Viser innlegg med etiketten suppilovahvero. Vis alle innlegg
Viser innlegg med etiketten suppilovahvero. Vis alle innlegg

fredag 9. desember 2011

Morgenstjernen luontovuosi 2011 Osa1. Sienet kuukausittain

Sienivuoden avasi huhtasieni. Poimin niitä huhti-toukokuuussa.

Kesäkuussa löytyivät ensimmäiset punikkitatit.

Herkkutattien satokausi oli jaksottainen. Ensimmäinen sato keskikesällä. Toinen syyskuussa. Yksittäisiä vastanousseita yksilöitä löytyi vielä marraskuun loppupuolella.

Rouskuja löytyi paljon, myös kuvan karvarouskuja.

Kantarellit viihtyivät tänä vuonna myös normaalista poikkeavilla kasvupaikoilla. Poimin niitä vielä joulukuussa.

Vaalea orakas toi vaihtelua Suppilovahveron dominoivaan myöhäissyksyyn.

Suppilovahverosato oli kaikkien aikojen suurin yhden syksyn aikan keräämäni. Sadon laatu erinomainen.

Kaikki kuvat netistä, paitsi suppilovahverot ja herkkutatit itse kuvaamiani.

Gavlfjorden 9.12. Koillistuulta 12m/s. Pikkupakkasta. Selkeää. Täysikuu on paistanut koko päivän.
Etelätaivaalla on jonkinlaista auringon kajoa. Huomenna koemme täydellisen kuunpimennyksen. Meidän lisäksi ainoastaan Nordbøen on kalastamassa, uhmaamassa ankaria olosuhteita.

Toinen joulukuuta, viime viikon perjantai oli historialllinen päivä. Silloin kävin sienestämässä. Poimin yli kolme kiloa suppilovahveroita. Ja vajaan kilon kantarelleja. Sekä muutamia vaaleita orakkaita. Koskaan aiemmin en Norjassa asuessani ole käynyt niin myöhään sienimetsällä. Suomessakin joulukuun saaliit ovat olleet sammalikossa hyvin säilyneitä viikkojen ikäisiä vanhoja kantarelleja.
Viime perjantain sienet olivat suurimmaksi osaksi vastanousseita, kiinteitä yksilöitä.
Sienivuodestani tuli lämpimän syksyn ansiosta ennätyspitkä. Ja muutenkin poikkeuksellinen.

SIENIVUOSI TIIVISTETTYNÄ:

Huhtikuu: Huhtasieni.
Löysin ensimmäiset huhtasienet kalankuvaustelineen alta 28.päivä.

Toukokuu: Huhtasieni.
Kuukauden alkuviikkoina poimin lisää huhtasieniä.

Kesäkuu: Punikkitatti.
Ensimmäiset punikkitatit ilmestyivät juhannuksen jälkeen. Kausi jatkui syyskuun puolelle.

Heinäkuu:Herkkutatti.
Ensimmäinen sato herkutatteja nousi kuukauden alussa .Sesonki oli lyhyt ja sienet lämpimän sään vuoksi normaalia matoisampia . Karva- ja haaparouskuja löytyi kuukauden puolivälistä lähtien. Haperot ilmestyivät samoihin aikohin. Kantarellikausi alkoi myöhässä.

Elokuu:Rouskut.
Poimin kuukauden aikana yllättävän paljon rouskuja, myös kangas- ja voirouskuja. Rouskujen esiintymistä menneenä syksynä leimasi jaksottaisuus. Kausi jatkui paljon normaalia pidempään. Kehnäsieniä ei ilmaantunut aikaisempien vuosien tapaan. Kantarelleja löytyi yllättävistä paikoista. Ensimmäiset orakkaat poimin elokuun lopussa.

