RAUTUJA SOFIEN MATALIKOLTA

-Sofien matalikko, se on tässä, Ei mennä kauemmaksi, ihan turha kairata metriä syvemmissä vesissä. Jos nyt alkuun jaksaisit puolenkymmentä reikää muutaman metrin välein ja sitten sama homma luodon kupeeseen. Näetkö kiven, mikä siirtolohkare lieneekään, niin siihen rannan puolelle. Et mene liian lähelle, mutta kuitenkin tarpeeksi. Siellä syvenee nopeasti.

Ja jos kairaat soraan tai kiveen ja tylsistytät kairan, sinä teroitat. Otin moottorisahan viilan mukaan. Nyt on tärkeintä saada paikat varattua ennen norjalaisten tuloa. Sitten vaan riisiä pohjaan ja mätiä joka avantoon. Ymmärrätkö. Tule sen jälkeen maihin. Minä teen tulet.

- Eikös me heti aleta?

- No ei tosiaankaan. Luuletko, että ne heti ottaa. Parasta odottaa. Kestää aikansa ennen kuin mäti houkuttelee syvänteeseen säikäyttämäsi. Täällä ne ovat paljon arempia kuin tunturijärvissä. Tasamaan raudut. Ymmärrätkö poikaseni, että kalassa ei muutenkaan hätäillä. Ikinä ei ole kiire. Ihaillaan nyt vaikka noita vuoria, juodaan kahvia ja paistetaan makkarat.

-Minä mikään poika ole, en ainakaan sinun. Eikä minulla ole nälkä. Vastahan me kahvit Essolla juotiin.

-Älä jäkätä, kairaa!

Oli tammikuun puoliväli keskellä viikkoa, kello jotain kymmenen, merelle ei ollut pohjavirtausten takia asiaa. Läksimme noviisin kanssa kalastuksen vastapainoksi rautupilkille. Vaikka minulla oli nuottakalastajan uraa takana jo kymmenkunta vuotta. Ja vaikka olin sinä aikana menettänyt mielenkiintoni vapaa-ajankalastukseen ja metsästykseen lähes kokonaan, rautu, maailman kaunein kala, piti otteessaan. Niin ja kiiruna. Pilkkiminen oli tarpeeksi yksinkertaista, mutta samalla vaativaa, ottipaikat riittävän lähellä päiväseltään kotoa käsin pistäytyä ja rautu herkullinen.

Normaalisti pilkkikausi, rautuaika, alkoi maaliskuussa kaamoksen hellitettyä, päivien pidennettyä ja  säiden lämmettyä. Vuosi 2013 oli poikkeus. Sää oli mahtava koko alkuvuoden. Pientä  pakkasta ja selkeää. Kaamoskin oli normaalia valoisampaa.Sen vajaat viisi tuntia. Alsvågvannet – nimiseen pieneen pohjoisnorjalaiseen järveen oli muodostunut kolmenkymmenen sentin peite kirkasta teräsjäätä.

-Menikö kaikki hyvin, sait riisit ja mädit jään alle, sinne minne pitikin? 

 - Sain minä, saalis ei ole ainakaan siitä kiinni. Kairasin viisitoista reikää ja vettä siellä oli sinun vaatima metri tai ehkä hieman enemmän. Riisit on  pohjassa ja mädit myös, vesi kyllä vähän sameni mätimössöstä.

- No, hyvä. Siitä se kirkastuu.  Ota makkara, ota kahvia. Ei tuossa vielä mitään hiillosta ole, mutta paista vaikka loimussa tai anna savuuntua. Eikös ole mahtavat kaamosvärit taivaalla.

Alsvågvannet, on puolen tunnin ajomatkan päässä Støn kalastajakylästä. Autolla pääsee muutaman sadan metrin päässä parhaista rautupaikoista sijaitsevalle parkkipaikalle. Maanomistaja, paikallinen puutarhuri ja matkailuyrittäjä, ottaa muodollisen maksun mailleen pysäköiviltä. Siihen sisältyy nuotiopaikan vapaa käyttöoikeus omilla polttopuilla.

Myös pitempiaikainen oleskelu on mahdollista. Vastaperustetulta leirintäalueelta pystyy vuokraamaan vaunupaikan pistokkeineen päiviksi, viikoiksi tai jopa vuosiksi. Itse pilkkiminen ei valtion kalastuskortin lisäksi maksa mitään, niin kuin ei useimmilla muillakaan Vesterålenin järvillä. 

Kalastusluvat vaaditaan ainoastaan sulan veden aikaan. Minä arvostan näitä olosuhteita, vaikka ne eivät vastaakaan eräjulkaisuista tuttuja romanttisia mielikuvia.

 -Täällä sitä erästellään. Totesi noviisi.- Me olemme erämaajärven rannalla erätulilla, paistamme makkaraa penkillä istuen, kymmenen metrin päässä jonkun ruottalaisen asuntovaunusta. Pilkkiavannolle kävelemme muutamassa minuutissa. Kohta tulevat muut.  Eikö sinua yhtään häiritse tämä touhu. Pilkkiessä kökötämme lämpimissä haalareissa makuualustan päällä avantoon kuikuillen. Jos maihin katsoo näkee  kasvihuoneet ja vattupellon. Tosi erämaista juu.

