Laulu Ryhävalaasta.

Kerro minulle ryhävalaasta ?

Hyvä on. Silleen ranskalaisilla viivoilla.

 

Ryhävalas kuuluu eläinkuntaan. 

Ryhävalas kuuluu selkäjänteisiin. 

Ryhävalas kuuluu selkärankaisiin.

Ryhävalas on tasalämpöinen. 

Ryhävalas on nisäkäs. 

Ryhävalas on valas.

Ryhävalas on hetulavalaiden heimoa.

Ryhävalas on ryhävalaiden sukua.

Ryhävalas on sukunsa ainoa.

Ryhävalas on elinvoimainen.

Ryhävalas tunnetaan etuevistä.

Ryhävalas tunnetaan selkäevästä.

Ryhävalas tunnetaan pyrstöstä.

Ryhävalas tunnetaan merirokoista ja kyhmyistä..

Ryhävalas tunnetaan laulusta.

Ryhävalas tunnetaan uurteista.
Ja sieraimestaan.

Ryhävalaan etuevät ovat pitkät ja alta valkoiset.

Ryhävalaan selkäevä on mitätön ja nysä.

Ryhävalaan pyrstö on notkea,leveä ja voimakas.
Ryhävalaan kyhmyissä on tuntosarvia.

Ryhävalas vaeltaa.

Ryhävalas syö eläinplanktonia.

Ryhävalas syö silliä.

Vaeltaessaan se ei syö.

Kerro tarina.

Ryhävalas sotkeentui viime viikolla internet-kaapeliin.

Se ei päässyt omin avuin irti. 

Valaisiin erikoistunut Tromssan yliopiston eläintieteen professori  tuli apuun. Sukelsi valaan luo. Yritti kaverinsa kanssa saada eläintä vapaaksi.

Siinä meni lähes koko iltayö. Aamulla hän hälytti apuun rannikkovartioston, kun  itsensä piti  mennä luennoimaan.

Norjan sotajoukkoihin kuuluvan valaanpelastukseen erikoistunueen osaston sukeltajat katkaisivat kaapelin ja vapauttivat vuorokauden jumissa olleen valaan. 

Tuhansilta Tromssan saarilla asuvilta ihmisiltä meni nettiyhteys maailmaan. Myös professorilta. Sähköyhtiölle tuli miljoonien lasku.

Valas pelastui

        -lauri-

Copepodseja

"Rødåtanko?, siis norjaksi se on rødåta, kyllä tunnen. Calanus finnmarhicus.Kaikki kalastajat sen tietävat. Pieni ötökkä. Kaiken perusta. Jos syöttisillissä ei ole ååttaa, sitä on turha pistää koukkuun. Ja jos elukka häviää matalikoilta, kalatkin katoavat. Toissa syksynä makrillit tulivat ja kaiken vuonoista söivät. Tai noh, koljan nyt ainakin avomerelle karkoittivat. Makrilli on agressiivinen tulokas, sen edessä muut väistyvät. Me tienasimme puolen vuoden aikana  puolet normaalista. Kaksi kertaa Mehamnissakin pistäydyimme. Ei sieltä sen enempää saatu. Kolja pysyi poissa marraskuun loppuun."

"Lauri, Calanus finmarhicus ei ole pieni . Se on suuri. Yksi suurimpia copepodseja, tiedätkö."

"Hyvä on Paula.Olkoon sitten suuri, mutta minusta kuitenkin pieni ja ruosteenpunainen. Koko vuonon pinta voi sen ansiosta värjäytyä. Olen nähnyt. Nils Henrik kertoi kerran  yhdeksän lahtivalaan niitä samanaikaisesti merenpinnasta haukkoneen. Minulla on näissä  teidän jutuissa ongelma. En tiedä mitä kaikki merieläimet ovat englanniksi, hyvä kun suomeksi tai norjaksi.  En hahmota selkeästi, kuin sen minkä olen itse merellä vuosien mittaan  kokenut tai muilta kuullut. Minulla on kalastajan sielu ja ymmärrys. Kalastajat ovat  pragmaatikkoja. Kalastajat havainnoivat ja luulevat. Se yleensä riittää. 

