Pohjoisten vesien Greta Garbo.
Haaparanta on Tornio-Haaparanta kaksoiskaupungin pienempi osanen, joka Ruotsin kuninkaan oli ihan pakko perustaa sen jälkeen kun Tornio jäi Haminan rauhan neuvotteluissa osaseksi Suomen suuriruhtinaskuntaa. Rajajoeksi sovittiin Väylä eli Tornionjoki aiemmin kaavaillun Kaalasväylän eli Kainuun väylän eli Kalixjoen sijaan. Kaalasväylä
Suomesta tuli siinä hötäkässä osa suurta ja mahtavaa Venäjää. Keisarikunnan lapsi. Ikkuna länteen. Suuriruhtinaskunta. Autonominen, puoli-itsenäinen valtio. Yhteydet Ruotsiin heikkenivät, myös pohjoisessa. Katse Suomessa siirtyi itään. Ainakin Pielavedellä missä Katajamäen isännät jo 1800-luvun puolesta välistä lähtien halkoja Pietariin kuskattavaksi tekivät.
Haaparannalla, niin pitää sanoa Haaparannassa sanan sijaan, voi käypäläinen kokea historiaa, palasen rajakaupungin tarinaa. Suuria ja dramaattisia hetkiä, vallankumouksia ja maailmansotia, merkkihenkilöitä, vakoilijoita. Lenininkin. Ajalta jolloin pieni väylän varren kyläpahanen koko maailman keskipisteenä oli.
Mutta ei tarvitse. Kukaan ei pakota käymään historiallisissa paikoissa, rautatieasemalla, kirkossa, kaupungin hotellissa ja muissa sellaisissa kohteissa. Keskuspuiston historia-info taulut voi jättää lukematta. Voi tyytyä ottamaan kuvan upeasta Kaupunginhotellista ja käydä ostamassa systembolagissa parin desin pienissä tetroissa myytävää yllättävän korkealaatuista viiniä. 
Haaparannan kaupoissa, tukuissa ja outleteissa saa tyydytettyä halvalla saamisen tarpeen. Voi hamstrata kotiin vietäväksi kaikkea mitä ei tarvitse. Ikea ja makeisia tarjoavat jättiläishallit sekä nuuskakauppiaat houkuttelevat tuhansia joka päivä rahoistaan luopumaan.
Malmirata Minulla Haaparanta on välietappi matkalla Norjasta Suomeen ja takaisin. On ollut vuosia. Tulen kaupunkiin yleensä junalla. Eläkeläisenä matkustan halvalla. Juna- ja bussiliput eivät Ruotsissa ja Norjassa kalliiksi tule. Pohjoisen junan osuudella Narvikista Haaparannelle ei ole wifiä. Ja jos on itsekuria, eikä sorru käyttämään matkapuhelimen yhteyksiä, on mahdollista saada puolen vuorokauden sometauko. Valveilla ollessa.
Lukeminen on olemisen, ihmisten tarkkailun ja kahvin juonnin sekä nukkumisen ja upeiden maisemien ihailun lisäksi suositeltavaa tekemistä.
Matkalukemisenani on yleensä työhöni liittyviä kivoja esitteitä, matkaoppaita ja karttoja. Perussettiä. On silmille, aivoille ja keholle hyväksi pitää käsissään konkreettista. Ahmia kansiin ja sivuille rajattua tuoksuvaa ja sormin tunnusteltavaa. Faktaa, tunnelmia ja tarinoita. Luoda niistä mieleisensä maisemien vaihtuessa junan hitaasti edetessä ja vähänväliä pysähdellessä yksiraiteisen levikkeille.
Malmiradalla onnistun menemään ulottuvuuteen joka on nettiä suurempi. Kuin merillä olisin.
Silvervägen
Eilen matkalukemistani oli Silvervägen. Ei Stina Nilssonin palkittu dekkari vaan toinen. Arjeplogin kunnan vuosittain julkaisema matkailuesite, mainos. Silvervägen on korkealaatuinen, erinomaisesti tehty matka Ruotsin halki Norjaan. Kuusikymmentä sivua koettavaa valtatie numero 95 varrella.
Matkallani pääsin tutustumaan Hopeatien ihmisin ja luontoon. Arkeen ja juhlaan. 
Heti esitteen avattuani sain selville kuinka Laisdalenin vesijättömailla aikoinaan lehmiä laidunnettiin. Jokivarren niittyjen heinät latoihin korjattiin ja samalla elinympäristö rikkaana sitä tiedostamatta pidettiin. Alue on lintujen ystävän paratiisi, joka nykyään, karjatalouden hiivuttua, pidetään niittynä talkoovoimin.
Muutos Silvervägen tarjoaa sivuillaan useamman artikkelin Arjeplogin alueen tunturiluonnossa tapahtuneesta ja tapahtuvasta. Luonto muuttuu. Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät, samoin kuin perinteisten elinkeinojen katoamisen aiheuttamat.