 - Ei se minua häiritse.Tämä on  koko maakunnan paras rautujärvi. Ekstreemit ja tunturiselviytymiset on sitten asia erikseen. Ne ovat ammatilaisten  elämysmuistokalastajien juttuja. Ei minusta sellaiseen ole. 

Meille tulee sitä paitsi kalastuksen vaikeusasteita ihan tarpeeksi turskan nuottaamisessa. Vaikka tälle järvelle tulo on helppoa, niin itse rautu on haaste, vaikea napata varsinkin huonon syönnin aikaan. Pitää olla refleksit kunnossa ja reaktioaika lyhyt.

 -No joo, kerropas nyt miten se tapahtuu. Miten rautu saadaan iskemään ja ylös ?

- Sinun on oltava kärsivällinen. Seurattava koko ajan mitä jään alla tapahtuu. Yritettävä nähdä sivuille, että koska se tulee. Lasket ensiksi pilkin pohjaan, tai siis sen lusikan. Sitten nostat tapsin verran ylemmäs, sillä tavalla, että villalankakoukku on irti pohjasta. Odotat hetken , annat lusikan asettua aloilleen. Sitten vaan hitaasti värisyttämällä nostat sen puoli metriä ylös ja taas pohjaan. Yritä saada raudut ärsyyntymään, tai ainakin kiinnostumaan. Opit kyllä. Lusikan liike on tärkeä. Ja syötin värinä. Aina välistä teet räväkämmän nykäisyn.

Jos ei ole syöntiaika, niin kuin useimmiten ei ole, tarvitaan taitoa. Rautu tulee, jos tulee, silleen välinpitämättömästi lipuen. Se saattaa uida useita kertoja syötin tai lusikan ohi ja aina välistä tönäistä syötttiä kyljellään tai pyrstöllään ja lopulta mennä pois. Riisin ansiosta erotat kalan, näet koska se lähestyy. Jos käy niin hyvin, että saat raudun kiinnostumaan, joutuvat hermosi ja refleksisi koetukselle.

-Mitkä ovat ohjeesi sellaisen tilanteen varalle, herra kalaopas ?

-Tässä hommassa oppii vaistoamaan kalan pienistäkin liikkeistä, suunnanmuutoksista tai pysähtymisistä sen aikeet. Useimmiten raudulla ei ole tarkoituskaan nielaista syöttiä, vaan mielenkiinnosta ottaa se suuhun, tunnustella ja nopeasti sylkäistä pois. Vastaisku on tehtävä oikeaan aikaan. On ennakoitava koska suu aukeaa ja syötti imaistaan. Nopea vastaisku on suoritettava  sinä aikana kun suu on kiinni. Ja se aika ei ole pitkä. Suurin osa myöhästyy, luultavasti sinäkin ensimmäisten kalojesi kanssa.

 -Just joo, onpas lohdullista.

-Älä sure, kyllä siihen ajan mittaan oppii, sinusta voi tulla yhtä hyvä kuin Sofiesta, jonka raudunpilkintätaitojen kunniaksi olemme tämän paikan Sofien matalikoksi nimenneet.

-Onko Sofie norjalainen ?  Kysyi noviisi uteliaana.

-No ei, Sofie on Bryggestä kotoisin oleva  belgialainen osteopaatti  ja asuu  nykyään Ardenneilla. 

Sillä ja miehellänsä Maartenilla on oma klinikka. Näitä vaihtoehtoisia juttuja ja sellaista. Kymmenen vuotta sitten he ilmaantuivat Euroopan kiertomatkallaan Støhön ja luonnollisesti ihastuivat paikkaan. Täällä nuoripari halusi nähdä valaita, käydä kalastajien kanssa merellä, pistäytyä Pohjois-Norjan vanhimmassa puukirkossa ja bongata hirven. Sellaisia suuria toiveita, jotka muuten toteutuivat. 

Me ystävystyimme, minä kävin Belgiassa ja he tulivat tänne neljä vuotta sitten kolmen viikon aktiivilomalle. Rautu on muuten flaamin kielellä Ridder Forell jos et sitä tiennyt.

- Vai silleen. Mitäs minä nyt laitan koukkuun  tämän punaisen villalangan lisäksi, että saisin niitä Ridder Forelleja? Edes yhden.

-Pistä oranssia tahnaa, rautu on mielistynyt oranssiin, keltainen ja punainen käy myös. On täällä kärpäsen toukkiakin jos niillä haluat kokeilla.

 Yksi juttu. Jos raudut sattuisivat käymään ahneiksi ja syönti alkaisi, niin silloin saat unohtaa kaikki ohjeeni. Kiskot kalaa jäälle niin nopeasti kuin kerkeät. Syöttiä et tarvitse, punainen lanka koukussa riittää. Sinulla on muutama minuutti aikaa saada pannullinen. Kun syönti loppuu vaihdat nopeasti avantoa. Ehkä tavoitat parven sieltä. Ja varmistat illallisen.

