Tunnissa koko Atlantti. Varttitunnissa meidän kylä

   Vastaa kyllä- kaikki muut vastaukset tarkoittavat ei.

Viime maaliskuussa minulle soitettiin. Saksalainen elokuvayhtiö  tarvitsi apua. Ohjaaja, kuvaaja ja droonin lennättäjä ja oslolainen yhteyshenkilö tulevat lyhyellä varoitusajalla. Kuvaamaan otoksia maailman meriä käsittelevään dokumenttiin. Heillä on tukikohta Støn kylässä, kämppä vuokrattuna. Tulevat huhtikuussa

Työni olisi löytää kalastaja, jota haastatella ja jonka mukana ryhmä  pääsisi merelle. Minun pitäisi myös järjestää tapaaminen sellaisen paikallisen kanssa, joka voisi kertoa kalastajakylän  historiasta ja nykypäivästä. Mielellään saisi olla merikarhun näköinen.

Tiimi tarvitsisi mielenkiintoisia kohteita kuvauksiin ja kuvausten lomassa. Ehkä muutakin apua. Oppaana olisin yhteyshenkilö, seuralainen, jonkun sortin eskortti.

Tuollaiseen tiedusteluun ei voi vastata muuta kuin kyllä. Ei saa epäröidä. Olin oppinut edesmenneeltä kippariltani että pohjoisessa on vain kaksi vastausta kysymyksiin voitko? Käykö sinulle? Onko mahdollista ?

Ensimmäinen vastaus, se oikea, on kyllä. Kaikki muut vastaukset, jahkailut, epäröinnit, miettimisajat  ovat vääriä, tai ainakin ne  tarkoittavat samaa kuin ei. 

   Sigrun

Ohjaaja Sigrun lähetti sähköpostia. Kertoi projektista ja linkitti aikaisempia tuotoksiaan. Selvisi, että hän oli tehnyt ansiokkaita dokumentteja.  Berliinistä, Pariisista  ja Dresdenistä. Islannista ja Norjastakin. Sigrun kysyi olenko käytettävissä. Soittaisi  ja kertoisi tarkemmin jos olen.

Kirjoitin  suostuvani ja odottavani  yhteydenottoa.

Vastattuani googletin lopun päivää  ohjaajaa ja tuotantoyhtiötä. Terra X sarjaa. Etsin kaiken mahdollisen. Nykyään se on helppoa.  Katsoin myös saksaksi päälle puhuttuja  dokkareita.  

Sain vaihtelua sateisen alushousupäivän sisärutiineihin. Kahvin juontiin, naposteluun ja  Midsomerin murhien uusintana näytettäville jaksoille. Toisen maailmansodan ratkaisutaisteluille. Saksalaisten vastahyökkäys Ardenneilla sai odottaa.

Innostuin. Varsinkin Terra X sarjan  jakso yksi päivä Dresdenissä vuonna 1946 teki vaikutuksen. Siinä seurattiin päivän ajan dresdeniläisen leskinaisen, fiktiivisen Ellin, elämää tuhotussa kaupungissa. Hän oli yksi sadoista raunionaisiksi kutsutuista. He herättivät Dresdenin henkiin, puhdistivat liittoutuneiden  maan tasalle terroripommittamien rakennusten tiilet laastista vapaiksi. Vasaralla ja taltalla. Neuvostoliittolaisten miehittäjien vahtiessa.

Haltioiduin. Tuollainen ohjaaja osaa taatusti tehdä meidänkin syrjäisestä universumista kunnon tarinan

  Kala  on viljamme. 

Sitten Sigrun soitti. Puhelumme kesti pitkään, lähes tunnin. Ulkomaan kielellä tuntemattoman kanssa. Melkoinen saavutus maatiaiskalastajalle. En jännittänyt. Kerroin kaiken mahdollisen itsestäni, kylästä, turskasta , kalastuksesta, siitä mikä kerrottavissa oli. Vastailin kysymyksiin ja kyselin itse. 

Sigrun sanoi sarjan ideana olevan kertoa merien tarina.  Niiden merkitys ihmiskunnan historialle, kulttuurille ja taloudelle. Ensimmäisen jakso on meidän omasta  merestä ja nimeltään Atlantika. "Norjan osuus tulee varmaan  heti alkuun, tuskin enempää kuin vartti. "Ajattelin. "Ja sen takia tulevat tänne viikoksi ohhoh "

Pääosassa olisi luonnollisesti vaellusturska eli skrei.  "Turska on leipämme-ilman sitä me  kärsimme " kirjoitti pohjoisen skaldi rovasti ja runoilija  Petter Dass aikoinaan. Satoja vuosia vanha slogan olisi mielestäni  hyvä lähtökohta dokumentille. 