"Olisihan tässä ollut aikaa opiskella, mutta en vaan saanut aikaiseksi, kun oli nuo puutarhajututkin. Te saatte auttaa. Teillä on koulutus. Olette perehtyneet ja paljon tutkineet. Minä olen nähnyt mikä on muuttunut, kertokaa te miksi tai mitä luulette. Ja selostakaa noille "

"Saat itse kertoa, sen saman mitä meille safarilla. Ihan yksinkertaisesti se riittää. Emme me teidän merialuettanne, emme edes valaitanne vielä tunne."

Tromssan yliopiston Forskningsparken Linkeniin oli kokoontunut  Bremenin yliopiston johdolla joukko arktisten merialueiden happamoitumisen ja lämpenemisen sekä arktisten koralliriuttojen asiantuntijoita Saksasta, Englannista, Norjasta , Espanjasta. Italiasta ja Venäjältä.

Myös Pohjois-norjan matkailuala, lähinnä valas-hylje- ja lintumatkailu sekä ammattikalastuksen johtoportaan tutkijat olivat edustettuina. Tutkimus tarvitsi merenpinnan tason pidemmän aikavälin havaintoja, tähän mennessä tapahtuneiden muutosten ilmineeraajina. Siksi minäkin pääsin workshoppiin Støn valassafarin meribiologien mukana, kertomaan tutut kalakentät ja vedenalaiset kanjonit sekä tuomaan lähivesiemme valaat, kalat, hylkeet ja linnut hienoihin matemaattisiin malleihin jollain lailla sijoitettaviksi.

Ei ollut helppoa olla seminaarin ja workshopin ainoa ei- akateeminen. Vailla biologista pohjaa. Ja erikoissanaston osalta kielipuoli. Oma esiintyminen jännitti. Entäs jos en saa tärkeitä juttuja ymmärrettävällä tavalla esille. Onneksi kymmenen vuoden valasoppaan kokemus ja esiiintymisrutiini sekä kantava ääni auttoivat.

Kaikki meni subjektiivisesti arvioituna hyvin.

Jäykkyys hävisi. Tunnelma oli rento. Tutkijat tuntuivat täälläkin ihan tavallisilta ihmisiltä.

Sain sanottua sanottavani. Useimmiten oikeassa paikassa. Joskus tosin asian vierestä tai väärässä yhteydessä. Varsinkin toisena päivänä, kun erilaisissa happamuus - ja lämpötilamalleissa sekä moniulotteisissa kaavioissa piti pysyä annetussa.

 Kovasti halutti kertoa, että lunnikanta  aivan varmasti pienenee eikä lisäänny. Lisääntynyt biomassa ei niitä lunneja pelasta jos sillinpoikaset ovat merivirtausten tai muiden syiden takia liian kaukana pesimäsaaresta. Lunnit kyllä kaivavat pesäkolonsa, mutta jättävät munansa munimatta. Sehän on nähty! Ai niin kyseessähän oli vuosi 2075.
                   -lauri-

Morgenstjernen paluu

Stø 21.tammikuuta 2013 kello  04:05. Olimme Langeneseggalla. Vedimme yhden apajan. Saimme 700 kiloa turskaa ja seitiä. Yltyvä myrsky pakoitti meidät palaamaan Støhön kesken reissun.

