Maan omenat.

Mehamn 24.9. Ruijan kalastajia liian usein piinaava ja kalastuksen estävä koillistuuli saapui eilen. Siitä huolimatta yritimme vetää muutaman apajan Kelavuonon suun molemmilla puolilla  sijaitsevilla rantamatalikoilla Skjæmenissä ja Tjeldsnæringissä. Kalastamaanhan tänne kauas pohjoiseen on tultu.

Olisi kannattanut pysyä maissa.

Nuotta sotkeentui, lopetti kalastuksen ja pakotti ajamaan yöksi Kelavuonon satamaan. Tämä päivä meni työtovereiltani huoltohommissa. Nuotan paikkauksessa ja köysien kunnostamisessa. Minulla oli sillä aikaa mahdollisuus inventoida ruokavarastot ja ostaa täydennystä. Perunat, joita ainakin  luulin ottaneeni mukaan riittävästi, olivat huvenneet olemattomiin, muutamaan kiloon.

Eivät tietenkään kaikki, vaan juuri ne kipparin eilen voimakkaana esiintulleen  mieltymyksen mukaan ainoat oikeat eli gulløyat.

 Muita lajikkeita, kuten sinistä kongoa, berberiä ja pimpernelliä oli runsaasti, mutta eivät ne täytä päivän kriteerejä, eivät satu olemaan oikeita laivaperunoita muutoin kuin hätätilassa. Niin kuulin. Ehkä voin  käyttää niitä möhemmin muusissa, tai paistettuina.

 Puikula olisi ollut toinen  sopiva vaihtoehto, mutta puutarhani puikula-ala oli vähäinen ja osa halmeesta vielä täydessä kasvuvauhdissa, etten arvannut ottaa mukaan kuin muutaman kattilallisen.
Tällä laivalla onnistuneen kalastuksen edellytys on peruna. Se on kaikenlaisen fyysisen psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edellytys. Sitä ei säästellä. Perunan loppuminen olisi meille katasrofi. Perunaa ei voi korvata riisillä, pastalla,makaronilla eikä varsinkaan kuskuksella tai nuudeleilla

Ne eivät ole oikea ruokaa vaan päällikön yalla-mat nimellä kutsumaa roskasapuskaa. Jota syödään korkeintaan maissa. Siis silloin kun satutaan kalaan mennessä tai kalasta tullessa pysähtymään Tromssan kiinalaisessa. Riisiä voi nauttia myös kotona, kerran kuussa grillatun broilerin kera. Osoitus pohjoisen kansallismukulan asemasta Morgenstjernan ruokalistalla on kulutuksen määrä joka on useita kiloja päivässä, ainakin kuutena päivänä viikossa.

Eilen halusin olla niin rohkea, että olisin pitänyt  vegetaarisen päivän, mutta ihan ilman perunaa, tehnyt pelkästään kasvispihvejä sienikastikkeen ja salaatin kera. Ei onnistunut. Luovuin suunnitelmasta. Asiaa pohdiskeltuani päätin, että on sittenkin parempi keittää ne Gulløyat seuraksi ja tekaista sienikastikkeen asemasta itäsuomalainen suolaläskisoossi eli tirripaisti. Pihvit jokatapauksessa tein ja ne tekivät hyvin kauppansa. Eräänlaista edistystä sekin. Kasvisruoka tulee.

Kaikki tuntemani pohjoisnorjalaiset kalastajat ovat perunan suurkuluttajia. Muutamaa kummallista poikkeusta lukuunottamatta. Laivoilta, laitureilta ja syötitystuvista löytyy asiantuntijoita perunan käytön lisäksi myös viljelyneuvonnassa.  Vierasta on opastettava, kun eihän muualta tullut voi ymmärtää. Olen saanut paljon hyviä ja huonoja vinkkejä. Olen kuullut tehneeni monta asiaa väärin. Siksi onkin ihmeellistä, kuinka vähäistä on näiden neuvojien oma viljely. Kaikista tuntemistani Støn ja Myren kalastajista ainoastaan minulla, Alf Vidarilla , Artolla  ja Karsteinilla on perunahalme. Viidellä prosentilla korkeintaan.