Syyskuu:Kantarelli.
Syyskuun kalastimme melkein kokonaan Mehamnissa. Luulin sienikauteni jääneen lyhyeksi. Idästä palattuemme kerkesin kuitenkin toisen sadon herkkutattien rääppiäsiiin, viimeisenä nousseita poimimaan. Kantarelleja löytyi muutamilla kerroilla ennätysmääriä. Karvarouskuja ja varsinkin haaparouskuja nousi koko ajan lisää.
Suppilovahveron satokausi pääsi käyntiin. Sieniä löytyi aivan uusilta alueilta ja todella paljon. Myös orakassaalis oli hyvä syyskuun lopun kiihkeinä sienipäivinä.

Lokakuu:Suppilovahvero.
Lokakuu oli selkeästi suppilovahveron.Niitä sain poimittua oikeastaan niin paljon kuin halusin ja jaksoin. Rajoittava tekijä oli kuivurin kapasiteetti. Myös kantarelleja ja vaaleita orakkaita löytyi ja paljon myöhäisiä herkkutatteja.Tein muutamia kangasrouskulöytöjä kuukauden lopussa.

Marraskuu: Vaalea Orakas.
Sienestys jatkui. Ensimmäistä kertaa Norjan aikanani marraskuun puolelle. Suppilovahveroita nousi koko ajan lisää. Keskityin usealla retkellä tietoisesti vaaleaan orakkaaseen. Hyvälaatuisisa nuoria sieniä oli mahdollista löytää vielä kuukauden viimeisinä päivinä. Pari muutaman asteen hallayötä ei keskeyttänyt sienten kasvua ja kausi näytti jatkuvan joulukuulle. Aivan marraskuun lopulla löysin vastanousseita, kiinteitä kantarelleja sekä herkkutatteja !!!!!

Joulukuu: Kantarelli.
Joulukuun sieneksi olen valinnut kantarellin. Tein toinen joulukuuta yhden lyhyen retken Støn lähialueen kuusikkoon. Oikeastaan vain siksi, että voin kirjata myös joulukuun sienestyskuukaudeksi. Poimin kaatosateessa ja kovassa tuulessa yli 3 kiloa suppilovahveroita. Hienointa oli löytää nuoria kantarelleja. Kantarellikaudesta tuli näin yli 5 kuukauden mittainen.
-lauri-

onsdag 23. november 2011

Häiriintynyt metsä. Kiusattu valas.

Mieluummin näin. (Kuva Ville Topias Ikkala)

Kuin näin. (kuva netistä)

Miten käy lempikuusikkoni kun se ei saa rauhoittua talven viettoon .

Sienikausi jatkuu epänormaalina. Tässä osa 20.11. poimimastani saaliista.

Eilisen 23.11. retken tulos.


Morgenstjerne 24.11. Lounaismyrskyä, viime yöksi luvattiin jopa 23 m/s. Arvioisin että nyt on enemmän. Huomiseksi ja lauantaiksi odotettavissa tätäkin rajumpana. Hirmumyrskyvaroituksessa on maininta ennätysaalloista ja poikkeuksellisen korkeasta nousuvedestä. Sadetta olisi tulossa huimat 30-50 mm. Myrskyn etenemistä ja valkeina vaahtoavia luotoja Støn edustalla voi seurata tästä.
Kalastuksessa on pitkä tauko. Laivat pysyvät maissa. Poikkeustila saattaa jatkua koko ensi viikon. Eilen uhmasin sadetta, kävin sienestämässä. Tein ennätyksen. Myöhäisessä ajankohdassa ja saaliin määrässä.

Morgan asia etenee. Miekkavalaan ystävät valtamerien kaikilla laidoilla ovat liikkeellä. Protesteja Hollannin hallitukselle ja oikeusistuimille lähetetään. Allekirjoituksia kerätään. Miekkavalas Morganin kohtalo on saanut luonnonystävät hereille. Vielä on mahdollista saada valas vapaaksi. Takaisin omiensa joukkoon.