Morgenstjerne-niminen blogi on sekin  palannut. Pienen tauon jälkeen tein päätöksen jatkaa kolme vuotta sitten aloittamaani nuottakalastajan tarinaa. Minulla tuli ikävä ruudulla näkyviä tunnelmiani ja ikävä bloggaajaystäviäni sekä lukijoitani. Ikävä sitä maailmaa, josta  puoli vuotta olin kokonaan poissa. Sen luonnolliselta tuntuvan maksimiajan. Morgenstjerne on tuttu, lähes sama kuin ennen taukoa. Teemat pysyvät entisinä. Kerron turskasta ja sen pyynnistä, valaista sekä Vesterålenin muusta luonnosta. Islanti ei ole kadonnut minnekään, vaikka haaveeni sinne muutosta mureni ristisiteen ja polvikierukan mukana. Päivitykset elämästä arktisessa, joskin ilmaston lämpenemisen seurauksena koko ajan leutonevassa  Støn monikulttuurisessa kalastajakylässä, ovat nekin postauksien arvoisia
Uutta on keskittyminen viime kasvukaudella unestaan heränneen arktisen  permapuutarha tiiviiseen seuraamiseen.

Siihen, mitä kaikkea mielenkiintoista ja  hauskaa ja  joskus vähemmän hauskaa toipumislomani aikana on tapahtunut, palaan silloin, kun se liittyy aiheeseen tai sattuu tulemaan mieleen.

Lyhyt kertaus heinä- tammikuuhun.
Kaksi maatilan ympäristön riekkopesuetta sai yhteensä 21 poikasta. Ne muodostivat loppukesästä ison  yhteisparven, säilyivat kaikki hengissä syksyyn. Viimeksi koko parvi näyttäytyi lokakuun alussa vähän ennen vuorille muuttoaan. Haahkojen pesintä onnistui, pääsin todistamaan yhden naaraan haudontaa ja onnekkaasti myös vastakuoriutuneen  poikueen matkaa mereen.

Permapuutarhaviljely onnistui kylmästä kesästä huolimatta kohtuullisesti. Satoa tuli sen verran, että olemme omavaraisia perunan sipuleiden ja  monien mausteiden suhteen. Uutta viljelyalaa tuli raivattua. Ensi kesänä viljelyssä on yli kolme aaria.

Toipumislomaa ja kuntoutusta kesti vuoden loppuun, vuorille kapusin omalääkärini ja fysioterapeuttini ohjeita uhmaten lokakuussa. Marraskuussa palasin entiseen työhöni Morgenstjernen nuottakalastajana, ensin osa-aikaisella sairaslomalla ollen ja vuoden alusta täysipäiväisenä.

Sienivuosi oli surkea. Sitä voisi kutsua Norjassa oloaikani heikoimmaksi. Onneksi on vanhoja  kuivattuja suppilovahveroita varastoituna. Aivan loppusyksystä ilmaantuneet vaaleat orakkaat takasivat kastiketarpeet muutamaksi kerraksi.

Elokuun loppupuolella osallistuimme Støssä ja Nyksundissa järjestettyihin kertojapäiviin.

Syksyllä rekisteröimme valaiden havainnointiin ja suojeluun keskittyvän uhdistyksen North Atlantic Societyn.

Myöhäissyksyn ajaksi maatilamme sai uuden perheenjäsenen. Helmi Helmipöllöksi ristimämme hiiripöllön. Siipirikkoinen perheenjäsenemme toipui hoidossamme sen verran hyvään kuntoon, että läksi tilavasta huoneistostaan ja broilerinrintafileiden ääreltä omin lupinensa kotimetsiinsä  Klohon. Halusi näyttää, että osaa lentää. Helmin tunnelmia voi seurata  fb -sivuilla

Muutakin on tapahtunut, mutta se jääköön myöhempään ajankohtaan. Yksityiselämääni ja läheisiäni tuon blogissa esille samalla varovaisuudella kuin aiemminkin. Morgenstjerne kun on nuottakalastajan  tunnelmia ja ajatuksia silleen yleisellä tasolla.

Kuvia ja kommentteja sekalaisessa järjestyksessä

Mereen totuttautumista  sairaslomalla. Lottas Fangstin miehistö seuraa Arne -Kristian Hanssenin siimannostoa . Kuva: Heikki Kurkela

"Relaxing time on the sea." Sairaslomani jäkeinen ensimmäinen merireissuni Morgenstjernella.