Peruna on pohjoisessa  pyhä, on elämys profiloitua sen kautta. Yrittää integroitua ja löytää paikkansa. Viljelijänä ja kokkina. Haastavinta on saada täällä tuntemattomat viljelymenetelmät toimimaan. Valitettavasti on lähes mahdotonta löytää muita mukaan kokeilemaan perunanviljelyä luonnonmukaisesti merilevä- tai kalanperkuujämälannoituksella.

Tai kasvatusta pelkästään hiekassa, ruohokatteessa tai tornissa. Haluaisin useamman kokeilevan viljelyä kumppanuuskavin kanssa, irlantilaistyypillisesti kivenkolojen merileväpatjoissa tai permakulttuurille ominaisessa kohopenkissä. Täällä kaikelle sellaiselle olisi loistavat edellytykset. Sopivia valoisiin kesäöihin sopeutuneita maatiaislajikkeitakin löytyy. Ja joutoalueita.
       -lauri-

Pohjoisen permapuutarhan satoa.

Morgenstjerna 14.9.2013. Senjan saaren salmissa matkalla kohti Tromssaa, sieltä jatkamme Mehamniin. Kolja katosi loppukesästä Støn matalikoilta ja piti meidät sekä muut laivat maissa. Ainoaksi vaihtoehdoksemme, siis jos halusimme kalastaa, jäi mennä sinne, missä on edes jonkinlaiset mahdollisuudet saada saalista. Kokeilimme ensiksi lähempää, Senjan edustan matalikoilta huonolla menestyksellä, ennen kuin kippari soitti Mehamnin kalanvastaanottoon ja ilmoitti tulostamme.

Mehamnin syyskalastusviikot ovat minulle tuttua puuhaa. Ja etukäteen tiedossa, että jossain vaiheessa sinne mennään. Aiempina vuosina lähdöt ovat olleet helppoja. Sen kun vaan pakkasin tavarat, hankin laivaan muutaman viikon ruokavarastot, otin mukaan lukemista ja koneen ja siirryin kotini mukana pohjoiseen. Sienestyksen ja marjastuksen keskeytyminen tietysti harmitti, mutta vain hieman.

Tänä vuonna lähtö, joka on jälleen kerran viimeiseni, oli raskas. Jouduin jättämään melkoiseksi plantaasiksi paisuneen pohjoisen permapuutarhamme juuri sadonkorjuun alla. Tai tarkemmin ilmaistuna korjaamaan suurimman osan sadosta etuajassa, yksin ja kovalla kiireellä. Ilman haaveilemiani sadonkorjuutalkoita ja leppoisia syysiltojen uuden sadon puutarhapeijaisia.

Onneksi kevät , kesä ja myös syksy olivat sään puolesta loistavat. Sotien jälkeen ei tällaista oltu koettu,sanoivat. Kasvukauden pituus ja lämpösumma  oli virallisestikin näin pohjoiseksi korkea.

Sato valmistui poikkeuksellisen aikaisin. Ja oli hyvä. Suurin osa permaviljelykokeilussa olleista puutarhakasveista onnistui. Omavaraisuus onkin  turvattu perunan, kaikkien juurikasvien ja sipuleiden sekä mausteiden suhteen. Sekä rannan kivikoiden leväkasoissa kasvaneen punasavikan eli arktiseksi pinaatiksi kutsumani terveyslähteen, joka kylvämättä ja ilman hoitoa tuottaa satoa juhannuksesta pitkälle syksyyn. Ja on sitäpaitsi pinaattiakin monikäyttöisempi

Peruna on parin viikon uurastuksen jälkeen pääosin kellarissa.