Variksenmarja valtaa tunturiylänköjä. Aromikas ja mehukas vaeltajan virkistäjä onkin pahis , joka ravintököyhänä, kovalehtisenä ja röyhkeänä varpuna luonnonvaraisten tunturinisäkkäiden ja muiden elollisten ravintonaan käyttämät kasvit syrjäyttää. Porokin kärsii tästä dramaattisesta muutoksesta.
Jäätiköistä jää jäljelle paljas maaperä. Hiljalleen se saa suojakseen kasvipeitteen. Niin on uskottava. Tuttu rajajäätikkö, josta ryhmäni Norjasta Ruotsin puolelle tullessa taukopaikalla kuvia ottaa, kokee kovia.
Ilmiö on kaikessa kurjuudessaan kiehtova. Tiedä mitä jäätikön kätkemänä paljastuu. Ehkäpä pohjoinen peuranmetsästäjä muumioituneena. Ainakin hänen metsästysaseitaan ja kalanpyydyksiä. Arkeologi Marcus Fjällström on tohkeissaan avautuvista mahdollisuuksista Maria Söderbergin loistavasti kirjoittamassa artikkelissa visioidessaan. 
Arjeplogin keskusta vilkas kohtauspaikka. Kansainvälisessä kunnassa on rikas kulttuurielämä. Paljon tapahtumia. Monikulttuurisuus on voimissaan. Avaruudesta kertoo urheilun, ulkoilmaelämän ja ns. korkeakultuurin yhteiselo. Vuosittainen suurtapahtuma kirja ja vaellus kokoaa ihmisiä ympäri Ruotsia ja maailmaltakin. Luentoja, matineoita, vaelluksia ja grilli-iltoja. Terve sielu terveessä ruumiissa. Ravintoa molemmat kaipaa. 
Piitimen saamelaisuus on myös esillä Silvervägen lehdessä useammankin artikkelin voimin. Kieli on henkitoreissaan oleva pieni vähemmistökieli, yksi yhdeksästä. Aktivisia käyttäjiä on parikymmentä. Yksi heistä on Elsy Grankvist, jonka kertomus elämästään ja kuihtuvasta kielestä on vähemmistön asemaa avaava positivishenkinen ja toivoa antava. Samaan teemaan liittyy juttu kaukaisesta Aleksgiehtan kylästä ja sen asukkaista. Piitimen saamen kulttuuriperintöä digitalisoidaan ja käytössä olleiden luonnonyrttien nimistöä laaditaan. Ennenkuin perintö katoaa ihmisten vanhetessa ja kuollessa. Lehdestä saa luke myös näistä.
Sarjatuotanto aloitettiin ja sen jälkeen kun Ruotsin tekniikan maailmassa oli juttu Härkenistä neuvottelut Huskvarnan kanssa massatuotannon siirtämisestä tunnetun tuotemerkin suojiin aloitettiin. Amerikkalaiset kuitenkin vetivät välistä eikä kieltämättä kömpelö lumikone pystynyt haastamaan jenkkien modernien moottorikelkkojen alkumuotoja.
Arjeplogin moottoroituja lumiahkiota valmistettiin kaiken kaikkiaan alun toistasataa kappaletta. Vimeiset Härkenit tulivat markkinoille 1965.
Veritie Lahteni iohdattaa minut Ruotsin läpi Norjaan. Laskeudummme Junkerdalenin kautta ranikolle ja jatkamme pohjoiseen. Siellä Rognanin kunnassa sijaitsee saksalaisten miehitysaikana jugoslavialaisilla sotavangeilla pakkotyönä rakentama veritie, Blovegen. Nimensä tie sai Marjan Banjacin saksalaisen vartijan luodista kuiviin vuotavan veljensä verellä tietyömaan kallionleikkaukseen maalaaman ristin mukaan. Kuulema risti vuotaa verta ja pysyy kirkkaan punaisena. Alueella on veritiemuseo. 
Hopeatie, Silvervägen on nimetty Ruotsin ja Norjan rajaseudulla sijainneen Nasa- vuoren alueella olleen hopeakaivoksen ja siellä louhitun hopean ja lyijyn kuljetusreittien mukaan. Ruotsi tarvitsi suurvalta-aikanaan rahaa paikatakseen sotien raunioittamaa talouttaan. Kaivos perustettiin. Sen työntekijät olivat lähes pakkotyönomaisessa suhteessa ja väkisin rekrytoituja. Useimmat heistä saamelaisia.
Malmi kuljetettiin poroilla Pohjanlahden rannikolle Skellefteån satamaan. Malminkuljetukseen käytetyistä ja muistakin ahkioista löytyy tarinaa minulle muutaman päivän tiiviin perehtymisen jälkeen klassikoksi muodostuneessa lehdessä. Malmin louhinta oli kolonialismia räikeimmillään. Oman maan sisällä. Hopeatie on haihduttanut pimeän puolen ja antanut nimensä monelle yritykselle ja tapahtumalle. Nimen historiaan, traagiseen ajanjakson Arjeplogin tarinassa pääsee tutustumaan Silvermuseet museossa. 
