YKSI KANSA, YKSI KIELI, YKSI MEIJERI

Miten käy joulun? Ehtiikö voi kauppoihin? Kerkeämmekö leipoa kaiken valmiiksi?

Onnistuuko Tine torjumaan kansakuntaa uhkaavan kriisin?

Koska saamme voita leivontaan ja ruoanlaittoon?

Tai ainakin Bremyktiä levitteeksi?

Morgenstjerne, Sand 7.12. Heikkoa koillistuulta, erittäin korkeita aaltoja. Muutama lämpöaste.

Vuorilla on lunta , maissa pikkupakkasta. Sienestyskausi on lopultakin päättynyt. Olemme kuudentena päivänä peräkkäin merellä. Eilen saimme vajaat tuhat kiloa koljaa.

Silli ja sen mukana miekka- sekä ryhävalaat ovat saapunut viereisen saaren Andøyn edustalle.

Viime päivien kiihkeän kalastuksen, miekkavalas Morganin surullisen tapauksen ja sillin saapumisen varjossa monia dramaattisia tapahtumia on jäänyt huomaamatta. Viikkojen ajan Norjaa vaivannut voikriisi on saanut minun millään tavalla asiaa noteeraamatta laajentua kansainväliseksi konfliktiksi. Tanskan ja Norjan väliseksi Voisodaksi.

Norjassahan on voipula. Sen seurauksena valtio ryntäsi hädissään alentamaan kohtuuttoman korkeita voitullejaan. Mutta vain määräajaksi. Tarkoituksena oli helpottaa voin ostoa tanskalaisilta meijereiltä. Ja turvata tärkein. Joululeivonnaisten ja muiden rasvaa vaativien jouluherkkujen saatavuus ja kotileivonnan onnistuminen.

Mutta Tanskapa ei suostunutkaan vuosikausia epätoivoisesti omaa tuotantoaan suojelevalle ja perusmeijerituotteiden tuonnin lähes kokonaan kieltäneelle Norjalle myymään yhtään mitään. Väliaikaiset tullihelpotukset eivät juuteille riitä. Tulkoon Norja tälläkin kertaa toimeen omillaan. Eihän se voi ole aiemminkaan kelvannut.

Tanskan luomuvoi menee Suomeen ja Ruotsiin. Sinne on hyvät kauppasuhteet, alhaiset tullit ja jatkuva menekki. Sitäpaitsi Norja sulkee rajansa heti kun oma tuotanto ylittää kysynnän. Joskus tammikuun lopulla. Silloin ei vietäisi yhtään mitään.

Norja on maataloustuotannon turvaamisessaan maailmanmestari. Tullimuurien perusteluna on säilyttää omavaraisuus." Jokaiselle maalle on tarpeellista olla omavarainen, peruselintarvikkeiden tuonnista mahdollisimman vähän riipuvainen. Se on parasta varautumista kriisiaikoihin" kuuluu väite.

Nyt meillä sitten on se kriisiaika. Ruokapula. Voi on loppunut. Kansa turhautuu. Me täällä pohjoisessa kärsimme eniten. Kolmeen viikkoon ei oikeaa voita ole minkään kaupan hyllyillä näkynyt. Ei edes voipohjaisia levitteitä.

Margariinia on kansalaisten syötävä. Kaikkein pahiten kriisi koettelee ns. äijäkarppaajia. Niitä jotka karppauksesta omaksuivat hillittömän voin , kanamunien ja lihan syönnin.Pistivät perunat, riisit, makaronit ja kuitupitoiset leivät sekä muoville maistuvat kevyttuotteet piiloon. Ja unohtivat karppaamisen syvimmän olemuksen. Runsaan vihannesten ja hedelmien ja vähähiilaristen juuresten kuten nauriin käytön.

Pakon edessä elikkä nyt margariini , kevytlevitteet ja -juustot ovat alkaneet tehdä kauppansa. Hyllyt tyhjenevät ja kansalaiset sopeutuvat, suurempia protesteja ei esiinny. Kuluttajat uskovat meijerimiesten ja -naisten lupauksiin.

"Tämä voipula on väliaikainen ja johtuu kulutuksen yllättävän suuren kasvun lisäksi huonosta rehuvuodesta ja siitä johtuvasta maidontuotannon notkahduksesta. Tammikuun kuluessa kaikki palautuu ennalleen. Tarjonta ja kysyntä ovat tasapainossa"

Helmikuussa voikriisimme on lupausten toteutuessa taaksejäänyt painajainen. Kaikki jatkuu niinkuin mitään kriisiä ei k olisi koskaan ollutkaan.

Samoilla hyväksi havaituilla linjauksilla jatketaan. Muun maailman menosta riippumatta.

Yksi kansa, yksi kieli, yksi meijeri.

Siitä lähdetään.

-lauri-