-Ja tuon sinä sanot juuri  kun sisäistin, että kalassa ei ole koskaan kiire.
                                                     -lauri-

­­­­

Romahtelee särkyessään- Kalastajakylän rakennemuutos

Stø Vesterålenissa oli vielä 1990-luvun lopussa  perinteinen omavarainen siimakalastuskylä. Kahdenkymmenen siimalaivan, muutaman suuremman verkkolaivan ja vierailevien nuottalaivojen  varassa toimiva Stø tehtaineen sinnitteli omin voimin. Kahdestasadasta asukkaasta tai kylässä työskennelleestä vain muutama oli  maahanmuuttanut.

Omillaan toimeentulemisessa oli ongelmansa. Kalastuksen tehostessa ja kiintiöiden noustessa siimakalastus ei enää voinut olla pelkkä leppoisa elämantapa, eikä toimia tarpeeksi tehokkaasti satunnaisten siimansyötittäjien varassa. Pimeät palkat, epävarmat tilapäistyöntekijät ja kalastajien osalistuminen myös maissa tapahtuviin töihin söivät nylyaikana vaadittavia tehoja eli kannattavuutta ja meripäiviä.

Koska norjalaisia oli vaikea  tai mahdoton saada houkuteltua likaiseen ja aliarvostettuun siimansyötitykseen, muutamat støläiset kalastajat  päättivät hakea työvoimaa muualta, mahdollisesti jopa ulkomailta.

Støn suomalaistuminen alkoi 16. tammmikuuta 2000 kun ensimmäinen suomalainen siimansyötittäjä aloitti Gisløyværingin,50-jalkaisen siimalaivan, palveluksessa. Samaan aikaan kylään saapui myös islantilas-ruotsalaispariskunta. Ensimmäisen vuoden kokemukset urakkapalkalla, mutta pysyvässä työsuhteessa verokortille työskennelleistä vieraista olivat rohkaisevia. 

Seuraavan vuoden turskasesonkia varten Støhön tuli neljä suomalaista. Vuonna 2002 heitä  12 ja 2003 jo parikymmentä.Suomalaiset alkoivat asettua paikoilleen. Moni muutti pysyvästi. Osa sai töitä kalatehtaalta. Ensimmäiset aloittivat kalastajina.Kyläläiset ottivat maahanmuuttajat hyvin vastaan.

Uusille työntekijöille järjestettiin opastusta, kurssejakin. Myöhemmin kurssitusta siimansyötitykseen annettiin suomalaisten johdolla myös pakolaisille (tsetseenit, somalit) joista monet saivat työpaikan joko Støstä tai läheisestä Myrestä. Vastuuta siimansyötityksestä jaettiin. Osa laivoista siirtyi tsetseenien, myöhemmin ukrainalais-balttilais- tiimin vastuulle.

Kun Støn kylä valitsi avautumisen  ja monikulttuurisuuden vuonon toisella puolella sijatsevat Nordmela ja Bleik pysyivät suljetuimpina ja menettivät suuren osan siimalaivoistaan muualle. Støstä tuli Norjan johtava siimakalastuskylä. Monet vierailevat laivat suuntasivat Støhön juuri hyvin organisoidun syötityksen ja luotettavien suomalaisten ansiosta.

Neljäntoista vuoden aikana Støssä on työskennellyt yli 350 suomalaista. Osa vain lyhyen, vajaan kuukauden mittaisen sinipallassesongin, osa talvikauden. Osa on palannut vietettyään jonkin aikaa Suomessa. Noin kymmenen prosenttia on jäänyt Norjaan pysyvästi. Asettautunut joko Støhön tai muualle Norjaan

Niin kauan kuin vienti veti ja kalanhinta pysyi korkeana siimansyötittäjien tarve oli suuri. Parhaimmillaan kolmisenkymmentä suomalaista työskenteli syötitystuvissa ja kalatehtaalla. Lisäksi valassafari antoi leivän muutamalle kesätyöntekijälle.

 Mutta kaikki hyvä loppuu joskus. Støssä romahduksen aiheutti siimakalastajien ikääntyminen ja luonnollinen poistuminen eläkkeelle sekä monien nuorten kalastajien siirtyminen helpompiin meriammatteihin.
Suurin vaikutus oli kuitenkin tärkeiden vientimaiden kuten Portugalin, Italian ja Espanjan talouksien romahtamisella Samanaikainen pankkien kaatumisesta ja paikallisen kruunun vajoamisesta johtunut Islannin kalan vientietu romahdutti norjalaisen kalan, varsinkin turskan, markkinat ja ja pudotti kalastajille maksettavan hinnan puoleen.

Kalatehtaat ja varustamot joutuivat vaikeuksiin. Käsityövaltainen siimansyötitys söi katteita. Palkkakustannukset olivat liian suuret. Muutamassa vuodessa monet suurimmista siimalaivoista vaihtoivat verkko- tai nuottapyyntiin kuluja pienentääkseen. Syötittäjiä ei enää tarvittu kuin murto-osa. Kalatehtailla siirryttiin talvisesongiksi halvan vuokratyövoiman käytöön.

