KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

fredag 15. april 2011

Kuvia turvakurssilta

Imo 60 on kansainvälinen merenkulkualan turvakurssi ja avain valtameritöihin matkustaja- ja rahtialuksille. Palkitsin itseni kurssin läpikäymisestä leskenlehdillä.

Meripelastuksen teoria ja käytännön harjoitukset ovat keskeinen osa koulutusta. Pelastautumispuku tulee tutuksi.

Kurssilla harjoitellaan mereen hyppäämistä, siellä liikkumista ja hengissäpysymistä. Pätevän opettajan johdolla pelottava ympäristö tulee tutuksi.

Jos joutuu merihätään paraskaan turvapuku ei suojaa kylmyydeltä kuin puolenkymmentä tuntia. Siksi on hyvä pysytellä tiiviinä ryhmänä kunnes päästään pelastuslauttaan tai muuten pelastaudutaan.

Opettajamme kokoaa kaksi ryhmää suureksi lautaksi.

Ryhmä meloo johtajan komentojen tahdissa.

Ihmislautan ohjailu onnistuu pienen harjoittelun jälkeen.

Ryhmänä hakeudutaan pelastuslautan luokse. Sitten on vuorossa rasittavin osa: Lauttaan nousu. Lautassa jo olevien tehtävä on auttaa tovereitaan ylös.

Tulipalo laivassa on traumaattinen tapahtuma. Suuri osa kurssiajasta käytettiinkin erilaisiin sammutusmenetelmiin tutustumiseen ja sammutuksen sekä savusukelluksen harjoitteluun.

Harjoituksissa käytetyt välineet ja varusteet olivat niitä samoja joihin tositilanteessakin joudutaan turvautumaan. Kuvassa tulipalon sammutusta hiilidioksidisammuttimella.

Jauhesammutin on tehokas mutta paikat sotkeva. sammutusjauhe tunkeutuu joka paikkaan ja on vaikeasti puhdistettavissa.

Harjoitukset tapahtuivat henkilökunnan seuratessa vierestä ja huolehtiessa harjoituksen turvallisuudesta.
Isokaliiberinen vaahtosammutin toiminnassa.

Opimme että kaasupaloa ei kannata yrittää sammuttaa vedellä.

Välineitten pesu, huolto ja pakkaaminen ovat osa harjoitusta.

Sammutusharjoitusten vaativin osa oli sammutusryhmän työskentely oikean tulipalon kimpussa sisätiloissa. Varusteet hiostivat ja painoivat, näkyvyys oli olematon ja lämpötila sietämättömän korkea. Harjoituksessa piti availla ovia, löytää palopesäke ja sammuttaa silmille tulevat liekit lähietäisyydeltä. Tämän ns. helpon perusharjoituksen jälkeen arvostaa savusukeltajien työtä ihan eri tavalla kuin aiemmin.

Oikeat palomiehet ja - naiset suorittivat harjoituksissaan vaativimpia tehtäviä. Pudottautuivat katolta palavaan huoneeseen ja liikkuivat letkun kanssa kerroksesta toiseen.


Gisløy 15.3. Tosi raskas kurssiviikko on takana. Ihan oon väsynyt. Vasta nyt, kurssin käytyäni ymmärrän, että imo 60 kurssi tarkoittaa oikeasti kuudenkymmenen tunnin kansainvälistä turvakurssia. Siis kahdentoista tunnin työpäiviä tiiviistä teoriaa ja reippaita käytännön harjoituksia. Imo 60 ei olekkaan, monista käymistäni kursseista poiketen, muodon vuoksi kurssipaikalla oleskelua, ylipitkiä kahvitaukoja ja leppoisaa keskustelua.
Koulupäivän jälkeen ei jäänyt aikaa muuhun kuin lepoon ja seuraavaan päivään valmistautumiseen. Kaikki suunnitelmani museokäynneistä ja Tromssan mahdolliseen vilkkaaseen iltaelämään tutustumisesta oli unohdettava. Tai jätettävä nopean pistäytymisen asteelle.
Mutta nyt mulla on vaivan palkkana kaikkialla maailmassa pätevä sertifikaatti, kansainvälinen vähimmäisvaatimus :) Ja niin halutessani paljon paremmat mahdollisuudet kaikenlaisiin muihinkin meritöihin kuin kalastus.
-lauri-