Kauan kaipaamani vaellus Sørkulen vuorelle lokakuussa (vastoin lääkärin määräyksiä ) Polvi kesti yllättävän hyvin.

Støssä ja Nyksundissa järjestetyille kertojapäiville saimme ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa suomalaista väriä. Silene Lehto Støn koukutuskeskukseen  rakentamallamme kalastusaiheisella esiintymislavalla.

Elokuussa  osoittautui, että merikotka saattaa joskus luulla olevansa nimensä mukaisesti merilintu.Tämän löysimme uimasta ja pelastimme ollessamme  vieraiden kanssa pyydystämässä ruijanpallaksia. Kuivattelun ja ruokkimisen jälkeen päästimme  vanhan naaraan vapauteen Tapauksesta lisää  Arctic Whale Toursin fb sivuilla  

Siipirikko hiiripöllo , Helmi Helmipöllöksi ristimämme, asui meillä. Söi ja vahvistui. Siipi tervehtyi ja Helmi karkasi yksiöstään. Lensi  vauhdilla  pois kun avasin oven. Osoitti olevansa valmis vapauteen. Siipensä kunnossa. Kuva: Tea-Mari Brax

Arktisen permapuutarhan historian ensimmäinen vihannesnäyttely maatilan keittiönpöydälla. Yhteensä satoa saatiin yli kahdestakymmenestä eri lajista. Perunan ja sipulien sekä yrttien suhteen saavutimme omavaraisuuden.

Toivotan vanhat ja uudet lukijat tauon jälkeen tervetulleeksi Morgenstjernen kyytiin.

-lauri- 

Viimeinen ranta

Nyksundin Valas -Karel kertoi kaskelotin saapuneen, pari päivää sitten rantautuneen.

Raahauduin katsomaan.  

Valas on Bleikin  kanjonilaisia. Siellä kaskelottiurokset elävät yksin. Ne eivät  siedä muita  uroksia lähelleen. Ovat satojen metrien päässä toisistaan.Valaat syövät syvänteen mustekaloja  ja lihovat. Tarpeeksi lihottuaan ja etelään jääneiden  naaraiden silmissä houkutteleviksi tultuaan, urokset matkaavat Azoreille. Jos kaikki menee hyvin , ne pääsevät  lisääntymään. 

Suvunjatkamisvelvollisuutensa  suoritettuaan valaat tulevat takaisin. Vanhana kaskelottien vietit alistuvat  tosiasioille.Enää ei kannata  tehdä rasittavaa lisääntymismatkaa. Nuoremmat ja lihavammat vievät  kaikki naaraat. Loppuelämän sisällöksi  jää syöminen ja lepo.

.

Kalastajat kertovat kuolevien kaskelottien hakeutuvan  vuonoihin,tulevan lähelle rantaa kuolemaan. Tutkijat eivät ole niin varmoja. Minä tiedän, että  valaat kaipaavat  maihin. Vottestadin kaskelotti löysi paikkansa suojaisasta poukamasta.  Se on suosittu paikka. Toissa vuonna tänne ilmaantui  pohjoinen pullonokkavalas

Alaleuka on irronnut muuten  hyväkuntoisesta ruhosta. 

Pään sisällä oleva ölju näyttäisi olevan talllella.

Siitä olisi aikoinaan keitetty  monen kylän lamppuöljyt

Rantakivikkoon asettautuneen haalistuneen kaskelotin mätäneminen on aluillaan. Se haisee vain hieman. Lokit,  korpit, varikset ja merikotkat  ovat innnoissaan.

Nuori hieman yli kymmenmetrinen  uros kesällä 2011.

Kaskelottiuros voi kasvaa  17-18 metriä pitkäksi ja tulla 60 tonnin painoiseksi. Vottestadin kaskelotti on suurimpia mitä olen nähnyt.

Kaskelotti  takaapäin.

