikin parlamenttitalon edustan aukiolle. Se on paikka missä juhlitaan ja missä tehdään "vallankumouksia " Rötösherrat joutuisivat vastuuseen. Sillä samalla aukiolla näin  Vidgisin, maailman ensimmäisen naispresidentin, kauan aikaa sitten, kesäkuun seitsemästoista 1983.

Kuohunnan hieman laannuttua kirkko ja oikeuslaitos tulivat mukaan rauhoittelemaan , sovittelemaan. Kaikki  tajusivat , ettei pienellä maalla ole varaa sulkea rötöstelijöitä  kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle. 

Pyytäkööt  julkisesti anteeksi, katukoot, sovittakoot rikoksensa kärsikööt  kovatkin vankilatuomionsa ja korvatkoot aiheuttamansa kärsimyksen ja taloudelliset vahingot. Sovintoa oli hierottava ja anteeksi annettava. Vaikka väkisin.  

Ainoa mahdollisuus saada talousrikollisilta korvauksia oli antaa heidän rangaistuksensa kärsittyään, tai oikeastaan jo vankilassaoloaikanaan, tehdä sitä mitä parhaiten osaavat. Rahaa. 

Niin tapahtui ja Islanti alkoi nousta yllättävän nopeasti jaloilleen. Koko homma oli vähän niin kuin perheen  sisäinen  järjestely hairahtuneen palautamisesa ruotuun, hänen saadessa uuden mahdollisuuden. Sellainen on mahdollista maassa missä  melkein kaikki tuntevat toisensa. Norjassa on sanonta blanke ark. Aloitetaan puhtaalta pöydältä.

 Pari vuotta kriisin jälkeen  vuonna 2010 olin  maaliskuussa opintomatkalla Islannissa . Tutustumassa maan kalastuselinkeinoon ja selvittämässä mahdollisuutta muuttaa maahan. Etsimässä töitä. Käydessäni  tutussa Bryggjanissa orastava nousu oli nähtävissä. Vaikka tunnelma oli varovaisen positiivinen ja turskan sekä koljan maailmanmarkkinahinta korkea, kriisi oli yhä päällä ja  puheenaihe.

Sain kuulla tarinan jos toisenkin. Minulla oli aikaa kuunnella. Jos on kiire kalastajien kahvilaan on ihan turha mennä. Bryggjan  ei ole norjalainen huoltoasema , missä pikaisesti pistäydytään.  Kahvi ja mahdollinen leivos nopeasti hotkaistaan. Usein seisaaltaan.

Sain sisäpiirin tietoa, miten  kovimman huuman aikaan ökyporukan eliitin lapsille rippilahjaksi auto ostettiin Viikonloppuostoksilla Lontoossa käytiin ja illalla oopperassa. Siellä pyöri Viktor Hugon kurjat. Sain kuulla kuinka päivällinen Reykjavikin  kalleimmassa ravintolassa  arkenakin nautittiin.

Paljon tarinoita, onkohan kaikki tottakaan. Ei sillä väliä, kunhan tarina on hyvä.

Romahdus opetti nöyryyttä myös eliitille, kuulin. Kun kaikki meni ja tuomioita tuli. Nostokurjet jököttivät paikoillaan ja rakennuskolossit seisoivat keskeneräisinä. Osakesalkku kepeni. 

Keskustelimme toki muustakin, Norjasta ja Suomesta. Kalastuksesta. Kehuimme saaliillamme. Silloin sain minäkin olla enemmän äänessä, aktiivinen, en pelkästään kuuntelijana. 

Uteliaita kollegoita kiinnosti miten asiat tehdään Norjassa. Senkin vuoksi kun useat islantilaisetkin kalastajat romahduksen seurauksena Norjaan muuttivat.

Moni kalastajien kahvilassa tiesi  yllättävän paljon Suomesta. Norjasta toki huomattavasti enemmän, mutta Suomikin on muistissa.

Positiiviseen sukupolvelta toiselle siirtyvään Suomi- kuvaan  vaikutti  voimakkaana menneisyys. Suomesta lahjoituksena saadut puutalot. Niihin muuttivat vuoden 1973 Eldfjell tulivuoren purkauksessa kotinsa laavan alle menettäneet perheet.

Grindavik on Rovaniemen ystäväkaupunki tai ainakin oli. Siihen aikaan kun tie maailmalle kulki pohjoismaiden kautta, kun  joka kunnalla oli ystävyyskuntia muualla pohjolassa.

Vierailuja tehtiin puolin ja toisin. Koulut,  yhdistykset ja järjestöt reissasivat . Pohjola Nordenin kautta solmittiin yhteyksiä ja hankkiuduttiin töihin. Minäkin kesällä 1983 Hveragerdin puutarhurikoululle

Kaikenlaista kuulee kun kahvilassa Grindavikin siimakalastajien kanssa istuu. Keskustelun aiheet  vaihtelevat kuin Islannin sää. Ja tarinat ovat yhtä tosia kuin Pellon huoltoasemien pöydissä.

Tammikuu 2026                                                                                                                             Menneitä reissuja muistellen ajelimme Reykjavikin korrteeristamme  Grindavikiin Kleifarvatn järven ja Krisuvikin kuumien lähteiden alueen kautta. Hienoja upeita  paikkoja molemmat, hieman suosituimpi nähtävyyksiä tuntemattomampia. Pääkohde oli Bryggjan. Sinne oli päästävä. Jospa tapaisimme tuttuja. 

Paljon oli tapahtunut  ja laavaa 2021 joulukuun jälkeen virrannut. Grindavik ja sen ympäristö  muuttunut. Nukuksissa vuosisatoja olleet tulivuoret heränneet. 

