Morgenstjerne 3.lokakuuta. Tuuli etelänpuolelta 13m/s .Sadetta. Lämpötila 6 astetta. Ensilunta ei läheisillä kiirunavuorilla vieläkään näy,vaikka vuorten asukki on siihen valmis, lähes valkea. Olemme vetäneet yhden parinsadan kilon apajan Ruijasta tulon jälkeen. Seuraavaa joudumme luultavasti odottamaan ainakin viikon. Nyt odotellaan.
Stø on ollut kotikyläni kohta kaksitoista vuotta. Yllättävän hyvin olen kalastajakylän vanhassa maailmassa viihtynyt. Erinomaisesti sen merkilliseen elämään sopeutunut. Ja pinttymien kanssa pärjännyt. Omien, mutta varsinkin kalastajien.
Alussa merkilliset säännöt, tavat ja uskomukset tuntuivat lämpimikseen heitetyiltä. Taikausko kummalliselta. Eihän nyt kukaan tosissaan voi vaatia että laivassa ei saa syödä vohveleita, sinne ei mennä repun kanssa, eikä hevosista tai muista kavioeläimistä ole merellä ollessa soveliasta puhua.
En voinut käsittää miksi riisi ja makaroni eivät ole oikeata kalareissujen laivaruokaa, eikä varsinkaan riisipuuro . Sen keittäminen on pahinta. Se tietää epäonnea. Neljä vuotta sitten Mehamnissa minun teki mieli riisipuuroa. Keitin itselleni pienen annoksen kaupan valmispakkauksesta. Ei olisi pitänyt. Sitä puuronkeittoa seurasi kalastajanurani pisin maissaolojakso. Kuusitoista vuorokauttta odoteltiin merelle pääsyä. Ensiksi sen takia, kun päätös laivallemme ostetusta lisäkiintiöstä viivästyi. Ja sen jälkeen oli itämyrskyn vuoro pitää meidät aloillaan.
Kippari ja sen kaverit ovat pitäneet huolta, että Mehamnin maissaoleilu ei minulta unohdu.
Alussa tuntui kohtuuttomalta syödä perunoita joka päivä ja kalaa vähintään viisi kertaa viikossa.
Nyt olen tottunut. Nyt se on itsestäänselvää. Enää ei tule mieleenikään nauttia kiellettyjä herkkuja silloin kun kippari asuu laivassa, silloin kun ollaan kalassa.
Vapaa-aikanani, niinkuin nyt, tulkitsen sääntöjä väljemmin. Silloin kalan kanssa lisukkeena on riisi. Nautin enemmän kasviksia ja sieniä sekä kokeilen uusia ruokalajeja. Syön myös kalastajakylälle harvinaisia keittoja ja laatikoita. Sekä muita eksoottisia herkkuja.
Mutta silloinkaan täällä ei näy reppuja, ei nautita vohveleita, eikä kapyysissä keitetä riisipuuroa.
Jos uskomukset ja suoranainen taikausko joskus ärsyttävät, niin kipparin välittämiin vanhan kansan ennustuksiin olen oppinut luottamaan. Kipparilla on taito nähdä, tulkita eläinten käytös, havaita meren muutokset.
Itsekin alan tajuamaan. Ensiksi sen, että ymmärrys ei ole mikään suoritus. Sitä ei voi perustella. Syitä ei tarvitse tietää. Suotta on kysyä miksi. Pitää vaan uskoa että niin on.
Riittää kun siltä tuntuu.
Me läksimme Mehamnista yllättäen . Jokin kalojen käytöksessä oli signaali. Uusi kuu oli tulossa ja meri kummallinen. Otimme kurssin länteen. Tarkoituksemme oli kalastaa seitiä paikalla, jossa se oli edellisenä päivänä oleillut. Niin suurin joukoin, että nuottalaivat saivat ennätyssaaliita.
Meidän tullessa Nordkapin tienoille mitään ei näkynyt. Ruudulla ei ollut havaitavissa minkäänlaisia pilkkuja. Ei edes heikkoja merkkejä. Myös seuraava matalikko oli tyhjä. Kala oli sieltäkin hävinnyt.
Minusta olisimme voineet mennä muutamaksi päiväksi Skarsvågiin, tai miksi ei mielenkiintoiseen Gjesværiin. Olisimme voineet jäädä odottamaan. Ehkä seiti pian palaisi.
Kippari otti hyvän asennon mukavassa tuolissaan, tipautti hollannikkaansa , nosti jalkansa kojelaudalle ja naputteli automaattiohjaukseen kurssin kotia päin. Lehtienpudotusviikko,ensimmänen kunnon syysmyrsky,oli tulossa. Sen alta oli päästävä pois.
-lauri-
