onsdag 25. februar 2026

Bryggjan - kalastajien kahvila

ISLANDIA  on muutamia tarinoita Islannista. Tällä kertaa tuokiokuvia Bryggjanista, kalastajien kahvilasta Grindavikissa. Islannissa, kuten Norjassakin, kalastajakylien satamissa on  sekä valtion ja kalastajajärjestöjen tukemia kahviloita, kohtauspaikkoja. Tai kokonaan yksityisiä.

Kahviloissa on mahdollista kahvitella ja ruokailla, viettää aikaa sekä tavata kollegoita. Sesongin aikaan ne täyttyvät muualta tulleista laivoissaan majoittuneista vieraskalastajista. Eläkkeellä oleville kahvilat ovat merielämän päättymisen jälkeisen siirtymävaiheen turvasatama. Kalastajien koti. Kuten  Bryggjan. Nuottakutomon kumppaniksi samaan rakennukseen Islannin pahimman talouskriisin aikana perustettu.

Bryggjanissa ja muissa kalastajien kahviloissa pääsee käypäläinenkin katoavaan kalastajien  maailmaan josta pian todetaan olipa kerran. Luin juuri uutisen paikallislehdestä, että Myren kalastajien kahvila Velferden lopettaa toimintansa....äääää.

ISLANDIA II   

Bryggjan   

Neljä vuotta sitten
Neljä vuotta sitten, Kopavogurissa kissavahtina ollessa, minulla oli aikaa. Paljon aikaa. Oli meitä muitakin joilla oli aikaa. Kissojen vahtimisen ja kotimiehenä olemisen lisäksi myös lintuja piti ruokkia. Punakylkirastaita, mustarastaita ja muita siivekkäitä.

Kissat ruokittiin sisällä, ulos ne eivät  päässeet. Niiden kanssa piti myös leikkiä, hiekkalaatikko aina välistä tyhjentää. Muuten olemisen sai järjestää niin kuin parhaaksi näki. 

Ainoa rajoitus isäntäperheeltä oli, että jouluherkkua, hapatettua rauskua, ei saanut sisällä keittää. Se oli ymmärrettävä sääntö.

Oli korona-aika ja kun tilaisuus kissavahtina oloon tuli, sitä ei yksinkertaisesti voinut olla käyttämättä.

Joulu ja uusi vuosi Islannissa. Kolme viikkoa vapautta pandemiasääntöjen Norjasta.

Pääsin näkemään Reykjavikin keskustan kuuluisan joulukissan. Juuri sen, joka syö jokaisen, jolla ei joulupäivänä ole uutta ennen pidettyä, vaatekappaletta päällä. Kannattaa pukea uutta . Jos ei muuta, niin sitten uudet sukat. Silloin pelastuu.



Vihdoin oli mahdollista testata Reykjavikin kaikki uimalat. 

Ja lähitienoon  kuumat altaat. Kävellä  Keskustassa sijaitsevan Tjörninn lammen jäällä

Ja  nauttia linja-autoaseman kahvilassa savustetun karitsanpään puolikkaasta Siinä on puoli kieltä mukana. Kaikkea mukavaa ja leppoisaa oli tarjolla. 

Ennen kalastajien  joulutaukoa kerkesin käymään tervehtimässä tuttuja Grindavikin kalastajakylässä. Siellä olevaan  Bryggjan kahvilaan he kokoontuvat. Tarinoitaan kertomaan, yhdessä olemaan ja valittamaan. Asiat eivät voi olla hyvin, vaikka olisivatkin. 

Päättäjät  ja porvarit sortavat pientä kalastajaa. Niin kuin  nobel-kirjailija Laxnesin romaaneissa. Kiintiöt ovat liian pieniä, rajoituksia ja turhia määräyksiä säädetään, välikädet ottavat suurimman hyödyn ja rikastuvat toisten työllä  ja sitten vielä Norjakin suoltaa huonoa kalaa maailman markkinoille pilkkahinnalla. Olin väittämästä eri mieltä. Ymmärsin, että  ei ole helppoa olla islantilainen, omasta mielestään köyhä, kalastaja.

Kahviloiden ykköspaikan kalastajien keskuudessa ottaneen Bryggjanin ilmapiiri on kaikesta huolimatta  positiivinen, optimistinen. Tunnelma hilpeä ja leppoisa. Varsinkin kun kahvin asemasta tai lisäksi on otettu muutakin.  Valitusmantra on  kahvilan keskustelukulttuuriin kuuluva yhteisesti sovittu pakollinen numero. Jäänne taannoisesta . Relikti.

Maailmanlopun meininki  on kaukana. Tunnelma toiveikas. Ollaanhan oikeassa rakennuksessa tuotantotilassa missä kierrenuottia kunnostetaan ja tehdään. Kalastajat eivät vaikuta maansa myyneiltä, vaikka eräät  Islannin  melkein myivätkin.

