KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

fredag 16. mars 2012

Kahvipannu

Gisløy 16.3. Nautin korppuja, juon kahvia ja olen. Rantapelto näyttää keväiseltä ja meri synkältä. Vuorokausien  lounaismyrskyt ja sateet veivät  talven. Puoli metriä lunta katosi. Ja puutarhassa viihtyneet riekot.

Polveni on hankkiutunut sellaiseen kuntoon, ettei sillä  liikuta. Pääni ei hyväksy pitkiä  pakkolepoja. Vaikka kivunsietokykyni on hyvin  alhainen, särkylääkkeitä en mielellään popsisi. En ainakaan voimakkaita.
Minun on siis hyväksyttävä alentunut paineensietokyky. Ja pienistä murheista ärtyminen.

Tämän päivän masentaja on  Norsk Hydro Aluminium- nimellä aikoinaan myyty kuparinen kahvipannu. Pannua on markkinoitu Høyang Polaris A/S (Omistaa nykyisin myös Hackmannin tehtaat) laatutuotantona. Oikeasti se on kaikista käyttämistäni kahvipannnuista kaikkein  surkein. Siis aivan onneton. Täysi susi.



Tuollaisten pannujen valmistaminen pitäisi kieltää lailla. Tai korkeintaan niitä saisi myydä koristeeksi. Nokka  tukkoon  tinattuna, hellan yläpuolisilla hyllyillä säilytettäviksi.

Hydro aluminiumin pannusuunnittelija  ei ole ikinä keittänyt pannukahvia. Muuten eivät  kauniissa kuparipannussa ilmenevät viat ole selitettävissä.  Hydro aluminium ei toimi. Kahvinkeitto ei sillä kunnolla onnistu. Ei ainakaan niin tasokkaasti ja turvallisesti kuin noin kalliin, kehutun ja norjalaisten sisutuslehtien keittiökuvissa esillä olevan tuotteen kyseessä ollen pitäisi .



Kymmeniä kertoja olen Hydroa sinnikkäästi käyttänyt ja joka kerta pettynyt. Aiemmin olen ollut asiasta hiijaa. En ole halunnut myöntää olleeni väärässä. Tehneeni huonot kaupat. Olinhan kovasti innnoissani kun pannun aikoinaan Strengelvågin ASVO:n kirpputorilta hankin. Maksoin ainoastaan sata kruunua. Se on  vähän kuudensadan kruunun, uuden veroisesta, design- palkitusta, paksupohjaisesta kuparipannusta.


Tämänpäiväinen kahvinkeittoni oli samalla kartoitus Hydro Aluminiumin kiistattomista suunnitteluvirheistä. Asioista, jotka pahimmassa tapauksessa ovat turvallisuusriski. Ja vaarantavat kahvinkeittäjän terveyden.

Hydro Aluminiumin Huonot puolet:


1. Nokka ei ole parhaalla mahdollisella tavalla muotoiltu , kahvin kaataminen on hieman hankalahkoa, kahvi ei juokse tarpeeksi juohevasti. Joutsenkaulamuotoilu auttaisi ja olisi myös esteettinen parannus.



2. Pannun kannen kokomessinkinuppi lämpenee keitettäessä vaarallisen kuumaksi. Ja jäähtyy erittäin hitaasti Siihen ei ole mahdollista koskea paljain näpein edes minuuttien odottelen jälkeen. On käytettävä patakinnasta. Nupin asemasta otin pitäisi olla  lämpöä eristävä tai nopeasti jäähtyvä sangan tapainen, niinkuin vanhan ajan kuparipannuissa.



3. Pannun kansi on liian ahdas ja jumittuu lämpölaajenemisen ansiosta. Kahvinporojen lisäämisvaiheessa kannen nostaminen on hankalaa ja vaarallista. Koko pannu nousee kannen mukana. Tottumaton riskeeraa terveytensä ja voi ilman asianmukaisia turvavarusteita  saada palovammoja. Kannen pitäis ehdottomasti olla halkaisijaltaa millin-pari pienempi. Helposti irroitettava.




