KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

søndag 29. april 2012

Viimeinen ranta

Nyksundin Valas -Karel kertoi kaskelotin saapuneen, pari päivää sitten rantautuneen.
Raahauduin katsomaan.  


Valas on Bleikin  kanjonilaisia. Siellä kaskelottiurokset elävät yksin. Ne eivät  siedä muita  uroksia lähelleen. Ovat satojen metrien päässä toisistaan.Valaat syövät syvänteen mustekaloja  ja lihovat. Tarpeeksi lihottuaan ja etelään jääneiden  naaraiden silmissä houkutteleviksi tultuaan, urokset matkaavat Azoreille. Jos kaikki menee hyvin , ne pääsevät  lisääntymään. 


Suvunjatkamisvelvollisuutensa  suoritettuaan valaat tulevat takaisin. Vanhana kaskelottien vietit alistuvat  tosiasioille.Enää ei kannata  tehdä rasittavaa lisääntymismatkaa. Nuoremmat ja lihavammat vievät  kaikki naaraat. Loppuelämän sisällöksi  jää syöminen ja lepo.
.
Kalastajat kertovat kuolevien kaskelottien hakeutuvan  vuonoihin,tulevan lähelle rantaa kuolemaan. Tutkijat eivät ole niin varmoja. Minä tiedän, että  valaat kaipaavat  maihin. Vottestadin kaskelotti löysi paikkansa suojaisasta poukamasta.  Se on suosittu paikka. Toissa vuonna tänne ilmaantui  pohjoinen pullonokkavalas


Alaleuka on irronnut muuten  hyväkuntoisesta ruhosta. 
Pään sisällä oleva ölju näyttäisi olevan talllella.
Siitä olisi aikoinaan keitetty  monen kylän lamppuöljyt


Rantakivikkoon asettautuneen haalistuneen kaskelotin mätäneminen on aluillaan. Se haisee vain hieman. Lokit,  korpit, varikset ja merikotkat  ovat innnoissaan.


Nuori hieman yli kymmenmetrinen  uros kesällä 2011.


Kaskelottiuros voi kasvaa  17-18 metriä pitkäksi ja tulla 60 tonnin painoiseksi. Vottestadin kaskelotti on suurimpia mitä olen nähnyt.


Kaskelotti  takaapäin.


Pyrstö on 5 metriä leveä.


Reunan risoista ja lovista tunnistamme valaan.


-lauri-

10 kommentarer:

  1. Onpa aika erikoinen näky. Valaita tuntemattoman on kuvien perusteella vaikea hahmottaa, mikä siellä kivikossa makaa.

    SvarSlett
    Svar
    1. Sitä on kuvasta aika vaikea hahmottaa tuolta kivien seasta. Pää on lähes normaalinmuotoinen kaskelotille tyypillisen tylppä. Pään osuus kaskelotin koko pituudesta on kolmannes. Pään sisällä on vaaleaa "öljyä", jonka olomuotoa ja painoa kaskelotti voi tarpeen mukaan säädellä.Öljyn tarkoitus on auttaa pohjaan menossa ( öljy on kiinteää ja painavaa) ja sieltä ylös tulossa (¨øljy on nestemäistä ja kevyempää) Öljyllä on tärkeä merkitys myös kaskelotin luotainjärkestelmässä.
      Kaskelotin nimi spermwhale tulee siitä kun valaanpyytäjät aikoinaan luulivat pään sisällä olevan vaalean nesteen olevan spermaa :) Melko iso se olisi ollut spermavarastoksi. Öljyä kun voi enimmillään olla 3000 litraa. Isot valaat painuvat rantauduttuaan lyttyyn, varsinkin jos hajoaminen on ollut pidemmän aikaa käynnissä.

      Slett
  2. Mietin ihan samaa kuin Heli, näin maallikon on vaikea tuota hahmottaa. Aikamoinen näky kuitenkin! Toivottavasti polvi oli edelleen kunnossa tuon raahautumisen jälkeen... :)

    SvarSlett
    Svar
    1. Polvi on kunnossa :)Raahautumismatka ei onneksi ollut kovin pitkä, kengissä oli hyvä pito ja laskuveden paljastamissa kivissä karheita kuoriäyriäisiä. Piti vaan varata jäykän polven kanssa aikaa.
      Kuollut kaskelotti on nähtävä (ja haistettava) mittasuhteet käsittääkseen :)

      Slett
  3. Svar
    1. Kyllä. Myös teilläpäin on mahdollista törmätä yhtä mielenkiintoisiin eläväisiin, Belugoihin eli maitovalaisiin. Niitä tavataan Varangin vuonossa ajoittain. Pyöriäisiä, valkokuvedelfiinejä, lahtivalaita ja miekkavalaitakin voi bongata. Tosin meidän alue on ehdottomasti parasta valasaluetta. Tervetuloa jokus käymään :)

      Slett
  4. Hui, minä kyllä säikähtäisin tuommoista näkyä, luulisin varmaan että se on pudonnut jostain ulkoavaruudesta. :)

    Varmaan just tuollaista maastoa suosittelee se fysioterapeutti polven kuntoutukseen. ;) No, toivottavasti meni hyvin se kallioilla keikkuminen, oikein paljon kärsivällisyyttä ja mahdollisimman pikaista toipumista toivottelen!!

    SvarSlett
    Svar
    1. Kiitos :) Liikuin minulle annettujen ohjeiden mukaan, sillä tavalla, että polvea en taivutellut ja niin ettei lisäkipua tuntunut.
      Valaat ovatkin toisesta, kovin oudosta ulottuvuudesta.

      Slett
  5. Aika hurjan näköistä, mutta tällaiselle luontodokkareita rakastavalle ihmiselle todella mielenkiintoista. Huh.

    SvarSlett
    Svar
    1. Valaat ovat mielenkiintoisia, elävinä ja kuolleina. Mätänevä valas kiehtova ja täynnä kuhinaa,se on kaikkien ekosysteemien äiti :)

      Slett