   Åge ja minä

Täysi rähinä päälle. Piti tavoitella kalastajia, perinteisiä siimakalastajia. Saada kiinni joku, jolla olisi kiintiötä jäljellä. Joku, joka suostuisi kuvattavaksi ja haastatteluun ja ottamaan saksalaiset  merelle. Tehtävä ei ollut helppo. Turskakausi oli ohi. Suurin osa kiintiönsä pyydystänyt. Lomille lähtenyt. Tänne Barentsin mereltä kutemaan tulleet , hengissä säilyneet, kymmenet miljoonat vaellusturskat nekin takaisin syönnösalueilleen uineet. Vain rippeet olivat jäljellä.  

Onneksi oli olemassa hyvä ystäväni ja kollegani Åge. Hänet tiesin, häneen luotin. Hänen kanssaan olin sinipallasta kahtena kesänä pyydystänyt. Valasdokkarissa mukana ollut. Tuttu homma nämä filmintekijät.  Åge lupautui. 

Kuitenkin sillä ehdolla, että minä puhuisin, olisin se haastateltava. Åge voisi viedä  koko porukan, sään niin salliessa, merelle siimoja nostamaan. Suurta turskasaalista  hän ei luvannut, jokusen laihtuneen ja kutunsa kuteneen, skråpeksi kutsutun, kuitenkin.

 Tarinoiden Stø.

Ketään halukasta, joka olisi valmis kalastajakylän nykyisyydestä ja historiasta kertomaan, ei löytynyt. Kyselin ja maanittelin.  Lupailin vaikka mitä. Moni kuten kipparini Harry, Lars ja Kristian olivat toisella puolella.  Vaikka kalastajakylä on satojen tarinoiden  ja tarinankertojien kehto, olin ilman päähenkilöä. Olkoon niin. Katsotaan mihin se tilanne kehittyy. Voinhan minäkin.

Muutenkin koko homma näyttää menevän improvisoinniksi. Saksalaisten olisi pitänyt tulla kahta kuukautta aiemmin. Kutuaikaan. Eikö ne sitä tajunneet. Kummallista. Miten ne sillä lailla. Yleensä ovat viimeisen päälle. Ehkäpä savolainen sanonta "Kaikkee se saksalainen keksii " toimii.

                                        Kalastajakylä

Kuvausporukka  saapui iltapäivällä. Tapasimme satamassa. Esittelin hiljaisen uinuvan kalastajakylä Støn. Sen  laivat, kalanvastaanoton, laiturit ja jällit eli kalankuivaustelineet sekä koukutustuvat, kveeniksi syöttipuurat. Siellä siimat selviteltiin ja syötitettiin.  

Kylmiöt, pakkasvarastot ja kalastajien kahvila tulivat myös tutuksi. Tämä  oli minulle tuttua, perussettiä, rutiinia. Samalla tavalla olen  vuosien mittaan kymmenet  eläkeläisryhmät Støhön, ainutlaatuiseen, Norjan tärkeimpään  ja autenttisimpaan  siimakalastuskylään, omaan universumiini,  johdattanut.

Kävimme myös Pohjois-Norjan  vanhimman puukirkon pihassa ja läheisellä kukkulalla olevalla hukkuneiden kalastajien muistomerkillä. Muistomerkillä en puhu. Siellä olen hiljaa. Näytän paikan. Osoitan kunnioitusta poismenneille kollegoille.  

  Jumala loi turskan. 

Opastuksessa on tärkeää erottaa fakta ja fiktio. Hyvä tarina, muistelukset, omat ja muiden kokemukset elävöittävät faktaa. Ihmisten käyttämät sanonnat, fraasit, kiteyttävät. Käytän paljon kalastajan urani aikana kuulemiani sanontoja. Sijoitan ne sujuvasti kertomuksiini. Sisäistettyäni ne ovat osa tarinaani. Osa oppaan työkalupakkia. 

Sigrun ja muu ryhmä olivat kiitollisia kuulijoita, uteliaita tietämään myös elämästäni. Tottakai olin otettu. Se on mielestäni eri asia kuin olla imarreltu.  Kyläkierroksella viettämämme aika ja sitä seurannut illanvietto valoivat yhteytemme perustan, loivat hyvän pohjan seuraavien päivien touhuille. 