4. Huolimatta paksusta pohjasta kahvin porot painuvat pohjaan hitaasti, silti kahvi jäähtyy nopeasti. Hydro Aluminium eristyskyky on kymmenistä vuosien mittaan käyttämistäni pannuista ylivoimaisesti heikoin. Nuotiopannukäytössä tarpeeksi nokeennuttuaan  Hydro Aluminium saattaisi saavuttaa kohtalaisen eristystason.

Hydro Aluminiumin hyvät puolet
1.Pannu on kaunis ja sillä on statusarvoa. Jos Hydro Aluminium on aikoinaan tullut hankittua, sitä ei missään tapauksessa kannata pitää piilossa. Vaan laittaa keittiön näkyvimmälle paikalle osoituksesti hyvästä sisutusmausta. Kahvinhan voi suodattaa tai keittää  kunnon pannulla. Kupari on Norjassa yhä arvostettu pannu- ja kattilamateriaali ja varsinkin Høyang Polariksen tuotteet.







2. Pannun messinkikahva on loistava. Se on kaunis, väriltään jalo. Kahva ei kuumene, siitä saa hyvän otteen ja pannu  pysyy kädessä luontevasti.


-lauri-






21 kommentarer:

  1. Svar
    1. Pannu saa ihan ansionsa mukaan. Nim.Onko normaalia ettei kahvipannun kantta voi aukaista muuta kuin vasaralla paukuttamalla ;)

      Slett
  2. Aika sudelta kuulostaa... Ei ihme, että sait halvalla. Entinen omistaja oli varmaan myös havainnut viat.
    Ei sillä, että minä mitään pannukahvin keitosta tietäisin. Lapsena katselin, kun mummu keitti kahvia, mutta itse olen kahvinkeitinsukupolvea. Enkä oikeastaan edes kahvinjuoja.

    SvarSlett
    Svar
    1. Kaikkea ei voi saada. Pannu alkaa olla juuri sopivasti patinoituneen kaunis, ja käytössä se muuttuu entistä hienommaksi. Soisi sen myös pelaavan. Ehkä kuparipannun vaikean luonteen kanssa oppii elämään. Tänään keitin aamukahvini kansi auki ;) Laivallahan mulla oli kovaan käyttöön tarkoitettu tosi hyvin toimiva arkipannu. Se on liian täydellinen vertailukohta. Nuoremmalla polvella on espressokeitin ja mulla sellainen manuaalinen, joten voisihan niitäkin aina välistä käyttää :)

      Slett
  3. Minä luulin, että kaikki kuparipannut olivat vain koristeita ;). Enkä ole koskaan juonut edes kahvia...

    SvarSlett
    Svar
    1. Jos ei olisi kokemusta vanhan ajan kuparipannuista, minäkin luulisin :)

      Slett
  4. Vaan pitäisikö sinun saada jotain apua tuohon polveesi? Mulla auttoi se akupunktio.

    SvarSlett
    Svar
    1. Saan apua, torstaina rassataan. Viime kerralla auttoi osteopaattihoito, kun kierukka oli vaan luiskahtanut pois ja jänteet löystyneet. Nyt se on rikki, monena kappaleena ja vaatii lääkärin mukaan jotain kaapimista ja reikien tekemistä ja sellaista. Akupunktiota en ole ikinä kokeillut, mutta reiki on oikeasti auttanut.

      Slett
    2. No, hyvä, että pääset hoitoon ja saat polven kuntoon ennen muuttoa!

      Slett
  5. Kaunishan tuo pannu on.
    En minäkään tiennyt, että sillä oikeasti kahvia keitetään..


