Mesto, tauro ja kuteneet siiat

Käypäläisen Pohjola Osa VI

Alta 23.10.2025

Scandic hotellin aulassa annetaan Kalotin rajaneuvonnan toimesta magneettinapin  avulla rinnukseen kiinnitettävä kolmen valtakunnan upea pinssi ja kaulaan roikkumaan laitettava nimilappu. Sitten on vuorossa yhteinen lounas ja seminaarin tervetuliaissanat. 

Kahden päivän aikana käsitellään Integroitumista ja sellaista. Yritystoimintaa. Julkisia tukimuotoja. Koordinointia. Yhteistyötä yli rajojen. Projekteja. Vaikka mitä upeaa. Rajaesteiden haasteet ja europassi työntekijöille ja työn tarjoajille nousevat myös pöydälle.

Miten pitää väki pohjoisessa? Miten saada tänne muuttamaan ? Ja täällä pysymään? Työvoimapula on tosiasia. Myös Suomessa. Muualta tulijoita tarvitaan. Mediassa jatkuvasti esillä olleita maahanmuuttajia. Ilman heitä, jopa ihan Euroopan ulkopuolelta tulleita ei pärjätä. Ei edes Suomessa. Eikä varsinkaan Suomessa, missä väestön ikäjakauuma on pohjolan heikoin.

Lapsiperheitä on pohjoiseen saatava. Nuorempia kuin minä. Meistä eläkeikäisistä huolta pitämään. On siinä urakkaa. Esteitä on kuten Utsjoen kunnanjohtaja Päivi Kontio kertoi. Verotuksen vaikeus rajatyöntekijöille on Suomen pohjoisimmassa kunnassa suuri haaste. Suomen ja Norjan välinen taksisopimus on onneksi  eduskunnan  päätöstä ja tasavallan  presidentti Stubbin alekirjoitusta vaille valmis. Silloin saavat taksit kuskata asiakkaitaan rajan yli ja takaisin. Tietyin edellytyksin.

Upeita esimerkkejä onnistumisista Altan Scandicin seinälle heijastetaan. Åresta, Överkalixista ja Ruijan kylistä. Myös Suomen Kainuusta. Ja pohjanmaalta missä useassa kunnassa on lähes täystyöllisyys. Kirjoitan Suomen Kainuu  erotuksena ruotsalaisten Kainuusta, joka on  Kalixin ja Överkalixin seutukuntaa . Siellä virtaa Kaihnuunväylä. Sieltä ovat monet Altaankin muuttaneet. He, joita kveeneiksi kutsuttiin.

Pakko uskoa, että vierastamani Power pointti tai joku sellainen on kätevä. Kelpaa heikommin näkevän  asioita suuresta  kuvasta sisäistää. Varmuuden vuoksi  etupenkistä käsin. Kahvia ja kahvileipää siinä samalla nauttia. 

Pääsin minäkin  esiintymään. Arin kanssa hänen  perustamastaan  facebook ryhmästä  Suuntana Pohjois-Norja, kertomaan. Olemme onnistuneet saamaan yli  satatuhatta pohjoisen Norjan palkisista kiinnostunutta suomalaista jäsentä. Viime aikoina myös norjalaisia. Se on valtava määrä. Yhtä paljon kuin suomalaisessa suuressa kaupungissa.  Sellainen vakuutti  järjestävän tahon. Kutsu tuli. Sellaisista kutsuista ei kieltäydytä. 

Kotiinviemisiksi kahdenkymmenen minuutin esiintymisestä tuli kokonainen paketillinen kveenikahvia.

Paras kotiinviemiseni on  Arin hotellin eteen parkkeeraaman Volvon viileään takakonttiin eilen illalla  yöksi jättämässäni matkalaukussa. Tänään seminaarin päätyttyä otan sen ja lennän Tromssaan. 

Huomenaamuna jatkan kotiin Gisløyalle. Puran laukkuni. Kaivan esiin Lillehammerin olympialaisten mallin mukaan  käsintehdyn villapaidan sisällä olevat pakastepusseihin, sanomalehtipaperiin ja pyyhkeisiin sekä villasukkiin pakatut neljä siikaa. Kaksi syötiin kuormasta.