Yhtäkkiä, suomalais-norjalaisvetoinen kalastajakylä on haihtumassa, muuttumassa entistä enemmän sesonkivetoiseksi. Raitilla puhuttu kieli vääntymässä liettuaksi, puolaksi tai romaniaksi. Siimansyötityksen toistakymmentä vuotta jatkunut suomalaishegemonia päättymässä. Siimakalastus on sekin ajautumassa pääasiassa pienimpien laivojen ja vanhenevien kalastajien ylläpitämäksi katoavaksi kansanperinteeksi.

Rakennemuutoksen syvyyttä ovat lisänneet ilmastonmuutoksesta johtuneet uusien kalalajien, kuten makrilli, levittäytyminen ja sen seurauksena  toiseksi tärkeimmän saaliskalan, koljan ajoittainen katoaminen. Myös seismiset tutkimukset kalamatalikoillamme ovat karkoittaneet kaloja ja aiheuttaneet epävarmuutta.

Viime marraskuussa ilmaantui uusi uhka. Tai oikeastaan ei se mikään uusi ollut. Kalastusministerimme päätti suuresssa viisaudessaan keskeyttää koljan pyynnin. Ja lopettaa tänne tulleiden muutamien suomalaisten simansyötittäjien työt. Kalastajille katkos tarkoitti vaikeuksia lainojen lyhennysten kanssa.

Lähtökohdat uuteen kalastusvuoteen olivat huonot. Alkuvuoden myrskyt ja turskan tulon viivästyminen  syvensivät kurjuutta. Merelle ei ollut asiaa. Siimansyötittäjillä ei ollut töitä. Takana olivat ajat kun syötitystuvilla ahkeroi parikymmentä maanmiestäni ja tehtaan asuntola oli nimensä Lille Finland ansainnut.
   -lauri-

Valtava vedenalainen ryöstöaalto mahdollinen myös Pohjois-Norjan rannikolla.

Suomen mainostelevisio eli MTV3 sai tässä männä viikolla mielenkiintoni heräämään otsikoimalla BBC:n toimittaman  luontodokumentin seuraavasti:
Valtava vedenalainen ryöstöaalto käynnissä Alaskan vesillä. 
Klikkasin välittömästi. Uutinen ja video tuli esiin.

Huomasin, että kyseessähän on  tuttu ilmiö. Meidänkin vesillä, tarkemmin Langeneseggalla, havainnoitiin kalastajien toimesta  MTV:n uutisessa mainitun kanssa identtinen lyhytkestoinen ryöstöaalto. Ei kuitenkaan läheskään niin valtava kuin Alaskassa.

Robert Brunin, Kjell Nilsenin ja muiden sinipallaksen pyytäjien ja valassafarilaisten viime elokuussa ensimmäistä kertaa kokema tapahtuma oli hyvin paikallinen. Mittasuhteiltaan pieni. Ja muutenkin alaskalaista vaatimattomampi.

Ryöstöaalto toistui päivittäin kolmen viikon ajan. Kestoltaan se oli kuudesta kahdeksaan tuntia. Kalastajien saalismääriin aalto vaikutti heikentävästi. Kun aiemmin, vielä kesäkuussa, sinipallaksia saatiin jopa 150-200 kiloa per siima, elokuussa tulos oli reilut sata kiloa.

Silti kalastajat eivät valittaneet. He suhtautuivat luonnoilmiöön kunnioittavasti ja ihaillen. Kukaan ei ollut tällaista ennen kokenut. Heikomman saaliin kompensoi tieto, että tässä saattaa hyvinkin olla kyseessä once in a lifetime. Sellainen non stop- versio.

Ilmiö oli sen verran ainutlaatuinen, että otimme yhteyttä naapurikunnan merentutkijoihin. Heillä on tietoa. Ja taitoa. Oikein firma nimeltään Marine research and education fund. Jospa he tulisivat avuksemme selvittämään mistä on kysymys ? Johtuuko se ilmastonmuutoksesta? Onko meren ravintoketju sekaisin? Syvänteen pohjavirtaukset kääntyneet ? Miksi tällainen luonnonilmiö tapahtui juuri Langeneseggalla? Voiko se vaarantaa perinteisen sinipallaksen siimapyyynnin?

Merentutkijoita eivät kysymyksemme kiinnostaneet. Langeneseggalle oli aivan liian pitkä matka. Ei ollut sopivia aluksia. Heillä oli muuta, tärkeämpää tekemistä. Olisi liian riskialtista käynnistää minkäänlaista tutkimusta epävarmojen maallikkohavaintojen perusteella. Edes tutusmiskäyntiä valassafarilaivan kyydissä ei koettu tarpeelliseksi.

He kuitenkin lupasivat olla meihin yhteydessä jos sitten ehkä joskus jotain kautta löytyisi joitain resursseja.

Vaikka naapurissa ei Langeseggan, nyt jo sensaatiomaisiksi luokiteltaviin tapahtumiin, reagoitu, meren toisella puolella, Alaskan ryöstöaaltoa tutkineissa ja sen dokumentoineissa piireissä kiinnostuttiin.

Ehkäpä Langeneseggan tapahtumilla on suurempaakin merkitystä. Ehkä maallikkohavaintomme ovatkin tärkeitä ymmärryksellemme meren ja myös ilmaston muutoksista. Jotain uutta valaiden älykkyydestä, oppimiseskyvystä ja sopeutumisesta uusiin tilanteisiin voisi hyvinkin tulla ilmi.

