Lammas ja sienet..
Sekä kala ovat ekologisesti tuotettua lähiruokaa.
Gisløy 3.5.2012.Epävakainen, lumisateinen sää jatkuu. Støn siimalaivat , siis ne, joilla turskakiintiöitä on jäljellä, ovat maissa. Kaukana Ruijassa, Mehamnissa tukikohtaansa pitävä Morgenstjerne on sekin laiturissa, kävi kuitenkin eilen merellä. Sai kolme tonnnia turskaa sekä kaksi ja puoli pienikokoista koljaa. Yllättävän hyvin ne tuntuvat pärjäävän ilman minua :)
Toipilasajan harrastukseni ovat liian tiivis yhteys henkilökohtaiseen tietokoneeseeni, kotioleminen ja lintujen tarkkailu. Sekä kehoni sallima kevyt ulkoilu.Onneksi en ole kuin hieman turhautunut. Minulla on kaikesta huolimatta mahdollisuus luontoretkeillä myös silloin kun olen sisällä. Kiikarit ovat lähettyvillä, kamera valmiina ja kahvia kannussa. Pihapuissa pesivät varis ja harakka, puutarhapöheikössä viihtyvä riekko sekä rantapellon hanhet, kuovit ja töyhtöhyypät piristävät. Ehkäpä vuonoon ilmaantuu valas.
Oikeita kalastajan töitä, siis sellaisia joissa tulee hiki ja paikat terveesti kipeiksi, en ole tammikuun jälkeen tehnyt.Koukutustuvilla ja laitureilla liikkuminen, kevyissä siimojen syötityksessä auttaminen ja kalastajien kanssa tarinointi ovat meren vaisu korvike. Kuntosalin vähitellen koveneva treenaus mukava haaste.
Ruoanlaitto ja ruokailu suurimpia nautintoja.
Norjan luonnnonsuojeluliiton kotisivuilta löytyi mielenkiintoinen blogi. Spis Sørlandet:in Kirjoittajan tavoitteena on syödä kuukauden ajan pelkästään oman maakunnan alueella tuotettua ruokaa. Innostuin miettimään olisiko vastaava mahdollista pohjoisessa. Mistä joutuisimme luopumaan ja kuinka paljon elämäämme muuttamaan.
Visiossani sallin kaikkien Vesterålenin alueella tuotettavien elintarvikkeiden ja mausteiden käytön. Riippumatta siitä onko sitä juuri sillä hetkellä saatavana. Riittää jos kyseessä on tuotteen sesonkiaika ja sitä voisi olla tarjolla.
Morgenstjernen maakuntaruokaviiikon, kesäkuun ensimmäinen, käytettävissä olevat raaka.aineet Olkaa hyvä
1.Kala
Voin käyttää kaikkea kalaa niinkun aiemminkin, lukuunottamatta katkarapuja. Niitä ei täällä pyydystetä
2.Liha
Vesterålenissa ei tuoteta sianlihaa, se jää pois, Myöskin kaikki makkarat, pasteijat, sekajauhelihat. Voin helposti luopua muista lihatuotteista, jäähän suosimani lammas eri muodoissaan.
3.kanamunat:
Sallittu, maakunnassa on munantuottajia.
3.Hedelmät ja marjat
Mitkään hedelmät eivät kuulu Vesterålenin lähiruokaan. Niitä en syö. Hedelmien asemasta voin kesäkuun alussa syödä kasvunsa aloittavia raparpereja. Mansikkaa viljellään ja luonnosta löytyy lakkaa, mustikkaa, variksenmarjaa sekä puolukkaa. Edellisvuoden sokerittomat mehut ja hillot sekä pakasteet ovat teoriassa käytössä.
4.Kasvihuonevihannekset
Täällä ei harrasteta lämmitettävissä huoneissa kasvihuoneviljelyä. Kurkut tomaatit ja paprika jäävät pois. Kausihuonevihanneksista viime satokauden säilötty kurkku ja tomaatti olisivat mahdollisia.
5.Avomaanvihannekset, juurikasvit, peruna ja mausteet.
Salittuja ovat piparjuuri, lipstikka uudesta sadosta ja porkkana, punajuuri, nauris, lanttu, kaalit, purjo ja sipulit sekä paikalliset perunalajikkeet (puikula,gulløy, troll) edellisvuodelta. Luonnosta löytyy nokkosta ja luonnon parsaa eli horsman alkuja.
6.Rasvat
Sallittua pelkästään voi. Öljykasveja kun ei viljellä. Rasvainen kala tyydyttää osan rasvantarpeesta.
7.Sokeri
Kaikki sokeri kielletty. Tilalle tarjolla olevaa Vesterålenin hunajaa. Sekin on tosin kyseenalaista, mehiläisten ruokintaan käytetään muualla tuotettua sokeria.
8.Maitotuotteet.
Meijerituotteet, joissa ei ole maakunnan ulkopuolella tuotetuja raaka-aineita ovat sallitttuja. Maakuntamme on maidon suhteen lähes omavarainen.
9.Kahvi ja tee
Kahvi jää pois:( Korviketta voisi tehdä paahdetuista voikukan juurista. Teetä monista täällä kasvavista luonnon - ja puutarhayrteistä.
10. Leipä ja viljatuotteet.
Vesterålenissa viljellään ohraa ja perunaa. Ohraperunarieska tai ohraleipä ovat sallitut leivät. Makaroni, pasta, ja muuut vehnäpohjaiset sekä riisi, kaura ja ruis ovat kaikki kielletty.
11.Mausteet
Suola saan käyttämällä merivettä tai haihduttamalla suola merivedestä. Paikallisia suolantuottajia ei ole.
Lähes kaikkien Etelä-Suomessa tavattavien puutarhayrttien kasvatus ja kuivatus onnistuisi myös täällä. Luonnosta löytyy monia mausteita mm katajamarjaa ja väinönputkea sekä vuorilta oreganoa.
12.Juomat
Ruokajuomana voi käyttää vettä ja sokerittomia mehuja, puolukka, mustikka,variksenmarja,mansikka, raparperi. Mahlaa voi juoksettaa.
13,Sienet
Vesterålenista löytyy runsaasti sieniä kuivattavaksi, hapatettaviksi ja pakastettaviksi ympärivuotiseen käyttöön. Tuoreita huhtasieniä löytyy paikoittain huhti- toukokuussa.
MAHDOLLISUUKSIA:
Aamupala :Ohraryynipuuro,perunarieska,keitetty kananmuna,hapankaali, mustaherukkatee, piimä, hilllot, kylmäsavulohi, graavattu puna-ahven, mahla, mehut, hapankurkku.....
Keittoja: Kalakeitto,nokkoskeitto, sipulikeitto, sienikeitto, kaalikeitto, lampaanlihakeitto, juuressosekeitto,
Vellit: Perunavelli, ohravelli, nokkosvelli
Puurot: Ohraryynipuuro,
Kala: Paistettu ja keitetty, uunikala, pata, puolikuivattu ja suolattu, graavattu, savustettu.
Lammas: Suolalammas, kuivattu ja höyryssä keitetty, lammaspata, savustettu, lammaskaali
Laatikot: Porkkana, lanttu, peruna.
Sienet: Kastike, salaatti, hapansieni, kuivattu jauho kastikkeen saostamiseen.
-lauri-