8 kommentarer:

  1. Onneksi olkoon kurssin läpikäymisesta!

    Tama olikin mielenkiintoinen postaus. Taytyyko jokaisen, joka lahtee toihin valtamerialuksille, kayda tuollainen kurssi?

    Hyvaa ja leppoisaa viikonloppua raskaan kurssiviikonlopun jalkeen!

    SvarSlett
  2. Kiitokset Tuula ja Fako. Pitänee katsella tuota lumimyräkkää ja huilailla sisätiloissa.
    Ne vaatimukset vaihtelevat sen mukaan millaisiin töihin hakee ja mikä käsitetään valtamereksi.Hurtigrutalle ja muille rannikon läheisyydessä operoiville aluksile haettaessa saattaa joihinkin tehtäviin riittää imo40 eli kalastajien turvakurssi.
    Mutta vähänkään suuremmille aluksilla ja kansainvälisillä vesillä ja siellä matkustajien kanssa työskentelyyn tarvitaan imo60.

    Imo60 on vasta se perusjuttu. Jos vastuullasi on pelastusveneen käsittely siihen tarvitaan työnkuvaan sopeutettu kurssi, samoin savusukellusryhmien vetäjille on oma, kuten myös kemikaalien kanssa työskenteleville ja monille muille spesialisteille.
    ôljynporauslautalle aikovat joutuvat käymään pitkän poraustekniikkakurssin.

    Usein nämä kurssit ovat sijoitettu alan oppilaitosten yhteyteen ja kuuluvat opetusohjelmaan.
    Mutta myös meitä alalle ilman mitään peruskoulutusta tulleita on niin paljon, että kurssitustarve oppilaitosten ulkopuolisille on kova.

    SvarSlett
  3. Kiitti kalamuija. Oon itsekin tyytyväinen, senkin vuoksi kun kurssilla tulee paljon teknistä ja muuta erikoissanastoa, niin että vieraskielisen on koko ajan skarpattava.
    Radioliikenneharjoitus improvisoituine hätätilanteineen paljasti kuinka paljon on harjoiteltavaa että mayday maydayt lähtisivät soljuvasti sen sijaan että rykäisee sen ilmoituksen jollain tavalla tulkittavasti eetteriin.

    SvarSlett
  4. Mahtava suoritus! Ja aikas hardcore-oli tuo kurssi.... On muuten mielenrauhan kannalta hyvä tietää minkälaiseen paineeseen isoilla laivoilla työskentelevät joutuvat jo koulutustilanteissa! Jos joskus lähtisi pidemmällä reissulle isolla paatilla :)

    SvarSlett
  5. Juu ne on rutinoitunutta joukkoa norjalainen meriväki.Turvallisuusasiat ovat tosi hyvin hoidettu. Tosin siihen on tarvittu monta pahaa onnettomuutta niinku Sleipner ja Scandinavian Star.
    Esim Hurtigruta on taatusti yks maailman turvallisimmista matkustusmuodoista joten kun matkustatte olette hyvissä käsissä.

    SvarSlett
  6. Hei AVLETTO, katsospa www.arctictoursin FACEBOOKKIA, mitä näät siellä!!?? hahahahahaha

    SvarSlett
  7. Justiinsa. Siellähän ne turvakurssikuvat olivat vieläpä oikein mukavan ja reippaan musiikin säestämänä.
    Tuo kala on norjaksi sølvkveite traphicterus arcticus, mutta mikähän lienee suomeksi ?
    Melekosen isoks näyttää kasvavan.

    SvarSlett