Hanhen lennättäminen

Valkoposkihanhet pesivät huippuvuorilla.
Ne talvehtuvat Brittein ja Hollannin saarilla.

Joka kevät ne pysähtyvät kolmeksi viikoksi meidän pellolle.
Lepäämään ja syömään. Kasvattamaan alkumatkasta huvenneen ihonalaisen rasvakerroksensa.
Kuvutkin on täytettävä ennen viimeistä etappia.

Kun tuuli on suotuisa ja aika täysi, hanhet katoavat.
Jäljelle jää myllerretty pelto.
Kuivia paskoja , kaivettuja koloja ja irronneita höyheniä.

Helsingissäkin on valkoposkihanhia.
Ne eivät kaupunkiin tultuaan jatka matkaansa.
Vaan jäävät arktisen asemasta pesimään puistoihin, rannoille ja muihin epäsopiviin paikkoihin.
Helsingissä hanhet, pesät, poikaset ja  epähygieeniset jätökset ovat ongelma, kuulin.


Minua valkoposkihanhet eivät liikaa häiritse.
Vaan sopivasti.

Ensimmäiset  hanhet  ilmestyvät ennen vappua.
Viimeiset lähtevät kansallispäivän jälkeen.
Ensimmäisten päivien ujo arkuus vaihtuu nopeasti päällekäyväksi röyhkeydeksi.

Rappusille paskannetaan.
Pellot tongitaan.
Sipulimaa tallotaan.
Yökaudet metelöidään.

Kun valkoposkien käytös alkaa ärsyttämään, ne katoavat.
Minulle jää muistoksi jätökset ja ikävä.
Jätöksen  maatuvat.
Ikävä jää.                                                                                                                                          Viime viikolla lennätin leijaa.
Ensimmäistä kertaa kahteenkyymmeneenkahteen vuoteen.
Sillä samalla pellolla millä  hanhet keväällä ruokailevat.

Leijaan oli maalattuna kaunis, pullea lintu.
Vatsansa täyteen syönyt , rasvakerroksensa kasvattanut ja muuttomatkalle valmis.
                              -lauri-