MTV:n valtavaksi vedenalaiseksi  ryöstöaalloksi ristimä tapahtuma, on muuten uutinen kaskelottien muuttuneista ruokailutavoista. Siitä, että ne suurin joukoin seuraavat kalastusaluksia ja syövät siimassa olevat kalat. Sen sijaan, että vaivalloisesti sukeltaisivat meren pohjan pimeyteen mustekaloja jahtaamaan. Ennen viime elokuuta ilmiö oli Alaskan rannikon yksinoikeus.
                             -lauri-

Ikkunat

Olen aktiivinen ikkunaihminen. Melkeinpä voisi sanoa, että ikkuna-addikti. Vaikka roikkuisin koneella, laittaisin ruokaa tai katsoisin poikani massiivisesta, mielestäni aivan liian suuresta 48-tuuman tauluteeveestä jotain niistä neljästäkymmenestä kanavasta vanhoja tv-sarjoja, ruotsalaisia elokuvia, urheilua tai luontojuttuja, niin silti olen koko valoisan ajan perilla siitä mitä ulkoa sisään suodattuu.

 Minä ikkunapäivystän.

Kamerani akku on aina ladattu. Mikään muutos maisemassa, säässä tai lintutilanteessa ei jää minulta huomaamatta. Tai ei se ihan niin ole. Olisi liioittelua sanoa, että ei ikinä jää huomaamatta. Totuudenmukaisempaa on todeta, että jää harvoin huomaamatta. Tutut tiaiset tiedostan ja harakan tulon aistin katsettani niihin kohdistamatta. Syrjäsilmälla minä ne näen.

Viime satokauden viimeisen, valonpuutteeseen kuihtuneen ja hedelmänsä kuivattaneen chilin takana näkyy tammikuinen vuono

 

Luonnollisesti ikkunamaisema muuttuu, mutta silti se on tuttu. Yli kymmenen vuoden aikana minuun syöpynyt. Osa identiteettiäni. Elämyksieni turvallinen perusta. Maailmojeni matka. Pallon tallaus. Tänään tuntuu siltä, että en tarvitse muita matkoja. Pääsen ikkunoistani tarpeeksi kauas.

Keittiön ikkunasta näen mökin, voin baarijakkaralla istuen,uutisia lukien ja aamupalaa syöden seurata kuusaman, unkarin syreenin ja kujan koivujen liikkeitä.

Voin aistia tuulen. Kovan tuulen kuulen. Se suhisee. Myrsky ulisee. Pistää liesituulettimen räpättämään. Asensimme aikoinaan tuulettimen suuaukon väärin. Aurinko nousee vuoren takaa ja yltää jo lihasahan kädensijan tasolle.

Eilen näin talven ensimmäisen riekkoparven. Ne tulevat lumen kinostuessa pajujen ja tunturikoivujen juurelle. Puolen metrin nietoksien ansiosta riekot yltävät koivun urpuihin ja pajujen silmuihin. Kun lumet taas loppuviikosta sulavat, niinkuin täällä on tapana, kiitos ilmastonmuutoksen  mihin kaikki eivät vieläkään usko vaan pitävät sitä turhanpäiväsenä draamailuna, riekot katoavat vuorille. Siellä on onneksi lunta koko talven. Ainakin toistaiseksi.

Tuvassa on kolme ikkunaa. Yläkerrassa kolme. Parvekken ovi on ikkunallinen Niistä kaikista näen rantapellon ja vuonon. Vuonon toisilla puolilla sijaitsevat Melöyn, Andöyn ja Hinnöyn saaret. Kiikaroimalla saatan tavoittaa hurtigrutan ja vuonossa satunnaisesti liikkuvat kalastusalukset. Toivon että valaat. Joskus toiveeni on totetutunut. Tunnen kaikki vastarantojen  vuoret. Tai ainakin ne joiden mukaan kala-apajat on nimetty. Kuten Kvastindegga. Sieltä me saimme suurta turskaa. Siihen aikaan kun vielä kalastin. Ei siitä montaa vuotta ole.

Punainen hinaaja saattaa päivystää piharannassa. Heti hietikkomatalikon ulkopuolella. Silloin kun se tänne jostain syystä määrätään. En pidä vuonoon ilmestyneistä lohenkasvatusaltaista. Viime vuonna ne hienot systeeminsä rakensivat, pohjaan ankkuroivat ja maisemani pilasivat. Sähkönsä saavat ankkurissaa olevassa laivassa sijaitsevasta generaattorista. Inhoan sen ääntä.

Viime viikon Ole- myrsky. Se joka Suomessa sai nimen Laina, oli kaikkein voimakkain koskaan kokemani. Seurasin ikkunasta miten lähiuniversumi käy. Hyvin se meni.

Kuusamasta taipui haara. Unkarin syreenista murtui kolmasosa. Koivukuja puhdistui kuivuneista oksista. Raidan runkoon tuli repeämä.
                -lauri-                        

Halusitte työvoimaa -Saitte ihmisiä.