Ammattilaiset osaavat luovia, improvisoida, nähdä mahdollisuudet. Silloinkin kun kaikki ei mene käsikirjoituksen mukaan. Kaikki ei todellakaan mennyt. 

Turskasta lähdetään. Norja osuus rakennetaan sen ympärille. Turska on ollut  ja on kaikki. Valuutta ja ruoka. Tuhansia vuosia. Ilman turskaa Stötä ei olisi, ihmiset eivät täällä asuisi. Heti kun sää sallii lähdetään merelle. Saadaan se alta pois. Ehkä joku turskakin.

  Merelle

Toisena päivänä Åge oli valmis. Laiva odotti. Siimat meressä. Huhtikuussa turskakauden jälkeen kalastetaan koljaa ja muita kaloja. Siimat eivät ole samoja kuin kututurskan pyynnissä. Ei Ågellakaan. Pohjaan laskettavat koljasiimat saivat kelvata, kuvata välivedessä kalastavia kelluvia turskasiimoja.  Sigrun, kuvaaja ja minä läksisimme mukaan Ågen 11-metriseen. 

Lastasimme laivaan melkoisen elokuvastudion. Kamerat  lisävarusteineen olivat satojen tuhansien arvoiset. 

Tehtäväni merellä oli suorittaa kaikki käytännön aputyöt, saaliin verestyksestä ja ruumaan lastauksesta  siimapönttöjen käsittelyyn. Ja Ågen sätkän sytyttämiseen. Kuitenkin niin,  että olin poissa jaloista, etten missään  näkynyt. Kameran tielle eksynyt.

Merellä kuvattaisiin yksin kalastavaa Ågea laskemassa ja nostamassa siimoja. Ilman häiritseviä tekijöitä.  Sigrun oli  niin päättänyt. Minulle  parin sekunnin näkyvyyden miettinyt. Se selvisi valmiista dokkarista. Olin  merelle katseleva, sinne  haikaileva, kahvia mökissään ryystävä, työkyvyttömyyseläkkeellä oleva kalastaja. Todenmukainen henkilökuva. Valitettavasti. 

Kalastuksen vaiheet  saatiin purkkiin, suuri turskakin ja siimannoston syvin olemus. Itse kääritty sätkä suussa  siimaa nostava, kalakirvestä käyttävä merielämästä nauttiva Åge. Tätä hän on tehnyt koko ikänsä. Tästä hän nautti. Sen piti näkyä. Ja se näkyi. 

  Kiveen hakatut

Hukkuneiden kalastajien muistopaasi, upea obeliski, nousi  yllättäen dokumenttiin, otti paikkansa. Sinne menimme uudestaan heti kalastusreissua seuraavana päivänä. Heti siiman syötityksen kuvausten jälkeen. Tarkkojen ohjeiden mukaan olin  kuvattavana milloin milläkin puolella muistomerkkiä. Myös liikkumatta. Sää sattui suosimaan,  valo oli sopiva, saimme melkein auringonpaistetta. 

Muistomerkin historia kosketti kuvausryhmää . Se kun pystytettiin miehitysaikana vuonna 1941. Kaikki kokoontumiset olivat silloin kiellettyjä tai luvanvaraisia. Minkäänlaisia isänmaallisuuden ilmauksia ei sallittu. Yhdistystoiminta oli jäissä. Yhteydet ulkomailla olivat suuria rikoksia. Radiot takavarikoitu.

Jostain syystä saksalaismiehittäjät kuitenkin sallivat kalastajayhdistykselle muistomerkin pystyttämisen. Siitä tuli suuri tapahtuma. Tuhansia kuntalaisia saapui koskettavaan tilaisuuteen. Hartaaseen juhlaan läheisten  ja ystävien muistoa  kunnioittamaan. Mutta myös joukkovoimaa miehittäjille näyttämään. Vastaavanlaisia hiljaisia mielenilmauksia nähtiin häissä, ristiäisissä ja hautajaisissa.

    Haastattelu

Paikallisten, siis syntyperäisten kalastajien puuttuessa, jouduin haastateltavaksi. Sigrunilla oli  pohjatyö tehtynä. Hän tiesi  jo taustani keskustelujemme perusteella  ja osan siitä mitä dokumentissa kertoisin. Miten kysymyksiinsä vastaisin. 

Kuvauspaikka  oli torppani tontilla sijaitsevá mökki. Turvallinen tila, kuten nykyään on tapana sanoa. Hän haastattelisi  englanniksi ja minä vastaisin suomeksi. Niin on luontevinta, kuulin. Saisin käyttää äidinkieltä, sydämen kieltä. Norjalainen villapaita päällä. Lillehammerin olympialaisten mallilla käsityönä tehty, Henningsværin kirpparilta . 