Kun talouskriisin aikaan turskakiintiöparoneiden,  osakekeinottelijoiden ja huijaripankkiirien rötökset paljastuivat , Bryggjanissa kokoontuvan epävirallisen  neuvoston  raivo oli aitoa.  

Kaikenmaailman kulanssien, pamppujen ja riistäjien  oli parempi pysyä oikeilta oikeaa työtä tekeviltä ja raskautetuilta  piilossa. Poissa vihaisen kansan silmistä.

Kärsineet, paljon menettäneet, nousivat kapinaan, barrikadeille. Kokoontuivat Reykjavikin parlamenttitalon edustan aukiolle. Se on paikka missä juhlitaan ja missä tehdään "vallankumouksia " Rötösherrat joutuisivat vastuuseen. Sillä samalla aukiolla näin  Vidgisin, maailman ensimmäisen naispresidentin, kauan aikaa sitten, kesäkuun seitsemästoista 1983.

Kuohunnan hieman laannuttua kirkko ja oikeuslaitos tulivat mukaan rauhoittelemaan , sovittelemaan. Kaikki  tajusivat , ettei pienellä maalla ole varaa sulkea rötöstelijöitä  kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle. 

Pyytäkööt  julkisesti anteeksi, katukoot, sovittakoot rikoksensa kärsikööt  kovatkin vankilatuomionsa ja korvatkoot aiheuttamansa kärsimyksen ja taloudelliset vahingot. Sovintoa oli hierottava ja anteeksi annettava. Vaikka väkisin.  

Ainoa mahdollisuus saada talousrikollisilta korvauksia oli antaa heidän rangaistuksensa kärsittyään, tai oikeastaan jo vankilassaoloaikanaan, tehdä sitä mitä parhaiten osaavat. Rahaa. 

Niin tapahtui ja Islanti alkoi nousta yllättävän nopeasti jaloilleen. Koko homma oli vähän niin kuin perheen  sisäinen  järjestely hairahtuneen palauttamisessa ruotuun, hänen saadessa uuden mahdollisuuden. Sellainen onnistuu maassa missä  melkein kaikki tuntevat toisensa. Norjassa on sanonta blanke ark. Suomessa  aloitetaan puhtaalta pöydältä.

 Pari vuotta kriisin jälkeen  vuonna 2010  maaliskuussa olin opintomatkalla. Tutustumassa Islannin kalastuselinkeinoon ja selvittämässä mahdollisuutta muuttaa maahan. Etsimässä töitä. Käydessän Bryggjanissa orastava nousu oli nähtävissä. Vaikka tunnelma oli varovaisen positiivinen ja turskan sekä koljan maailmanmarkkinahinta korkea, kriisi oli yhä päällä ja  puheenaihe.

Sain kuulla tarinan jos toisenkin. Minulla oli aikaa kuunnella. Jos on kiire kalastajien kahvilaan on ihan turha mennä. Bryggjan  ei ole norjalainen huoltoasema , Myren Esso, missä pikaisesti pistäydytään.  Painunut kahvi ja mahdollinen lisuke nopeasti hotkaistaan. Usein seisaaltaan.

Minulle kerrottiin, miten  kovimman huuman aikana ökyporukan eliitin lapsille rippilahjaksi auto ostettiin Viikonloppuostoksilla Lontoossa käytiin ja illalla oopperassa. Siellä pyöri Viktor Hugon kurjat. Kuulemma  päivällinen Reykjavikin  viiden tähden ravintoloissa kalleimman kautta nautittiin. Arkenakin. 

Paljon tarinoita, onkohan kaikki tottakaan. Ehkä on väritetty, pistetty pikkuisen kalastajalisää.  Ei sillä väliä, kunhan tarina on hyvä. Islannissa osataan. Onhan kyseessä saagojen saari. Suomeksi aikoinaan satujen saareksi väen vängällä käännetty.. 

Romahdus opetti nöyryyttä eliitille, kuulin. Kun kaikki meni ja tuomioita tuli. Nostokurjet jököttivät paikoillaan ja rakennuskolossit seisoivat keskeneräisinä Atlantin myrskyille ilman kattoa alttiina. Osakesalkku keveni. 

Keskustelimme toki muustakin, Norjasta ja Suomesta. Kalastuksesta. Kehuimme saaliillamme. Silloin sain minäkin olla enemmän äänessä, aktiivinen, en pelkästään kuuntelijana. 

Uteliaita kollegoita kiinnosti miten asiat tehdään Norjassa. Senkin vuoksi kun useat islantilaiset rannikkokalastajat romahduksen seurauksena Norjaan muuttivat.