Kaikki sipulit kuivumassa. Purjot, sellerit ja juurikasvit odottavat maassa sen aikaa kuin pohjoisessa viivymme, siis lokakuun ensimmäisiin viikkoihin. Samoin mausteet. Sisällä kasvattamilleni 22 basilikalle löysin uudet kodit. Ehkäpä haen palattuani muutaman hoidossa olleen takaisin loppusyksyn tuoreyrttitarvetta tyydyttämään.

En haikaile, kalastan. Mahdollisina vapaa-aikoina vaeltelen Nordkyn niemimaan tuntureilla. Onhan siellä Mehamnissa sitäpaitsi maailman pohjoisimman mantereella sijaitsevan  leipomon näköalakahvila jos niinkuin urbaania tunnelmaa iltapäivälehden ja kahvin ääressä tulisi ikävä.

                                                             -lauri-

Kalastajan unelma - Puoliksi villi permapuutarha.

Langenesegga 30.tammikuuta. Aurinkoista ja  tulossa olevaa lumimyräkkää, riippuen siitä katsooko ulos styyrpuurin vai paapuurin puoleisesta ikkunasta. Vai ovesta.

Tuuli koillisesta muutama metri sekunnissa, meri aaltoilee rauhallisesti. Saimme ensimmäisessä  apajassa yli neljä tonnia turskaa, vedämme toista. Laitoin ensi kauden lipeäkalatarpeiksi tarkoitetut turskat kuivamaan laivan katolle. 

Tammikuun kalastus on sujunut hyvin. Kiintiöstämme (173 tonnia) olemme pyydystäneet hieman alle neljäsosan.Turskan lisäksi saaliiksi on tullut paljon seitiä. Siitä huolimatta, että sää on ollut normaalia epavakaisempi ja  maissaolopäiviä on ollut viime vuotta enemmän. Toivottavasti kaikki sujuu yhtä  hyvin jatkossakin, kiintiö hupenee ja saamme pitkän tai ainakin viikon mittaisen pääsiäisloman.

Leipäkalastaja
Mielessäni olen alkanut kutsua itseäni leipäkalastajaksi. Leipäkalastaja on kutsumuskalastajan suurimman kiihkon ja innon menettänyt  rutinoitunut ammattilainen. Sellainen, joka haluaa hoitaa  työtehtävänsä viimeisen päälle hyvin. Sekä ammattiylpeyden ja velvollisuudentunnon, että erittäin hyvän palkan ja luontaisetujen piiskaamana. Leipäkalastajana olossa ei ole mitään pahaa. Viihdyn työssäni, minulla on loistavat työkaverit ja esimerkillinen kippari. Lisäksi kakkosasuntona maailman paras nukkumapaikka, Morgenstjernan yläpunkka.

Permapuutarhuri
Permapuutarhuriuteni iti, juurtui, kasvoi ja alkoi tuottamaan satoa  kahdeksan kuukauden sairaslomani aikana.  Hitaasti etenevä kuntoutuminen ja kaikkien suunnitelmien muuttuminen takasivat parhaat mahdolliset kasvun edellytykset. Epavarmuus toipumisesta entiseen ammattiin  pisti miettimään elämää muutenkin kuin ansiotyölähtöisesti. Poikani maatilan käyttämättömät, mutta hedelmälliset joutomaat, pientareet ja rakennusten vierustat puolestaan odottivat raivaajaa. Rannoille ajautuneiden ravinteikkaiden merilevämassojen ja  korallisimpukkahietikoiden kasvuvoima vapauttajaa.

Omavarainen
Permapuutarhan pohjoinen sijainti ja ääriolosuhteet ovat haastavia. Helppoliukoisia lannoitteita ei voi käyttää nopean lannoitustehon aikaansaamiseksi. Orgaanisista katteista ei niistäkään ole mahdollista saada samaa hyötyä kuin lämpimimmillä ja aurinkoisimmilla  seuduilla. Kasvukauden lyhyys rajaa kasvivalikoimaa ja  kannustaa etsimään sitkeitä maatiaislajikkeita. Arktisena etuna mainittakoon kahden kuukauden yötön jakso ja kasvitautien ja tuholaisten vähyys. Paikallisena etuoikeutena meren tuomat ilmaiset lannoitteet ja yöpakkasista vapaa syyskesä ja syksy. Viime vuonna söimme viimeiset maasta suoraan nostetut perunat marraskuun lopussa.

Merilevä lannoittaa ja ilmavoittaa hiekkaista maata, tuo humusta ja pieneliöt permapuutarhurin avuksi.

Kolmen aarin viljelyalan ensi kesän tavoitteeni on saavuttaa täällä menestyvien viljelykasvien osalta viisikymmentäprosenttinen omavaraisuus. Kasvukaudella 2012, jolloin alaa oli vajaa aari , täysi omavaraisuus  saavutettiin perunan, sipuleiden (myös valkosipuli) ja joidenkin mausteiden osalta. Tuoretta omaa basilikaa oli tarjolla kesäkuun alusta marraskuun loppuun. Tilliä, salaattia ja persiljaa sekä minttua melkein yhtä pitkän aikaa. Toivottavasti ensi kasvukausi on  sään puolesta  parempi kuin katasrofaalisen kolea ja sateinen viime kesä. Silloin olisi realistista lisätä omavaraislistaan porkkana,punajuuri,nauris,lanttu ja kaalit, marjoista mansikka.

Porkkanapelto juuri ennen sadonkorjuuta marraskuun alussa.

Lintujen ehdoilla
Maatilan pihapiiristä ja viljelysten ympäristöstä oli kymmenen vuoden aikana muodostunut melkoisen villi. Monet aratkin linnut viihtyivät suojapaikkoja ja ravintoa tarjoavassa biotoopissa. Permapuutarhaviljelyn suurimpia haasteita  sellaisella alueella on luonnontilan pehmeä hallinta. Niin että  lintujen olosuhteet eivät  viljelyn myötä heikkene vaan jopa paranevat. Jos linnut ja muut luontokappaleet kokevat oleilunsa pihapiirissä toivotuksi ja elämänsä turvatuksi, niin että löytävät ravintoa ja suojaa, ne hyväksyvät radikaalejakin muutoksia. Uteliaisuus ja nälkä opettavat. Rinnakkaiselon esimerkkejä viime kesältä ovat  sipulimaan tonkimiseen erikoistuneet meriharakat. Kaali-ja kaskinaurismaan kylpypaikoikseen ottaneet riekkopesueett ja perunapellossa viihtyviä matoja tonkiva kuovi, joka samalla valitettavasti innostui kaivelemaan siemenperunoita ylös.
Ilahduttavaa oli myös näin pohjoisessa harvinaisten  haarapääskyjen pesintä navetan ylisillä. Syynä lienee paljastunut maa jonka ansiosta  pesätarpeita löytyi otollisen pesäpaikan välittömästä läheisyydestä.

Odotan innolla tulevaa kasvukautta, joka alkaa jo ensi viikolla. Kunhan vielä kukintaansa jatkavat viimeiset amaryllikset  siirtyvät sivummalle valoisalta tuvan ikkunalaudalta haen kellarissa talvilevolla olleet basilikat ja katson saako lämmin tupa, kastelu ja lisääntyvä aurinko niihin eloa.Sitten onkin vuorossa ensimmäiset kylvöt lhelmikuun puolen välin paikkeilla.
                                -lauri-

Pohjoisen Permapuutarhan Perusteet.

Gisløy 23.tammikuuta. Lumimyräkkää ja navakkaa koillistuulta. Merellä neljän metrin aallot. Kaikki laivat maissa, kalastajat sisätiloissa. Tänä päivänä neljäkymmentä vuotta sitten Vestmannasaarten tulivuori Eldfell purkautui viidentuhannen vuoden unien jälkeen.

Heimaeyn kaupunki Vestmanna-saarilla. Kuva on otettu 1973 purkautuneen tulivuoren Eldfellin laavakentältä.Kolmasosa kaupungista peittyi laavaan  puoli vuotta kestaneen purkauksen aikana. 

Heimaeyn kalastajakylässä tapausta on muisteltu monin tavoin. Olisin halunnut olla paikalla. Sattuneista statuksen muutoksista johtuen minun on kuitenkin tyydyttävä hoitamaan asia netistä seuraten.
Näin  alkoi  Eldfellin .PURKAUS vestmannasaarelaisen Lunni Pubin baarimikon mukaan. Tapasin hänet kolme vuotta sitten, samana iltana kun Fimmvördurhals purkautui. Lunni- pubista tehtiin  tulivuorenpurkauksen tiedotuskeskus ja virvoittavien juomien jaon yhteydessä baarimikko muisteli saaren omaa purkausta.
Tulivuoren 40v synttäreiden lisäksi  lisäksi mietteeni ovat tänäänkin olleet puutarhajutuissa.

Pohjoinen Permapuutarha, hieman palstoista ja pientareista.
Tarkoituksena  on ottaa mahdollisimman suuri osa Varstadin maatilan viljelyyn soveltuvista joutoalueista lunnonmukaiseen viljelyyn. Palstat muotoillaan siten, että ne sulautuvat mahdollisimman hyvin ympäröivään luontoon.

Ryväs-ja salottisipulipalsta, toukokuu 2012 lannoiteena tuhkaa, katteena merilevää ja simpukkahiekkaa.

Kaskinaurispalsta kesäkuu 2012, lannoitteena tuhkaa,katteena rantahiekkaa.

Valko- ja punasipulipalsta toukokuu 2012.Lannoitteena kompostoitua lampaanlantaa ja tuhkaa.

Kesän 2012 naurismaa laajennettu versio. Ensi kesänä tähän tulee kepasipulia.

 Arvokkaat kukkakedot säästetään. Heinittyneet ja yksipuolistuneet pientareet niitetään ja sen avulla yritetään palauttaa kasvilajiltaan rikkaammiksi kedoiksi.

Näitä niitetään ja kompostoidaan tai kuivataan, samalla maata köyhdytetään tehdään tilaa....

                         Näille. Hoidettuna rehevänkin alueen kasvilajisto rikastuu nopeasti.

Perunaomavaraisuus vaatii suuremmat alueet ja viljelytöiden takia palstat ovat symmetrisiä, toisin

kuin sipuleilla ja nauriilla sekä mausteilla missä tärkeintä on saada palsta jonka voi hoitaa reunoilta käsin. Pienissä palstoissa suosimme pyöreitä ja eliptisiä muotoja, spiraalimaisia rivejä ja koristeluja kuten kivireunuksia.

Perunamaa varsien niiton aikaan lokakuun 2012 alussa. Niitetyt varret kompostoitiin yhdessä ruohonsilpun ja lehtien kanssa.

Perunapalsta sadonkorjuun jälkeen lokakuussa 2012.Se on muokattu, lannoitettu hevosenlantakompostilla ja muotoiltu penkeiksi. Talvivalkosipuli Aleksandra on istutettu ja porkkana kylvetty. Pellon alareunassa lehti-ruoho-ja perunanvarsikomposti.

Joku ulkomaalainen permaviljelygurun tapainen sanoi sopivaksi tavoitteeksi omavaraisuudessa sen, että 80 % kaikesta tilalla käytettävästä ruoasta tulee alueilta jotka näkyvät lähimmältä kukkulalta. Aion soveltaa sääntöä siten, että puolet ruoasta tulisi parvekkeelta näkyvältä alueelta. Onneksi meren ranta on  ainoastaan 80 metrin päässä. Seuraavissa permapostauksissa kerron  lannoittamisesta ja manparannuksesta.
-lauri-