-Tromssa on jääkarhujen kaupunki. Täällä on kuusitoista täytettyä, niiden lisäksi lukuisia taljoja. Sitten näitä pehmonalleja on joka liikkeessä. Kymmenen prosenttia oslolaisista luulee, että Tromssan kaupungin alueella voi tavata jääkarhun.

-Nyt on kaupunkia nähty ja jääkarhuista kuultu , minua kahvituttaa minne mennään ?

-Tuonne!

-Mikä paikka ?

-Rorbua,yksi Tromssan vakiokahvituvistani taikka pubeista, miten vaan.

-Yksi?

-Joo, tai noh, eihän sitä niin usein Tromssassa. Aina Mehamniin mennessä tai sieltä tullessa  pysähdytään. Jonkun kerran vuodessa. Kahvion vieressä on meidän laituripaikka.Kippari haluaa laivansa siihen omalle paikalleen. Ja yleensä onnistuu. Paitsi toissavuonna. Siis kahvit ?

-Joo, maitoa ei sokeria, muistat varmaan.

-Paljon maitoa juu ja laihaa kahvia, niinkuin täällä joka paikassa on tapana jos ei espressoa ota.

-Kerro miten se päivällinen nyt meni, pitää kirjoittaa ylös. Tarkoitin  siitä Ruotsiin muutosta silloin kuusikymmentäluvulla, muistatko mitä  se sanoi?

-Ensin kipparista kun kerran aloitin, kuuntele, tämä on hyvä. Niin toissavuonna, elokuussa, tultiin illansuussa satamaan, kippari piti kurssin kohti omaa paikkaa. Joka ei ollutkaan vapaa. Siinä oli joku hemmetin iso purjealus. Meidän paikalla. Siitä kippari pillastui ja kirosi kaikki purjehtijat, vapaa-ajan veneilijät ja muut laiturin varaajat ja sataman tukkijat. Norjalaiset kirosanat ovat aika vaisuja. Laitoimme paatin hieman etäämmälle Scandicin laituriin. 

-Kävikös kippari haukkumassa kollegansa siinä purjealuksessa?

-No ei, ei se sillä kertaa uskaltanut pyytää purtta siirtymään. Ja onneksi ei. Selvisi aika pian, pubissa tiesivät, että laiva oli Monacon prinsssi Albertin. Purjealus oli silloin täällä parkissa ja ilmeisesti kaupungin tarjoamalla paikalla. Jos vaikka itse prinssi sattuisi huippuvuorille seilaamaan, ,niin Tromssasta olisi sopiva startata.

-Mitäs kipparisi siihen, kun oikein ruhtinaan paatin viereen saitte laivanne pistää?

-Oli tosi kiukkuinen, se on neljäkymmentäviisi vuotta näitä vesiä seilannnut ja sillä on etuoikeuksia jota ei kyseenalaisteta. Niinpä se haukkui Albertista kuultuaan kaikki kuninkaalliset saatanan  loisiksi, kun eivät ne mitään oikeaa työtä tee, vaan kansan kustannuksella elostelevat. Ei siinä auttanut sekään kun kerroin Albertin olevan erittaïn kiinnostunut Norjasta, arktisista jutuista ja että hänellä on Ruijassa poronhoitajaystäviä joiden luona säännöllisesti vierailee. Niin, niistä Ruotsiin muuttaneista. Se meni jotenkin sillä tavalla, että Halusitte työvoimaa, saitte ihmisiä. Halusitte työvoimaa, mutta saittekin ihmisiä. Kirjoita nyt mitä haluat.

-Just niin se sanoi.

-Ruotsin tehtaille tarvittiin työntekijöitä ja Suomessa heitä oli. Oli suursaavutus, että Karjalan evakot saatiin sodan jälkeen asutettua, integroitua kanta-Suomeen. Kahdeksikymmeneksi vuodeksi nyt alkuun. Suuri osa heistä sijoitettiin maaseudulle pienille uudistiloille. Myös osalle rintamamiehistä jaettiin omat palstansa. Siinä pellonraivaustouhussa ja viljelyn aloittamisessa sekä metsätöissä meni reilut parikymmentä vuotta kohtuullisen hyvin.Ihmisillä oli ainakin töitä.Maaseudulla elämää.

-Niin olikin, mutta eihän niillä pienillä tiloilla voinut ollut maatalouden koneellistuessa tulevaisuutta, myös metsätyöt vähenivät moottorisahan ja traktorin syrjäyttäessä pokasahan, kirveen ja hevosen.Silloin alettiin puhua voivuorista ja muusta ylituotannosta. Suomessa oli voivuori, vaikka voita syötiin nykyiseen verrattauna melkein viisinkertainen määrä. Siis per henki. Suomesssa seurattiin Ruotsin kehitystä. Maalta muutettiin pois.

-Pellot vaan pakettiin, pönkä ovelle, laudat ikkunaan  ja etelän tehtaille tai Ruotsiin. Meidänkin kylältä moni muutti. Luokkakavereistani läksivät Ivakot, Styrmannit ja Auviset. Ruotsiin muutti kuusikymmentäluvulla kaksisataatuhatta suomalaista, puolet evakoiden määrästä.