Pyrstö on 5 metriä leveä.

Reunan risoista ja lovista tunnistamme valaan.

-lauri-

Celine in memoriam

Miekkavalastyttö syntyi jouluna. Hirmumyrskyn voimalla puhaltanut tuuli  ja voimakas merivirta  häiritsivät synnytystä.  Emo, joka normaalioloissa olisi yhdessä muun lauman kanssa huolehtinut poikasestaan, kadotti hänet. Ehkä emo kuoli. Virtaus ja aallot kuljettivat pikkuvalaan matalaan lahdenpoukamaan.

Muu suku ei päässyt auttamaan vaan ui pois. Poikanen yritti turhaan etsiä äitiään . Myrskyssä oli mahdotonta päästä  avomerelle.

Tapaninpäivänä  Celineksi ristitty perheensä kadottanut miekkavalas kuoli. 

Vastasyntyneen miekkavalaan vatsa ei ole  puhtaan valkoinen niin kuin aikuisilla.

Yläkuvassa vielä elossa olevan Celinen  vaaleanpunainen väri  on kuoltua haalennut kermanvalkoiseksi.

Celine oli kuollessaan vain muutaman päivän ikäinen, osa napanuoraa oli jäljellä.

Siirsimme hakemani valasvauvan vaunuihin ja myöhemmin pakastimeen, näytteidenottoa varten säilytettäväksi. Kuva: Greet

Minä Celine ja Tom (Greet)

            Greet ja kookas poikanen. Celine oli lähes 2,5 metriä pitkä ja painoi puolitoistasataa kiloa.(Tom)

Morgenstjerne torstai 5.1.2012 Voimakasta koillistuulta, selkeää, pari astetta pakkasta. Kalastuskausi on käynnistynyt.Olemme olleet kolme kertaa merellä ja saaneet yhteensä  viisi tonnia. Lähinnä seitiä ja koljaa. Kututurska ei ole vielä saapunut. Silli  ja valaat viihtyvät yhä Støn läheisillä merialueilla. Myös meidän vesillä harvinaiset ryhävalaat.

Paluuni Norjaan sujui dramaattisissa merkeissä.Vaikka jouluna oli mahtavan levollista tavata tuttuja, olla suvun parissa, saunoa ja samoilla tutuissa maastoissa sekä syödä jouluherkkuja, kerkesi Suomen loman aikana tulla kova ikävä.Lähinna merta ja varsinkin valaita. Kaipasin takaisin. Halusin tavata rannoille ruokailevat ystäväni. Halusin nähdä ne läheltä.

Tapasin miekkavalaat, näin ryhävalaiden puhallukset ja sillinpyynin ja koin yhden hienoimmista safareista valaitten ollessa aivan aallonmurtajan ulkopuolella. Olin etuoikeutette taas kerran. Sainhan seurata kuinka kekseliäitä ja älykkäitä miekkavalaat ovat. Lauma toimi ryhmänä, kukaan ei sooloillut ominpäin. Niillä oli selkeästi johtaja joka sai jopa kookkaat ryhävalaat mukaansa silliparvea piirittämään. Ja siitä yksi kerrallaan aterioimaan. Ainakin siltä minusta näytti ja niin haluan uskoa.

Läheisin kosketukseni miekkavalaisiin tuli surullisella tavalla. Lofooteilla olevan miekkavalasperheen naaras synnytti väärään aikaan väärässä paikassa. Tai sitten se kuoli synnytyksessä saamiinsa vaurioihin. Joka tapauksessa Laukvikin Delpin kylän asukkaat huomasivat Tapaninpäivänä lahdessa uimassa olevan pirteän valasvauvan. Kuvasivat sen pärskimistä rantakivikossa. Valas läksi lopulta avoveteen, kauemmaksi rannasta. Kyläläiset toivoivat sen selviävän avomerelle, ehkä löytävän emonsa. Osa oli skeptisiä. Arveli ettei emostaan erilleen joutuneella vastasyntyneellä ole mahdollisuuksia.

