Matkalla sinne tai takaisin olemme kokeneet navakoita tuulia.
varsinkin pakkasella.
Morgenstjerna 15.2. Matkalla kotisatamaan. Navakkaa itätuulta , pikkupakkasta, laivamme keikkuu ärsyttävän ilkeästi ristiaallokossa. Vedimme Langeneseggalla yhden apajan ja saimme kaikki kontit täyteen, noin 7 tonnia tosi isoa turskaa. Mielettömiä saaliita on tullut joka päivä. Kaikille Støn laivoilla.
Eilen oli raskasta kun piti aloittaa työt pitkän viikonlopun jälkeen. Toivoin kovasti, ettei kalaa tulisi, ainakaan kovin paljoa. Että saisin pehmeän laskun. Valitettasti kipparini ei halunnut salaisia toiveitani toteuttaa ,vaan laski nuotan just sinne missä turskaa oli eniten. Saimme melkein 6 tonnia. Ja tänään siis seitsemän.
Niin suuret saaliit tarkoittavat ympärivuorokautista touhuamista.
Ensin pitää seilata kolmisen tuntia kalapaikoille. Sitten menee toista tuntia nuotan laskussa ja nostossa. Kalojen verestys on se eniten aikaa vievä osa. Siihen kuluu hyvinkin 5 tuntia. Satamassa odottelu, eilen kolme tuntia, on pojalleni kaikkein vaikeinta. Minä olen urani aikana kouliintunut oikein hyväkjsi olijaksi.
Lastin purkamiseen ja saaliin suolistamiseen sekä lopuksi tyhjien konttien kyytiin ottamiseen menee keskimäärin neljä tuntia.
Meidän laivalla eletään vielä perinteisellä tavalla eli työpäivän päätyttyä kokkaan päivällisen:Yleensä kalaa jossain muodossa. Monet kalastajat kuittaavat lämpimän aterian voileivillä ja kahvilla ja saavat pidemmän levon, mutta täällä sitä ei ole edes harkittu.
Yhteinen ateria on sen verran pyhä toimitus että siihen on löydyttävä aikaa.
Sitäpaitsi syömisellä voi korvata osan yöunesta sanoo kippari ja se on sentään ollut yli 40 vuotta kalastajana.
-lauri-