Kun villieläimeltä riistetään vapaus se häiriintyy. Jotkut lajit sopeutuvat paremmin. Jotkut näyttävät viihtyvän. Tarhaeläimet saattavat elää pitkän elämän. Jopa huomattavasti pidemmän kuin lajitoverinsa vapaudessa. Pitkä elämä kahlittuna ei ikinä voi tarkoittaa samaa kuin hyvä elämä. Vaikka kuinka haluaisimme niin tulkita.

Morganin tapaus on törkeä. Elämänsä alussa olevalta miekkavalaalta viedään kaikki. Elämä typistetään puoleenkymmeneen tehokkaaseen vuoteen ahtaassa akvaariossa. Sinä aikana Morgan hauskuuttaa ja tuottaa iloa sadoilletuhansille, jopa miljoonille. Morgan on tärkeä. Sillä on tehtävä. Missio.
Rikkonaiset hampaat, jatkuva stressi, ankara koulutus ja surkean akustiikan seurauksena tuleva oman kielen menetys eivät näy loisteliaissa sirkusnumeroissa. "Ihanat valaat saavat sinut nauramaan ja huutamaan"
Me emme halua viedä lapsiamme katsomaan hyppiviä, tanssivia, pyöräileviä ja luistelevia joskus jopa jääkiekkoilevia karhuja. Sellainen barbaria kuuluu historiaan ?

Mutta valaat ovat eri asia. Niitä ei lasketa. Miljoonat tulevat kokemaan . Esitysten parissa viihtymään. Nöyryytettyjä ja sirkustemppuja käskystä kuuliaisesti tekeviä miekkavalaita ihailemaan.
Lora Parquen kotisivuilla ja fb:ssä kävijät jakavat unohtumattomat kokemuksensa.

Joskus äärimmelleen stressattu valas ei kestä. Sillä mustenee. Se hyökkää rakkaan hoitajansa kimppuun. Ja tappaa. Onneksi ihmisellä riittää ymmärrystä. Valaalle langetettua kuolemantuomiota ei panna täytäntöön. Eihän se tarkoittanut. Ei se pahalla.
Miekkavalas siirretään sivummalle vähäksi aikaa rauhoittumaan. Uusi kouluttaja hommataan.
Ja sirkus jatkuu.

Metsäkin voi häiriintyä. Jos metsän rytmi sekoitetaan. Jos sen ei anneta olla rauhassa, se alkaa käyttäytyä kummallisesti. Oireilla.
Koko lokakuun ja marraskuun jatkunut lämpöaalto herätti talvilepoon vaipuneen kuusikkoni. Puolukat alkoivat kukkia. Kärpässienet ja herkkutatit nousta uudestaan. Myöhemmin ilmaantuivat kantarellit ja vaaleat orakkaat. Suppilovahveroiden satokausi jatkuu normaalistikin lumen tuloon, mutta ei tällaisella voimalla.
Eilen poimin viikon sisällä nousseita suppilovahveroita vakiopaikastani. Sieltä missä olen aiemminkin käynyt. Parikymmentä kiloa muutaman tunnin aikana tuli kerättyä. Se ei ole edes mahdollista. Ei Kilpisjärven korkeudella.

Koskaan aiemmin sienikausi ei ole jatkunut näin pitkään. Marraskuussahan maa on roudassa ja kasvu pysähtynyt.

Miten käy kuusikoiden kun niiden kanssa symbioosissa elävät sienet jatkavat kasvuaan täydellä teholla. Hankkivat mineraaleja ja suoloja sekä vettä puuntarpeisiin ja vastaavasti ottavat yhteyttämistuotteita. Täällä on kaamos, yhteyttämiseen tarvittavaa auringonenergiaa vähän. Yhteyttäminen minimissään. Kuusi ei voi tuottaa uutta sokeria kasvuun intoutuneiden sienirihmastojen ottaman tilalle. Kuusen hiilihydrattivarastot hupenevat.

Kaikenlaista huolta ja murhetta kaikkien aikojen sienisyksyn tuoman hyvän olon vastapainoksi.
Talvi. Tule jo. Morgan pääse vapaaksi.
-lauri-