Seuraavana päivänä kuollut valasvauva löytyi rantakivikosta. Valaan urheaa kamppailua seuraamassa ollut nuori tyttö Maja risti  isosisänsä  oheiselle videolle kuvaaman valaan Celineksi. Minun tehtäväksi tuli hakea Celine Støhön. Valaantutkijat  ja Valassafari saavat päättää mitä sille tehdään.

Ensimmäinen konkreettinen  kosketukseni kovasti kiintymiini miekkavalaisiin oli pikkuisen erilainen mitä olin toivonut. Surullinenkin. Miekkavalas Celine kuoli vapaana. Vaikka elikin ainoastaan  jouluaatosta tapaninpäivään.

-lauri-

Ryhävalaat uivat ulos laatikosta

Gisløy 19.12. Heikkoa koillistuulta.Selkeää.Pikkupakkasta. Eilen oli lähes tyyntä. Silli on vallannut  vuonon. Ja tuonut mukanaan miekkavalaat. Sekä saanut Karibialle matkalla olleet ryhävalaat muuttamaan matkasuuunnitelmiaan.

Ryhävalas tunnetaan. Sitä on paljon tutkittu, sen elintavat on kartoitettu. Ovat netissä  kaikkien löydettävissä:

Pohjois-Atlantin itäosassa ryhävalaat vaeltavat kesäisin pitkin Norjan rannikkoa pohjoiseen ja palaavat syksyllä takaisin trooppisille alueille.
Ryhävalas ui noin 25 000 km vuodessa edestakaisin. 5000 km keskimäärin lisääntymis- ja ruuanetsintäseutujensa välillä, reitit ovat säännöllisiä, eivätkä valaat yleensä seikkaile.(wikipedia)

Osa Norjan rannikkoseutujen kilteistä ja säännöllisistä elintavoistaan tunnetuista ryhävalaista on kieltäytynyt noudattamasta  vaellusohjeita. Tämä lauma on tehnyt kapinan  ja luopunut perinteistään. Sen sijaan, että  olisivat jo aikoja sitten kiirehtineet Karibian alueen lämpöisillä lisääntymisalueille niskoitteilijat ovat jumittuneet Norjan meren kylmään. Jääneet laiskuuksissaan miekkavalaitten seuraksi sillinsyöntiin.

Viime vuonna ryhävalaat täyttivat meiltä pohjoiseen sijaitsevan Andfjord vuonon.  Ilmaantuivat sinne joulun tienoilla.Tänä vuonna valaat tulivat aiemmin. Ja ruoka-apajat näyttävät löytyvän Andfjordin lisäksi läheisestä Gavlfjordista..
Gavlfjord on pinta-alaltaan Andfjordia huomattavasti pienempi. Täällä valaitten tarkkailu  myös maalta käsin helpompaa.

Silli saapui toissapäivänä. Ryhävalaat miekkavalaitten kanssa eilen. Noin parikymmentä ryhävalasta ja useammat miekkavalaat ovat hajaantuneet tasaisesti ympäri vuonon. Niitä löytyy joka puolelta. Parasta ryhävalaissa on niiden hakeutuminen myös mataliin vesiin, lähelle rantaa.

Gavlfjord vuonon ryhävalassafarille päästäkseen ei välttämättä tarvitse edes venettä. Riittää kun liikuskelee rantoja pitkin. Kiikaroi  vuonot ja lahdenpoukamat. Tarkistaa strategiset paikat. Valaitten löydyttyä jää ihailemaan.
Ryhävalaat eivät pistä vierasta pahakseen. Saattavat jopa innostua. Ja tulla tervehtimään.