-Tarkoittikohan se sillä "halusitte työvoimaa- saitte ihmisiä" että Ruotsin yhteiskunnalle ja ruotsalaisille tuli tavallaan yllätyksenä se, että sieltä tuli myös niitä ihmisiä. Piti rakentaa kouluja päiväkoteja  ja asuntoja. Kotouttaa mieletön määrä outoa kieltä puhuvia. Kuinkahan valmis Ruotsi oli sellaiseen urakkaan. Ymmärsin, että ei ne alussa ainakaan sitä tajunneet, että olisivat siirtolaislapsille äidinkielen opetuksen kunnolla järjestäneet.

Juu, varmaan oli kaikenlaista, suomalaisten jälkeen tulivat sitten muut, jugoslavialaiset, turkkilaiset, kreikkalaiset, pakistanilaiset ja vähitelen myös pakolaiset. Chilestä taisi sotilasvallankaappauksen jälkeen aika moni paeta juuri Ruotsiin.

-Kun  mainitsit tuon kotoutumisen, niin kerropas kuinka hyvin sinä itse olet Norjaan kotoutunut?

-Olen kotoutunut, kun on pitänyt kotoutua, mutta mikäs tässä on kotoutuessa.


-Ei muuten ollut omasi,keneltä lainasit?

-Nilsiän kirkkoherraa siteerasin. Nilsiässä oli piispantarkastus joskus 1800-luvulla. Piispa oli kuullut kerrottavan, että seurakuntalaisten kristillisessä elämässä olisi kaikenlaista huomautettavaa. Niinpä hän kysyi suoraan kirkkoherralta. "Olen kuullut, että monet seurakuntalaiset elävät synnissä. Täällä pelataan uhkapelejä, juopotellaan, eikä noudateta kuudetta käskyä. Seurakuntalaisilla on paljon aviottomia lapsia. Miten te kirkkoherra, seurakunnan ylin paimen, suhtaudutte asiaan?"
"Kyllä suhtaavvun, kun kerran pittää suhtaatua, mutta mikäs tässä on suhtaatuessa"

-Just, hakisitko minulle santsikupin, ei tämä niin laihaa ollut.

-Suatanpahan tuota hakkeekkin.

    -lauri-

  

Paremman Navaajan avautuminen

Navittaja eli navaaja on norjasta vapaasti käännetty substantiivi ja tarkoittaa Norjan valtion, lue kunnon kansalaisten eli veronmaksajien , kustannuksella elävää. Navaajat saavat muhkean tilinsä paikalliselta Kelalta ( norjaksi NAV) Todettakoon, että kansan- tai työeläkkeellä olevat, riittävästi veroja maksaneet, syntyperäiset norjalaiset, ja oikeaksi ja ansaituksi todetulla sairaslomalla tai sairaseläkkeellä olevat, eivät ole navittajia.

Sen sijaan työttömyyskorvausta vähänkään pitempään saavat, pakolaiset, muuten epäilyttävät maahanmuuttaneet sekä ilman vakituista työtä olevat työttömyyskorvausta saamattomat sosiaalitoimiston asiakkaat kuuluvat kaikki valtion elätteihin. Samaan ryhmään niputetaan vähänkään epäselvät sairaslomalaiset, erilaisissa työelämään palauttavissa toimenpiteissä mukana olevat ja liian pitkään kuntoutettavat. Opiskelujaan opintotukien varassa tahallaan venyttävät sekä yksinhuoltajat, jotka hankkiutuvat raskaaksi eivätkä haluakkaan oikeisiin töihin, elävät hekin kunnon veroja maksavien kansalaisten  kustannuksella.

Ylläolevat kärjistykset eivät ole mielikuvitukseni keksintöä. Ne ovat  lukuisia kertoja kuulemiani tai lukemiani totuuksia. Olin itsekin valmis osan väitteistä allekirjoittamaan. Kunhan ne sopivasti kuorrutettuna ja samalla tyoteliäisyyttäni ja ahkeruuttani kehuen minulle tarjoiltiin. Jokainen on oman onnensa seppä, juu. Varsinkin maahanmuuttaja. Tosin minä olin parempi maahanmuuttaja, ahkera, kielenkin oppinut, en kritisoinut en kyseenalaistanut. Olin kova työmies. Finsk Sisu.

Olin kunnon veronmaksaja. Ennen ajautumistani vammakierteeseen. Kohtalokkaan polvivamman jälkeen pääasiallinen palkanmaksajani on ollut NAV  kierrenuottalaiva Morgenstjernan pientä työnantajavastuuta lukuunottamatta. Viimeiset kolme vuotta voidaan kiteyttää seuraavalla tavalla. Lomautettuna, työttömänä,sairaslomalla, kuntoutuksessa,osaaikaisella sairaslomalla, töissä, työttömänä, sairaslomalla, kuntoutuksessa, työelämään palauttavassa tukitoiminnassa, opiskelemassa, töissä, sairaslomalla, joka jatkuu edelleen. Odotan käsileikkaukseen pääsyä. Olen kiitollinen tälle yhteiskunnalle kaikesta tuesta.