    Voi voi tuota polviparkaa...
    onneksi tähystysleikkauksesta toipuu aika nopeasti..
    Juoksemaan ei ihan heti pääse..
    Kiva la-iltaa=)

    SvarSlett
    Svar
    1. Varmaan suurin osa pannun ostaneista hankki sen koriste-esineeksi. En oo päässy muutenkaan vaeltelemaan enkä kiipeilemään viime aikoina. Pääasia että saadaan kuntoon, ei haittaa jos toipuminen kestäisi hieman pidempään.

      Slett
  6. Liityn muiden seuraan jotka eivät tienneet kuparipannun kahvinkeitto-ominaisuuksista :) Ja hykertilinkin täällä hieman, koska muulloin olisimme saaneet kuulla näin kattavan selvityksen kuparisesta kahvipannusta, kuin silloin kun sinä olet pakkolevossa!!?? :) Aina oppii jotain uutta! Toivon kuitenkin pikaista toivomista leikkauksesta jotta pienet murheet unohtuisivat ja pääsisit taas liikenteeseen, jaloillasi.

    SvarSlett
    Svar
    1. Kiitos Satu :)
      Pakkolepo. operaation odottaminen ja moottoriliikkuminen jatkuu hieman ennakoitua pidempään. Onneksi meri ja muu ovat jollain lailla tavoitettavissa myös tällä tavalla.
      Minulla on hyvät kiikarit.

      Slett
  7. Aivan tajuttoman ihana kirjoitus. Ei ottanut pannuun sen lukeminen. Tulisikohan kahvista parempaa puuhellalla keitettynä...? Käytetäänkö vielä nykyaikana kahvin selvittämiseksi sellaisia valkoisia "lastuja"? En muista, mitä ne oli nimeltään...

    SvarSlett
    Svar
    1. Kiitos Hanna, kun tykkäsit marinastani. Puuhella olisi ehdoton. Oletettavasti puiden palaessa kuluva happi ja ilmanvirtaus tekee kahviin raikkaan aromin.
      Minäkin muistan nuo lastut, kotona niitä käytettiin. Vanhassa Marttojen oppaassa kerrotaan kahvinselvittämisestä näin:

      "Kahvinselvikkeenä käytetään tilkkanen kylmää vettä, puhdistettuja ja kuivattuja lahnan suomuja tai ostoselvikettä." Lahnansuomuja siis hehehe ;)

      Slett
    2. Äh, voiko toi suomujuttu olla totta? Tai ehkä joskus, mutta ei mun nuoruudessani ;-).

      Slett
    3. On se totta, olen kuullut muiden käyttäneen. Kotona kyllä tyydyttiin niihin lastuihin tai sittenpelkästään veteen.

      Slett
  8. Olin kommentoimassa kuten ensimmäinenkin, pannu sai kyytiä! Ja hyvä vaan, sillä mitä sitä turhaan maalailemaan jos setti ei pelaa.

    Sun ote kirjoittamiseen on hengästyttävän ihana. Näitä lukee aina vähän suu ammollaan ja ihmetellen, että miten toi teki sen taas. Jes!

    SvarSlett
    Svar
    1. Kiitos rva Ruusunen ;)kirjoitusotteeni on kovin vaihtelevainen ja herkästi jumittuva. Parhaillaan on menossa hengähdystauko vastoin toipilaskaudelle asettamiani odotuksia :) Pannu alkaa hieman oppia ihmisten tavoille, ainakin kahvin maku on jalostunut käyttökertojen myötä.

      Slett
  9. Pikaista tervehtymistä ja soljuvaa ajankulua sille rannalle. Kahvi... olen kokoajan tehnyt sen pika muruista, kun tulee vieraita teen aitoa.

    SvarSlett
    Svar
    1. Kiitos Ari, tervehtymiseni ottaa hieman pidemmän aikaa ortopedin yllättävän sairasloman johdosta. Melkein arvasin, että suunnitelmat muuttuvat, että ei kai sitä ihan muutaman viikon varoituksella sellaisiin operaatioihin päästä.

      Slett