Vuoden pimeimpänä aikana valoisaa on muutama tunti.  Ryhävalaitten tarkkailu ei kuitenkaan ole sidottu näköaistiin. Tyyninä öinä, silloin kun tuulen kohina ja meren pauhu ei ole liian voimakasta, valaat tarjoavat toisenlaisen elämyksen.
Pintaan nousevan valaan puhallusääni on todella voimakas. Se kuuluu kilometrien päähän. Ja parhaiten juuri silloin kun korvat ovat herkistyneet kuulemaan. Yöllä.
Ryhävalas osaa muuten myös laulaa.
-lauri-

Talvinen valassafari on vaativa urheilulaji. Merellä on kylmä ja valoa niukasti. Näin joulun alla valaitten tarkkailuaikaa on korkeintaan neljä tuntia. Valokuvausaikaa sitäkin vähemmän.

Valokuvaaminen kaamosajan koleudessa vaatii hyvien laiteiden lisäksi ammattitaitoa.

Kiikareitten merkitus on sitä suurempi mitä vaikeammat ovat olosuhteet. Kuva: Tom

Ryhävalas lähtee sille tyypilliseen sukellukseen.

Nuori, utelias ryhävalas tuli tutkimaan laivaamme. Kuva: Per Ole 

Ryhävalaan parhaita tuntomerkkejä ovat erittäin kookkaat valkoiset rintaevät.

Tämä nuori ryhävalas näyttää  hyppimistaitojaan. Kuva:Dieter ja Sabine

Vielä Morganista

Toivoisin Morganin pääsevän sukulaistensa laumaan. Omasta tahdostaan temppuilemaan. Kuva Bleik Canyonin alueelta. Camilla Ilmoni)

Morgenstjerne 29.11. Tuuli kaakon ja etelän väliltä 22m/s. Lämmintä 6 astetta. Vuoret saivat viime yönä lumipeitteen. Sataa vettä. Eilen pääsimme pitkästä aikaa merelle. Saimme yllättävän hyvän saaliin, 2200 kiloa koljaa.Ja tuoretta kalaa omaan käyttöön. Sienestyskelit jatkuvat.

Tänään miekkavalas Morgan lopultakin siirrettiin Teneriffalle, Loro Parquen viihde-eläinpuistoon koulutettavaksi ja opittuaan sirkustemppuja ihmisten iloksi esittämään.

Free Morgan Foundation ja Morganin ystävät eivät kuitenkaan luovuta. Meidän mielestä Morgan kuuluu tänne. Ei sirkukseen

Alla muutamia linkkejä Tapaus Miekkavalas Morganiin ja keskeisiin henkilöihin. Sivupalkissa Støn tapahtumakalenterin kohdalta voit lukea Morganin tarinan tiivistettynä.

-lauri-

Kuvia Morganin vapaudessa elävistä lähisukulaisista

Free Morgan säätiö. Sivuilla mm. Selvitys Støn kylän soveltuvuudesta Morganin vapautuspaikaksi.

Ingrid Visserin vetämä miekkavaitten tutkimuslaitos Orca Research.

Morganin ystävien kirje Støläisille.

Uuden Seelannin tv kanavan uutislähetyksen yhteenveto Morganista ja Ingrid Visserin sekä Free Morgan Foundationin kamppailusta Morganin vapauttamiseksi.

Uuden Seelannin rannikolle rantautuneiden miekkavalaiden pelastusoperaatio

Hakusanoja: Orca, Killer Whale, Ingrid Visser, Free Morgan, Stø, Orca Rescue, Orca Research, Arctic Whale Tours.

Viisi kaskelottia ja muita mereneläväisiä Bleikin kanjonissa

Bleik sokeritoppasaaren edustalla oleva vedenalainen kanjoni on uroskaskelottien ruokailualue.


Sinne meidät johdatti vuoden tauon jälkeen palvelukseen palannut Leonora.

Leonora oli ensimmäisellä safarilla luotettavissa käsissä. Mukanamme oli peräti neljä kapteenia.
Osa työtehtävissä, osa tutustumassa tulevaan työmaahansa ja osa mukana katsomassa miten kovasti ehostettu Leonora käyttäytyy.