Moni kalastajien kahvilassa tiesi  yllättävän paljon Suomesta. Norjasta toki huomattavasti enemmän, mutta Suomikin on  hyvin muistissa.

Positiiviseen sukupolvelta toiselle siirtyvään Suomi- kuvaan  vaikutti  voimakkaana menneisyys. Suomesta lahjoituksena saadut puutalot. Niihin muuttivat vuoden 1973 Eldfjell tulivuoren purkauksessa kotinsa laavan alle menettäneet perheet.

Grindavik on Rovaniemen ystäväkaupunki tai ainakin oli. Siihen aikaan kun tie maailmalle kulki pohjoismaiden kautta, kun  joka kunnalla oli ystävyyskuntia muualla pohjolassa.

Vierailuja tehtiin puolin ja toisin. Koulut,  yhdistykset ja järjestöt reissasivat . Pohjola Nordenin kautta solmittiin yhteyksiä ja hankkiuduttiin töihin. Minäkin kesällä 1983 Hveragerdin puutarhurikoululle päädyin.

Kaikenlaista kuulee kun kahvilassa Grindavikin siimakalastajien kanssa istuu. Keskustelun aiheet  vaihtelevat kuin Islannin sää. Ja tarinat ovat yhtä tosia kuin Pellon huoltoasema pitserian Jopparin pöydissä aamukahvilaisilla.


Tammikuu 2026                                                                                                                             Menneitä reissuja muistellen ajelimme Reykjavikin korrteeristamme  Grindavikiin Kleifarvatn- järven ja Krisuvikin kuumien lähteiden alueen kautta. Hienoja upeita  paikkoja molemmat, hieman suosituimpia nähtävyyksiä tuntemattomampia. Pääkohde oli kuitenkn Bryggjan. Sinne oli päästävä. Varattava aikaa. Jospa tapaisimme tuttuja. 

Paljon oli tapahtunut  ja laavaa 2021 joulukuun jälkeen virrannut. Grindavik ja sen ympäristö  muuttunut. Nukuksissa vuosisatoja olleet tulivuoret heränneet. 

Islannin pääsaaren tärkein kalastajakylä on ollut tulivuoren purkaustensa ja maanjäristystensä kautta esillä  maailman tiedotusvälineissä vähän väliä. Nimi on tutuksi tullut. Se on helpompi lausua kuin Eyjafjallajökull tai Fimmvördurhals, missä purkautui 2010 ja 2011.

Olen  siitä lähtien  uutisia tarkkaan lukenut ja varsinkin viimeiset vuodet purkausvalmiudessa ollut . Useita öitä valvonut. Laavan virtaamista livenä eri web kameroista seurannut.  Kalastajakylän kohtaloa jännittänyt 

Tuleeko laava kaupunkiin ? Kestävätkö rakennetut suojavallit? Entäs Bryggjan ? Miten kahvilan käy?

Olin  ja olen yhä erilaisten facen ryhmien kautta  tietoinen. Hälytys tulee heti mikäli jotain tapahtuu. Saan tiedon reaaliajassa. 

Kerran,  heti purkauksen alettua, otin tohkeissani  yhteyttä Suomen lehtiin ja tarjosin Svartsengin voimalaitoksesta ja  Grindavikin satamasta 2021 ottamiani omasta mielestäni upeita kuvia. Ei tullut vastausta eikä kiitosta. Kyllä nolotti. 

Motiivini lienee ollut saada nimi  ja ottamani kuvat uutisen yhteyteen, Niin kuin se jotenkin hienoa olisi Huhhuh. Kuva vuodelta 2021 otettu tieltä joka jäi myöhemmin laavan alle 


Ajoimme läpi evakuoidun kaupungin. Ennen eloisa ja  vilkas keskusta  oli autio ja tyhjä. Vain kuudesosa reilusta kolmestatuhannesta asukkaasta oli palannut. 

Kauppakeskukset, koulut, urheiluhallit ja huoltoasemat olivat kaikki tyhjänpanttina. Peruslämmön varassa. Etteivät käyttämättömlnä rapistuisi. Kapakakalamuseo oli suljettu. Kahvilat kiinni. Paitsi Bryggjan. Sen tiesimme olevan auki.

Kolme kattilallista. Saavuimme satamaan ja parkkeerasimme vuokraamamme Dacian Bryggjanin eteen. Ihan siihen terassin viereen. Muita autoja ei näkynyt. Laiturissa lepäsi rannikkovartioston alus ja pienehkö 15-metrinen kierrenuottalaiva. Samankokoinen kuin meidän Morgenstjerna.

Sitten vaan sisälle alakerran viihtyisään kahvilaan. Myöhemmin 2019 laajennettu yläkerran oikea ravintola , missä myös useamman ruokalajin annoksia tarjoiltiin , ei saavuttanut  kalastajien suosiota.  Sinne he eivät menneet. En minäkään. Yläkerrassa nautittiin aterioita hienostellen hyvin pukeutuneena. Alakerrassa tankattiin nälkä pois. Ja oltiin yhdessä. 