Olen hyväosainen. Minulla oli todella hyväpalkkainen työ. Sen perusteella maksetaan aivan oikeutetusti kunnon korvausta. Entiset kollegani tietävät, että olen syystä sairaslomalla. Vammani on näkyvä. Saan tukea ja myötätuntoa. Olisin painanut täysilla eläkeikään saakka jos. Käyn kuntoutuksessa,sivistän itseäni, osallistun innolla kaikkiin toimenpiteisiin joiden tarkoituksena on palauttaa minut takaisin yhteiskuntaan, mielellään töihin. Olen muutenkin aktiivinen.Tunnen Norjan historian ja yhteiskunnan. Stiklestad, Olavi Pyhä ja juustohöylä. Olen melkein norjalainen. Olen samanvärinen. Minulla on samat arvot.

Ei sillä väliä, että sairaspäivärahani on moninkertainen  useisiin muihin Navaajiin verrattuna. Sen olen hielläni ja maksamillani veroilla lunastanut. On toisarvoista, että kuntoutukseni  ja kaikki muu maksaa valtiolle niin huomattavia summia, että tuskin saan niitä veroina koskaan takaisin maksettua. Eläkeikäkin lähenee. Olen monia muita konkreettisemmin tätä yhteiskuntaa rakentanut yli kymmenen vuoden ajan ja minulla on oikeus. Toisin kuin eräillä, jotka täällä linnunpesässämme meidän veronmaksajien kustannuksella.....
Olkoon. Pyyhitään tuo viimeinen lause pois. Ei vaan jaksa.
                                         -lauri-

Yhdeksännen kannen sauna

-Hurtigruta on valittu maailman kauneimmaksi merimatkaksi ja syystä. Rannikkoristeily on sekoitus historiaa,luontoa ja nykyisyyttä. Mennyt ja häviävä ovat vielä läsnä. Uusien brittiomistajien myötä hurtigrutan merkitys Pohjois-Norjan elinhermona luultavasti vähenee.Valtion tuki pienenee ja hommaa uudistetaan aktiviteettien, elämysten ja kiireen suuntaan, vastaamaan enemmän vieraittemme tarpeita.  Meistä paikallisista ja meidän tarpeista ei niin väliä, kun kaikki toimii jatkossa eliitin ehdoilla. Näitä tuumi viisas kipparini.
                                                
Minunkin mielestä hurtigrutan tulisi pysyä tällaisena, siitäkin huolimatta, että tämä ei kaikille sovi, moni pettyy matkan hitauteen. Ja tylsyyteen. Tekemisen puutteeseen. Jos sinulla on vaikeuksia pysähtyä, pelkästään olla ja sietää hiljaisuutta, ei kannata tulla. Ei ainakaan rauhallisena aikana.(kuva: Tea-Mari Brax)

 Jos tietoisuus vuorista ja vuonoista vaatii aurinkoisen ja selkeän sään, saatat pettyä. Täällä on useammin pilvistä ja sateista kuin aurinkoista. Rannikon sademäärä on yli kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Meri voi myrskytä, vaikka me vuonojen ja salmien kautta kuljemmekin.

 Huonon sään varalle ei löydy korvaavia aktiviteetteja, ei karaokea, eikä ostoskatuja, eikä aina edes trubaduureja. Ravintola,muutama kahvio, kirjasto ja panoraamabaari kyllä löytyy.

-Kiitos infosta, millaisen sään me saamme?
-Selkeänä se näyttäisi jatkuvan.

-No hyvä, minä kykenen kyllä pysähtymään. Meditoin. En todellakaan tarvitse mitään ylimääräistä. En usko, että muutenkaan kerkeäisin vajaassa vuorokaudessa kyllästymään.Voisimmeko nyt nousta laivaan,viedä tavarat hyttiin ja  mennä kannelle. Haluaisin ottaa kuvan sinisestä kaupungista ja tuosta sillasta.

-Joo, mennään. Siis hurtigruta ei ole pelkkä risteily eikä autolautta, se on myös Norjan virallinen postireitti, näytän kohta sen lipun. Näiden laivojen kautta on kukenut ja  kulkee uskomaton määrä tavaraa pohjoisen pieniin ja syrjäisiin kalastajakyliin.

-Olet kyllä muutaman kerran asiasta maininnut. Olikos täällä muuten saunaa?

 

- On sauna ja hieno onkin. Tai hienous riippuu siitä, uskaltaako heittää löylyvettä kiukaalle vastoin kieltoa. Yleensä saunassa on näin talvella tilaa ja vedenheitto mahdollista. Tässä laivassa sauna on yhdeksännellä kannella eikä  kellarissa , kuten pienemmissä.

 Trollfjordin saunaosastoon, tai kylpylähän se oikeastaan on, kuuluu muutama taivasalla oleva kuuma-allas, suihkukopit, aurinkotuolit sekä kesällä auki oleva baari. Minulle siellä oleilu tuo mieleen Islannin.

-Just. Jos käytäis kannella silleen kuvausreissulla, sitten juotais kahvit siellä sinun mainostamassa kalakokolattiamattoravintolassa ja sen  jälkeen mentäis saunaan. Ja kuumiin altaisiin. Olisiko hyvä idea, herra opas.

-Ideasi ei ole pelkästään hyvä. Se on erinomainen. Ja toteutettavissa.
                                        -lauri-