Otti oman aikansa tehdä järjestelyt. Saada valaistus kuntoon. Sopiva tuli takkaan. Ja minulle luonteva olo. Alkuverryttelynä juteltiin niitä näitä, keskusteltiin englannniksi.  Kuvaaja etsi sopivia kuvakulmia. Kamera kävi jo siinä vaiheessa.

Haastattelun aikana selailin poikani, Sigrunin pyynnöstä, printtaamia vanhoja valokuvia ja join kahvia. Liian kuumaa ja mustaa . Kupista nousevan höyryn piti näkyä, muuten ei kuvaus onnistuisi. Kaikkeen sitä joutuukin. Minä  juon kahvin haaleana ja maidolla 

Välillä siirsin katseeni Sigrunista vuonoon. Ihan ilman pyytämättä. Suoriuduin hyvin, kuulin. Ja tiesin sen itsekin. Olimme perimmäisten kysymysten äärellä. Olin avannut oven yksityisyyteeni, intiimille alueelle minne ei yleensä tulla. Kerroin asioita joista en kenelle tahansa avaudu.

                                         Hierua eli laskuvesiranta

Haastatteluun meni puoli päivää. Alkuiltapäivä  sen jälkeen kului mökin edustan laskuvesirannalla. Vanhasuomeksi eli kveeniksi hierualla. Siellä tallustelin ohjeiden mukaan. Drooni pörräsi, tuli edesstä ja tuli takaa. Hitaasti ja nopeasti. Oli yläpuolella. Kuvasi eri vinkkeleistä. Uudestaan ja uudestaan.

Poimin Islannin simpukan kuoria ja korallin kappaleita, katselin merelle. Kävelin suuntaa muuttaen niin, että vesi loiskui. Simpukkakorallihiekalle ja välillä kuiville jääneiden levien seassa. Lopulta syvemmälle. Niin syvälle kuin kumikenkäni myöten antoivat. Pysähdyin kiven kupeelle. Jäin siihen mietteliäänä vuonoa katselemaan. 

Tein kaikkea sellaista mitä Sigrun  halusi. Mistä  saisivat leikattua muutaman minuutin verran valmista kamaa haastattelun taustalle. Monta kertaa mietin kuinka kauan vielä. Huhhuh, Väsytti. Sellaista se on sydäntautisella. Ei oo entisellään... 

Tarvitsin pienet tirsat ennen yhteistä illallista. Muut menivät  jälleille kapakalaa ja turskan päitä kuvaamaan. Sen ne saisivat tehdä ihan itse, omin päin.

  Kaikki ovat tärkeitä-jokaiselle on paikka.

Støn kalastajakylälle leimaa antava piirre on yhteisöllisyys. Täällä jokainen on tärkeä. Jokaiselle on oma paikka ja tekemistä. Lapsista eläkeläisiin. Myös muualta tulleille. Integroituminen on onnistunut Asukkaista neljäsosa on maahanmuuttajia. 

Vaikka vilkas kalastussesonki oli ohi ja Stö hiljennyt, kyläläiset oli saatava mukaan. Se onnistui kylätoimikunnan kautta. Lyhyellä varoitusajalla järjestettiin grillijuhlat. Nuhruisena koleana huhtikuun iltana. Tuotantoyhtiö sponsoroi juomat ja ruoat. 

Joulujuhlista jäänyt joulukuusi ja nopeasti haalittuja risuja  ja jätepuutavaraa  pistettiin kylätalon rannassa roihuamaan. Ehkäpä siitä hätäisesti järjestetystä illanvietosta tulee kylällemme uusi perinne lukuisten entisten lisäksi. Talven lopettajaiset. 

  Mennyt maailma

Viikko meni nopeasti. Kuvausryhmä oli tyytyväinen. He saivat tarvittavan materiaalin. Turskasta elävän tehokkuuden ja markkinatalouden vaatimusten paineissa sinnittelevän perinteistään kiinni pitävän siimakalastuskylän. Palasen mennyttä maailmaa. Osaksi Atlantin  kokonaiskuvaa.                                                                                               -lauri-

JK. Dokumentti sai ensi iltansa Saksan teeveessä muutama viikko sitten. Sen näki yli kolme miljoonaa saksalaista. Sen voi googlettaa esimerkiksi sanoilla   Atlantika Ozean der Sturme