Oven aukaistua tajusin kaiken muuttuneen. Maailmani kadonneen. Karvahattuahvio oli tyhjä. Ketään ei näkynyt. Plakaatissa luki ravintolan olevan auki. Kolmannessa kerroksessa. Sinnekö piti mennä

Justiisa joo. 

Kapusimme hitaasti  nuottakutomon kuluneita betoniportaita seinillä olevia kalastusalusten kuvia ihaillen. Vastaan tulvi tuttu tuoksu. Suomessa on sanonta mummonhajuisista taloista. Bryggjanin yläkerran ravintola haisi nuotalle. Ei se paha haju ole. Ravintolasalin lasiseinän takana oleva halli oli käytössä alkuperäisessä tarkoituksessaan.

Ainakin kuusikymmentä tuolia tyhjillään. Kalastajia ei näkynyt. Vain kolme henkilökuntaan kuulunutta ja me. Ei ollut tungosta. Palvelu pelasi. Listalla oli kolmen sortin keittoa. Keltaista sahramileipää ja leivän päälle oikeaa maukasta Islannin voita. Hyvin keltaista. Maatiaislehmien maidosta kirnuttua. Islannin voi on maailmam parasta. 

Hummerikeitto.  

Tarjolla oli kolme keittovaihtoehtoa. Karitsa, kasvis ja hummeri. Valitsin hummerikeiton. Se on suurta huijausta, mutta samalla parasta mitä Islannissa lounaaksi saa. Hummeri ei ole hummeri, vaan syvänteiden hietikoilla elävä merirapu. Oikeaa hummeria kutsutaan suurhummeriksi. Kaikkea ne islantilaiset keksivätkin.

Keitto valmistetaan "hummerien" perkausjätteistä keitettyyn liemeen. Kauppakunnostuksessa rapujen pyrstöt ladotaan  siististi kilon myyntipakkauksiin muu on ylijäämää.  Ravun päitä ja jalkoja keitetään pitkään. Jätökset murskataan  keittämisen aikana aromin talteen saamiseksi. Sitten siilataan. Muut ainekset lisätään, Liemi saostetaan ja keiton annetaan hautua aromikkaaksi. 

Niin sen on mentävä. Luulen. Olen melkein varma.  Minäkin olen samalla reseptillä keittoa tehnyt. Rantataskuravun  kuorista tosin. Hyvää tuli. .

Juomaksi otin luonnollisesti mallas appelsiinijuoman maltappelsin nimisen. 

Kuvan suosikkijuomastani kävin ottamassa  oikeassa Bryggjanissa muistoksi, Tiedä vaikka purkavat tai sisustuksen muuttavat. Onpahan itse ottama kuva muiston vahvistuksena.

Keittoa sai santsata. Leipiä syödä niin monta kuin halusi. Oli suuri nautinta voidella epäterveellisen paksu kerros  syvänkeltaista, tuntureilla laiduntavien lehmien maidosta kirnutun kesävoin väristä voita tuoreen leivän päälle. Haukata kunnon palanen. Ja lusikoida hummerisoppaa perään suussa muhimaan, aromejaan vapauttamaan . Hyvin hitaasti. Mallasappelsiini sopi erinomaisesti suun huuhtomiseen. Se on kuin coca cola. Käy jokaisen ruoan kanssa. Ei tarvitse sen kummemmin viinilistoja selailla. 

Olimme ainoat asiakkaat ja senkin vuoksi saimme viimeisen päälle hyvän, kiireettömän ja henkilökohtaisen vastaanoton. Kuitenkin niin hienotunteisesti, ettemme missään vaiheessa kokeneet ruokarauhamme häiriintyneen. Olimme etuoikeutettuja, Kunniavieraita.

Halusimme kuulla ja kuulimme novellin verran Grindavikin uutisia, Bryggjan tarinoita ja visiot tulevaisuudesta. Skenaariot. Nuottakutomon ansiosta ravintolaa voi pyörittää tappiolla. Mutta  lisää asiakkaita toivotaan. Jospa koko kylä herää henkiin. Jossain vaiheessa purkaukset eivät enää uhkaa. Toivottavasti.

Eräänä päivänä  alakerran kahvio taas avataan. Ja kaikki on kuin ennen. Siihen saakka tarjoillaan  rajoitettu menyy päiväsaikaan. Keittolounas, Ja toivotaan ihmisten palaavan, ottavan tarjonnan vastaan. Paikkoja riittää ilman pöytävarausta meille vakuuteltiin                                                                                                                                 -lauri-


2 kommentarer: