Arktista ruohosipulia, maltsaa, muita villivihanneksia ja syyskylvöjä.

Mehamn 27.9.2013. Kova koillistuuli jatkuu viidettä päivää. Lämpötila on pudonnut viiteen asteeseen, korkeimmille tunturiylängöille tullut lunta.Viikkoni on mennyt poukkoilevan epäsäännölliseen merielämään tottuneelle oudoissa ja  ylellisissä maarutiineissa: Aamukahvit ja aamiainen laivalla, lenkki kylän läpi majakalle tai sen tapaiselle pikkuiselle satamaan ohjaavalle kymmenen metriä korkealle valotornille.

takaisin laivaan toteamaan tilanne. Sitten on vuorossa, laatimani lukujärjestyksen mukaisesti, maailman pohjoisimman mantereella sijaitsevan  leipomon

panoraamakahviossa erikoiskahvin  nauttiminen. Edellisenä päivänä ostettujen iltapäivälehtien lukeminen ja samalla varttuneempien mehamnilaisten keskustelujen seuraaminen, ja keskusteluun osallistuminen, jos siltä sattuisi  tuntumaan. Ensimmäisenä asiakkaana saa parhaan tarkkailupaikan.

Puolen päivän aikaan takaisin laivaan päiväkahveja keittämään ja  päivällistä tai lounasta hitaasti valmistelemaan. Iltapäivällä lähituntureille ja illalla hotellille nettiin, kun laivamme megabittikiintiö on tämän kuun osalta täynnä ja netti päällystön toimesta suljettu.  Vaikka tällainen leppoisa Mehamniin tutustuminen ja maissa oleilu on mukavaa vaihtelua merielämään, ei sellaista kykene millään viikkokausia kestämään. Kotiinlähtökin viivästyy. Ja juuresten, viimeisten perunoiden sekä kypsyvän kaurahalmeeni sadonkorjuu.

Eilen iltapäivällä vaeltelin tunturiniityillä hieman puolukoita poimien ja  ruohosipulin siemeniä keräillen . Ruijan kosteikoissa tavataan villinä kasvavaa ruohosipulia.

Monet paikalliset, varsinkin idempänä Ruijassa, ovat sitä puutarhoihinsa siirtäneet. Minäkin haluan. Oikeastaan haluan perustaa arktisen oikein suuren maatiaisruohosipulimaan yrttitarhani kylkiäiseksi. Sekä siirtää Vesterålenin luonnossa tuntematonta kasvia rannan kosteisiin painanteisiin. En usko tekeväni ympäristörikosta, tuovani vieraslajia.Varmaan se muutenkin ihan omin neuvoin, ne muutamat sata kilometriä etelämmäksi levittäytyisi  Kyseessähän on oikeastaan puoliviljely. Eilen ahnehdin. Keräsin useiden aarien suuruisesta ruohosipulikosta moninkertaisen määrän siemenkotia siihen verrattuna mitä haaveeni toteuttaminen vaatisi.

Kotiin päästyäni aion kylvää osan penkkiin , osan kasvihuoneeseen ja osan potteihin. Syyskylvöt sopivan myöhään tehtynä helpottavat kevään puutarha-askareita.

Monet kasvit voi kylvää syksyllä. Porkkana, talvivalkosipuli, tilli ja palsternakka ainakin ovat sellaisia. Niistä on kokemusta. Syyskylvös noudattaa luonnon omaa rytmiä. Siemen itää silloin kun on itämisen aika. Kylmä jakso virittää sen herkäksi ymmärtämään millloin. Niin luulen. Puutarhurin ei tarvitse tuskailla maan muokkauksen ja muiden kylvötöiden kanssa muutenkin kiireisinä kevätviikkoina. Syyskylvöksille riittää kosteutta ja ennen talvea kylvetyt pärjäävät paremmin rikkaruohojen kanssa.

Ruohospuli ei ole ainoa pohjoisessa menestyvä hyvänmakuinen villivihannes. Olen luonnonystävänä hieman rajoittunut pragmaatikko,innokas kerääjä ja syöjä, mutta väkisin en ala mielestäni mauttomia tai kitkeriä, oudon makuisia tai muuten suussa epämääräiseltä tuntuvia luonnontuotteita syömään , olivat ne kuinka kehuttuja ja terveellisiä tahansa.

Hyvänmakuisissakin kun on ihan riittävästi tarjontaa alkukeväästä myöhäiseen  syksyyn. Suosikeistani ensiksi joutuva on vuohenputki. Sen versoilla selvitään täällä hieman myöhempään kasvunsa aloittavan nokkosen satokauteen. Nokkosta seuraa rannan levävalleissa kasvava , kovasti savikalta näyttävä ja maistuva isomaltsa.

Erinomainen pinaatin tai vaikkapa parsan korvike,jonka satokausi kestää juhannuksesta lokakuulle saakka.

Suolaheinää ja pihatähtimöä eli vesiheinää tulee käytettyä sesonkisalaateissa. Väinönputkesta saa hyvää hilloa.

Villivihannekset, sienet ja marjat ja ulkona sekä sisätiloissa menestyvät yrtit ja muut puutarhakasvit takaavat maatilallamme lähes kahdeksan kuukautta kestävän omavaraisuuden tuorekasviksiin pohjautuvaan, runsaalla kalalla ja vähäisellä lihamäärällä höystettyyn ruokavalioon.

Vuoden pimeimpiä kuukausia varten varastosta löytyy omia pakasteita, kuiva- ja hapantuotteita, hilloja, mehuja sekä suolattuja sieniä.
-lauri-

Pohjoisen permapuutarhan satoa.

Morgenstjerna 14.9.2013. Senjan saaren salmissa matkalla kohti Tromssaa, sieltä jatkamme Mehamniin. Kolja katosi loppukesästä Støn matalikoilta ja piti meidät sekä muut laivat maissa. Ainoaksi vaihtoehdoksemme, siis jos halusimme kalastaa, jäi mennä sinne, missä on edes jonkinlaiset mahdollisuudet saada saalista. Kokeilimme ensiksi lähempää, Senjan edustan matalikoilta huonolla menestyksellä, ennen kuin kippari soitti Mehamnin kalanvastaanottoon ja ilmoitti tulostamme.

Mehamnin syyskalastusviikot ovat minulle tuttua puuhaa. Ja etukäteen tiedossa, että jossain vaiheessa sinne mennään. Aiempina vuosina lähdöt ovat olleet helppoja. Sen kun vaan pakkasin tavarat, hankin laivaan muutaman viikon ruokavarastot, otin mukaan lukemista ja koneen ja siirryin kotini mukana pohjoiseen. Sienestyksen ja marjastuksen keskeytyminen tietysti harmitti, mutta vain hieman.

Tänä vuonna lähtö, joka on jälleen kerran viimeiseni, oli raskas. Jouduin jättämään melkoiseksi plantaasiksi paisuneen pohjoisen permapuutarhamme juuri sadonkorjuun alla. Tai tarkemmin ilmaistuna korjaamaan suurimman osan sadosta etuajassa, yksin ja kovalla kiireellä. Ilman haaveilemiani sadonkorjuutalkoita ja leppoisia syysiltojen uuden sadon puutarhapeijaisia.

Onneksi kevät , kesä ja myös syksy olivat sään puolesta loistavat. Sotien jälkeen ei tällaista oltu koettu,sanoivat. Kasvukauden pituus ja lämpösumma  oli virallisestikin näin pohjoiseksi korkea.

Sato valmistui poikkeuksellisen aikaisin. Ja oli hyvä. Suurin osa permaviljelykokeilussa olleista puutarhakasveista onnistui. Omavaraisuus onkin  turvattu perunan, kaikkien juurikasvien ja sipuleiden sekä mausteiden suhteen. Sekä rannan kivikoiden leväkasoissa kasvaneen punasavikan eli arktiseksi pinaatiksi kutsumani terveyslähteen, joka kylvämättä ja ilman hoitoa tuottaa satoa juhannuksesta pitkälle syksyyn. Ja on sitäpaitsi pinaattiakin monikäyttöisempi

Peruna on parin viikon uurastuksen jälkeen pääosin kellarissa.

Kaikki sipulit kuivumassa. Purjot, sellerit ja juurikasvit odottavat maassa sen aikaa kuin pohjoisessa viivymme, siis lokakuun ensimmäisiin viikkoihin. Samoin mausteet. Sisällä kasvattamilleni 22 basilikalle löysin uudet kodit. Ehkäpä haen palattuani muutaman hoidossa olleen takaisin loppusyksyn tuoreyrttitarvetta tyydyttämään.

En haikaile, kalastan. Mahdollisina vapaa-aikoina vaeltelen Nordkyn niemimaan tuntureilla. Onhan siellä Mehamnissa sitäpaitsi maailman pohjoisimman mantereella sijaitsevan  leipomon näköalakahvila jos niinkuin urbaania tunnelmaa iltapäivälehden ja kahvin ääressä tulisi ikävä.

                                                             -lauri-

Villakuoreturskan pyynnissä Nordkappin matalikoilla

Morgenstjerne Mehamn 20.7.2013. Tyyntä, aurinkoista. lämpötila toistakymentä astetta. Vielä aamupäivällä oli navakkaa länsituulta ja rajua sadetta. Eilen alkanut epävakainen sää ja meidän laiturissaolo jatkui niin kauan ettemme tänäänkään pa¨¨asseet merelle. Lähdemme sitten aamuyöstä ja kalastamme poikkeuksellisesti sunnuntain.