Islannin pääsaaren tärkein kalastajakylä on ollut tulivuoren purkaustensa ja maanjäristystensä kautta esillä  maailman tiedotusvälineissä vähän väliä. Nimi on tutuksi tullut. Se on helpompi lausua kuin Eyjafjallajökull tai Fimmvördurhals, missä purkautui 2010 ja 2011.

Olen  siitä lähtien  seurannut ja varsinkin viimeiset vuodet purkausvalmiudessa ollut . Useita öitä valvonut. Laavan virtaamista livenä eri web kameroista seurannut.  Kalastajakylän kohtaloa jännittänyt 

Tuleeko laava kaupunkiin ? Kestävätkö rakennetut suojavallit? Entäs Bryggjan ? Miten kahvilan käy?

Olin  ja olen yhä erilaisten facen ryhmien kautta  tietoinen. Hälytys tulee heti mikäli jotain tapahtuu. Saan tiedon reaaliajassa. 

Kerran,  heti purkauksen alettua, otin tohkeissani  yhteyttä Suomen lehtiin ja tarjosin Svartsengin voimalaitoksesta ja  Grindavikin satamasta 2021 ottamiani omasta mielestäni upeita kuvia. Ei tullut vastausta eikä kiitosta. Kyllä nolotti. 

Motiivini lienee ollut saada nimi  ja ottamani kuvat uutisen yhteyteen, Niin kuin se jotenkin hienoa olisi Huhhuh. Kuva vuodelta 2021 otettu tieltä joka jäi myöhemmin laavan alle 

Ajoimme läpi evakuoidun kaupungin.Ennen eloisa ja  vilkas kaupunki oli autio ja tyhjä. Vain kuudesosa reilusta kolmestatuhannesta asukkaasta oli uskaltanut palata. 

Kauppakeskukset, koulut, urheiluhallit ja huoltoasemat olivat kaikki tyhjänpanttina. Peruslämmön varassa. Etteivät käyttämättömlnä rapistuisi. Kapakakalamuseo oli suljettu. Kahvilat kiinni. Paitsi Bryggjan. Sen tiesimme olevan auki.

Kolme kattilallista. Saavuimme satamaan ja parkkeerasimme vuokraamamme Dacian Bryggjanin eteen. Ihan siihen terassin viereen. Muita autoja ei näkynyt. Laiturissa lepäsi rannikkovartioston alus ja pienehkö 15-metrinen kierrenuottalaiva. Samankokoinen kuin meidän Morgenstjerna.

Sitten vaan sisälle alakerran viihtyisään kahvilaan. Yläkerran hieno ravintola ei ollut kalastajien makuun.  Sinne eivät kalastajat menneet. En minäkään. Yläkerrassa nautittiin kolmen tai jopa viiden ruokalajin aterioita. Suotta. Yksi tuhti annos vie nälän halvemmalla 

Oven aukaistua tajusin kaiken muuttuneen. Maailmani kadonneen. Kahvio oli tyhjä. Ketään ei näkynyt. Plakaatissa luki ravintolan olevan auki. Kolmannessa kerroksessa.

Justiisa joo. 

Kapusimme hitaasti entisen nuottakutomon kuluneita betoniportaita seinillä olevia kalastusalusten kuvia ihaillen.Vastaan tulvi tuttu tuoksu. Suomessa on sanonta mummonhajuisista taloista. Bryggjanin yläkerran ravintola haisi nuotalle. Ei se paha haju ole.

Ainakin kuusikymmentä tuolia tyhjillään. Kolme henkilökuntaan kuulunutta ja me. Ei ollut tungosta. Palvelu pelasi. Listalla oli kolmen sortin keittoa. Keltaista sahramileipää ja leivän päälle oikeaa maukasta Islannin voita. Hyvin keltaista. Maatiaislehmien maidosta kirnuttua. Islannin voi on maailmam parasta. 

Hummerikeitto.  

Valitsin hummerikeiton. Se on suurta huijausta, mutta samalla parasta mitä Islannissa lounaaksi saa. Hummeri ei ole hummeri, vaan syvänteiden hietikoilla elävä merirapu. Oikeaa hummeria kutsutaan suurhummeriksi.

Keitto valmistetaan "hummerien" perkausjätteistä keitettyyn liemeen. Rutuksia, ravun päitä ja jalkoja keitetään pitkään. Jätökset murskataan aromin talteen saamiseksi. Sitten siilataan. Muut ainekset lisätään, Liemi saostetaan ja keiton annetaan hautua aromikkaaksi. 

Niin sen on mentävä. Luulen. Olen melkein varma.  Minäkin olen samalla reseptillä keittoa tehnyt. Rantataskuravun  kuorista. Hyvää tuli

Juomaksi otin luonnollisesti mallas appelsiinijuoman maltappelsin nimisen. Kuvan suosikkijuomastani kävin ottamassa  oikeassa Bryggjanissa muistoksi, Tiedä vaikka purkavat tai sisustuksen muuttavat.

Keittoa sai santsata.

Koska olimme ainoat asiakkaat saimme viimeisen päälle hyvän palvelun. Olimme etuoikeutettuja

Kuulimme novellin verran Grindavikin uutisia, Bryggjan tarinoita ja visiot tulevaisuudesta.

Joskus alakerran kahvio taas avataan. Ja kaikki on kuin ennen. Siihen saakka tarjoillaan keittolounasta ja toivotaan ihmisten ottavan tarjonnan omakseen. Paikkoja riittää .                                                                                           -lauri-