Puolessa välissä matkaa, keskiyöllä, tuli tähystäjältä hälytys. Ampuja juoksi alusvaatteisillaan harppuunansa taakse. Me muut kerkesimme pukea. Neljä vasikkaa se aamuyön kuluessa ampui. Muutamassa tunnissa lahtasi. En muista kerkesikö välillä edes öljyhousut jalkaan vetää.Seuraavan päivän olimme savotan jälkitilassa,veren huumassa. Lihat paloittelimme kannella jäähtymään. Meren pinta oli lahtivalaan ruoasta, siitä äyriäisestä, ruosteenpunainen. Kippari suuntasi kohti Tromssaa.
Siimakalastaja 65v.
- Silli oli vähissä ja vuono täynnä miekkavalaita. Saaliissa ei ollut kehumista. Kalastajat syyttivät valaita, vaikka ei kai se sillin katoaminen niiden syy ollut. Nuottamiehillä oli huonot tienestit jo toisena sesonkina ja hermot pinnassa. Kippari päätti, että mennään avuksi. Ajetaan valaat pois. Ammutaan vaikka joku. Kerkeämme me lahtivalaat saada, ovat jo vuonossa.
Minusta siinä ei ollut mitään järkeä, eihän kukaan miekkavalasta syö, ei sitä saa myytyä. Liha on kuulema sillin rasvalle maistuvaa.
Leipätyömme pitäisi keskeyttää. Pelkkää miinusta sellainen. Niin ajattelin. En tietenkään sanonut. Kipparia ei uhmata. Sanansa on enemmän kuin laki.
Olin taitava ampuja. Vaikka olin nuorin, olin kaikista paras. Ohilaukauksia ei uralleni mahtunut, ei niihin ollut varaakaan. Räjähdyspanos oli sen verran kallis.
Kun tulimme Länsivuonoon kippari komensi minut asemiin. Heti ensimmäisestä laumasta ammuin suurimman. Helppo homma, koko lauma ui meidän luokse. Pojat vinssasivat ruhon kannelle ja leikkasimme muutamia satoja kiloja parasta selkälihaa omaan käyttöön. Loput heitimme mereen.
Miekkavalashomma jäi lahtivalaiden ilmaannuttua. Pääsin oikeisin töihin. Saimme muutamassa päivässä laivan täyteen.
Seuraavana vuonna miekkavalaat rauhoitettiin. Ampumani uros jäi sitten viimeiseksi Norjassa laillisesti tapetuksi. Pääsin valaanpyynnin historiaan. Sen historiallisen valaan lihat jäivät maistamatta. Ei tehnyt mieli.Muutaman vuoden päästä lahtivalaskin rauhoitettiin vähäksi aikaa. Minä pysyin meritöissä. Menin nuottalaivalle turskan, koljan ja seitin pyyntiin.
Nuottakalastaja, valassafarikippari 63v
-Kippari antoi meille perunanistutusloman. Seilasimme kotiin. Ensiksi veimme kahdeksan tonnia nuorta lahtivalasta Skrovaan. Sitten jatkoimme Svolværiin laituriin. Ruuman pestyämme saimme kolmen päivän vapaan. Otin kotiin vietäväksi muutaman kilon parasta, omassa veressään mureutunutta selkää.
Meidän talo oli Austnesfjordin pohjukassa. Perunapelto rannassa. Se oli hyvä, lämmin rinnepelto. Siihen oli lyhyt matka kantaa maatunutta levää lannoitteeksi.Kun tulin kotiin huomasin isän muokanneen palstan. Näin ihmisiä, ja poliiseja. Ja yksitoista miekkavalasta melkein kuivalla maalla.
Hipit tai sellaiset kantoivat vettä, kastelivat valaita. Yrittivät räteillä pitää ne märkänä. Saivat muutaman vasikan kammettua irti. Se oli turhaa , eivät poikaset lähde aikuisten luota minnekään. Tulevat takaisin.
Poliisien mielestä valaat piti lopettaa, päästää kärsimyksistään.
Isä sanoi että meidän rantaan ei valaita ammuta. Jäävät vielä siihen haisemaan.
Läksimme isän kanssa laiturille, irroitimme isän laivan ja ajoimme valaiden luo. Maissa olevien avustuksella saimme köyden silmukan suurimman naaraan päähän etuevien eteen. Kun hinasimme valaan ulommaksi se kääntyi ja silmukka irtosi itsestään. Samalla tavalla vedimme loputkin avoveteen.
Ne tekivät siitä iso jutun. Pohjois-Euroopan suurin valaiden pelastusoperaatio, lehdet kirjoittivat, televisiossa ja radiossa se mainittiin. Myöhemmin oltiin miekkavalaskirjassa. Isä ja minä ja laiva. Terje ja muut, hipitkin.
Seuraavana päivänä saimme perunat istutettua ja kesän ensimmäiset valaspihvit grillattua. Sitten oli mentävä töihin Porsankiin ja kauemmas. Vuosi oli yksi parhaita, lihan hinta kohdallaan. Muutaman vuoden päästä lahtivalas rauhoitettiin ja oli pakko hommata oma laiva ja alkaa verkkokalastajaksi. Sittemmin rauhoitus peruttiin, mutta olin jo tottunut verkkomiehen elämään.
Verkkokalastaja, ravunpytäjä 66v
Wau Avletto😍
SvarSlettKiitos kalamuija :)
Slett