Risto takakannella.

Ja valastornissa tähystämässä.

Joka reissulla näkee valikoiman huippuluokan kameroita.

Tosin kaskelotti ja sen puhallukset ovat sen verran näkyviä luonnonilmiöitä, että ne saa kyllä vaatimattomammillakin laitteilla tallennettua.

Puhallus lähikuvassa. Kyseessä on valaan kondensoituva hengityshöyry. Se voi hyvissä oloissa näkyä 4 km:n päähän.

Ensisijainen työmme on huolehtia vieraistamme. Auttaa kokemaan valaat mahdollisimman miellyttävällä ja unohtumattomalla tavalla. Kaskelotin noustessa pintaan ohjaamme valasretkeläiset tasaisesti. Niin , että kaikki näkevät. Otamme itsekin paljon valokuvia, dokumentoimme kaikki valaat, mutta se ei saa olla pääasia. Kuva: Risto Sakko

Jos valas on rauhallinen voimme ajaa laivan aika lähelle, kunhan kurssimme ei vaan ole valaan kurssiin nähden risteävä. Kuva: Risto Sakko

Vanhan kaskelotin ihossa alkaa näkyä pigmenttimuutoksia.

Kaskelotti lähtee noin puoli tuntia kestävään sukellukseen...

Ja näyttää hyvästiksi pyrstönsä.

Safarilla näemme lähietäisyydeltä myös lunneja.

Leonoran takakansi on Valastessujen valtakuntaa.

Myrskylinnun taitolentonäytös.


Leonora 25.5.2011.
Lounaistuuli yltyy myrskyksi. Vettä sataa ja on harmaata. Täällä mikään keskiyön aurinko näy.
Onneksi saimme kauden avajaisvalassafarille kohtuullisen sään. Koleus ja sade tuntuivat siedettäviltä, kun tuulta ei ollut liikaa. Ja tuulen suunta oli sopivasti etelänpuoleinen.

Lähtiessämme meillä ei ollut mitään tietoa missä kaskelotit olisivat, joten jouduimme etsimään kauan. Ajoimme tunnin ajan rauhallista vauhtia pitkälle Bleikin kanjonissa, ihan sinne keskiosiin saakka, ennen kuin havaitsimme ensimmäisen puhalluksen.

Vaikka kauden ensimmäinen kaskelotti oli etäällä ja näytti pyrstönsä kaukaa valas oli kuitenkin nähty. Tiesimme , että retki oli pelastettu ja loput valaat saatoimme etsiä ilman paineita.
Päivän aikana näimme läheltä tämän Camillan kuvaaman ja neljä muuta sukellusta sekä havaitsimme etäältä pari .

Kun lunnit ja merikotkat olivat saarellaan, hylkeet kallioluodoillaan ja suula partioi. Ja kun lisäksi myrskylinnut seurasivat Leonoraa lähes koko retken ajan, saatoin pitää päivää oikein onnistuneena.

Ainoa asia , joka jäi hieman harmittamaan, oli merikihun kuvaustuokion epäonnistuminen.
Paluumatkalla kyttäsin kameran kanssa mahdollisia ylilentäviä kihuja. Etelätuuli voimistui ja vesisade kiihtyi . Kun lintuja ei ollut vähään aikaan näkynyt, laitoin kamerani sateensuojaan takkini sisään.
Ei se siellä kauaa kerennyt olla kun merikihu yllätti. Se oli huomaamatta lähestynyt ja lensi muutaman metrin päästä ohi.
Minun reaktionopeudella ei kameraa saatu ajoissa esille saati kuvauskuntoon. Kun vielä linssinsuojuskin oli vastuksina.

Ehkäpä ensi kerralla onnistun. Ja saan lintukirjaani ihan itse ottamani lähikuvan kauniista häirikkölinnusta.
-lauri-
PS. Grimsvötnin purkaus on kuulemma ohi.
Safaritunnelmia Arctic Whale Toursin facebook sivuilla