Ensimmäinen kalastusviikkomme oli muuten hyvä. Pääsimme merelle neljästi ja nostimme yli 20 tonnia turskaa ja poikkeuksellisen suurikokoista koljaa. Joukossa oli muutamia jättiturskia sekä toistakymmentä kiloa painavia ruijanpallaksia. Morgenstjernen miehistöön poikani laivastoon lähdön ajaksi tullut kalastajaharjoittelijamme pääsi heti ensimmäisellä viikolla tosissaan testaamaan meri- ja työkestävyyttään. Selviytyi urakastaan kuin vanha tekijä.

Paikka missä kalastamme, Nordkappin matalikot, on perinteisesti ollut rannikkokalastajien keväisen vaelluksen kohde. Tänne on tultu Lofoottien ja Vesterålenin matalikoilla skrein (kututurska) pyynnissä vietetyn talven  jälkeen. Heinänteoksi on sitten palattu kotiin.
Siis siihen aikaan, kun useimmat kalastajat olivat myös viljelijöitä. Nykyään maatalous on erikoistunut ja keskittynyt muutamien suurtilojen harjoittamaksi tehotuotannoksi ja kalastus kiintiöiden kautta sekin muuttunut elämäntavasta yritystoiminnaksi. Kalastajaviljelijöiden ammattikunta  hävinnyt.

Enää ei tarvitse tuskailla miten aikatauluttaisi pohjoisen reissut eri vuosina eri aikaan korjuukypsiksi joutuvien heinikoiden kanssa. Tänne voi viljelysten puolesta tulla milloin tahansa. Vaikkapa kesken heinäpoutien, kuten me tänä kesäna teimme. Olen morgenstjerneläisistä ainoa, joka edes hieman joutui miettimään miten halmeet sillä aikaa pärjäävät.Palstat tuli onnneksi ennen lähtöa kitkettyä, perunat mullattua ja ensimmäiset lakat poimittua. Kotimies sai kasvien kastelusta ja kasvihuoneen hoidosta selkeät ohjeet. Saatoin lähteä ilman sen kummempia miettimisiä.

Kalastaja kalastaa siellä missä on kalaa. Tällä hetkellä Vesterålenissa ja Lofooteilla ei ole, saaliit ovat huonoja. Siellä ei ennen elokuuta saa mitään. Lisäksi tehtaat ovat kesäloan ajaksi pistetty kiinni. Täällä pohjoisempana sen sijaan on täysi rähinä päällä. Senjan saaren pohjoisosien rannoilta lähtien kalaa riittää. Varsinkin villakuoreen ja tuulenkalan  perässä vaeltavaa turskaa, mutta myös pohjoista hyppyrapua (calanus finnmarchius) syövää koljaa ja pientä koljaa jahtaavaa seitiä.

Niistä suurista parvista kelpaa kalastaa. Kun eri kalalajit viihtyvät hiema eri paikoissa, kokenut kippari voi käytännössä päättää mitä lajia merestä nostaa. Jos vaan virtaukset ovat kohdallaan ja tuulet sallivat merelle lähdön. Meillä on turskakiintiöstä  20 tonnia pyydystämättä ja kun lisäksi kesän alussa voimaan tullut sivusaaliskiintiö mahdollistaa 20 prosentin turskaosuuden muiden kalojen joukossa, voimme käytännössä kalastaa  seuraavat viikot rajoituksetta.

Villakuoreturska on kooltaan selvasti pienempää kuin kudulla oleva. Norjalainen arktinen turskahan oleilee suurimman osan vuodesta syönnös- ja kasvualueillaan  Huippuvuorten-Novaja Zemljan-Grönlannin-Pohjois-Navan ja Karhusaaren tienoilla lähinnä silliä syöden.

Ensimmäiselle  vaellukselleen Ruijan rannoille nuoret kutemattomat 1-3 kilon turskat tulevat villakuoreen houkuttelemina keväällä. Ja pysyvät täällä lopukesään. Jos tuulenkalaa tai silliä on runsaasti oleilu saattaa venyä.
Varma merkki vanhojen kalastajien mukaan siitä, että villakuoreturska on häipymässa  ovat kalan vatsasta löytneet painolastikivet. Silloin vierailevien kalastajien syytä jättää pohjoiset matalikot ja kalastajakylät sekä suunnata muutaman päivän sisällä kotiin.

Meidän oleilumme kestää kaiken todennäköisyyden mukaan elokuun alkupuolelle, ehkä toiselle viikolle, riippuen siitä milloin suolistusveitsi alkaa turskanvatsassa olevista kivistä tylsymään. Minä lähden jokatapauksessa kuun lopussa lyhyelle lomalle Suomeen. Harjoittelijamme on sen verran laivan tavoille oppinut ja kun kippari voi hoitaa kokin tehtävät, Morgenstjerne kyllä pärjää Ruijan reissun loppuajan ilman pitkäaikaisinta, monet Ruijan reissut tehnyttä, jo 7 vuotta laivaa ja kipparia palvellutta, kalastajakokkiaan.
-lauri-