Järvet. Saan lukea Arjeplogin olevan eläväinen suuri kunta, kahden suuren järven Skellefteåjokeen virtaavien Hornavatnetin ja Uddjauren lapsi. Hornavatn on Ruotsin syvin ja Uddjaure puolestaan laaja ja hyvin kalarikas matala hieman Saimaan järviin verrattava säännöstelty allas.
Hornavatn on aiemmin ollut merkittävä liikenneväylä ja kala-aita. Nykyään sisävesiliikennettä ei juuri ole, mutta järvillä touhutaan kalastuksen lisäksi paljon varsinkin talvisin. Kun saksalaiset autojätit kulkuneuvojaan, moottoreita ja renkaita sekä hallintalaitteita talviolosuhteissa jääradoilla testaavat.
Testaustoiminta on vilkastuttanut kunnan matkailua ja tarjonnut työpaikkoja monille. Uusi hotellikin pärjää majoittaessa toista tuhatta kansainvälistä insinööriä ja mekaanikkoa talvikauden ajaksi. Silverhatten hotellissa ryhmänikin yöpyvät. Saksan vaikutus näkee huoneissa vaikkapaa saksankielisinä tv kanavina.
Arjeplogin lukio on kytketty mukaan. Koulussa saa normaalin opetuksen lisäksi koulutusta autopuolen juttuihin, perehdytystä talvitestaukseen Ja samalla valmiudet työllistyä alalle tulevaisuudessa . 
Mainokset Silvervägen rahoitetaan ilmoitusten ja mainosten avulla. Kunta osallistuu sen painatus kustannuksiin. Laatuun on satsatu. Mainokset ovat erinomaisesti laadittu. Monennäköisiä esitteitä, lehtisiä ja lappusia, vihkoja olen nähnyt. Harvoin näin tasokasta. Esimerkkinä voisi mainita tapas ravintola Krajan mainoksen. Se käy kunnianosoituksesta pohjoisen puhtaille raaka-aineille. Kaloille, marjoille yrteille ja riistalle. 
Pohjoisten vesien Greta Garbo
Harjus, hauki, ahven, rautu ja taimen ovat aina olleet luonnonmarjojen, riistan ja porojen lisäksi tärkeä osa Arjeplogin omavaraiselämää , tärkeimmät saaliskalat arktisessa selviytymisessä. Nykyään kalastus on yhä enemmän elämyspohjaista. Siihen puoleen sain uppoutua Håkan Stenlundin mukaansatempaavassa artikkelissa Fiskedrömmar i Arjeplog.
Kuinka kauniisti ja kunnioittavasti hän retkistään ja saaliskaloista kirjoittaakaan. Kolme suosikkia rautu, harjus ja taimen saavat pääsosan.
Harjus on Håkanin mukaan timjamille tuoksuva aurinkokala, virtavesien hillitty kaunotar jonka purjemainen selkäevä lumoaa,hohtaa spektrin kaikissa väreissä auringon säteiden tunkeutuessa saaliskalan evän läpikuultavan ihon läpi. 
Taimen puolestaan on opportunisti.Viihtyy kaikissa kylmissä vesissä. Se on järvien ja jokien valtias. Voimakas taistelija, joka usein selviytyy kaksinkamppailusta perhokalastajaa vastaan voittajana. Monet ovat kerrat . Yksi on muistissa päällimmäisenä. Se veden pinnan rikkonut, ilmaan hypännyt ja siellä perhon irti ravistellut suurtaimen . Se on uniin tullut. Vaikka hän samoille vesille on kerta toisensa jälkeen uudestaan palannut toista kohtaamista juuri tämän jätin kanssa ei ole vielä tullut . Ei vielä...
No entäs sitten rautu. Rautu on minullekin jotain erikoista, sen väritys, sen mystisyys ja sen historiallinen viesti jääkauden jälkeisestä ajasta. Talven rautupilkintäjakso on vuoden parasta aikaa , rautuaika on laatuaikaa. 
Håkanille rautu on tavoitelluin saaliskala. Monien tarinoiden lähde. Suurrautu, oikea jätti, joka nappasi perhoon, mutta silleen kevyesti. Ettei koukku suupieleen uponnut. Sitten se nousi pintaan näyttäytyi, katsoi kalastajaa, sylkäisi perhon pois ja katosi. Eikä enää palannut.
Sellainen on rautu, pohjoisten tunturiylänköjen vesien Greta Garbo. Kukas muukaan kuin mykkäelokuvien aikaan maineeseen ponnahtanut jumalainen Greta sopisi kuvaamaan maailman ylivoimaisesti kauneinta kalaa. Ollaanhan Ruotsissa ja perimmäisten kysymysten äärellä.
-lauri-
Ingen kommentarer:
Legg inn en kommentar