Kalat ovat Kiirunan kupeeessa olevan Alttajärven leirintäalueen rannasta  tiistaina pyydystettyjä. Yllättäen jäätyneestä järvestä suurella vaivalla haettuja. Vielä maanantaina Alttajärvi lainehti. Oletin samaa tiistaista. Olin väärässä. Kaksisenttisessä jäässä soutamisessa on omat haasteensa.

Talvi yllätti kuten on tapana tällaisisa tilanteissa sanoa.

Talvi ei oikeasti  yllättänyt. Se tuli kuten kuuluikin. En vaan osannut luonnon merkkejä lukea. Toisin oli Paulaharjun aikaan, hänen kerätessään suomalaisten tarinoita Pohjois-Ruotsissa ja Ruijassa. Silloin elettiin luonnosta, luontoa tulkiten, sitä ymmärtäen, luonnon ehdoilla.

Siiat tekivät pitkän matkan .  Alttajärveltä autokyydillä  halki Ruotsin  Rovaniemelle saakka. Sitten Tapiolan asuinalueelle olevaan pakastimeen. Sen jälkeen jäätyneessä tilassa toisessa autossa tänne.

Paulaharjuun palatakseni juuri hänen kirjansa Kiveliöitten kansaa on minua näihin siikoihin inspiroinut. Ja rautuihin. Kyseessä on eräänlainen pakkomielle. Englanniksi sanotaan  to do.

Olen halunnut kalastaa kuin tarinoiden kalamiehet. Samoissa paikoissa. Samaan aikaan vuodesta ja samoilla menetelmillä. Olen halunnut  syödä samalla tavalla laitettua kalaa  kuin aikoinaan Kiveliöitten kansalla oli tapana.

Olen halunnut tehdä meskusta sekä tauroa ja nauttia herkullista mätiä. Niinkuin silloin ennen.

 " Otettiin talteen myös siian ja raudun suolet, heitettiin pataan, pieksettiin härkkimellä ja keitettiin sakea puuro, mesto. Ja se oli ruoka niin rasvainen, että puolet oli puuroa, puolet kuuta. Kun  sitä otti lusikkaan ei se kaivannut voisilmää, eikä mitään muutakaan. "

"Ja tauroa syötiin sekä myös mätiä. " 

 "Mätiä saatiin niin paljon, että kymmenin tuohiportein koottiin sitä tuomisiksi kotiväelle"

"Mutta vielä ankarampi oli jukkasjärveläisten syksyinen Tornionjärven pyytöretki. Lähdettiin perttulilta rauvun kuthuun ja rähjättiin kylmillä tunturiperillä mikkeliin asti "

"Kun tuli päiväpaiste, ja rautu maikkui kirkkaalla ulapalla, niin että toisinaan koko järvenpinta värisi ja sirisi kuin olisi vettä satanut, oli hauskaa — ja pian oli rasvaista rautua verkot täynnä."

Ei ollut rautua järvenpinnassa värisemässä. Eivät verkot täyttyneet. Kutu oli sekä raudulta että siialta  ohi. Mätiä sentään tuli reilun puolitoistakiloisen vatsaontelosta omiksi tarpeiksi. Sitä Tromssan lentokentän odotusaulassa huikopalana nautin. 

 

Meston keitto jää seuraavaan syksyyn . Kudusta toipuvat siiat  olivat nälissään itsensä  tankanneet. Suolensa täyteen pikku elukoita hottkineet. Ne olivat  mestoon kelpaamattoat . Samuli Paulaharjun kirjassaan mainitsemaa  rasvaakaan ei vatsaontelosta löytynyt.

                                                         Savuun menevät

Mutta kun tuli päiväpaiste, ja rautu maikkui kirkkaalla ulapalla, niin että toisinaan koko järvenpinta värisi ja sirisi kuin olisi vettä satanut, hauskaa — ja pian oli rasva